Nollan arvoinen nollatoleranssi

1.

Maahanmuuttoa voidaan vastustaa taloudellisin perustein. Maahanmuutosta on muodostunut kokonainen teollisuus. Tuhannet ihmiset saavat toimeentulonsa maahanmuuttajaruljanssista, maahanmuuttajien työllistyminenkin on lähinnä sitä, että heidän maahanmuuttajuudestaan on tehty maahanmuuttokoneistoon työpaikka.

Maahanmuuton, tai edes sen erityisen osan, humanitaarisen maahanmuuton, kokonaiskustannuksia ei ole laskettu, koska ne mitä ilmeisimmin olisivat miljardiluokkaa ja osoittautuisivat niin kauheiksi, että niitä olisi vaikeaa ellei mahdotontakin perustella kansalle. Säästöpolitiikkaan ja hyvinvointivaltion alasajamiseen muutenkin kyllästyneet kansalaiset alkaisivat joukolla kysellä, miksi yleensäkään hyysäämme maan tapoihin sopeutumattomia maahantulijoita oman sosiaalisen turvallisuutemme kustannuksella.

Maahanmuutosta on kuitenkin jokseenkin mahdotonta puhua vain taloudellisena ongelmana. Aihe on tabu, sitä ei sovi käsitellä vain käytännöllisenä kysymyksenä. Kaikki maahanmuuttokriittisyys voidaan kyseenalaistaa viittaamalla siihen että se on epähumaania, ihmisoikeuksia kyseenalaistavaa, muukalaiskammoon pohjautuvaa, erivärisiä erottelevaa, ihmisvihaa, rasismia, jne.


2.

Rasismileimojen lyöminen on maahanmuuttoa kannattavien monikulttuurisuusideologien vahvin ase kaikkea kritiikkiä kohtaan. Rasistijahti on jonkinlaista nykyajan noitaoikeudenkäyntiä, koska rasistisyytteitä vastaan on yhtä mahdotonta puolustautua kuin noidiksi syytettyjen oli mahdollista vedota järkeen -- jos järjellä olisi näissä asioissa jokin rooli, syytteitä ei olisi koskaan edes nostettu. On aika huolestuttavaa, että nyt järjenkäyttömme jälleen alkaa painua tasolle jolla leiman lyöminen merkitsee keskiaikaiseen tyyliin syyllisyyden sinetöimistä.

Viime aikoina rasismileimaaminen on mielestäni paitsi yleistynyt myös muuttunut luonteeltaan "totalitaristisemmaksi". Totalitaristiselle järjestelmälle ominaiset piirteet -- pyhien puhumattomien tabujen muodostuminen, yksimielisyyden edellyttäminen tietyissä kysymyksissä, yhä järjestelmällisempi toisinajattelijoiden vainoaminen, ajatusrikosten ja ilmiantokulttuurin huomaamaton vahvistuminen -- nämä kaikki alkavat olla jo meilläkin arkipäivää.

Ilmiannot tehdään yhä useammin läpikaupallisissa iltapäivälehdissä. Todellisuuden- ja suhteellisuudentajuttomilla jutuilla ratsastetaan kansalaisajattelua taannuttaen ja mahdollisesti vielä olemassaolevaa vähääkin ymmärrystä mitätöiden. Olemme kaiketi tulossa aikaan jolloin maahanmuutto- ja rasismikysymyksistä muodostuu myös julkisuustaloudelle tarpeellinen osa. Kuten noitien rooli aikoinaan oli toimia kauhistuksen aiheuttajina ja pelotteina laajalle rahvaalle -- inkvisition uutisten perilleviejinä -- samoin rasistijahdin funktio on uhrata ajatusrikollisia kohulehtien laajalevikkisyyden alttarille.

Esimerkiksi viime viikkoina kovasti kuohuttanut "toimittaja" Abu-Hannan ja toimittaja Appelsinin nostattama julkisuuskohu voidaan nähdä merkkinä uuden aikakauden saapumisesta juorulehtimaailmaan. Uusi nyt esiin noussut piirre on kontroversaalisuus -- nyt rasistijahti on jo niin institutionalisoitunutta, että pelkän leimaamisen rinnalle voidaan nostaa vastakkaisia kantoja niin että ne vain kasvattavat kohua ja laajentavat lehden levikkiä.