Keskusta johtopäätösten edessä

Jaba_43

Suhteessa eduskuntavaaleihin keskusta menetti kannatustaan -1,9% ja kokoomus taas kasvatti 3,2%.

Eroa on enää 1 %-yksikkö keskustan hyväksi.

Ennustan, että tällä pelillä kahden porvaripuolueen keskinäinen valta-asema muuttuu kokoomuksen eduksi ennen ensi syksyä, ellei keskusta muuta politiikkaansa radikaalisti.

Keskusta on nyt saanut äänestäjiltä hyvin vakavan varoituksen siitä, mitä seuraa, kun puolue menee joka asiassa nöyristelemään Lipposen selän taakse ilman mitään omaa poliittista tahtoa missään asiassa.

Jos tämä jatkuu, niin kepu kutistuu vasemmistoliiton kokoluokkaan kymmenessä vuodessa, mistä seuraa, että Suomessa on toisaalta SDP:n ja toisaalta kokoomuksen ympärille rakentuva, kaksipuoluejärjestelmää muistuttava poliittinen kulttuuri.

Mikäli keskusta silloinkin jatkaa SDP:n nuolemistaan, syntyy suomeen se liberaali oikeisto, jota keskusta on ny kuvitellut edustavansa, mutta se syntyy kyllä keskustan ulkopuolelle.

Tässä on miettimistä niille, jotka toivovat keskustan olevan ei-sosialistinen, liberaali liike, mitä se ei herra paratkoon nyt ole ollenkaan.

12

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinä selittää

      Koeta nyt ensin hinata se surkea kokoomuksesi suurimmaksi puoleeksi, ennen kuin alta vauhkoontua. Yksityistäjät ja läskiperseporvarit tässä turpiin saivat, ja hyvä niin.

      • Otsikossa hymiö

        ...

    • Otsikossa hymiö

      ...

    • oivahärkönen

      ... , että Keskustasta tulee näissä vaaleissa pikkupuolue ei toteutunut. Keskusta menetti vain prosenttiyksikön edellisist kunnallisvaaleissa.

      Sossujen menestystä siivitti viime vaiheessa kunnallispalvelujen kilpailuttamisella peloittelulla. Kokoomus menestyi myös omalla tahollaan samaisesta syystä kannattamalla noiden palvelujen yksityistämisellä. Keskusta korosti, että asiaa ei pidä dramatisoida, vaan käytännön kuntatyössä ei asiasta ole mitään kiistaa.

      Lisäksi keskusta kärsi voimakkailla kannatusalueillaan itäisessä ja keskisessä Suomessa EU:n maatalouspolitiikasta, jota Suomen hallitus vielä hämmensi. Siellähän monet pienviljelijät protestoivat jättämällä tulemasta äänestyspaikalle. Eivät he kuitenkaan äänestäneet kokomusta eivätkä sossujakaan. Sen sijaan suurissa kaupungeissa kepun kannatuosuus pääsääntöisesti kasvoi. Ja sehän on tärkeää.

      Myös ennätyssuositun pääministeri Vanhasen poissaolo tärkeistä vaalikeskusteluista painoi.

      Jäbä jaksaa toitottaa tuota vanhaa virttä, että kepu tekee niinkuin sossut määräävät. Vanhanen on vain tasainen henkilö ja välttää asioiden kärjistämistä julkisuudessa. Kuitenkin hän ja hallitus ovat kaikissa rärkeimmissä asioissa eri miltä kuin Lipponen ja hänen hengenheimolaisensa demareissa. Viime aikoina Lipponen on vähentänyt julkisten neuvojen antamista hallitukselle ja on tullut hyvin lähelle Vanhasta ja Keskustaa ja sossujen ministeriryhmää.

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • Jaba_43

        Keskusta pieneni eri kunnissa eri tavalla. Pienpuolue keskusta on vain kaupungeissa.

        Suhteessa 2000 kunnallivaaleihin keskusta menetti -1,0%, suhteessa 2003 eduskuntavaaleihin -1,9%. Trendi on jyrkkenevästi laskeva, missä on merkittävää, että hallituspolitiikka on kiihdyttänyt keskustan kannatuksen laskua.

        Lipposen yksityistämispopulismi toi demareille ääniä vasemmistoliitosta, mutta saattoi tuoda myös kokoomukselle ääniä keskustasta, koska kokoomus pysyi arvopohjallaan asettamatta mitään palvelujen tuottamisen vaihtoehtoja ideologiseksi kysymykseksi. Piiloutumalla demareiden selän taa kepu saattoi tässä kysymyksessä menettää enemmän kuin voitti.

        Maatalouspolitiikka rassaa varmasti kepua pahasti, kun kepu on nyt siitäkin hallitusvastuussa. Toisin sanoen kepu on tässä suhteessa menettänyt eniten oppositiohyödystään, joka sen voittoa oli edellisissä vaaleissa kasvattamassa.

        Vanhasen sairauden vaikutuksiin en itse usko ollenkaan. Ei hänen poissaolollaan ollut mitään merkitystä muuta kuin niihin, jotka muutenkin suhtautuivat kepuun kielteisesti.

        Vanhanen on minustakin tasainen henkilö ja välttää asioiden kärjistämistä julkisuudessa.

        Siksi en ole huomannut yhtään asiaa, missä keskusta ja hallitus olisivat "ratkaisevasti eri mieltä" kuin "Lipponen ja hänen hengenheimolaisensa demareissa".

        Kerro siis esimerkkejä, Oiva, jos osaat.

      • oivahärkönen
        Jaba_43 kirjoitti:

        ... Vanhanen ja hallitus ovat Lipposen ja hänen hengenheimolaistensa kanssa suhtautumisessa Natoon, samoin hallitus ei Lipposen lailla ole rakentamassa EU:sta liittovaltiota, nykyhallituksella on aivan erilainen suhtautuminen sosiaaliseen ja alueelliseen tasapainoon. Se haluaa ottaa kaikki maan voimavarat käyttöön kehittämällä maata taspainoisesti. Lipponen taas keskitti kaikea toimintaa helsinginseudulle, pitkäaikaistyöttömyys ja syrjäytyneisyys pysyi
        korkealla, köyhyys lisääntyi, tuloerot kasvoivat eli rikkaat rikastuivat entisestään.

        Lipponen halusi kehittää puolustusvoimia keskittymällä kansainväliseen käyttöön soveltuvien prikaatien perustamiseen, jotta voisi komeasti taistella Balkanin vuorilla. Alueellisesta puolustuksesta piti luopua ja varuskuntia lakkauttaa. Näissäkin suhteissa Vanhasen hallitus on ottanut maltillisemman kurssin.

        Lipponen vähensi lapsiperheiden toimeentuloa, vähensi valtionosuuksia kunnilta ja huononti näin kunnallisisa palveluja. Mutta toimi vaalin alla itse käyttämänsä vertauksen mukaisesti:ääni oli Eesaun mutta kädet Jaakobin (vai oliko se toisinpäin, eli puhui toista kuin mitä oli tehnyt vuosikausia). Lipponen tuhlasi valtion ja kuntien suuresti nousseet noususuhdanteen tuomat verotulot keskittämiseen ja sen seurausten maksuun liian nopean muuttoliikkeen molemmissa päissä. Vanhanen on lopettanut tämänkin hulluttelun ja niinpä nyt on vara lisätä valtionosuuksia ja yleensä hyvinvointipalveluja vaikka olemme eläneet pienen taantuman oloissa pari vuotta.

        Olisiko tuossa niitä eroja jo tarpeeksi?

      • Demari
        oivahärkönen kirjoitti:

        Sanoit, että Kokoomuksen vaalivoiton myötä pääsisivät kunniaan "perinteiset keskustalaiset arvot"? Mitähän tuo tarkoittaa? Keskustan kannatus on maaseudulla ja Kokoomus on SDP:takin selvemmin (suurten) kaupunkien puolue. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa Keskusta ja Kokoomus taistelevat suurimman porvaripuolueen paikasta. Luulen, että Kokoomus vetää silloin pitemmän korren. Porvarihallitusta se ei kuitenkaan takaa, se on jokseenkin varmaa, sillä Keskustan ja Kokoomuksen kannattajakuntien intressit ovat käytännön politiikassa kauempana toistaan kuin SDP:n ja Keskustan vastaavat. Aika paljon seuraavankin hallituksen koostumuksen vaikuttaa tosin puoluejohtajien henkilökohtaiset välit.

      • Demari
        Demari kirjoitti:

        Kommentti oli tarkoitetu lähinnä Jäbällä. Kiireessä se nyt tuli Oivalle. Pahoittelen.

      • vääristelyä
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... Vanhanen ja hallitus ovat Lipposen ja hänen hengenheimolaistensa kanssa suhtautumisessa Natoon, samoin hallitus ei Lipposen lailla ole rakentamassa EU:sta liittovaltiota, nykyhallituksella on aivan erilainen suhtautuminen sosiaaliseen ja alueelliseen tasapainoon. Se haluaa ottaa kaikki maan voimavarat käyttöön kehittämällä maata taspainoisesti. Lipponen taas keskitti kaikea toimintaa helsinginseudulle, pitkäaikaistyöttömyys ja syrjäytyneisyys pysyi
        korkealla, köyhyys lisääntyi, tuloerot kasvoivat eli rikkaat rikastuivat entisestään.

        Lipponen halusi kehittää puolustusvoimia keskittymällä kansainväliseen käyttöön soveltuvien prikaatien perustamiseen, jotta voisi komeasti taistella Balkanin vuorilla. Alueellisesta puolustuksesta piti luopua ja varuskuntia lakkauttaa. Näissäkin suhteissa Vanhasen hallitus on ottanut maltillisemman kurssin.

        Lipponen vähensi lapsiperheiden toimeentuloa, vähensi valtionosuuksia kunnilta ja huononti näin kunnallisisa palveluja. Mutta toimi vaalin alla itse käyttämänsä vertauksen mukaisesti:ääni oli Eesaun mutta kädet Jaakobin (vai oliko se toisinpäin, eli puhui toista kuin mitä oli tehnyt vuosikausia). Lipponen tuhlasi valtion ja kuntien suuresti nousseet noususuhdanteen tuomat verotulot keskittämiseen ja sen seurausten maksuun liian nopean muuttoliikkeen molemmissa päissä. Vanhanen on lopettanut tämänkin hulluttelun ja niinpä nyt on vara lisätä valtionosuuksia ja yleensä hyvinvointipalveluja vaikka olemme eläneet pienen taantuman oloissa pari vuotta.

        Olisiko tuossa niitä eroja jo tarpeeksi?

        Alue- ja kuntaministeri Manninen: Helsingin seudun elinkeinomarkkinointiin tarvitaan myös valtion osallistumista

        21.10.2004

        Helsingin seutu kilpailee yhä rajummin sekä yrityksistä että osaajista Euroopan ja maailman muiden metropolien kanssa. Koko maan kannalta on tärkeää, että Helsingin seutu lukeutuu niihin keskuksiin, joihin kansainväliset yritykset sijoittavat toimintojaan pohjoisessa Euroopassa.

        Toisin kuin useimmilla muilla Euroopan ja maailman metropoleilla, Helsingin seudulla ei ole riittävän tehokasta ja kokonaisvaltaista elinkeinomarkkinoinnin strategiaa eikä sen voimakasta toteuttajaa. Kysymys on ennen muuta Helsingin seudun houkuttelevuuden lisäämisestä kansainvälisten yritysten liiketoiminnan ja investointien sijaintipaikkana. Tässä onnistuminen edellyttää ennen muuta suoria yhteyksiä potentiaalisiin sijoittujayrityksiin.

        Tarve nykyistä tehokkaampaan elinkeinomarkkinointiin on noussut esille Helsingin seudun yhteistyön kehittämishankkeessa. Samoin pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat ovat teettäneet konsulttiselvityksen Helsingin seudun elinkeinomarkkinoinnin kehittämisestä. Selvitys rahoitettiin osana pääkaupunkiseudun kaupunkiohjelmaa, jonka rahoitukseen myös valtio osallistuu. Nyttemmin pääkaupunkiseudun neuvottelukunta on tehnyt aloitteen seudullisen elinkeinomarkkinointiyhtiön perustamiseksi.

        Mielestäni myös valtion on osallistuttava Helsingin seudun kehitteillä oleviin elinkeinomarkkinointiponnistuksiin. Helsingin seudun elinkeinomarkkinoinnin on luonnollisesti toimittava tiiviissä yhteistyössä valtion käytössä jo olevien ulkomaanverkostojen kanssa.

        Kansainvälisille yritykselle ja osaajille Helsingin seutu on kokonaisuus, jossa kaupunkien rajoilla ei juurikaan ole merkitystä. Seutua on siis markkinoitava kokonaisuutena, jossa yhdistyy seudun eri alueiden monipuolinen potentiaali. Samaa kaavaa noudatetaan myös muissa metropoleissa.

        Elinkeinomarkkinoinnin tuloksellinen kehittäminen edellyttääkin nykyistä tiiviimpää seudullista yhteistyötä koko laajalla Helsingin seudulla, niin seudun kuntien kesken kuin kuntien, valtion ja elinkeinoelämän välillä.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... Vanhanen ja hallitus ovat Lipposen ja hänen hengenheimolaistensa kanssa suhtautumisessa Natoon, samoin hallitus ei Lipposen lailla ole rakentamassa EU:sta liittovaltiota, nykyhallituksella on aivan erilainen suhtautuminen sosiaaliseen ja alueelliseen tasapainoon. Se haluaa ottaa kaikki maan voimavarat käyttöön kehittämällä maata taspainoisesti. Lipponen taas keskitti kaikea toimintaa helsinginseudulle, pitkäaikaistyöttömyys ja syrjäytyneisyys pysyi
        korkealla, köyhyys lisääntyi, tuloerot kasvoivat eli rikkaat rikastuivat entisestään.

        Lipponen halusi kehittää puolustusvoimia keskittymällä kansainväliseen käyttöön soveltuvien prikaatien perustamiseen, jotta voisi komeasti taistella Balkanin vuorilla. Alueellisesta puolustuksesta piti luopua ja varuskuntia lakkauttaa. Näissäkin suhteissa Vanhasen hallitus on ottanut maltillisemman kurssin.

        Lipponen vähensi lapsiperheiden toimeentuloa, vähensi valtionosuuksia kunnilta ja huononti näin kunnallisisa palveluja. Mutta toimi vaalin alla itse käyttämänsä vertauksen mukaisesti:ääni oli Eesaun mutta kädet Jaakobin (vai oliko se toisinpäin, eli puhui toista kuin mitä oli tehnyt vuosikausia). Lipponen tuhlasi valtion ja kuntien suuresti nousseet noususuhdanteen tuomat verotulot keskittämiseen ja sen seurausten maksuun liian nopean muuttoliikkeen molemmissa päissä. Vanhanen on lopettanut tämänkin hulluttelun ja niinpä nyt on vara lisätä valtionosuuksia ja yleensä hyvinvointipalveluja vaikka olemme eläneet pienen taantuman oloissa pari vuotta.

        Olisiko tuossa niitä eroja jo tarpeeksi?

        Haluat uskoa keskustasta hyvää. Sinun kaltaisiasi kansalaisia on vielä toistaiseksi reilut 22% kansasta.

    • TimoTARistimäki

      Nimimerkki "Jaba_43" on voinut - ja osittain syistään kyllä - rihua reimumielin kuntavaalituloksen innoittamana näillä saiteilla.

      Jokusen kommentin - rakentavassa hengessä - hän ansaitsee kirjoituksistaan, vaikka miltei kaikki johtopäätökseni menevät aivan eri suuntaan...

      "Ennustan, että tällä pelillä kahden porvaripuolueen keskinäinen valta-asema muuttuu kokoomuksen eduksi ennen ensi syksyä, ellei keskusta muuta politiikkaansa radikaalisti.

      Keskusta on nyt saanut äänestäjiltä hyvin vakavan varoituksen siitä, mitä seuraa, kun puolue menee joka asiassa nöyristelemään Lipposen selän taakse ilman mitään omaa poliittista tahtoa missään asiassa."

      Näihin Jaban arvioihin osittain yhdyn. Tosin johtopäätökseni niistäkin mennevät eri suuntiin kuin Jaballa...

      "Jos tämä jatkuu, niin kepu kutistuu vasemmistoliiton kokoluokkaan kymmenessä vuodessa, mistä seuraa, että Suomessa on toisaalta SDP:n ja toisaalta kokoomuksen ympärille rakentuva, kaksipuoluejärjestelmää muistuttava poliittinen kulttuuri."

      Tuommoisahan ennustettiin jo vuosikymmeniä sitten - ja silloinkin väärin. "Auringonlaskun puoluetta" ei keskustasta tullut aiemmin ja tuskin tullee näilläkään näkymin, toivovat jotkut sitten moista kehitystä kuinka paljon tahansa.

      "Taas kansaa vastaan kokoomus" tullaan huomaamaan - aina - viimeistään siinä vaiheessa, kun köyhän kansan kyyti entisestänkin kylmenee ja kohtelu kovenee!

      "Mikäli keskusta silloinkin jatkaa SDP:n nuolemistaan, syntyy suomeen se liberaali oikeisto, jota keskusta on ny kuvitellut edustavansa, mutta se syntyy kyllä keskustan ulkopuolelle."

      Tuollainenkin Jaban maalailema tulevaisuudenkuva on mahdollinen mutta perin epätodennäköinen.

      Kuten toisaalle kirjoittamastani arviosta sekä tältä vuodelta että vuosikymmenten takaa tullee ilmi, näen keskustan suurimpia tulevaisuusuhkia aivan toisaalla.

      "Tässä on miettimistä niille, jotka toivovat keskustan olevan ei-sosialistinen, liberaali liike, mitä se ei herra paratkoon nyt ole ollenkaan."

      Tuohon arvioon on peräti vaikea yhtyä. Kuten jo vuonna 1970 kirjoitin, keskustan nimissä tarjoiltiin jo tuolloin "vanhoillis-porvarillisia" ja "mitäänsanomattoman liberalistisia" ajatusrakennelmia enemmän kuin riittämiin!

      Vanhasen - Kalliomäen hallituksen politiikan sisältö on - ikävä mielestäni kyllä - mitä suurimmassa määrin uusliberalististen ajatusrakennelmien läpitunkemaa, sitä sailaan sinipunaista ittiään, joka ehkä toki "oikean" sinipuna-akselin eli demarien ja kokoomuksen toteuttamana toki saattaisi olla nykyistäkin "epäsosiaalisempaa" ja epäoikeudenmukaisempaa ja epätasa-arvoistavampaa.

      Vaan onnisttuuhan se sinipunan politiikan toteuttaminen näköjään tältä punamullan irvikuvaltakin...

      Lue seuraavasta linkistä "Kansanvaltaisen kehityksen lähtölaskenta" vuodelta 1970 ja ihmettele, "miten maailma ei ole pieni, mutta sivistyneistö suppea"...

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005114228

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe