Itse on aina ollut kauheen jännittäjä luonteeltaan, nää esitelmät yms.
Kaikista pahin on ääneen lukeminen joskus peruskoulussa, siis pitkään omalla paikalla lukeminen, kun joutu lukeen pitkän pätkän ääni rupes väriseen. Toi oli sellanen asia josta en vain pitänyt.
En mielestäni ollut ihan hirveän ujokaan, koska aina on saanut kavereita ja samat kaverit on pysyneet edelleen ja tykkäsin olla huomion kohteena ja tykkään tavallaan vielläkin..
Muttakun alotin työlämän ni alko punastelu, oon asiakaspalvelussa töissä, en nyt ihan normaalissa tilanteessa punastu, mutta jos tulee esim jonoa kun palvelen jotain ihmistä, ja jonossa on joku tuttu henkilö, ni alkaa punastuttamaan.
En koskaan kouluaikana kärsinyt punastumisesta, en milloinkaan..
mut kun ikää rupes oleen se 20 ni alko..jotenki tuntu,että työelämässä kun ei joudu esitelmii pitää, perus työtä, ni on se jännitys jotenki pakko näkyä.
Ja toinen jos näkee jonkun tutun ihmisen esim yhtäkkii kaupassa, voin mennä ihan punaiseksi.
Mutta esim jos nään saman ihmisen ulkona, esim torilla. Kaikki on hyvin, naaman väri pysyy neutraalina, pystyy jutteleen ihan normaalisti ilman mitään.
Ja työelämssä esim, kun on vuoronvaihto, voi punastua kun joku työkaveri tulee töihin..Antaa hyvän kuvan..
Mikä tähän auttais, oon 24v. ja tätä jatkunut jo ainakin 6 vuotta..
Kaikista pahin on ääneen lukeminen joskus peruskoulussa, siis pitkään omalla paikalla lukeminen, kun joutu lukeen pitkän pätkän ääni rupes väriseen. Toi oli sellanen asia josta en vain pitänyt.
En mielestäni ollut ihan hirveän ujokaan, koska aina on saanut kavereita ja samat kaverit on pysyneet edelleen ja tykkäsin olla huomion kohteena ja tykkään tavallaan vielläkin..
Muttakun alotin työlämän ni alko punastelu, oon asiakaspalvelussa töissä, en nyt ihan normaalissa tilanteessa punastu, mutta jos tulee esim jonoa kun palvelen jotain ihmistä, ja jonossa on joku tuttu henkilö, ni alkaa punastuttamaan.
En koskaan kouluaikana kärsinyt punastumisesta, en milloinkaan..
mut kun ikää rupes oleen se 20 ni alko..jotenki tuntu,että työelämässä kun ei joudu esitelmii pitää, perus työtä, ni on se jännitys jotenki pakko näkyä.
Ja toinen jos näkee jonkun tutun ihmisen esim yhtäkkii kaupassa, voin mennä ihan punaiseksi.
Mutta esim jos nään saman ihmisen ulkona, esim torilla. Kaikki on hyvin, naaman väri pysyy neutraalina, pystyy jutteleen ihan normaalisti ilman mitään.
Ja työelämssä esim, kun on vuoronvaihto, voi punastua kun joku työkaveri tulee töihin..Antaa hyvän kuvan..
Mikä tähän auttais, oon 24v. ja tätä jatkunut jo ainakin 6 vuotta..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäystä viellä sen verran, että nykyään ehkä on ruvennut vältteleen sosiaalisia tilanteita, mutta edelleen ja aina ollut kauheen menevä. Että jos on esim illanistujaiset, ni en jätä menemättä, varsinkin jos on alkoholia tarjoilla, ni lasi viiniäkin auttaa rentoutumaan, ettei enään jännitä..
Että onko tää pelkää jännitystä,
Kesäsin on paljon helpompi kun pääsee esim kahville terassille/ulos ni tälläset ongelmat poistuu..
Tai jos on ihan hirveän kuuma sisätiloissa, ni se taas helpottaa sitä, koska sit on "lupa" posket vähä punottaaki kuumuudesta, ni silloin ei juurikaan ees punastu..
Onko kenellekään vastaavia ongelmia?
kokemuksia??
Ihan samanlainen elämä. Kävin lääkärissäkin, hän olisi määrännyt beta-salpaajia, mutta en sitten niitä hakenut. Mietin leikkausta, jossa katkaistaan jokin piuha. En mennyt siihenkään. Laitoin peittävää meikkivoidetta että näytin vahanukelta.
Minulla alkoi murrosiässä, siihen asti olin avoin ja rohkea. Nyt myöhemmin ajattelen että jossain vaiheessa tapahtui jokin asia, jossa minua vähäteltiin ja joltain osin kadotin itseluottamustani. Oli sekä kotona äidin taholta että koulussa oppilastovereiden taholta. Asiat ovat olleet niin mitättömiä, että tuskin edes muistavat tehneensä mitään loukkaavaa, olen vain itse ollut herkässä iässä tai tilassa. Nyt itse äitinä koetan aina muistaa, etten milloinkaan vähättele tai halveksi lapsen mielipiteitä.
Määrätyissä tilanteissa myöhemmin alennuskohtelu palasi muistiin tiedostamattomasti ja tuli epävarma olo.
Aloin harjoitella esiintymistä ja suhtautua punastumiseeni heitolla "mulla on tämmöinen ongelma" että punastun, mutten voi sille mitään, voitteko keskittyä tähän asiaan, ei minuun. Ja kerroin pokkana jutun loppuun. Eniten suututti ihmiset, jotka sanoivat että "sehän on nätin näköistä kun punastuu". Useimmat ymmärsivät koska ongelma on aika monella. Toiset tekevät niin etteivät puhu mitään, joka herättäisi seurassa huomion, toiset lähtevät kriittisellä hetkellä "vessaan". Sen olen huomannut että kun valmistaudun esim. työpaikalla tuleviin keskusteluihin, olen varmempi.
Punastun vieläkin vaikka harvemmin, taputtelen poskiani ja sanon: No mikä mun poskille tuli, no mutta asiaan. Tai juuri kun tapaan yllättäen jonkun tutun, lehahdan punaiseksi ja nauran: Kato nyt kun sait minut tolaltani ja jatkan kysymällä kuulumisia.
Eli mielestäni olen kohtalaisesti parantunut. Kyllä tällä vajavuudella elämässä porskuttaa.
Laita poskipunaa niin ei pelota.