Politikot eivät osaa muuta kuin valehdella olen ollut 6 vuotta vanuus eläkkeellä ja tänää aikana netto eläkkeeni on pudonnut 400 euroa ja politikot väittäät että joka vuosi eläkkeitä korotetaan. Joko he eivät osaa laskea tai eivätuskalla tunnustaa hölmöjä päätöksiään.
Katsokaa nyt hyvät ihmiset sen verran seuraavissa vaaleissa, että älkää äänestäkö ainakaan niitä jotka vastustavat eläkeleikkausten poistamista. Suureläkkeet ovat eri asia mutta niihinhän ei voi puuttua, kuin sivistys valtiossa jouihin suomi ei kuulu.
Onneksi Katainen saatiin pilaamaan eun asioita hän vastusti eläkeleikkauksia
kyllä osaavat valehdella
tyhmyys tiivistyy
1
110
Vastaukset
- saamattomuuta
politikot täytyy olla tyhmiä,kun eivät edes tajua miten SAAMATTOMIA HE OVAT.
PÄÄLLIMMÄINEN ON OMA HYVINVOINTI!
kuorossa RUIKUTETAAN ÄÄNIÄ .
SIELTÄ KOKOOMUKSESTA JOUTAIS ULOS VANHAT KÄÄKÄT.
JOKU JAKAA JO PAIKKOJA KUKA VOITTAA
joku taktikoi levittää YKKÖSPAIKKAA me voitetaan
kristillinen puolue tuli olla se ykönen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2374185Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1132643Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412392Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781097
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931