Vielä kuukauden jos olisivat vaalit voineet odottaa niin olisin minäkin saanut äänestää. No, mikäänhän ei kuitenkaan estä leikkimästä vaalikoneella. On aika huolestuttavaa, että minä (sanoisinpa että vakavasti vasemmistolainen lapsi) saan jo toistamiseen (jopa nyt hiukan mielipiteitäni kärjistettyä) tulokseksi, että puolue joka minulle sopii keskimääräisesti parhaiten, on joku kumma Suomi-Isänmaa. (?)
Henkilöistä eniten mielipiteitäni vastaa joku vasemmistoliiton juippi, ja muutenkin ehdokkaat ovat lähinnä linjaa Vasemmistoliitto-Vihreät-SKP-SDP, mutta puolueissa ykkössijalla kummittelee aina vain se rasistipuolue. Niiden mielipiteetkin ovat ihan kauheita, "Tavoitteena valkoinen Vantaa"... Huhhuh.
Onkohan nyt kyseessä sama ilmiö kun suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa aikoinaan? Kyllähän Leninkin kannatti tasa-arvoa ja hyvinvointia, kunhan se vain vallitsi suurten ja ahkerien työläisten keskuudessa. Porvareiden hyvinvointi oli yksi ja sama yhdentekevyys, tai oikeastaan erittäin epäsuotavaa. Niinköhän tässäkin ajetaan solidaarisesti kaikkien vantaalaisten etua -ainiin, mutta ne pakolaisethan eivät ole edes vantaalaisia. Valkoinen Vantaa punaisin menetelmin, kermavaahdolla kiitos... Enpä ensimmäiseksi menisi ääntäni heille luovuttamaan.
Suomi-Isänmaa?
3
254
Vastaukset
- vaan
suomi kansainvälistyy - rasismi kasvaa. näinhän se on tuolla suuressa maailmassakin mennyt. nousee pinnalle näitä pienryhmiä, jotka saavat äänensä kuuluviin vain vetoamalla tunteisiin, että "suomi suomalaisille". muistuttaa aikapaljon natsien "kansallis-sosialismilta". ikäänkuin täällä ei olisi muille tilaa. eriarvoistetaan ihmisiä, joka johtaa loppujenlopuksi siihen, että sitten ei enää olla kaukana väkivaltaisuuksista. jos saavat enemmän kannatusta. toivottavasti ei.
sulla näyttää kuitenkin olevan asiasta oikea näkemys nuoresta iästäsi huolimatta. seuraavissa vaaleissahan sä pääset jo käyttämään ääntäsi :) - Simo
Hiukan kärjistäen voisi todeta että äärivasemmisto ja äärioikeistohan ovat olleet loppujen lopuksi aina lähellä toisiaan: valtion roolin pitäisi olla vahva ja tykätään muutenkin sotkeutua ihmisten asioihin... Sinänsä ei yllätä ;)
- ................
Kun menee tarpeeksi äärivasemmalle tulee vastaan äärioikeisto. Suoimi-isänmaa ei ole kylläkään mikään rikkaiden puolue.
Eipä noihin vaalikoneisiin voi luottaa.
Itse kannatan KD:tä ja silti harva vaalikone osaa löytää itselleni sen puolueen ehdokkaita. No eipä se väliä kun olen itse vasta 16
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712601
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454710Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201935Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471