Siis: Millaisessa tilanteessa ja millaisen taustan omaava äiti saattaisi kokea 5-6v. poikansa hypospadian (so. tässä tapauksessa lievän epämuodostuman, jossa virtsaputki avautuu hieman alemmaksi kuin normaalisti jne.) siinä määrin vaikeana asiana, että "pimittäisi" sen lääkäreiltäkin (neuvolan kehoituksesta huolimatta) ja lisäksi vieläpä kieltäisi lastaankin (kuolemanvakavasti) muissakaan tilanteissa mainitsemasta heille asiasta. Näin siis tapahtui allekirjoittaneelle, tosin jo 70-luvun loppupuolella. Olen kuitenkin ymmärtänyt/havainnut, että keskimäärin vanhemmat pyrkivät ongelmatapauksissa pikemminkin tukemaan lastaan jne...
Ymmärrän kirjoittavani jkv. kategorian vierestä, mistä pahoitteluni, mutta olisin silti varsin kiinnostunut lukemaan mahdollisia ajatuksia aiheesta. Itse en ole vieläkään ymmärtänyt kuviota lähimainkaan täydellisesti. (Monista syistä johtuen en ole koskaan kyennyt asiasta häneltä suoraan kysymään).
------------------
Ohessa linkit hieman laajempiin teksteihin, joita tosin ei ole lainkaan tarkoitettu tälle osastolle ja jotka sellaisina saattavat olla hieman vaikeasti lähestyttäviä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1500000000000152&posting=22000000004535493
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1500000000000152&posting=22000000004739705
Hypospadiasta
5
532
Vastaukset
- äiti
12- vuotiaalla lapsellani on hypospadia, jota on jo leikattu muutamaan otteeseen. Toki haluan että lapseni voisi elää mahdollisisimman luonnollista elämää ja nauttia seksuaalisuudestaan aikanaan. En todellakaan häpeä "vikaa" ja olen myös kertonut hänelle että lääkärin apua tarvitaan tässä tapauksessa ja hän on hyväksynyt sen ja haluaa siihen apua.
- SynkMaster
Niin, tuo on se järjellinen reagointitapa. Vastakkainen on melko väistämättä erittäin tuhoisaa. Ja silti...
- Äiti
Rupesi oikein itkettämään noita lueskeltuani.Oma poikani on myös leikattu kyseisen vaivan vuoksi ja nyt kaikki pitäisi olla kunnossa.
Kysymykseesi keksin vain sellaisen vastauksen, että ko. äiti on itse elänyt lapsuutensa hyvin syyllistävässä ja häpeilevässä kodissa. Toinen mahdollisuus on kieltäminen eli äiti on voinut kuvitella ongelman korjaantuvan itsestään. Enpä tiedä.- SynkMaster
Noiden tekstien ote nyt on ehkä tarpeettomankin rento. Asiasta on selvinnyt mitä ilmeisimmin eristämällä henkinen kipu, parhaansa mukaan. Aina se jonkin kustannuksella tapahtuu. Asiassa riepoo kaikkein eniten sen turhuus, hölmöys, vanhemman ilmeinen kehittymättömyys; en mitenkään voi pitää hänen käytöstään aikuisen käytöksenä.
Sellaisena sitä ei siis myöskään osaa edes "terapeuttisessa" määrin inhota. En tiedä oliko hänellä mahdollisuutta valita.
Masentavaa vain havaita nyt sitten lastenlastensa (eipä siis minun) suhteen suorastaan korosteista innokkuutta pohtia ääneen näiden ("tabu-alueenkin") infektiosairauksia ja niiden hoitomuotoja. Nytpä onnistuu. Kaipa tässä regressoituu lapsenkokemukseensa eittämättömästä henkisestä "hylkäämisestä".
Paras arvioni liittyy mahdolliseen hyväksikäyttötaustaan tms. (mahdottomuus viitata sanallisesti koko asiaan, aihepiiriinkään). Lievä syy ei oikein selittäjänä toimi, sillä olihan hän jo pitkälti yli 30v tuolloin. Vikani ei siis ole fyysisesti erityisen suuri, mutta lapsena sitä ei mitenkään voi tietää ja tabun vaikutukset olivat melko totaalisia. Siinä 5-6-vuotiaana minä repeydyin tietyssä mielessä aivan omaan yksinäiseen maailmaani, eikä siellä totisesti ollut/ole paljoa elämää. Tästäkin on kuitenkin seurannut joitakin positiiviluonteisia vaikutuksia/kykyjä, joskaan en kykene pitämään niitä painoarvoltaan negatiivisia kompensoivina.
Itkettäminen nyt tässä oli viimeinen tarkoitukseni. Ainahan löytyisi se vielä murjotumpi.
Yksinkertainen pyyntö: Älkää tehkö kuten äitini! - SynkMaster
(Yritys2: Omituista, tämä näytti jo eilen tallentuneen)

Yksinkertainen pyyntö: Älkää tehkö kuten äitini!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515