Kysy sitä lipposelta !

Kaarlo Tampio

" Jaakonsaari perää johtajuutta
Julkaistu 24.10.2004, klo 08.32

Kuva: YLE24

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan epävarmuus Suomen ulkopoliittisesta linjasta on lisääntynyt. Hän kaipaakin selkeitä linjauksia sekä pääministeriltä että presidentiltä. Turvallisuuspoliittisesta selonteosta ei niitä hänen mukaansa löydy.

Jaakonsaari haluaisi ulkopoliittisen johdon ottavan kantaa mm. siihen, minkälainen suhde Suomella on Natoon ja Yhdysvaltoihin.

EU:ssa ihmetellään Suomessa käytävää liittoutumattomuuskeskustelua. Jaakonsaaren mukaan Suomi on peruuttamattomasti liittoutunut EU-kumppaneidensa kanssa.

EU:n taistelujoukot vaatisivat rauhanturvalain muuttamista, ja Jaakonsaari ihmetteleekin, miksei lakia ole muutettu.

Nato-keskustelussa Jaakonsaari näkee positiivisena sen, että "Nato-möröllä" pelotteleminen on saanut suomalaiset myönteiseksi EU:n puolustusulottovuudelle.

Suomessa ei luoteta Natoon, eikä myöskään EU:hun, Jaakonsaari arvioi Aamulehden haastattelussa.

STT "

KYSY USAN SUHTEISTA LIPPOSELTA !

2

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teppo Tumpio

      Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistyössä hallituksen kanssa, jonka pääministerinä on kepulainen mitään-
      sanomattomuus.

    • Otsikossa hymiö

      6.3.2003 Verkkouutiset: ”Zyskowicz: Jäätteenmäki pyrkiköön toimittajaksi
      Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki jatkaa Suomen Irak –politiikan arvostelua täysin omituisella tavalla. Vanhaa sanontaa mukaillen hän antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa, totesi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz torstaina Tampereella.
      Jäätteenmäki haluaa Zyskowiczin mukaan kansalaisten luulevan, että hän on luotettavampi ja lämpimämpi rauhan ystävä kuin Suomen valtiojohto. Hän ei kuitenkaan ole valmis sanomaan, missä suhteessa hallitus olisi menetellyt väärin tai edes sitä, missä kohdin hän olisi itse menetellyt toisin.
      - Tärkeintä on, että kansalaisille syntyy sellainen perusteeton mielikuva, että Jäätteenmäki on suuri rauhan ystävä toisin kuin ilmeisesti nykyinen hallitus. Jäätteenmäen venkoilu asiassa eilisessä Yleisradion tv-tentissä oli paljon puhuvaa: vihjailua, kysymyksiä, kiertelyä, väistelyä, oman kannan piilottelua, luettelee Zyskowicz.
      "Minusta tulisi pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun ja toimia YK:n kautta. En minä suinkaan väitä, että hallituksen kanta olisi toinen, mutta minusta tulisi pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun", siteeraa Zyskowicz Jäätteenmäkeä. Hän on kerännyt myös muita Jäätteenmäen sitaatteja samasta televisiokeskustelusta:
      "En minä ole mitään mieltä, mutta asiasta pitää voida käydä avointa keskustelua kuten Ruotsissakin."
      "Suomen pitää toimia aktiivisesti rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Hallitus on ollut aktiivinen, mutta minä kysyn, eikö hallitus olisi voinut olla vieläkin aktiivisempi."
      "En minä tiedä, olisiko voinut olla ja mitä se olisi käytännössä tarkoittanut, mutta Keskusta lähtee siitä, että pitää pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun."
      "En ole sitä mieltä, että Suomen pitäisi ilmoittaa olevansa Saksan ja Ranskan kannalla, mutta moni tapaamani kansalainen on sitä mieltä."
      "Ei, en minä ole sitä mieltä, mutta minä kysyn…"
      "En ole sillä kannalla, mutta haluan kysyä…"
      "Ruotsissakin kysytään."
      "Kai Suomessa saa 2000-luvulla kysyä."
      - Mikäli Jäätteenmäki haluaa vain kysyä ja kyseenalaistaa, mutta ei hohtimillakaan kertoa omaa kantaansa, hänen tulisi pyrkiä toimittajaksi eikä päätöksentekijäksi, päättelee Zyskowicz.”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe