En haluaisi ilkkua, mutta minun on pakko kirjoittaa Sinulle vielä pari viisautta, joita et ole hoksannut tai sitten olet. Ystäväsi haluavat parastasi, mutta ystäväsi eivät näe asioita niin kuin me näimme eivätkä koe asioita niin kuin me koimme. Eivätkä he näe metsää puilta, nimenomaan näin. Ihmisten käytösten tulkinta ei ole koskaan niin yksiselitteistä ja helppoa kuin sen voisi ensisilmäyksellä ajatella olevan. Sinä olet hyvä esimerkki, sen he ymmärtävät, mutta sitten eivät ymmärrä että se soveltuu puoliin ihmiskunnan ihmisistä. Tärkeintä on että sinä ymmärrät jatkossa. Sitten ihmisten omat motiivit sotkevat onnen löytämistä, moni on itsekäs ja sotkee toisten onnea, puhuu pahaa ns. "järkeä" ja tuomitsee. Meininki on kuin uskonnollisissa lahkoissa. En kuvittelisi Sinun uskovan järkisuhteisiin. Mutta et sitten usko rakkauteenkaan, jos joku painostaa sinua toimimaan toisin (ja sokeasti luotat hänen motiivinsa olevan epäitsekkäät, onhan hän sinun läheltäsi).
Lopputuloksena kärsit sinä, ja vain sinä, sinä jäät yksin, muut, vakaat tapaukset jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, nuolevat haavojaan jonkun kuukauden ja jatkavat matkaansa. Onko se oikein, toimivatko he oikein? Ajattele vain omilla aivoillasi jatkossa, neuvoja voi kuunnella mutta aina pitää miettiä myös taka-ajatuksia siellä taustalla ja toisaalta kyseenalaistaa neuvon lähteen asiantuntevuus. Tietysti voit odottaa aikasi niin kuin minäkin varmaan teen ja sitten otetaan vaan joku ihan kiva, mutta silloin he voittavat ja me häviämme. Haluatko vain hävitä, koetko että sinä et ole ansainnut juuri sitä mitä haluat, onko elämäsi ollut niin hyvää harrastaa hyväntekeväisyyttä? Ja tiedätkö että se seuraava olisi ansainnut sen hyväntekeväisyyden toisin kuin vaikka minä, tiedätkö sen sydämesi pohjasta? Oletko ennakkoluuloinen?
Lopputuloksena kärsit sinä, ja vain sinä, sinä jäät yksin, muut, vakaat tapaukset jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, nuolevat haavojaan jonkun kuukauden ja jatkavat matkaansa. Onko se oikein, toimivatko he oikein? Ajattele vain omilla aivoillasi jatkossa, neuvoja voi kuunnella mutta aina pitää miettiä myös taka-ajatuksia siellä taustalla ja toisaalta kyseenalaistaa neuvon lähteen asiantuntevuus. Tietysti voit odottaa aikasi niin kuin minäkin varmaan teen ja sitten otetaan vaan joku ihan kiva, mutta silloin he voittavat ja me häviämme. Haluatko vain hävitä, koetko että sinä et ole ansainnut juuri sitä mitä haluat, onko elämäsi ollut niin hyvää harrastaa hyväntekeväisyyttä? Ja tiedätkö että se seuraava olisi ansainnut sen hyväntekeväisyyden toisin kuin vaikka minä, tiedätkö sen sydämesi pohjasta? Oletko ennakkoluuloinen?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei, olen vain yksi pyhistä.
Hyviä ajatuksia mutta pakko ihan mielenkiinnosta kysyä; miksi oletat hänen toimivan ystäviensä neuvojen varassa? Tokihan läheisten neuvot vaikuttavat jokaiseen mutta tekstistäsi saa sellaisen käsityksen että hän on luovuttanut sinun suhteesi muiden neuvojen pohjalta.
Lisäksi kysyisin että jos uskot hänen toimivan väärän tiedon varassa ja teillä voisi olla jotain kestävää niin mikset korjaa asiaa hänen kanssaan vaan kirjoitat asiasta palstalle?
Minun nähdäkseni teidän kommunikaatiokyky on kadonnut ehkä epävarmuuden, olettamuksien ja suurten tunteiden vuoksi. Näin käy helposti, kävihän näin ehkä itsellenikin.
En oleta enää mitään. Olen käyttänyt tämän asian selvittämiseen niin paljon aikaa, että olen aika lailla kärryillä koko asiasta. Luulen hänenkin olevan, osapuilleen, mutta hän on nyt päätöksensä tehnyt ja hän rakastaa enemmän ystäviään kuin minua siinä mielessä, että hän ennemmin kuuntelee heidän neuvojaan riippumatta siitä olivatko ne järkeviä vai ei, kuin loukkaa heitä. Hänen mieltään ei tule muuttamaan muu kuin hänen ystäviensä hyväksyntä, ja on jo muutenkin liian myöhäistä, joten olen jo luovuttanut ja annan vain rakkaudesta neuvoja tulevaa varten, koska hän täällä on käynyt ja minuakin kaivannut. Ei minulla ole tämän jälkeen enää mitään kaivattavaa, tilanne on toivoton. Ja hän tosiaan nauttii jollain tavalla marttyyrin roolista, pakko sanoa.
naisesta vai miehestä?
ei jaksa eikä ehdi lukea..
luotan vain sydämmeni ääneen, en muiden mielipiteisiin.
olet siis uuslukutaidoton ...
Ei jaksa nähdä vaivaa ... ei jaksa ...
Vanhempas varmaan sano sulle aina "viitsisitsä? et sä viitsi?"
Kummeli-sukupolvi on nyt "aikuistunut". Varokaa BKT, SDP, RKP ym.
Ajattele vain omilla aivoillasi jatkossa, etsäviitsisitsä.
Mä yritin lukea, mutta liekö ap:n korostunut etunneäly vai mikä, kun lauseiden rakenteet olivat niin sekavia ja kirjoitus puuduttavaa. Ei tuosta kirjoituksesta nyt tolkkua oikein ottanut. Että etpä kai menettänyt mitään, jos et jaksanut tai ehtinyt lukea.
mun elämääni lähelle ei ole tarkoitus ketään tai mitään tullakaan pidemmäksi ajaksi - enää. Kosketan tiettyjä ihmisiä tavallani ja olemassaolollani ja sitten on taas mentävä.
Olethan sinä onnellinen, en voi sitä kiistää. Minusta se on yksinkertaisesti väärin, jos sinä elät yksin loppuelämäsi tapahtuneen johdosta, koska et ole sitä ansainnut, olet ansainnut kaiken hyvän mitä tästä maailmasta löytyy. Mutta tiedän kyllä erittäin hyvin, ettei asioita jaeta maailmassa mitenkään oikeudenmukaisesti. Sinä haluat näemmä uhrautua (miksi?), minä yritän saada oikeutta. Toivottavasti löydät toisen oikean rakkauden, toivon oikeasti, ja toivon etteivät kaverisi sitten sotke enää kaikkea vaan hekin oppivat jotain. Se on oikeudenmukaista.
Pidät mua ilmeisen tyhmänä :) Kippis sille! :D
Ei kantsis :) Mulla on tärkeintä, ts. tunneälyä, omiksi tarpeiksi ja sitä toista sen verran, että vain 2 % suomalaisista yltää samaan.
.... Joten: mitä vi::ua toimitan jollakin S24:n Ikävä-foorumilla? :D Tää loppu nyt. Piste.
Kiitos Kulta viisaasta kommentoinnistasi. Minä pelkään että teet jotain päätöntä yhdeksän päivän päästä kuten ryntäät ovelleni jonkun vuosisadankosintaryhmärämän kanssa, ah no se on sen ajan murhe. Koska olen erittäin ennakkoluuloinen... Rakastan Sinua joka tapauksessa, teet mitä vain.
sun ovelles ei ole tulossa kukaan. se olet ollut aina sä, joka on liikekannalle joutunu lähtemään.
ei pyssyllä miestä saa tralalaa...
Aloittajalle, paljon sanoja, mutta viestisi lppputulos on melko tyhjä. Selkeytä ajatuksesi ja kirjoita mitä sinä tunnet. Äla kirjoita luulemisen järjellä.
http://www.youtube.com/watch?v=inKh405yPrg
Yleensä ystävät, sellaiset jotka tuntevat hänet pidemmältä ajalta kuin sinä, tietävät täsmälleen minkälainen hänelle sopii.
Ystävät on tärkeitä, mutta ei ystävät kyllä varmana tiedä millainen kumppani on toiselle paras. Ei juma, antaako joku ystäviensä valita kumppaninsa kait ne ystävät sitten seurusteleekin sen kumppanin kanssa. Ystäväthän voivat muutoinkin olla täysin erilaisia, mutta heitä yhdistää sielun sympatia eivätkä he koskaan puutu toisen tekemiin erilaisiinkaan ratkaisuihin. Tosi ystävä iloitsee kanssasi ja suree kanssasi. Kiitos tosiystäville.
Illanjatkoja
Mutta tiedätkö oikeasti yhtään mistään mitään?
Varmasti ansaitset hyväntekeväsyyteni. Tekisin mielelläni sulle hyvää. Monilla eri tavoilla. Henkisesti ja fyysisesti.
Ei minussa ole mitään ilkuttavaa. Ja jään joka tapauksessa muutaman vuoden kuluttua yksin, sellaiset kortit on nyt mieheni käteen jaettu. Enkä kadu yhtään hänen kanssaan vietettyä vuotta; hänellä on todella hieno luonne ja hänen kanssaan on hyvä elää - vapaana valheista, vehkeilystä ja mustasukkaisuudesta.
Alla on linkki haastatteluun, jossa esiintyy KOMEA, ÄLYKÄS, HYVIN KOULUTETTU (JA ILMEISESTI MYÖS HALUTESSAAN SOSIAALISESTI TAITAVA) MIES, jonka luonne, tai paremminkin HEIKKO VIHAN HALLINTAKYKY pilasi kaiken, koko elämän. Kannattaa katsoa, mitä tämä entinen "financial counselor" vastaa haastattelijansa kysymyksiin:
https://www.youtube.com/watch?v=cMIGZn4jjN4
...ja näin uhmakkaalta ja energiseltä kuulosti ent. "financial conselor" Douglas Feldman, vuonna 1999, vähän vangitsemisensa jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=UdoIrW7S-5Q
Mutta ethän sinä nimim. "ilman tunnisteita" mitään rikoksia ole tehnyt, ainakaan tietääkseni. EN YLIPÄÄNSÄ TUNNE, tiedän kyllä, YHTÄÄN RIKOLLISTA HENKILÖKOHTAISESTI.
Toisaalta Timo
jos nimimerkin "usko vain itseesi" kirjoitukset ovat sinun hengentuotteitasi, olet luonteeltasikin sillä tasolla, että SINUN TUSKIN ON VAIKEAA LÖYTÄÄ NAISSEURAA. "You can´t please everyone, so you got to please yourself." - periaate on KUITENKIN minusta liian kylmä toteutettavaksi JATKUVASTI, siis että pyrkisi aina ensisijaisesti miellyttämään itseään valintoja tehdessään. MINÄ EN KYKENISI ELÄMÄÄN SELLAISTEN VALINTOJEN SEURAUSTEN KANSSA.
Sinun kirjoituksiisi nimimerkki "usko vain itseesi" sopii minusta seuraava kappale:
https://www.youtube.com/watch?v=Tj75Arhq5ho
En ole kuten sinä, yksinäinen ja korskea!
En voi sille mitään että pidän ystävieni ja läheisteni mielipiteitä tärkeänä. En halua että he potkivat minut pois elämästään sillä haluan heidän olevan minun elämässäni. Elämä on monimutkaista ja niin ovat myös ihmis-suhteet. Tietenkin ajattelen myös itse, muuta en varmaan teekkään, sillä ajattelen jatkuvasti jotakin.
Kenenkähän tämä viesti on. Ei AINAKAAN kuitenkaan minun. Minua on mahdotonta neuvoa rakkaus- ja parisuhdeasioissa, koska en niistä KENELLEKÄÄN KERRO LÄHIPIIRISSÄNI. Kaikesta muusta kuin parisuhdeasioista saatankin hölistä ympäriinsä.Oma linjaukseni on elää tässä parisuhteessa Until the death us departs.
Ja puoliso nyt ainakin on ihminen, jota pitää kohdella Raamatun käskyn "Do as you would be done By" - mukaan.
(Tämän asian olen ainakin elämäni aikana oppinut.)
Vaan onhan sinulla "ottajia", kuten jo totesitkin. Joten mitäpä tätä pitkittämään.
Hyvää yötä kaikille! Sopiva puoliso on arvokas asia:
https://www.youtube.com/watch?v=xj8wHfBKoRU
olihan manipulaation pätkä, kuules nyt, järjen käyttö on ihan sallitua ihmissuhteissa, usein ne lähimmät huomaavat ainakin sen onko tyyppi onnellinen vai ei, onko tyyppi läpimätä tai epäsopiva noin ominaisuuksiltaan, itsehän sinä olet sellaiseksi itsesi eri sopissa keitellyt että sinut nähdäät jotenkin "roskana" jos näin tätä tekstiä tulkitsen, joten ennenkuin sinä manipuloit toista antautumaan ehkä sinun, epäsopivan matkaan, suosittelen mysö hetkiseksi miettimään sitä toistakin noin siltä kantilta, oletko sinä todella hyvää seuraa hänelle, ikäeronne ja nämä, tämä elämä ei kuitenkaan ole vain sinun seikkailusi, hänenkin elämässään on muitakin ihmisiä joihin mahdollinen suhteenne saattaa vaikuttaa monella tavalla, toisaalta kun taas tasapainoinen suhde luo hyvinvointia koko perheeseen ja sukuun, ystäviin etc. joten mietihän vielä asioita näiltäkin kanteilta, ennenkuin syöksyt pilaamaan sitä tyttölasta
En tiedä kenelle oli? Itse kuuntelen tunteitani ja osin järkeäni, vaikka olen muuten aika sosiaalinen ja avoin en jaa, sitä mitä koen itselleni tärkeän ihmisen kanssa. Se on meidän asia, vaikka suhde oisi haastavakin. Olen itse haastava ja omalla tavallani erikoinen, niin tiedän sen aiheuttavan kitkaa...en voi silloin lähteä toista yhdenvertaista ihmistä arvostelemaan ystävilleni. Itse myönnän kyllä auliisti olevani erilainen. En ole koskaan kokenut, sitä ongelmaksi, koska se on niin ilmeistä, ettei muutkaan sitä huomioi. Olen mitä olen ja toinen saa myös olla, mitä on. Minusta on ihanaa, kun olemme persoonia ja erilaisia ihmisiä. Se kuuluu ihmisyyteen ja luo yllätyksellisyyttä, huumoria, älyä, leikkiä, tunteita, raivoa, itkua ja ennen kaikkea raukkautta harmaaseen arkeen.
Ihan turhaan riitelette asiasta täällä asiat voi selvittää irl. Sen verran sanoisin, että jos ystävät ovat tosiystäviä he kyllä hyväksyvät kumppanisi, vaikka eivät hänestä niin pitäisikään. Mutta, jos nyt ylipäätään joku ajattelee että toinen ei ole sopiva lainkaan niin kertokoon sen niin suoraan toiselle ettei roikota tätä. Maailmassa kun on niitä sydämellisiä ja ihania ihmisiä, jotka rakastavat muita puutteistaan huolimatta. Olkaa hyviä toisille.
Kummallekohan toi teksti oli aloittaja? Miehelle vai naiselle, ja nimen eka kirjain? Toi ei vielä paljoa avaa että kelle sä tota viestiä mahdoit avata?
sinulla kyllä. mutta en mä silti tiedä yhtään mitä voin tehdä.
Minä ajattelen aina omilla aivoillani ja omalla sydämelläni !! punnitsen itse asioiden hyvät ja huonot puolet ja toimin niiden mukaan.
Kysyn samaa aloittajlta. Oletko ennakkoluuloinen hänen motiiviensa suhteen ? Et sinäkään voi tietää, mitkä ovat hänen mielestään kaikkien osapuolten parhaaksi. Hänen ratkaisunsa ei välttämättä ole väärä.
Ei, en halua hävitä, vaan saada täyden "palkan". Ja tehdä sitä, mistä sydämeni iloitsee.
Olen aina yleensä ajatellut mikä on oikein. Helpommalla pääsisi kun niin ei tekisi.
Asiantuntevuutta voi löytää joskus odottamattomilta tahoilta. Myös harhaan johtamista on joko tahatonta tai tahallista.
Ennakkoluuloinen minkä suhteen.
Kovat ovat olleet keskustelut,
mutta nyt huudetaan jo
poliisia apuun
jonkun LAPSELLISEN,
ILMEISESTI PAKSUKSI PAMAUTETUN
TYTÖNHUPAKON TOIMESTA,
kun mies paljastuu MUILLE NAISILLE
LIRKUTTELIJAKSI!