Erkki Tuomioja: laittomat teloitukset luovat katkeruutta
Israelin armeija surmasi keväällä ohjusiskuilla EU:n terroristijärjestöksi julistaman Hamasin johtajia. Sheikki Ahmed Jassin surmattiin pyörätuoliinsa ja hänen seuraajansa Abdel-Aziz al-Rantissi ehti olla Hamasin johdossa vain 25 päivää, kun Israelin armeija surmasi hänetkin. Rantissin seuraajan nimeä ei julkistettu.
Surmatöiden jälkeen Hamas uhkasi kostolla jonka kaltaista maailma ei ole ennen nähnyt. Suomen ulkoasiainministerin Erkki Tuomiojan näkemys tapoista on selkeä.
-On selvää, että nämä laittomat teloitukset ovat luoneet lisää katkeruutta palestiinalaisten keskuuteen. Kyse ei ole vain Hamasin jäsenistä tai kannattajista, vaan etenkin Jassinin kohdalla kyseessä nähtiin olevan provokaatio kaikkia palestiinalaisia kohtaan.
Hamas, samoin kuin muut palestiinalaiset äärijärjestöt ovat kuitenkin jättäneet siviilikohteet pääosin rauhaan, vaikka väkivaltaisuuksia onkin esiintynyt molemmin puolin.
-Syitä tähän on monia. Ensinnäkin israelilaisjoukkojen operaatiot Gazassa ovat pakottaneet ääriryhmät keskittymään toimintaan itse palestiinalaisalueilla. Toiseksi Hamasin johtajien surmaaminen on varmasti lyhyellä tähtäimellä vaikuttanut järjestön toimintakykyyn. Mitään pysyviä muutoksia tätä kautta tuskin on saatu aikaan, vaan kuten edellä totesin, ne ovat varmasti lisänneet katkeruutta. Saattaa myös olla, että terroristit ovat toistaiseksi päättäneet pidättäytyä muihin kuin sotilaskohteisiin suunnatuista iskuista.
Hamas on järjestö, joka huolehtii varsinkin Gazan alueen sosiaalihuollosta ja tukee alueen kouluja mahdollistaen niiden taloudellisen toimeentulon. Hamasin toiminnasta tunnetaan kuitenkin vain näkyvämpi puoli: sotilaallisen siiven aseelliset iskut. Omilla kotisivuillaan Hamas määrittää järjestön Islamilaiseksi vastarintaliikkeeksi.
-Hamas ei ole vain terroristijärjestö. Sotilaallinen siipi muodostaa vain osan kokonaisuudesta. Ongelmana on kuitenkin eri osien erottaminen. Emme tiedä, missä määrin ne ovat myös päällekkäisiä. Ei voida myöskään ajatella, että terroritoiminta olisi jotenkin puolustettavissa tai oikeutettua sillä perusteella, että samalla järjestöllä on myös sosiaalista toimintaa tai hyväntekeväisyyttä, muistuttaa ulkoasiainministeri Tuomioja painokkaasti.
Erkki Tuomioja kommentti
3
249
Vastaukset
- Agbal
Kirjoitit kuinka Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt on jättäneet sivilikohteet rauhaan. Nyt kysyn. Eikö itsemurhapommittajien iskut busseissa ja muissa sivilikohteissa todista muuta. Onko kuolleista israelilaisista edes 10% ollut sotilaita. Ymmärtääkseni myös nämä rakettien ampumiset on tehty sivilikohteisiin.
- usmizeed
Tuon lausunnon on antanut Erkki Tuomioja, en minä.
Ja tosiaankin rakettien ampumiset ovat kohdistuneet aika paljon palestiinalaisten siviilikohteisiin. Ei ole väliä kuinka äärijärjestön jäsen murhataan, kunhan se murhataan, jolloin siviilitkin kärsii...
- Mar Sarug
jämähtänyt 1960-luvun universalistis-romanttisen vasemmiston märkään uneen. Lammas, vanha saapas ja lapanen koko ukko! Hänen näkemys ei varmasti ole koko Suomen näkemys näistä asioista...
Ja usmizeed, kerropas minkälaisia juutalaiset yleensä ovat? Heitäppä niitä salaliittoteorioita kehiin. Puhu ja sano kuinka paljon islam tänään arvostaa juutalaisuutta -ja kaikki tämä Israelin takia. Koska kaikki juutalaisethan ovat sharoneita syntyessään vae?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1165010Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293623No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452450- 501568
- 411540
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241454- 141272
- 271168
- 161152
- 1651099