En tiedä onko tämä nyt juuri aivan tänne sopiva mutta enpä parempaakaan löytänyt. Mutta tosiaan olen 18-vuotias tällä hetkellä ja tuntuu jo nyt että kaikki kortit on pelattu väärin. Opiskelen alalle jossa voin tienata korkeintaan bruttona kaksituhatta euroa kuussa jos on ollut uralla jonkun kymmenisen vuotta, jolloinka tuntuu että käteen jäävä n. 1600 ei voi millään riittää asumiseen ja kaikkiin kuluihin mitä siihen liittyy puhumattakaan siitä että työ jota tällä koulutuksella on mahdollista saada ei kiinnosta enää nykyään hiukkaakaan. Jatko-opiskeluakin olen miettinyt mutta koska olen tavallisesta köyhemmästä perheestä niin tuntuu että rahaa tälläiseen ei yksinkertaisesti ole ja palkan nousu opiskelun jälkeen olisi joitakin satasia. Tyttöystävää ei ole ollut eikä ole ikinä ollut edes lähellä, tämän asian suhteen olen jo vaipunut täysin epätoivoon ja kyynistynyt niin paljon että jo se itsessään karkoittaa kaikki mahdollisuudet tälläiseen.
Tuntuu että kaikilla kavereilla menee hyvin mutta itse en usko että elämästä ei yksinkertaisesti voi tulla mitään, en usko itseeni yhtään enkä osaa arvostaa itseäni millään alueella. Ei ole oikeastaan nykyisin ketään kenelle näistä asioista voisi puhua. Suurin pelko ehkäpä on juuri tuo yksin jäämisen pelko koska olen sellainen ihminen että en oikein kestä päivääkään seuraa ja tahdon jakaa ja kuunnella toisten murheita. Oma kaveriporukkani ei kuitenkaan tälläistä mahdollista koska kaikki mikä liittyy tunteisiin tulkitaan jotenkin säälittäväksi ja heikoksi. Alkaa vähän tuntumaan että ei ole mahdollista onnistua. En tiedä mikä oli edes pointti kirjoittaa tämä tänne, ehkäpä teki vaan mieli vähän purkaa näitä ajatuksia.
Tuntuu että kaikilla kavereilla menee hyvin mutta itse en usko että elämästä ei yksinkertaisesti voi tulla mitään, en usko itseeni yhtään enkä osaa arvostaa itseäni millään alueella. Ei ole oikeastaan nykyisin ketään kenelle näistä asioista voisi puhua. Suurin pelko ehkäpä on juuri tuo yksin jäämisen pelko koska olen sellainen ihminen että en oikein kestä päivääkään seuraa ja tahdon jakaa ja kuunnella toisten murheita. Oma kaveriporukkani ei kuitenkaan tälläistä mahdollista koska kaikki mikä liittyy tunteisiin tulkitaan jotenkin säälittäväksi ja heikoksi. Alkaa vähän tuntumaan että ei ole mahdollista onnistua. En tiedä mikä oli edes pointti kirjoittaa tämä tänne, ehkäpä teki vaan mieli vähän purkaa näitä ajatuksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos monet muut elävät tuolla palkalla, niin mikset sinäkin. Ihminen ei rikastu suurilla tuloilla vaan pienillä menoilla. Kun pääset leivän syrjään, niin voit kyllä hankkia myöhemmin toisen ammatin. Älä ajattele asioita sen pahimman mahdollisuuden. Kyllä se elämäkumppanikin voi eteesi tupsahtaa. Ole avoin elämälle. Kukapa se voi ennustaa elämäänsä kymmenien vuosien päähän.
Turha mitään on tuollaisten sattumien varaan on laskea. Jos on mahdollisuus että jotain voi tapahtua, se kuitenkaan tuskin tapahtuu niinkuin on ollut tähänkin mennessä. Muut tosiaan elävät tuolla palkalla koska palkkaa kantaa taloon kaksi ihmistä. Kun naista ei ole ennenkään ollut mistä tuollaine nyt yhtäkkiä sitten eteen pomppaisi. Minussa ei ole mitään millä erottuisin edukseni kenenkän silmissä ja koska naisilla on aina varaa mistä valita niin miksi joku tyytyisi vähempään jos tarjolla on parempikin vaihtoehto? Ei minkään takia.
"Opiskelen alalle jossa voin tienata korkeintaan bruttona kaksituhatta euroa kuussa jos on ollut uralla jonkun kymmenisen vuotta, jolloinka tuntuu että käteen jäävä n. 1600 ei voi millään riittää asumiseen ja kaikkiin kuluihin mitä siihen liittyy puhumattakaan siitä että työ jota tällä koulutuksella on mahdollista saada ei kiinnosta enää nykyään hiukkaakaan. "
Pyh, kyllä varmasti riittää 1600e.
Työtönkin elää alle tonnilla kuussa.
Kunnon kermap erse taidat olla tai tyhmä. ( sama asia)
Hei helppoelämä
Otat puheeksi asioita, joita jokainen mietiskelee elämänsä kasvuvaiheissa. Kuten; mikä ala on minua varten? Mitkä arvot valintojani ohjaavat? Mitkä ovat omat voimavarani, joiden päälle elämäni rakennan? Missä määrin toiset ohjaavat elämääni? Mitä tarkoittaa olla toisaalta osa yhteisöä, toisaalta yksilö? Miten voin yhtaikaa tarvita toisia ja toisaalta olla itsenäinen?
Minusta oli pointtia, että kirjoitit tänne! On hyvä saada tuulettaa ajatuksiaan.
Tuohon raha-asiaan; ihmisille tietenkin raha merkitsee eri asioita. Toisille riittää vaatimaton arki, toiset tahtovat rahatilanteeltaan runsasta kuluttamista. Toisaalta meistä kukaan ei voi opiskeluvaiheessa tietää, miten elämä tulee menemään, saako töitä, millaisia töitä, minkälainen on työssä viihtyminen, onko rinnalla puolisoa jakamassa kustannuksia ja elämää jne. Minä rohkaisisin sinua tässä vaiheessa jättämään rahan ajatteleminen vähemmälle. Mainitsemallasi summalla pärjää ja voit aina myöhemmin vaihtaa alaa/opiskella muuta. Anna nyt itsesi vain opiskella loppuun ilman tulevaisuusskenaarioita ja hanki, jos vain saat, työpaikka ja elämänkokemusta sekä työstä että muustakin.
Seurustelukuviot ovat vain aniharvalla ikäiselläsi mitenkään sillä tolalla, että yhteistä tulevaisuutta voidaan luotsata. Anna itsesi silläkin saralla kasvaa, kehittyä, tutustua erilaisiin ihmisiin ilman puolisonmetsästyspaineita.
Kerrot, että itseluottamuksesi ei ole paras mahdollinen. En tiedä elämäntarinaasi, mutta tietenkin tulee mieleen kysyä, mikä sen on vienyt? Millaisista kokemuksita/pettymyksistä olet mieleesi luonut kuvan siitä, että olisit jotenkin huono? Minkälaiset kokemukset ja tilanteet lisäävät itseluottamustasi? En usko, että itseluottamus syntyy hyvistä suorituksista. Ennemminkin se syntyy siitä, että löytää luovasti omat sopeutumiskeinonsa eri tilanteissa. Jokaisessa ihmisessä on monia (lukemattomia) puolia. Minkälaista juuri sinun luovuutesi on? Oletko nokkela käytännön asioissa? Vai osaatko hahmottaa isoja kokonaisuuksia? Oletko liikkeen ihminen? Vai kuvan? Musiikin? Tutustu omiin voimavaroihisi ILMAN että pyrit joihinkin suorituksiin. Kokeile erilaisia mahdollisuuksia ja anna itsesi myös epäonnistua.
Elämään kuuluu etsiminen. Ehkä löydät ihmisiä, jotka eivät anna valmiita vastauksia vaan etsivät kanssasi
diakoni Meiju