Aloitin oppikoulun Savon takamailla neljän vuoden kansakoulun jälkeen v. 1960. Ruotsin opiskelu alkoi heti ja saksan toisella luokalla. Englanti ja ranska (vapaaehtoisena) tulivat kuvioon lukiossa. Ei kukaan puhunut silloin mistään pakkokielestä, vaan kielten oppimisen katsottiin kuuluvan yleissivistykseen. Hyvä niin! Aikuisena olen opiskellut työn ohessa muutaman kielen lisää.
Työelämässä olen tarvinnut yli 30 vuotta ruotsia ja englantia jatkuvasti, muitakin kieliä auttavasti joskus. Perhe-elämäkin on sattuneesta syystä kaksikielistä, onneksi vonkaaminen onnistui pakkoruotsillakin :-). Ei tulisi mieleenkään höpöttää mistään pakkoruotsista.
Työelämässä olen tarvinnut yli 30 vuotta ruotsia ja englantia jatkuvasti, muitakin kieliä auttavasti joskus. Perhe-elämäkin on sattuneesta syystä kaksikielistä, onneksi vonkaaminen onnistui pakkoruotsillakin :-). Ei tulisi mieleenkään höpöttää mistään pakkoruotsista.
Vastaukset 79
Vanhimmat
No niin pitkästä aikaa positiivista tekstiä tällä palstalla, hienoa! Olen samaa mieltä siitä, että kielten opiskelu on aina hyväksi. Itse olen opiskellut ranskaa 8 vuotta koulussa ja yliopistolla, en koskaan oppinut sitä kunnolla enkä ole sitä työelämässä käyttänyt. Mutta en kadu sekuntiakaan opintoja, se avartaa maailmaa. Ruotsinkielisenä on aika turhauttavaa kuulla niin paljon negatiivista omasta kielestä tässä maassa, ja on hienoa että on myös puolestapuhujia. Toivoisi, että suomenkieliset löytäisivät heille itselleen sopiva tuntijako, onko sitten ruotsinkieli sitten pakollinen tai ei.
Sudeettisavolaisen tapaan aloitin itse myös ruotsin lukemisen oppikoulussa, joskin vasta 65. Ei silloin tosiaan puhuttu pakkoruotsista mutta ei se valinnainenkaan ollut jos meinasi koulun päästötodistuksen saada.
Toisaalta englanti teki vahvaa tuloa television myötä 60 luvun alusta, joten siitä kai sen suosio myös käytännössä sai tukea kun Ameriikan filmit alkoi pyöriä telkussa.
Taas nettisuru pokkana yhdistää pakkoruotsin ja kielten opiskelun!?
Olet joko typerys tai kiero. Melko varmast molempia.
Surut puhuvat aivan tosissaan kielten osaamisesta kun pitää puhua kielten opiskelemisesta. Ilman opiskelua ei ole kielitaitoa. Opiskelu vie aikaa ei osaaminen mikään ongelma ole kun on ensin opiskellut.
Nikkisieppari-nettisveko sekoilee nyt toisella varastamallaan nikellä. Luulee olevansa hauska ja ovela, vaikka on pelkkä tylsimys.:-(
Tulihan se lopussa totuus ja syy, miksi kannatat järjetöntä pakkoruotsitusta! Olet surun kanssa aviossa. ;-)
Hyvin monet suomalaiset ovat kertoneet, kuinka he eivät ole tarvinneet pakkoruotsiaan KOSKAAN elämässään. Minä kuulun myös heihin.
Tämä nyt vaan on totuus, että ruotsi on turha kieli suomalaislle ja sen pakottaminen kaikille on järjetöntä, kohtuutonta ja epädemokraattista.
Jos joku kokee tarvitsevansa ruotsia, niin kyllä sitä voi vapaaehtoisenakin lukea.
En minäkään ole TARVINNUT mitään mitä en osaa, pakko on ollut pärjätä ilman mutta olen kyllä käyttänyt kaikkea sitä tietoa ja kaikkia niitä taitoja jotka minulla on.
Toisaalta on monta taitoa jotka olisi kiva omata ja monta kieltä joita olisi kiva osata. Yksi asia on kuitenkin aivan varma, eli että jos osaa Suomessa ruotsia niin sitä taitoa pystyy hyödyntämään.
Mikään tieto tai taito ei ole turha!! Englannin ohella ruotsin kielen taito on hyödyllisin kielitaito Suomessa.
"En minäkään ole TARVINNUT mitään mitä en osaa, pakko on ollut pärjätä ilman mutta olen kyllä käyttänyt kaikkea sitä tietoa ja kaikkia niitä taitoja jotka minulla on."
Ottaa nyt tuostakin selvää.
"Toisaalta on monta taitoa jotka olisi kiva omata ja monta kieltä joita olisi kiva osata."
Vaikka ei tarvitsisikkaan. Sinä siis osaat kaiken tarvitsemasi ja joku jota et osaa olisi vain "kivaa". Älytöntä heittoa taas ankalta.
"Yksi asia on kuitenkin aivan varma, eli että jos osaa Suomessa ruotsia niin sitä taitoa pystyy hyödyntämään."
Niin varmasti, mutta yleensä todella huonosti.
"Mikään tieto tai taito ei ole turha!! Englannin ohella ruotsin kielen taito on hyödyllisin kielitaito Suomessa."
Siis käytännössä vieraista kielistä tarvitsee lähinnä vain englantia? Suurimmalle osalle suomalaisista nääs ruotsi on merkityksetön.
No ei todellakaan ole. Saksa, Venäjä, Espanja, Kiina, Ranska kaikista näistä on enemmän hyötyä kuin ruotsin kielestä. Katsos Ankka se on sillä tavalla että jos puhut suomenruotsalaiselle niin hän puhuu kanssasi suomea koska hän on luonnollisella tavalla oppinut sitä (95% kansalaisista puhuu suomea), ummikko ruotsalaisia on vain muutama tuhat koko maassa.
Ennen peruskoulua ( joka alkoi ensin kokeiluna P-Karjalassa vuoden 1972 alussa) Koululaitos oli jaettu kansakouluun jota oli 4-6 luokkaa, oppikouluun ja kansalaiskouluun ja lukioon.
Hyvillä arvosanoilla saattoi siirtyä jokansakoulun 4 luokan jälkeen oppikouluun jossa oli pakkoruotsi. Kansalaiskoulusta katsottiin valmistuvan duunareita, joten kielten opetus oli vaatimatonta.
Kun uutta, kaikille yhtenäistä peruskoulua alettiin suunnitella oli tarkoitus että vain englanti olisi kaikille pakollinen kieli. Rkp:n aktiivisuuden takia ruotsi kuitenkin tuli pakolliseksi, viimeistään 7 luokasta lähtien.
Joillekin varmasti on ruotsista ollut hyötyä, mutta ei tätä koko Suomen kansaan voi yleistää. 4 865 000 suuruiseen ihmisjoukkoon mahtuu monenlaisia kielitarpeita.
"Englannin ohella ruotsin kielen taito on hyödyllisin kielitaito Suomessa."
Niin jos asut Närpiössä mutta käypäs kysymässä vaikkapa tohmajärveläiseltä.
Moniko suomalainen tarvitsee elämässään kiinaa? Luulen, että useampi tarvitsee kuitenkin ruotsia. Ja mihin unohdit hindin, maailman neljänneksi puhutuin kielen?
Oma äidinkielikin on joillekin vaikeaa: esim. kielten nimet kirjoitetaan suomessa pienellä kirjaimella.
No olisi tuon siipan ehkä saanut savoksikin, mutta ekstraplussaa kuulema oli, etten kammonnut ruotsiakaan. Lapsikin sai henkisenä pääomana kotoa kaksi kielltä ja vielä kolmannenkin, kun kävi suomalais-venäläisen koulun tarhasta alkaen. Hänen mielestään ruotsista on ollut paljon hyötyä, vaikka nykyisinä työkielinä ovat suomi ja venäjä.
Synnyinsijoillani sanotiin, ettei muuta pakkoa ole kuin köyhän kuolema, vaikka olenkin siinä uskossa, että rikkaatkin heittävät veivinsä. Voihan ne ruotsin läksyt jättää tekemättä, kuten muidenkin aineiden, jos ei miellytä, aloitti sitten aiemmin tai myöhemmin. "Pakkoruotsin" hokemisesta on näköjään tullut joillekin pakkomielle.
"Hyvin monet suomalaiset" ovat kertoneet minulle, etteivät he tarvitse mitään vierasta kieltä. Saksalainen turistikin kuulema ymmärtää suomea, kun puhuu tarpeeksi lujaa.
"Tulihan se lopussa totuus ja syy, miksi kannatat järjetöntä pakkoruotsitusta! Olet surun kanssa aviossa. ;-)"
Itse asiassa juuri tuo olisi syy VASTUSTAA pakkoruotsia. Omat skidit pärjää paremmin jos toiset jättää oppimatta maassamme tärkeitä kieliä.
Mutta ymmärrän toki alottajan kannan. Täysin samaa mieltä on minun suomenkielinen vaimoni. Häntä "nettifennoilu" raivostuttaa aivan suunnattomasti. Minä olen tottuneempi ja yritään rauhoitella häntä toteamalla että tätä se vähemmistössä eläminen on. Elämä on parempaa ja monipuolisempaa, mutta vastapainona saa sitten sietää muiden kateutta ja ennakkoluuloja. Kaikkea ei voi saada.
"Saksa, Venäjä, Espanja, Kiina, Ranska kaikista näistä on enemmän hyötyä kuin ruotsin kielestä."
No ei ainakaan Suomessa. Ja täällähän suurin osa meistä elää suurimman osan ajastaan.
"jos puhut suomenruotsalaiselle niin hän puhuu kanssasi suomea koska hän on luonnollisella tavalla oppinut..."
...että suomenkieliset ovat liian ujoja avaamaan suutaan muulla kuin äidinkielellä. Ja sitä kautta tietysti on pakotettu oppimaan "luonnostaan". Tästä se kielitaitoero syntyy. Ja kielitaito on kova sana opiskelu- ja työmarkkinoilla. Ja onhan se myös avain suomalaisuuden kokonaisuuteen.
Olen pitkään ihmetellyt, aivan niin kuin aloittaja, että mikä pakkoruotsi. Olen vähän nuorempaa vuosikertaa ja lukenut koulussa ruotsia, mutta ei kukaan meidän koulussa pakkoruotsia lukenut. Saihan noita kieliä valita vielä muitakin. Kaikista opiskelemista kielistä on ollut minulle hyötyä, mistä enemmän, mistä vähemmän. Englannista ja ruotsista käytännön hyötyä enemmän. Silti ei kaduta minkään muunkaan kielen lukeminen, päinvastoin.
Nimitys pakkoruotsi tulee siitä että kieli ei ole vapaavalintainen (edes periaatteessa) vaan pakollinen, siitä nimitys pakkoruotsi. Huomautuksena, kaikkia pakollisia oppiaineita ei kutsuta pakko aineiksi siksi että niille ei ole vaihtoehtoja esim. matematiikka, ei ole pakkomatematiikkaa vaikka ruotsinkieliset kasvattajat opettaisivatkin mielummin numerologiaa ja gematriaa eikä pakkokemiaa vaikka ruotsalaiset opettaisivat mielummin alkemiaa.
"kvartetti"
Olet varmasti niin nuori että et tajua pakollisen ruotsinkielen syytä tai historiaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakkoruotsi
..........
"Nimitys pakkoliikunta tulee siitä että aine ei ole vapaavalintainen (edes periaatteessa) vaan pakollinen, siitä nimitys pakkoliikunta."
Nimitys pakkosuomi tulee siitä että kieli ei ole vapaavalintainen (edes periaatteessa) vaan pakollinen, siitä nimitys pakkosuomi.
jne.
Ja nyt joku julistaa jotakin matematiikan tai liikunnann "yleismaalilmallisuudesta", unohtaen että kaikialla maailmassaa opitaan paikallisia kieliä. Yleismaailmallisesti. Myös meillä.
Eikö voida keskustella asiasta aisallisin perustein? Sanaleikit yleensä kuvastavat vain asennetta.
Hyvä avaus!
Nikkisieppari näin: "Nettisuom. (-fenno) 28.9.2014 11:26 Hyvä avaus!"
Taannoinen tökerö iilimatojuttusi paljastaa, että olet pätemätön sanomaan mitään avausta hyväksi tai huonoksi.
OMG !
"Aikuisena olen opiskellut muutaman kielen lisää!!!"
Luultavasti et osaa sitä ensimmäistäkään opiskelemaasi vierasta kieltä.
Voi tuota katkeruuden ja kaunan määrää, sanoisi eräs Lipponen....
Mutta asiaan: en minä ruotsia lukenut jotta voisin palvella Suomen ruotsinkielisiä, jotka tunnetusti osaavat myös suomea, vaan pärjätäkseni Pohjoismaisissa yhteyksissä. Ja niitä oli ensimmäisestä työpaikasta vuonna 80 alkaen aina.
Se että ruotsia myydään sillä argumentilla että palvelemme omia kaksikielisiä, on huono valinta ja aiheuttaa vastarintaa luonnollisesti !
Varsinaissuomalainen kirjoitti: "Mutta asiaan: en minä ruotsia lukenut jotta voisin palvella Suomen ruotsinkielisiä, jotka tunnetusti osaavat myös suomea, vaan pärjätäkseni Pohjoismaisissa yhteyksissä. Ja niitä oli ensimmäisestä työpaikasta vuonna 80 alkaen aina."
Joillekin suomenkielisille ruotsi on hyvinkin tärkeä kieli. Tämän kiistää vain hyvin harva. Voidaan arvioida, että suomen ja englannin jälkeen ruotsilla lienee suhteessa eniten käyttöä Suomessa, huomattavasti enemmän kuin vaikkapa venäjällä, saksalla tai ranskalla. Keskivertosuomalainen ei välttämättä tarvitse koskaan ruotsia, mutta silti hän todennäköisesti tarvitsee sitä enemmän kuin kiinaa tai hindiä. Mutta Pohjoismaiden ulkopuolella tilanne on useimmiten toinen, suuret kielet jyräävät pienet.
Nykyinen tilanne pakollisine ruotsin opiskeluineen on perusteiltaan sairas ja toimimaton. Ruotsin tulisi olla vaihtoehtoinen kieli suomenkielisissä kouluissa. Koka ruotsin osaamisesta on todistettavasti usella seuduilla ja monenlaisisa ammateissa hyötyä, niin ruotsin valitsisi tuossakin tilanteessa melko moni suomenkielinen, todennäköisesti noin 40% ja sillä kyllä pärjätään. Mutta niille, joiden kielellinen potentiaali ei juuri riitä kahta vierasta kieltä pitemmälle, pakkoruotsin poistuminen olisi siunauksellista, koska tällöin heillä olisi englannin lisäksi ihan aitoja vaihtoehtoja toiseksi vieraaksi kieleksi. Tämä joukko olisi se varsinainen hyötyjä pakkoruotsin poistumisesta, eikä kyseessä ole mikään ihan pieni joukko, kenties kolmannes kaikaista koululaisista.
Varsinaissuomalainen: "Se että ruotsia myydään sillä argumentilla että palvelemme omia kaksikielisiä, on huono valinta ja aiheuttaa vastarintaa luonnollisesti !"
Selvähän se. On kuitenkin huomattava, että pakkoruotsin puoltajilla ei ole oikein kunnollisia argumentteja asiansa tueksi, ja siksi he usein sortuvat meidän pakkoruotsin vastustajien itseisarvoiseen mollaamiseen. Vaikka pakolle ei ole oikein perusteita, niin sille, että ruotsia noin yleensä kannattaisi opiskella, kyllä löytyy syitä. Mutta kaikkia koululaisia koskeva pakko on ihan eri asia.
Taas noita kaiteramaisia pitkiä vuodatuksia. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että se entinen koulusysteemi oli paljon parempi. Keskikouluun oli pääsykokeet, joissa jo valikoitui pois ne, jotka eivät halunneet tai pystyneet opiskelemaan. Ruotsi ja saksa yhdistelmä on meille, keskikoulu-sukupolvelle, ollut hyödyllinen työelämässä. Lisäksi se on helpottanut monen muun kielen oppimista. Tosin ilman englantia olemme pärjänneet mainiosti, sekun ei todellisuudessa ole niin tärkeä monessakaan työpaikassa täällä koti-Suomessa.
Ne ikäluokkamme kaverit, jotka eivät käyneet keskikouluja, jatkoivat ammattikouluun ja heistä tuli työmarkkinoillemme hyviä ja arvokkaita työntekijöitä.
Joten, kannattaisikohan näiden ääri-fennojen hieman miettiä, mitä tuosta ruotsivihan lietsonnasta seuraa; Nuoret oppivat kapinoimaan oppi-aineita vastaan ja samalla menettävät motivaationsa kouluun. Seuraukset kaikki kai ymmärtää, työttömiä, syrjäytyneitä ja huonovointisia nuoria aikuisia.
"Nuoret oppivat kapinoimaan oppi-aineita vastaan ja samalla menettävät motivaationsa kouluun. Seuraukset kaikki kai ymmärtää, työttömiä, syrjäytyneitä ja huonovointisia nuoria aikuisia. "
Mistä te vedätte oikein näitä ajatuksianne? Onko teillä jokin oma puppu-generaattori joka arpoo näennäisen ymmärrettävän mielipiteen, joka on kuitenkin sisällöllisesti täysin järjetön.
Siis kun vastustetaan pakkoruotsia, niin se johtaa siihen että aletaan vastustamaan kaikkia oppiaineita, ja sen seurauksena kaikki ovatkin oppimattomia ja työttömiä?
Tuota sanotaan kaltevan pinnan perusteluksi, ja sitä pidetään puhtaana argumentaatiovirheenä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaltevan_pinnan_argumentti
Siis pakkoruotsia vastustetaan juuri siksi, että pystytään turvaamaan nuorten motivaatio opintoihin.
Pakkokieli, varsinkaan jos se on tämä "toinen kotimainen kansalliskieli", ei takuulla lisää kenenkään sellaisen motivaatiota opiskeluun, jos ei muutenkin pidä ruotsista ja sen opiskelusta.
Ruotsi on vain yksi kieli muiden joukossa, joten sen tulee voida helposti vaihtaa johonkin toiseen kieleen, eli ruotsin ei pakollisuudesta pitää luopua.
2 20 ei näemmä ymmärrtänyt sisältöä sen paremmin aloittajan kuin minunkaan viestistäni. Me puhumme kokemuksesta ja kouluopetuksen tuomista mahdollisuuksista työelämässä. Sinä et tunnu ymmärtävän edes omien lastesi parasta, jos sinulla ylipäänsä edes lapsia on.
Joten kanssasi on turha keskustella, koska näet vain oman, suppean elämäsi ja muilla ei ole väliä. Olet siis itsekäs, kultalusikka suussa syntynyt omaan napaan tuijottaja tai sitten entinen koulupinnari, joka kadehtii työllä itsensä elättäviä kanssaihmisiään ja yrität kaikin tavoin sapotoida muiden elämää.
Onneksi päättäjämme ja työnantajat ymmärtävät koulutuksen hyödyn työelämän tarpeita ajatellen.
"2 20 ei näemmä ymmärrtänyt sisältöä sen paremmin aloittajan kuin minunkaan viestistäni. Me puhumme kokemuksesta ja kouluopetuksen tuomista mahdollisuuksista työelämässä. "
Kyllä sinä lähinnä puhut svekopropagandaa siitä, miten tulee maailmanloppu ja kouluihin anarkia jos pakkoruotsista luovutaan. Tosin nykyään se alkaa olla omaperäistä ajattelua jopa tällä palstalla, ettet pidä englannin osaamista tärkeänä.
"Joten kanssasi on turha keskustella, koska näet vain oman, suppean elämäsi ja muilla ei ole väliä. Olet siis itsekäs, kultalusikka suussa syntynyt omaan napaan tuijottaja tai sitten entinen koulupinnari, joka kadehtii työllä itsensä elättäviä kanssaihmisiään ja yrität kaikin tavoin sapotoida muiden elämää."
Kunnon svekon tavoin löydät syyllisen aina vastapuolesta, kun olet muuten kyvytön keksimään pakkoruotsille mitään puolustusta.
Et osannut argumentoida edellisessä viestissä, ja sama argumentaatiovirheiden sarja jatkuu kun nyt hyökkäät minua kirjoittajaa vastaan henkilönä, kun muuhun et pysty.
"Onneksi päättäjämme ja työnantajat ymmärtävät koulutuksen hyödyn työelämän tarpeita ajatellen. "
Taas argumentaatiovirhe, sillä yleistät pakkoruotsin samaksi kuin koulutus.
Mutta mitä pienistä, päättäjät ja työnantajat kyllä ymmärtävät koulutuksen hyödyn, ja ymmärtävät erästä puoluetta ja sitä lähellä olevia verkostoja lukuunottamatta ettei pakkoruotsin avulla hankita sitä tärkeää työelämän kannalta olevaa osaamista.
Selitäpäs nyt miksi on ongelma, että englannin kanssa luettaisiin vaikkapa sitä saksaa, tai espanjaa tai ranskaa tai venäjää. Niinpä, sinua kiinnostaa kielitaidon sijaan vain etsiä perusteita pakkoruotsille.
Oletko ajatellut itse palstan vaihtoa? Näyttää että et viihdy täällä?
> Se että ruotsia myydään sillä argumentilla että palvelemme omia kaksikielisiä.
Tämä on puhtaasti katkerien nettifennomaanien keksintö.
Svekomielinen nettifenno, tämä nikkisieppari näin Varsinaissuomalaiselle: ">Se että ruotsia myydään sillä argumentilla että palvelemme omia kaksikielisiä. // Tämä on puhtaasti katkerien nettifennomaanien keksintö."
[Varsinaissuomalainen: "ruotsinkielisiä, jotka tunnetusti osaavat myös suomea - -."]
"RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander toikin hiljattain esiin sen, mikä pakkoruotsin taustalla todellisuudessa on: ruotsinkielisten palveluja ei voida turvata, jos enemmistö ei osaa ruotsia."
Nylander myy pakkoruotsia muun muassa juuri sillä perusteella, että mukamas "ruotsinkielisten palveluja ei voida turvata, jos enemmistö ei osaa ruotsia."
"Itse en osaa oikein hyvin mitään kieltä ja suomen kielelläkin minut usein ymmärretään väärin."
Juho Eerola, ps
Kyllä kai asiaa pitää tarkastella kokonaishyöty huomioiden.
Aloittaja on järkimiehiä. Lopettakaa horinat pakosta ja katsokaa, että kakaranne lukevat läksynsä. Muutkin läksyt kuin ruotsin.
Juuri niin kuin vaka, vanha Wäinämöinen kirjoitti ! Koulu antaa tarpeelliset eväät elämää varten, kunhan kotiläksyt tehdään kunnolla. Se on myös meidän vanhempien vastuulla.
Wäinämöinen kirjoitti: "Lopettakaa horinat pakosta ja katsokaa, että kakaranne lukevat läksynsä. Muutkin läksyt kuin ruotsin."
Lopetamme pakkoruotsin vastaisen kirjoittelumme vasta sitten, kun se on saatu kaadetuksi. Ruotsia vastaan kielenä ei meistä monellakaan ole mitään hampaankolossa, mutta pakollinen ruotsi on eri asia. Tuohon kansalaisaloitteeseen, joka tähtäsi pakkoruotsin kaatamiseen, eniten allekirjoituksia hankki käsittääkseni muuan eläkkeelle siirynyt ruotsin opettaja (hänellähän oli aikaa). Tuskinpa häntä ruotsin kielen vihaajana mitenkään voidaan pitää.
"tarpeelliset eväät elämää varten"
Ja tätäkö mielestäsi tarkoittaa että meille suomalaisille tulisi tuputtaa sinun valitsema ja meille mitätön ja vieras kieli?
"Lopetamme pakkoruotsin vastaisen kirjoittelumme vasta sitten, kun se on saatu kaadetuksi."
Pidä varasi ettet sinäkin leimaudu "nettifennoksi", eli vihanlietsojaksi.
Onko päämääräsi kaataa pakkoruotsi, vai onko se valinnaisuuden lisääminen? Tässä kirjoituksessasi et sanallakaan mainitse valinnaisuutta mutta olet useaan otteseen kaatamassa pakkoruotsia.
Ei kansalaisaloitteen virallinen päämäärä ollut kaataa pakkoruotsi, vaan nimenomaan valinnaisuuden lisääminen.
"eniten allekirjoituksia hankki käsittääkseni muuan eläkkeelle siirynyt ruotsin opettaja (hänellähän oli aikaa)"
Aikaa on eräällä eläkkeelle siirtyneellä hammashoitobyrokraatillakin. Ja juuri hänenkaltaisten takia tässä aiheessa on valittava sanansa huolella jos mielii pysyä "asiakekskutelijoiden" kirjoissa.
"Onko päämääräsi kaataa pakkoruotsi, vai onko se valinnaisuuden lisääminen? Tässä kirjoituksessasi et sanallakaan mainitse valinnaisuutta mutta olet useaan otteseen kaatamassa pakkoruotsia.
Ei kansalaisaloitteen virallinen päämäärä ollut kaataa pakkoruotsi, vaan nimenomaan valinnaisuuden lisääminen."
Jos terminologiaan takerrutaan, niin eihän sellaista kuin pakkoruotsi edes ole teidän svekojen mukaan, vaan kainostellen puhutaan vain "pakollisesta toisesta kansalliskielestä".
Mutta tämä virallinen "toinen pakollinen kansalliskieli" on se riippa, joka haittaa usean suomenkielisen sekä kieliopintoja, että jossain määrin myös muita opintoja. Ja siksi siitä pitäisi päästä eroon.
Eli toistamiseen mitä toisessa vastauksesa jo sanoin, pakkoruotsin poistaminen on ehdoton edellytys tähän uuteen valinnaiseen kielisysteemiin. Ja sitä ei semanttinen verbaaliakrobatia siitä onko ensin muna vain kana, muuta miksikään.
"Pidä varasi ettet sinäkin leimaudu "nettifennoksi", eli vihanlietsojaksi."
Turha pelko, sillä teidän propagandassa jokainen joka vastustaa pakkoruotsia oli syy mikä tahansa, on aina vihanlietsoja ja ruotsalaisuuden vihaaja, joten höpöä tässäkin. Tosin meidän suomenkielisten näkökulmasta netissä kielivapauden ajaminen taas on kunnia-asia, jolla rakennetaan parempaa tulevaisuutta.
Pitää varmaan muistuttaa, että Ruotsin miehitysvallan jälkeen "ryssä" miehitti Suomea yli sata vuotta. Jostain kumman syystä me emme silti "puhu kaikki venäjää". Sen sijaan ruotsia on pakko opiskella.
Ruotsi turha kieli pakolla! Mutta vapaehtoisesti sitä saisi opiskella kuka haluaa ja tarvitsee tulokset olisivat varmasti paremmat. Itse olen joutunut opiskelee pakkoruotsia 4-5 opinahjossa ja missään en ole sitä tarvinut. En edes Ruotsissa käydesäni, kun ruotsalaiset itse alkavat puhua englantia. Taas suomenruotsaliset puhuvat kieltä jota ei ymmärrä edes ruotsalaiset!
samma här. ruåtti tuli lyseossa mukaan. ei se mullekkaan mitään pakkoa ollut. koko juttu on lahjattomien populistien älämölyä. totuus on ettei ne opi englantia kunnolla eikä mitään muutakaan.
Lahjattomien populistien älämölöä". Samaa mieltä, oikeat sanat kuvaamaan näitä pakkoruotsista melskaavia.
Pakkolatinalainen kirjoitti: "Lahjattomien populistien älämölöä". Samaa mieltä, oikeat sanat kuvaamaan näitä pakkoruotsista melskaavia."
Eniten allekirjoituksia pakkoruotsia vastaan tähdättyyn kansalaisaloitteeseen keräsi muuan eläkkeelle jäänyt ruotsin opettaja, jota tuskin voidaan pitää ruotsin kieltä osaamattomana. Populistikaan hän ei liene, koska ei ole mitenkään markkinoinut toimintaansa, eikä hän käsittääkseni ole ollut missään vaaleissa ehdokkaanakaan.
En pitäisi itseänikään kielellisesti lahjattomana, koska olen osannut ainakin jollakin tasolla seitsemää vierasta kieltä, joista kolmea suhteellisen hyvin. Englantia jopa niin hyvin, että pariin otteeseen olen aikoinani saanut työpaikan juuri hyvän englantini ansiosta. Nuo nimenomaiset työpaikkahaastattelut käytiin pääosin englannin kielellä. Ruotsia en ole koko työurani aikaan tarvittu koskaan, no IT-alallahan englanti on täysin hallitseva kieli. Populistiksikaan ei meikäläistä oikein voi sanoa, koska olen vastustanut pakkoruotsia koko sen olemassaolon ajan. En ole siis vain peesaamassa yleistä mielipidettä, mikä olisi populistista.
"Eniten allekirjoituksia pakkoruotsia vastaan tähdättyyn kansalaisaloitteeseen "
Virallisesti aloite ei ollut pakkoruotsia vastaan, vaan valinnaisuuden puolesta. Eikö niin?
Eli virallisen liturgian mukaan ongelma ei pakkoruotsi vaan tarve kielivarannon laajentamiseen. Toisen kotimaisen valinnaiseksi muuttaminen on vain keino saavuttaa laajempi kielivaranto, eikä suinkaan itseistarkoitus.
Jokainen voi sitten ihan itse pohtia että mikä aloitteen alullepanevien tahojen varsinainen liikkeellepaneva voima. Sen verran asenteellista on näiden tahojen kannanotot "kielipoliittisessa" keskustelussa ollut, että ainakin epäilys syntyy ettei liikkeellepaneva voima suinkaan ole ollut kielivarannon laajentaminen.
" olen vastustanut pakkoruotsia koko sen olemassaolon ajan"
Eli selkeästi sinulle vastustaminen on tärkeämpää kuin jonkun järkevän ja toimvan vaihtoehdon aikaansaaminen.
Tämä on ongelma, koska muutoksiahan ei saa ilman järkeenläypiä ja toimivia vaihtoehtoja. Juuri siihen panostaisit jos kielivarannon laajentaminen olisi sinua likkeenpaneva voima tässä asiassa. Vaan ei taida olla.
"Eli selkeästi sinulle vastustaminen on tärkeämpää kuin jonkun järkevän ja toimvan vaihtoehdon aikaansaaminen.
Tämä on ongelma, koska muutoksiahan ei saa ilman järkeenläypiä ja toimivia vaihtoehtoja. Juuri siihen panostaisit jos kielivarannon laajentaminen olisi sinua likkeenpaneva voima tässä asiassa. Vaan ei taida olla"
Taas svekohöpöä ja sumutusta tuutin täydeltä.
Vastustaminen on tärkeää, koska vapaan kielivalinnan esteenä on juuri tämä pakkoruotsi, joka on sille esteenä. Vasta kun pakkoruotsista ollaan päästy eroon, voidaan päästä muuttamaan kielenopetussysteemi järkevään suuntaan. Vain hölmö tai palstan sveko ei ymmärrä tätä syy-yhteyttä.
Siis luovutaan pakkoruotsista ja otetaan sen sijalle vapaasti valittava kieli. Onko vaikea ymmärtää?
Pakkoruotsin kannattajat ovat niin tyhmiä tai niin luonnehäiriöisiä, että he eivät erota käsitteitä "minä" ja "kansa". Kun pakkoruotsin kannattaja alkaa puhua pakkoruotsista, niin hän aloittaa argumenttinsa "minä minä minä" ja lopettaa "minä minä minä".
Tutkimusten mukaan suurin osa suomenkielisistä ei tarvitse ruotsin kieltä mihinkään. Se siitä.
Keskustelua seuranneena tarkkailijana olen todennut, että enemmän "tyhmiä ja luonnehäiriöisiä" on pakkoruotsin vastustajissa. Nimenomaan heidän joukossaan "MINÄ en ole tarvinnut ..." on paljon yleisempi argumentti, ja siitä vedetään johtopäätös, etteivät muutkaan tarvitse.
Viisas ja normaali kirjoitti: "Keskustelua seuranneena tarkkailijana olen todennut, että enemmän "tyhmiä ja luonnehäiriöisiä" on pakkoruotsin vastustajissa. Nimenomaan heidän joukossaan "MINÄ en ole tarvinnut ..." on paljon yleisempi argumentti, ja siitä vedetään johtopäätös, etteivät muutkaan tarvitse."
Tässä ovat vastakkainen käsitykset, jonka mukaan ruotsia tarvitsevat kaikki suomalaiset tai että sitä tarvitsevat jotkut, mutteivät likikään kaikki. Ne, jotka väittävät, ettei kukaan suomenkielinen tarvitse ruotsia, ovat hyvin pienenä vähemmistönä.
Itse kuulun siihen joukkoon, joka ei oppikoulun jälkeen ole koskaan varsinaisesti tarvinnut ruotsia, en työssä eikä vapaa-ajalla. Luen jonkin verran ruotsinkielisiä lehiä ja katson pari kertaa kuussa femman ohjelmia pitääkseni pasiivisen ruotsin taitoni vireessä, mutta varsinaista hyötykäyttöä ei tuolla kielellä minulle oikein ole ollut. Siksi minun on täysin mahdotonta olla samaa mieltä niiden kanssa, jotka väittävät, että ruotsi olisi Suomessa niin keskeinen kieli, että sitä tulisi kaikkien suomenkielisten osata. Ei se sitä ole, tosin paikallisesti ruotsi voi olla hyvinkin merkittävä kieli, ja joillakin toimialoilla ruotsin taidosta on todistettavasti selvästi hyötyä.
"Pakkoruotsin kannattajat ovat niin tyhmiä"
Oletko sinä pakkoruotsin vastustaja vai oletko sinä pikemminkin huolissasi suomalaisten suppeast kielivarannosta?
"Tutkimusten mukaan suurin osa suomenkielisistä ei tarvitse ruotsin kieltä mihinkään."
Tuo ei ole totta. Niin kauan kun meillä on pakkoruosti ja virkamiesruotsi jokainen suomenkielinen tarvistee ruotsinkieltä saadakseen lopputodistuksen eri koluista.
Yrittäisit hiukan skarpata ette kirjoittaisi ihan mitä sattuu.
Sibelius pelkäsi aikoinaan sen puolesta miten hänen teoksilleen käy.
"Jag kommer väl att ha min egen plats. Komponister har sina uppgångs- och nedgångsperioder. Det blir säkert också sådana tider då mina verk kommer att stå i bakgrunden, men jag tror mig våga hoppas, att de inte kommer att glömmas helt. Ett konstverk har i sig själv en livslåga som aldrig helt kan släckas." Jean Sibelius
"Din blomning, sluten än i knopp,
Skall mogna ur sitt tvång;
Se, ur vår kärlek skall gå opp
Ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp,
Och högre klinga skall en gång
Vår fosterländska sång." J.L. Runeberg
En tiedä teistä, mutta nämä ovat minun veljiäni, osa minun kansallisylpeyttäni.
Tämä on sydämen asia.
Minulla on kaksi kansalliskieltä ja olen iloinen saadessani oppia ne molemmat. Se on osa minua ja minun sivistystäni suomen kansalaisena.
Ruotsinkieli on osa meidän omaa historiaamme ja nykypäiväämme.
Olemme myös osa Pohjolaa, johon toivottavasti haluamme kuulua jatkossakin.
Ruotsi on meidän tärkein vientimaamme, eli kielelle on perusteita myös bisneksen puolelta ja kyllä ruotsalaisten kanssa on helpointa kommunikoida ruotsiksi.
Ruotsinkielen vapaehtoisuus lukioissa, EI ole lisännyt kielten opiskelua tai parantanut tuloksia eri kielten kirjoituksissa lukioissa!
Päinvastoin, vapaaehtoisuus lukioissa on vähentänyt kielten op. ja heikentänyt tuloksia!
Lapset eivät ehkä tule asumaan koko elämäänsä samalla paikkakunnalla, täten kieltenopiskelun pitäisi taata yhtäläiset mahdollisuudet ponnistaa elämänalulle mistä päin Suomea tahansa mihinpäin Suomea tahansa.
Ruotsinkielen perusteet kuuluvat jokaisen suomalaisen yleissivistykseen. Samoin kuin moni muu aine koulussa takaa yhtäläisen perustan ja yleissivistyksen meille kaikille.
Se ei ole este muulle oppimiselle, aivojen muisti ei lopu kesken ja se ei ole syy kaikkiin elämän murheisiin ja siihen ettei koulussa jaksanut niitä muita kieliä opiskella ja läksyjä lukea tai ettei ole elämässään menestynyt haluamallaan tavalla.
Taas tuotiin nuo svekoargumentit, jotka kaikki on ammuttu suvereenisti alas jo vuosia sitten kielikeskustelussa!
Svekotaktiikkana on olla hiljaa pari vuota murskatappion jälkeen ja siten tuoda noita onnettomia perusteita uudelleen esille. Ihan kun ne sillä tulisivat oikeiksi!?
En edes lähde tuohon pelleilyyn mukaan. Kehotan vain etsimään vanhat laajat keskustelut esille ja lukemaan ne.
> jotka kaikki on ammuttu suvereenisti alas jo vuosia sitten kielikeskustelussa!
Ammuttu alas? Jos ymmärrän oikein, neffe ampui itseään jalkaan.
"Minulla on kaksi kansalliskieltä ja olen iloinen saadessani oppia ne molemmat. Se on osa minua ja minun sivistystäni suomen kansalaisena."
Kukaan ei kieltämässä minkään kielten opiskelua, eli myös tulevan kielivapauden aikana voit tehdä samoin. Jokin toinen taas voi valita toisen kansalliskielen sijalle toisen kielen, ja sekin pitää hänelle suoda.
"Ruotsinkieli on osa meidän omaa historiaamme ja nykypäiväämme. "
Emme saa hirttäytyä historiaan seuraten sitä orjallisesti, vaan tulevaisuudessa pitää pyrkiä parempaan päin, ja yksi edistyksen merkeistä on valinnanvapauden kasvaminen, ja vähemmistökielten keskinäisen tasa-arvon lisääminen. Historiasta huolimatta kaikilla vähemmistökielten puhujilla on samanlaiset tarpeet oman kulttuurinsa säilyttämiseen ja peruspalveluihin.
"Olemme myös osa Pohjolaa, johon toivottavasti haluamme kuulua jatkossakin."
Olemme sitten vasta aidosti osa Pohjolaa, kun suomi on hyväksytty tasa-arvoiseksi käyttökieleksi Pohjoismaista yhteistyötä säätelevissä elimissä. Mutta olemme ennenkaikkea osa Eurooppa ja EU:ta, erityisest sen pohjoisosaa, osa Itämeren aluetta, ja tulevaisuudessa toivottavasti myös osa Natoa, joka turvaa Suomen itsenäisen aseman ulkopuolisia uhkia vastaan, ja estää sitomasta turvallisuutta liikaa yhden läntisen naapurimaan toimien varaan.
"Ruotsi on meidän tärkein vientimaamme, eli kielelle on perusteita myös bisneksen puolelta ja kyllä ruotsalaisten kanssa on helpointa kommunikoida ruotsiksi."
Ovatko nämä muut pari prosenttiyksikköä pienemmät kauppakumppanimaat sitten vähäarvoisempia, kun niiden kieliä ei lueta pakolla kaikilla koulutusasteilla?
"Ruotsinkielen vapaehtoisuus lukioissa, EI ole lisännyt kielten opiskelua tai parantanut tuloksia eri kielten kirjoituksissa lukioissa! "
Ruotsi on tietäväni mukaan edelleen pakollinen aine lukiossa, ainoastaan sen kirjoittaminen on vapaaehtoista. Toiseksi, jos tavoitteena oli yo-kirjoitusten kielipainotteisuuden vähentäminen, niin kuinka se olisi voinut lisätä kielten opiskelua, varsinkin kun ruotsia opiskellaaan kuitenkin lukiossa edelleen entiseen tahtiin.
"Lapset eivät ehkä tule asumaan koko elämäänsä samalla paikkakunnalla, täten kieltenopiskelun pitäisi taata yhtäläiset mahdollisuudet ponnistaa elämänalulle mistä päin Suomea tahansa mihinpäin Suomea tahansa. "
Enemmistökielellä voi toimia onnistuneesti käytännössä missä päin Suomea, lukuunottamatta Ahvenanmaata ja Pohjanmaan eräitä osia. Kaikkialla muualla selviää suomeksi, ja ruotsin voi opiskella myöhemminkin jos sitä todella tarvitsee. Lisäksi voihan olla että muuttaakin ulkomaille, eli on paljon kieliä jotka ovat hyödyllisempiä pakollisinakin kielinä kuin ruotsi.
"Ruotsinkielen perusteet kuuluvat jokaisen suomalaisen yleissivistykseen."
Ei kuulu sen enempää kuin saamen- tai venäjänkään perusteet.
"Se ei ole este muulle oppimiselle, aivojen muisti ei lopu kesken ja se ei ole syy kaikkiin elämän murheisiin ja siihen ettei koulussa jaksanut niitä muita kieliä opiskella ja läksyjä lukea tai ettei ole elämässään menestynyt haluamallaan tavalla."
Koulun ja opintojen tarkoitus ei ole opettaa mahdollisimman montaa kieltä, tai erityisesti ruotsia, vaan antaa laajan pohjan ajatteluun ja kyvyn selviytyä yhteiskunnassa.
"Minulla on ... Se on osa minua ja minun...."
MINÄ MINÄ MINÄ
"Ammuttu alas? Jos ymmärrän oikein, neffe ampui itseään jalkaan."
Sinä, nimimerkkini sieppauksella neffeksi tunnustautuva svekomielinen fenno, olet iilimatojutullasi peruuttamattomasti ampunut omaan koipeesi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12250208 > nikkivandaali "Nettisuom. (-fenno) 18.5.2014 10:08".
SokeaViha on sairaus kirjoitti: "Minulla on kaksi kansalliskieltä ja olen iloinen saadessani oppia ne molemmat. Se on osa minua ja minun sivistystäni suomen kansalaisena."
Minä en ollut erityisemmin innostunut, kun jouduin opiskelemaan ruotsia oppikoulun ensimmäiseltä luokalta saakka. Olisin mieluummin opiskellut venäjää, mutta kun ruotsi oli pakollinen, ja saksa alkoi jo seuraavana vuonna, niin lukujärjestykseeni ei mahtunut venäjää.
En ole koskaan mieltänyt asiaa niin, että minun tulisi suomalaisena osata ruotsia. Se ei ole liittynyt identitettiini millään tavalla. Jos se liittyy Sinun identiteettisi, niin se on minusta ihan OK, kunhan et ole pakottamssa tuota identitettiäsi niille, jotka eivät halua jakaa sitä kanssasi.
SokeaViha on sairaus kirjoitti: "Ruotsinkieli on osa meidän omaa historiaamme ja nykypäiväämme."
Ruotsin kieli on osa historiaamme, melko pieni osa nykyisyyttääme, ja häviävän pieni osa tulevaisuuttamme. Emme opiskele kieliä historiaa vaan tulevaisuutta varten.
SokeaViha kirjoitti: "Olemme myös osa Pohjolaa, johon toivottavasti haluamme kuulua jatkossakin."
Pohjoismaihin meidät liittävät yhteinen historiamme, lainsääsäntömme ja hallintorakenteidemme perusteet, maantiede sekä ennenkaikkea ne arvot, jotka kussakin Pohjoismaassa mielletään hyvän yhteiskunnan perusteiksi. Pohjoismaista brändiä vastaan meillä ei ole mitään, tosin muut Pohjoismaat mielellään ottavat esiin termin Skandinaaviset maat, millä he saavat suomalaiset pullautettua pois yhteisistä kuvioistaan niin halutessaan. Sillä, puhutaanko Suomessa yleisesti ruotsia vai ei, ei ole mitään merkitystä sille, kuuluuko Suomi Pohjoismaihin vai ei. Se, jos Suomesa ruvettaisiin aivan tosissaan vainoamaan ruotsia puhuvia ihmisisä, voisi tietenkin aiheuttaa kielteisiä reaktioita muualla Pohjolassa, mutta tämä ei ole järin todennäköinen skenaario.
SokeaViha on sairaus kirjoitti: "Ruotsi on meidän tärkein vientimaamme, eli kielelle on perusteita myös bisneksen puolelta ja kyllä ruotsalaisten kanssa on helpointa kommunikoida ruotsiksi."
Ruotsin kielen itseisarvoinen vihaaminen ei oikein edusta mitään. Mutta tuo ylläoleva on vain peruste sille, miksi joidenkin Suomessa tulisi osata ruotsia, se ei ole peruste sille, että kaikkien suomenkielisten tulisi sitä osata.
SokeaViha on sairaus kirjoitti: "Ruotsinkielen vapaehtoisuus lukioissa, EI ole lisännyt kielten opiskelua tai parantanut tuloksia eri kielten kirjoituksissa lukioissa!"
Unohdat kuitenkin sen, että vaikka ruotsin pakollisuus YO-kirjoituksissa on poistunut, niin ruotsi on edelleen pakollinen aine ja se vie koululaisten lukujärjestyksessä samanverran tunteja kuin aiemmin. Jos ruotsista tehtäisiin vaihtoehtoinen kieli, niin tämä järjestely nostaisi satavarmasti eräiden suurten kielten suosiota ruotsin kustannuksella.
SokeaViha on sairaus kirjoitti: "Ruotsinkielen perusteet kuuluvat jokaisen suomalaisen yleissivistykseen. Samoin kuin moni muu aine koulussa takaa yhtäläisen perustan ja yleissivistyksen meille kaikille."
Höpö-höpö. Ruotsin kieli kuului varmaan jokaisen suomalaisen yleissivistykseen silloin, kun Suomi oli Ruotsin osa, mutta siitä on jo kosolti aikaa. Muistutan edelleen, että Ahvenanmaalta pakkosuomi poistettiin vuonna 2007, ja mitkä olivatkaan perusteet: suomi on kovin pieni kieli, ja se vie resursseja, jotka voisi käyttää jonkin suuren kielen opiskeluun. Eli käytännössä aivan analogiset perusteet, joita me kielivapauden kannattajat olemme käyttäneet saadaksemme ruotsin kielen vaihtoehtoiseksi manner-Suomessa. En havainnut, että silloin, kun ahvenanmaalaiset heittivät pakkosuomella vesilintua, yksikään ääni manner-Suomessa olisi valittanut sitä, että ahvennamaaliset näin tekemällä kaventavat omien lastensa yleissivistystä. Mutta meitä kielivapauden kannattajia kyllä syyllistetään tästä.
SokeaViha on sairaus kirjoitti: "Se ei ole este muulle oppimiselle, aivojen muisti ei lopu kesken ja se ei ole syy kaikkiin elämän murheisiin ja siihen ettei koulussa jaksanut niitä muita kieliä opiskella ja läksyjä lukea tai ettei ole elämässään menestynyt haluamallaan tavalla."
Väitteesi on väärä. Nimenomaan ne, joille vieraat kielet ovat vaikeita, ovat pakkoruotsin uhreja. He jäävät pitkälle englannin varaan, ja se iskee koiville pitkässä juoksussa. Me, joille kielet ovat helppoja, kestämme pakkoruotsinkin ilman, että se meitä itseämme kovin hirvästi horjuttaisi, mutta me emme ole koko kansa.
Just det "Modersmålets sång ",det viktigaste språket en människa äger är mammas språk.
"Taas tuotiin nuo svekoargumentit, jotka kaikki on ammuttu suvereenisti alas jo vuosia sitten kielikeskustelussa!"
Itse asiassa hyvin harva on ammuttu alas, mutta niiden painoarvoa on pyritty perustelemaan köykäiseksi. Alasampumisissa on myös jouduttu turvautumaan ympyräargumentointiin, joka on aika tunnettu silmänkääntötemppu, vaikka valpas huomaa että sellainen perustelu pyörii yhtä hyvin molempiin suuntiin.
"Svekotaktiikkana on olla hiljaa pari vuota murskatappion jälkeen"
Mistäköhän murskatappiosta puhut - äläkä nyt tuo niitä Sampo Terhon "alasampumisia" kehiin koska niistä suurin osa kärsi juuri yllämainituista ongelmista.
"En edes lähde tuohon pelleilyyn mukaan."
Se on varmasti viisas ratkaisu.
"Kukaan ei kieltämässä minkään kielten opiskelua..."
Jep, mutta muut kielet eivät liity kansallisen ylsisivistykseemme.
"Emme saa hirttäytyä historiaan seuraten sitä orjallisesti, vaan tulevaisuudessa ..."
Varmaan näin, mutta se ei muuta tosiasoita historiasta ja nykypäivästä.
"Olemme sitten vasta aidosti osa Pohjolaa, kun suomi on hyväksytty tasa-arvoiseksi käyttökieleksi Pohjoismaista yhteistyötä..."
En tiedä tuosta, mutta olemme silti osa Pohjolaa nyt ja jatkossa.
"Ovatko nämä muut pari prosenttiyksikköä pienemmät kauppakumppanimaat sitten vähäarvoisempia"
Eivät ole, mutta se ei sulje pois sitä että Ruotsi on ylivoimaisesti tärkein taloudellinen kumppani, ja yksi tärkeimmistä vientimaistamme.
"Ruotsi on tietäväni mukaan edelleen pakollinen aine lukiossa, ainoastaan sen kirjoittaminen on vapaaehtoista."
Kyllä mutta se ei muuta sitä että kun pakkoruotsia on vähennetty ja höllennetty oppimistulokset ovat selkeästi heikkenneet, ja samaan aikaan myös muiden vieraiden kielten kuin englannin oppimistulokset ovat romahtaneet.
"Enemmistökielellä voi toimia onnistuneesti käytännössä missä päin Suomea..."
Jep, mutta ei se muuta tosiasiaa että lapsi saattaa muuttaa selaiseen osaan maata jossa ruotsintaidoista on liähyötyä, tai pyrkiä virkaan jossa tämä on edellytys.
"Ei kuulu sen enempää kuin saamen- tai venäjänkään perusteet."
Tuo julistus ei muuta tosiasioita.
"Koulun ja opintojen tarkoitus ei ole opettaa mahdollisimman montaa kieltä, tai erityisesti ruotsia..."
Ehkä ei, mutta porttiteoria on edelleen titeellisesti todistettu.
Eli ensimmäistäkään perustelua ei kumottu, mutta niiden painoa pyrittiin pienetämään. Eli meillä one edeellen lukuisia perusteluja pakollisuuden puolesta joiden painoarvosta voidaan olla montaa mieltä. Ja sama pätee valinnaisuuteen
Kysymys siis kuuluu: kummassa puntarissa on enemmän yhteispainoa?
"Jep, mutta muut kielet eivät liity kansallisen ylsisivistykseemme."
Ei kuulu ruotsikaan, muuten kuin ruotsinkielisten sivistykseen. Tuo kansallinen sivistys on sisällöllisesti ontto keksitty tarkoitushakuinen termi, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin ohittaa sen tosiasian miten olemattomat ovat pakkoruotsin perusteet.
"Varmaan näin, mutta se ei muuta tosiasoita historiasta ja nykypäivästä."
Aivan, historiassa ruotsilla on ollut merkitystä, mutta vähän enää nykypäivänä ja sekin vähä on hiipumassa tulevaisuudessa, eli puhutaan kielestä jolle saadaan merkitystä ainoastaan historiaan vetoamalla.
"En tiedä tuosta, mutta olemme silti osa Pohjolaa nyt ja jatkossa."
Emme ole kielellisesti tasa-arvoisessa asemassa muiden skandien kanssa näissä organisaatioissa, ja joka tapauksessa Pohjolan painoarvo on varsin mitätön ja tulee pienenemään jatkossakin.
Enää ei eletä kylmän sodan aikoja, jolloin Pohjoismaiden yhteistyö oli ainoa turvallinen keino sitoutua länteen, nykyään on useita monta kertaa tärkeämpiä arvoyhteisöjä kuten vaikkapa EU. Lisäksi Suomen ei tule unohtaa muita naapurimaita, eikä Venäjääkään kunhan ensin on päästy Natoon, niin hyvälle yhteistyölle on taas turvallinen pohja.
Mitä historialliseen Pohjolaan kuuluu, niin sillä yleensä tarkoitetaan skandien välistä yhteistyötä, ja jos väitetään että suomalaiset ovat osa skandeja, niin yleensä tulee tyly tyrmäys väitteelle skandipuolelta. Siis emme ole samanlainen osa Pohjolaa skandiyhteisönä kuin vaikkapa Ruotsi ja se tulee muistaa näissä hehkutuksissa, me olemme oma ryhmämme.
"Eivät ole, mutta se ei sulje pois sitä että Ruotsi on ylivoimaisesti tärkein taloudellinen kumppani, ja yksi tärkeimmistä vientimaistamme."
Et vastannut kysymykseen, jos tärkeinkin kumppani on vain muutaman prosentin suurempi kuin muut, niin miksi kaikkien pitää pakolla lukea tämän kumppanin kieltä.
Eikö olisi tärkeämpää että muitakin kauppakieliä luettaisiin. Sinänsä sekin pitää vielä muistaa, että vain pieni osa työntekijöistä on missään tekemisessä aktiivisen ulkomaan viennin kanssa, joten kauppakumppanuus ei ole mikään peruste millekään pakkokielelle. Hyvällä englannilla pärjää pitkälle.
"Kyllä mutta se ei muuta sitä että kun pakkoruotsia on vähennetty ja höllennetty oppimistulokset ovat selkeästi heikkenneet, ja samaan aikaan myös muiden vieraiden kielten kuin englannin oppimistulokset ovat romahtaneet."
Mutta eihän niitä ole höllennetty, kun opinnot ovat säilyneet entisenään. Ainoastaan yo-kirjoituspakko on poistunut, ja nyt pakkoruotsia on taas lisätty.
Jos henkilölla on hankaluuksia kielissä, niin miksi ottaa englannin ja pakkoruotsin lisäksi kolmatta kieltä? Ei mahdollisimman monen kielen osaaminen ole mikään kansalaisvelvollisuus, kuten ei ruotsinkaan osaaminen saa olla.
"Jep, mutta ei se muuta tosiasiaa että lapsi saattaa muuttaa selaiseen osaan maata jossa ruotsintaidoista on liähyötyä, tai pyrkiä virkaan jossa tämä on edellytys."
Saattahan se lapsi muuttaa Lappeenrantaan, jossa on hyötyä Venäjästä tai Pohjois-Lappiin jossa on hyvä osata jotain saamenkielistä.
Tosiasia kuitenkin on, että ruotsinkieliselle tulee paljon todennäköisemmin eteen sellainen muutto, jonka takia on osattava suomea, kuin suomenkielisen olisi osattava ruotsia. Eli ruotsin pakollisuutta ei voi perustella tuolla, kuten ei kansallisella sivistyksellä, kaupalla tai Pohjoismaisella yhteistyölläkään sen kummemmin.
"Tuo julistus ei muuta tosiasioita."
Tosiasia on, ettei pakkoruotsilla ja sen osaamisella ole mitään tekemistä sivistyksen kanssa, suomalainen joka ei osaa ruotsia ei ole sen sivistymättömämpi kuin henkilö joka osaa. Kielitaito on vain yksi osa, ja varsin pieni sellainen sivistyksen mittarina.
"Eli ensimmäistäkään perustelua ei kumottu, mutta niiden painoa pyrittiin pienetämään. Eli meillä one edeellen lukuisia perusteluja pakollisuuden puolesta joiden painoarvosta voidaan olla montaa mieltä. Ja sama pätee valinnaisuuteen"
Et pystynyt mahdottomassa tehtävässäsi antamaan mitään tukea kumotuille väitteillesi joilla yritit tukea pakkoruotsia. Pakkoruotsin ainoat perusteet liittyvät politiikkaan, ja siihen liittyvään verkostoitumiseen. Mitään muita perusteita pakkoruotsin olemassaololle ei ole. Mutta olemassaolollaan se haittaa kollektiivisesti meitä kaikkia suomenkielisiä,ja muita vähemmistöjä, jote siitä pitäisi pikemmin päästä eroon ja jättää historiaan.
Nimimerkki SokeaViha on sairaus kirjoittaa näin 4.10.2014 23:39:
"SokeaViha on sairaus" — Sokea viha tosiasiolle on sairaus.
"Sibelius pelkäsi aikoinaan sen puolesta miten hänen teoksilleen käy." — Sibeliuksen musiikkia emme unohda, mutta latinan olemme heittäneet yli laidan muun Euroopan mukana. Harva nykyeurooppalainen osaa kulttuurimme äidinkieltä. Se ei ole enää osa kansallisylpeyttäsi (Piae Cantiones, De poesi Fennica jne).
"Ruotsinkieli on osa meidän omaa historiaamme ja nykypäiväämme." — Suomen kieli, latina, ruotsi, venäjä ja saksakin ovat osa historiaamme.
"Olemme myös osa Pohjolaa, johon toivottavasti haluamme kuulua jatkossakin." — Olemme osa Baltiaa (Viro), Pohjolaa, Eurooppaa ja maailmaa.
"Ruotsi on meidän tärkein vientimaamme - -." — Saksa, Ruotsi ja Venäjä ovat jokainen erikseen noin kymmenen prosentin osuuksin tärkeimmät kauppakumppanimme. Nekin yhdessä ovat vasta 30–40 prosenttia kokonaiskauppavaihdostamme. Tarvitsemme niin monia kieliä, että vain osa voi opiskella edes neljän kielen tehokkaaksi (toistan: tehokkaaksi) käyttäjäksi.
"Ruotsinkielen vapaehtoisuus lukioissa, EI ole lisännyt kielten opiskelua tai parantanut tuloksia eri kielten kirjoituksissa lukioissa!" — Ruotsin kieli lukioissa ei ole vapaaehtoinen, niin on vain yo-kirjoituksissa. Ruotsi on edelleen lukioissa jarruttamassa kielivarannon monipuolistumista. Lukiossa pitäisi useimpien saada opiskella englannin lisäksi mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä pakkoruotsin sijasta.
"Lapset eivät ehkä tule asumaan koko elämäänsä samalla paikkakunnalla - -." — Manner-Suomessa ruotsinkielisiä on niin vähän, että heidän kielelliset palvelunsa hoituvat pääsääntöisesti heidän omin voiminsa, joten viiden miljoonan suomenkielisen kouluttaminen reserviin heidän tarpeidensa vuoksi on summatonta tuhlausta.
"Ruotsinkielen perusteet kuuluvat jokaisen suomalaisen yleissivistykseen. Samoin kuin moni muu aine koulussa takaa yhtäläisen perustan ja yleissivistyksen meille kaikille." — Yhtä lailla yleissivistykseen voisi kuulua latinakin, jonka perusteet voitaisiin opettaa vaikkapa keskiajan historian yhteydessä, venäjän kirjaimisto vaikkapa Suomen suuriruhtinaskunnan yhteydessä.
"Se [ruotsi] ei ole este muulle oppimiselle, aivojen muisti ei lopu kesken ja se ei ole syy kaikkiin elämän murheisiin - -." — Mutta aika loppuu. Se ei riitä kaikkeen tarpeelliseempaankaan. On pakko tehdä valintoja.
Avauksen on tehnyt eräs lihava mielisairas työeläkeläinen. Puolet vastauksista on tämän psyykelääkkeiden turvuttaman läskin kirjoittamia.
Olisi parantamisen varaa arvaustaidossa. Mittani ovat 185/80, työelämassä täysillä. Cooperin testissä meni äskettäin 2810 m. Muita lääkkeitä ei vuosikausiin kuin antihistamiinia kesäisin allergioihin, vuonna 2009 antibioottikuuri poskiontelotulehdukseen. Aloituksen lisäksi ketjussa on yksi kommenttini ennen tätä.
Esitelepä itsesi vastaavasti!
On turha väitellä onko pakkoruotsi tarpegellinen vai ei.
Juuri eläkkeelle päässeenä kansalaisena voin sanoa, ett suomenkieliselle ruotsi on tarpeeton. Ruotsinkielisiä on aivan tarpeeksi.
Ahvenanmaan kielilaki on looginen ja sitä pitäisi voida käyttää käännettynä manner Suomessa.
Mikäli, joku voisi esittää järkeenkäypiä syitä pakkoruotsille. Eipä ole.
On mukavaa puhua poikaystävän kanssa ruotsia. Isäni on ruotsinkielinen.
Lapseni ovat yms bull shittia.
Asun Espoossa ja lähin paikka puhua ruotsia on Kauniaisten Alko. Tosin Kossun osto suomeksi käy ihan hyvin.
Työni olen tehnyt v.75 lähtien tehnyt eritason esimiestehtävissä parhaissa kansainvälisissä hotelleissa Helsingissä. Suomenruotsalaiset osaavat suomea. Ruotsalaisilla on sen verran hyvä koulutusjärjestelmä, että he ulkomailla puhuvat englantia. Englanti on tarpeellinen kieli, kaikki muu kielen opiskelu pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen.
Olemme demokraattinen länsimaa. Meillä on vapaus, mutta pakkoruotsi. Mielestäni loukkaus ihmisarvoa kohtaan. Ruotsinkieli elää ja voi hyvin ilman suomalaisten pakottamista. Pakkoruotsissa ei kyse ole kielestä!!! Tajutkaa se ihmiset.
Mistähän se johtuu, että ennen moni suomenkielinen poliitikko osasi täysin ruotsia vaikka kansakoulupohjalta, otetaan nyt esimerkkeinä vaikka Aarne Saarinen, Lauri Metsämäki ja usea muu. Nykyisistä esim.Erkki Tuomioja puhuu hyvin, vaikka on käynyt koulunsa Lontoossa, samoin tamperelainen Kimmo Sasi. Muitakin löytyy menneistä ja nykyisistä. Puoluekannoista tässä viis.
Luulen, että selityksenä on yleinen älykkyys ja ahkeruus. Tunsin sääliä ja myötähäpeää muutamia kansanedustajia kohtaan, jotka "pakkoruotsia" vastustaesaan pitivät puheen eduskunnassa ruotsiksi. Edes muiden kirjoittamaa puhetta ei osattu lukea ilman karkeita ääntämisvirheitä. Kyllä tämä minusta osoittaa vähintään yleissivistyksen puutetta.
Eläkepapalle tiedoksi. Kaikilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ruotsinkieltä kohtaan.
Pakolla joutuu lukemaan. Harva virkkaa itsellensä villasukat, vaikka pakolla koulussa opetetaan. Fattar du idiot!
Älähän nyt seniori turhaan ärry; meidän iässä sydän- ja verisuonitautien riski on muuternkin korkea.
Minähän vain totesin, että joillain sitä intoa ruotsinkin opiskeluun on ollut ja on edelleen ihan vapaaehtoisesti. Tuskin Aarne Saarinenkaan kalasteli kielitaidollaan niiden kaikkien kahden ruotsinkielisen kommunistin ääniä. Olisi varmaan ollut ilahtunut, jos olisi saanut koulussa lukea "pakolla".
1945 oppikoulu, Mikkelin yhteiskoulu, jossa oppilaat aloittivat joko saksan tai englannin. Minä jouduin pahaksi onnekseni saksan luokalle, vaikka olisin halunnut englannin.
Joko saksaa tai englantia luettiin viisi vuotta. Ruotsin kieli tuli vasta lukiossa.
.
No niin, pitkästä aikaa keskustelu jossa puheenvuorot pääosin tulleet ilmeisesti suomenkielisiltä. Ja näyttää kyllä olevan mielipiteet aika laidasta laitaan. Ruotsinkielisenä toivon, että suomenkieliset löytävät itselleen sopivan kielipolitiikan. Rkp olisi mahdollisesti viisaampi jos ottaisi passiivisemman roolin pakkoruotsi -keskustelussa. Voisi puolueena ajatella seuraavasti: edistämme ruotsinkielisten oikeutta käyttää äidinkieltään, ja edistämme yleisemminkin ruotsia Suomessa. Se mitä suomenkieliset lukevat koulussa on kuitenkin suomenkielisten asia. Samalla toivomme tietysti, että mahdollisimman moni suomenkielinen oppii ruotsia koulussa. Tämä olisi liberaalisempi kanta, ja Rkp on nimenomaan liberaalinen puolue.
Bonne chance on aivan oikeassa. Mikäli RKP on tosissaan huolissaan ruotsin säilymisestä Suomessa puolue ajaisi vapaaehtoisuutta. Vastustus koko suomenruotsalaista kulttuuria kohtaan loppuisi ja vapaaehtoisesti kieltä opiskelevat myös kieltä käyttäisivät.
RKP voisi myös muutenkin edistää kieltä ja esim järjestää ruotsinkielisten säätiöiden valtavilla rahavaroilla keskustelupiirejä kouluissa.
Ruotsinkieliset koulut pitäisi lopettaa, jotta oppilaat pääsisivät keskustelemaan vapaaehtoisesti kielestä kiinnostuneiden kanssa välitunneilla.
Svenska Teatern voisi jakaa vapaalippuja suomenkielisille.
Samojen säätiöiden rahoilla voitaisiin järjestää kielikylpyjä ja kesäleirejä Ahvenanmaalla lukiolaisille, jotta heidän kielitaitonsa kehittyisi niin hyväksi, että pystyisivät pyrkimään ruotsinkieliseen jatko opiskeluun.
Ankdam voisi keksiä lisää tapoja!!!! Heti tuli mieleen HBL ilmaiseksi kiinnostuneille, joiden äidinkieli ei ole ruotsi.
Meille Lappeenrantalaisille lukiolaisille heräsi kiinnostus ryhtyä opiskelemaan ruotsia, jotta pääsemme helpommin jatko opiskelemaan.
Saimme tietää, että lääketieteen opintoihin ruotsiksi pääse suhteellisen helposti.
Hankkeniin pääsee 70% hakijoista, vaikka opetus ruotsinkielisissä kouluissa on huomattavasti kehnompaa, kuin meillä.
Huhujen mukaan ruotsinkieliset opiskelijat saavat runsaasti stipendejä säätiöiltä.
Voisiko joku asiantuntija antaa näissä asioissa neuvoja lukuisille lukiolaisille.
Hei, tuohan oli ovela trolli tähän keskusteluun!
Jospa joku aito "lukiolainen" vastaisi...
Eikös siellä Lappeenrannassa tähdätä enemmän Toksovan yliopistoon, kun venäjää vaaditaan ruotsin tilalle? Ja eihän lappeeenrantalaisilta ole mitenkään pääsy kiellytty Åbon tai Helsingforsin yliopistoihin, siitä vaan pääsykokeisiin.
Tosin siellä Lappeenrannassa taitaa olla korkeatasoinen ja ainakin tutkimushenkilökunnan osalta Suomen kansainvälisin yliopisto. Sinnekin voi yrittää, niin on äidin karjalanpiirakat lähellä, eikä miekään ole mää.
Eipä taida olla muuta neuvoa kuin lukea ruotsin läksyt kunnolla ja mielellään harrastaa ruotsia vähän ekstranakin. Jostain kielioppivirheistä pääsykokeissa ei juuri rokoteta.
Kan du sjunga några snapsvisor högt, så är du inne , säkert !
Mietitäänpä nyt vanhojen muistelun sijasta tulevaisuutta ja Suomen roolia kansainvälisessä työnjaossa ja globalisaatiossa.
Tai sen verran siitä vanhasta ajasta, että silloin vain 20 % suomalaisista luki ruotsia ja maa toimi mallikelpoisesti noudattaen hallitusmuodon/perustuslain kielipykälää eli kaikki saivat palvelut omalla kielellä.
Suomen kansainvälistä kilpailuasemaa ei paranna millään tavalla se tuhlaus, jota meillä harjoitetaan pakkoruotsin muodossa. Esim. AMK:ssä järjestetään kertauskursseja muuten valmiille insinööreille, jotta nämä pääsisivät virkamiesruotsista läpi- tuon ajan he voisivat käyttää järkevämmin kehittämällä uusia tuotteita ja innovaatioita. Mitä korkeammalle koulutusjärjestelmässä mennään, sitä suurempi on pakkoruotsin hyvinvointitappio tälle maalle.
Siinä ei joidenkin "vanhojen tukkijätkien" nostalginen muistelu paina pennin vertaa, kun pitää ajatella tämän maan tulevaisuutta!
http://www.youtube.com/watch?v=Tzbp8I57TFU
http://yle.fi/uutiset/virkamiesruotsi_on_ongelma_ammattikorkeakouluissa/6085788
Tukkijätkä on oikeassa. Insinööreille ei kannata opettaa mitään kieliä, koskaan. Ei mene jakeluun.
Meidän LPR lukiolaisten ruotsia opiskelevien mielestä kielen opiskelua häiritsee 95% luokasta, jotka eivät ole kiinnostuneita.
Olisi hyvä, jos luokassa olisi vain heitä jotka tosissaan haluavat päästä helpolla jatko opiskeluun. Haluamme ruotsinkielen taidon, jotta pääsemme ÅA:han tai Hankkenille
Leikkimään isoa herraa jo nuorena. Me emme halua lukea hinkuna ja kuitenkin jäädä ulkopuolelle. Ruotsinkielellä ei ole juuri kilpailua.
Pakkoruotsi häiritsee opiskelua. Poliitikot auttakaa meitä, jotka haluamme oikeasti opiskella. Jag vill bli finlandssvensk, jag vill bli halvutlänsk!
Hjälp, hjälp, hjälp Carl, Alex, Päivi och hela gänget i SFP!!!
Bort med störande finnarna från alvarlig studerande i svenska klass!!!