Meillä on kaksi lasta. 2v ja 6kk. Molemmat rakkaudella alkuunlaitettu ja molempien halusta.
Isä ei hoitanut ensinmäistä lasta. Sanoi aina, että pelkää. Ok, ei siinä mitään. Minähän olin kotona ja kyllä minä hoidin mielelläni.
Toinen lapsi tuli. Siinä vaiheessa isä ei edes enään noteerannut tätä vanhempaa lasta.
SE KUULEMMA HAISEE PAHALLE JA RÄHISEE KOKO AJAN! Lapsi oli ihan normaali. Ensinmäistä uhmaa elävä, erittäin voimakastahtoinen. Itsekkin olin tiukilla hänen kanssaan.
Kasvatustavat meni totaalisen ristiin.
Minä otin kiukuttelevan lapsen syliini ja odotin uhman haihtumista. Mies huusi ja kantoi korvista tai tukasta sänkyyn.
Olin aivan ällikällä lyöty. Mies on aina antanut ymmärtää, ettei kannata väkivaltaa.
Tätä on nyt jatkunut puolivuotta.
Olen ihan loppu.
Yritän hoitaa vauvan, pitää vanhemman lapsen ruodussa, ja hyvin käyttäytyvänä silloin kun isä on kotona.
Stressi alkaa heti, kun isä astuu ovesta sisää.
Lapset muuttuu kiukkuisemmiksi ja minä hermostun.
Samalla kamppailen epilepsiani kanssa.
Miksi hän ei voi sietää lapsiaan??
Joskus hän ottaa nuorimman syliinsä, ja kun tämä rupeaa repimään isiä parrasta tai hiuksista, isä uhkaa tiputtaa lapsen lattialle. Käyttäytyy kuulemma huonosti.
Samalla tavalla lapsi tutkii minunkin hiuksia. Mielestäni se on ihan normaalia. Ei kauhean kivaa, mutta lapsen voi ottaa syliin niinkin, ettei se yllä hiuksiin.
Isä sanoo rakastavansa lapsiaan, mutta teot osoittaa kyllä ihan toista.
Monesti itken sisäisesti, kun vanhempi lapsista juoksee isää ovelle vastaan ja haluaa mennä syliin. Isä ei ota.
Miksi, MIKSI??
Mitään järkevää vastausta en saa.
Joskus hän kyllä sanoo, et jonkun täytyy olla tiukka ja jämpti kasvattaja, kun minä olen niin lepsu.
Lapsen hoito apua en saa.
Enkä mitään tukea mihinkään.
Onko ihan hyödytöntä jatkaa tätä, "lasten takia", "jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiin" jne... juttujen takia?
Isät, mitä voin tehdä, että tilanne muuttuisi paremmaksi??
Isät, mikä tätä isiä vaivaa??
Olemme jo kolmikymppisiä.
Rakastan miestäni, mutta inhoan hänen suhtautumista lapsiimme.
En enään mene edes samaaniakaan nukkumaan hänen kanssaan. Olen niin loppu.
En todellakaan halua tehdä hänestä mitään superisiä, tai kotona viihtyvää isiä. Haluaisin vain, että kotona olleessaan hän käyttäytyisi kunnolla lasten kanssa ja heidän nähden.
Tuntuu aika pahalta kun kaksi vuotias kysyy iso tippa silmässä, että "äiti, miksi isi sanoo et minä oon ääliö ja tyhmä?"
Mitä siihen voi vastata?
On hän välillä ihan ok, mutta normaalimpi olotila on lasten haukkuminen, tyyliin "jos et pidä sitä turpaasi kiinni, isken hampaat kurkkuusi"
Ihanaa elämää. Ihan perseestä.
Isä ei hoitanut ensinmäistä lasta. Sanoi aina, että pelkää. Ok, ei siinä mitään. Minähän olin kotona ja kyllä minä hoidin mielelläni.
Toinen lapsi tuli. Siinä vaiheessa isä ei edes enään noteerannut tätä vanhempaa lasta.
SE KUULEMMA HAISEE PAHALLE JA RÄHISEE KOKO AJAN! Lapsi oli ihan normaali. Ensinmäistä uhmaa elävä, erittäin voimakastahtoinen. Itsekkin olin tiukilla hänen kanssaan.
Kasvatustavat meni totaalisen ristiin.
Minä otin kiukuttelevan lapsen syliini ja odotin uhman haihtumista. Mies huusi ja kantoi korvista tai tukasta sänkyyn.
Olin aivan ällikällä lyöty. Mies on aina antanut ymmärtää, ettei kannata väkivaltaa.
Tätä on nyt jatkunut puolivuotta.
Olen ihan loppu.
Yritän hoitaa vauvan, pitää vanhemman lapsen ruodussa, ja hyvin käyttäytyvänä silloin kun isä on kotona.
Stressi alkaa heti, kun isä astuu ovesta sisää.
Lapset muuttuu kiukkuisemmiksi ja minä hermostun.
Samalla kamppailen epilepsiani kanssa.
Miksi hän ei voi sietää lapsiaan??
Joskus hän ottaa nuorimman syliinsä, ja kun tämä rupeaa repimään isiä parrasta tai hiuksista, isä uhkaa tiputtaa lapsen lattialle. Käyttäytyy kuulemma huonosti.
Samalla tavalla lapsi tutkii minunkin hiuksia. Mielestäni se on ihan normaalia. Ei kauhean kivaa, mutta lapsen voi ottaa syliin niinkin, ettei se yllä hiuksiin.
Isä sanoo rakastavansa lapsiaan, mutta teot osoittaa kyllä ihan toista.
Monesti itken sisäisesti, kun vanhempi lapsista juoksee isää ovelle vastaan ja haluaa mennä syliin. Isä ei ota.
Miksi, MIKSI??
Mitään järkevää vastausta en saa.
Joskus hän kyllä sanoo, et jonkun täytyy olla tiukka ja jämpti kasvattaja, kun minä olen niin lepsu.
Lapsen hoito apua en saa.
Enkä mitään tukea mihinkään.
Onko ihan hyödytöntä jatkaa tätä, "lasten takia", "jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiin" jne... juttujen takia?
Isät, mitä voin tehdä, että tilanne muuttuisi paremmaksi??
Isät, mikä tätä isiä vaivaa??
Olemme jo kolmikymppisiä.
Rakastan miestäni, mutta inhoan hänen suhtautumista lapsiimme.
En enään mene edes samaaniakaan nukkumaan hänen kanssaan. Olen niin loppu.
En todellakaan halua tehdä hänestä mitään superisiä, tai kotona viihtyvää isiä. Haluaisin vain, että kotona olleessaan hän käyttäytyisi kunnolla lasten kanssa ja heidän nähden.
Tuntuu aika pahalta kun kaksi vuotias kysyy iso tippa silmässä, että "äiti, miksi isi sanoo et minä oon ääliö ja tyhmä?"
Mitä siihen voi vastata?
On hän välillä ihan ok, mutta normaalimpi olotila on lasten haukkuminen, tyyliin "jos et pidä sitä turpaasi kiinni, isken hampaat kurkkuusi"
Ihanaa elämää. Ihan perseestä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
suinkin jaksat lasten kanssa yksin ja talous on turvattu. Kaikilla tulee tuollaisia joskus, mutta jatkuvana tuo on lapsen henkiselle kehitykselle vaarallista ja miten se perisuomalaisessa laulussa menikään, kun kirveellä perhee lumihankeen ajaa...
Eli epäileekö miehesi, että vanhempi lapsi ei ole hänen? Muuta syytä tuohon vihanpitoon tuskin keksin.
Talous olisi paljon paremmalla tolalla jos ukko lähtis. Ei sillä kyllä ole mitään syytä epäillä vanhimman lapsen isyyttä.
Olen vakaasti päättänyt yrittää jollakin tapaa muutosta tähän ja jos sitä ei tule, en enään lasten takia jatka.
Mutta kun itse olen perheestä, jossa meillä oli isäpuoli. Koko loppuelämämme tullaan kyllä muistamaan, miten meillä oli sun lapset ja mun lapset.
Siksi pitäisin niin tärkeänä säilyttää perhe.
Liian kovaa hintaa en siitä kyllä rupea maksamaan.
Ihan turhaan pelkäät, että lapsillesi tulee ilkeä isäpuoli. Heillä on nyt ilkeä isä. Voisinpa jopa väittää, että Olet siis "valinnut" elämänkumppaniksesi - et suinkaan isäsi kaltaista - vaan isäpuolesi kaltaisen miehen! Miehen, joka ei tykkää lapsista. Ja tämä mies ei suinkaan inhoa ja kohtele huonosti "toisen tekemiä" vaan ihan "itse tekemiään" omia lapsiaan!
Lasten takia ei todellakaan kannata jatkaa ydinperheenä. Ei tuo ole mikään perhe. EI perhe ole semmonen, jossa haukutaan puolisoa ja/tai lapsia! Jossa kohdellaan toisia perheenjäseniä huonosti.
Mikä olisi sull syy jatkaa tätä suhdetta ja pitää perhe kasassa? Pelkäät eroa ja yksinjäämistä? Haluat että lapsilla on biol. isä ja sinulla mies - et halua olla epäkelpo yh? Vai ihan vaan se, että mies on lasten biol.isä? Eipä käyös ja kohtelu semmoiselta vaikuta. Kuria ja jämptiyttä voi pitää muutenkin kuin olemalla välinpitämätön.
Rakkauden vastakohta ei ole viha tai vihaaminen vaan välinpitämättömyys.
Miehesi on kovin välinpitämätön - eikä siis rakasta lapsiaan.
Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa - luota tekoihin! Niitä ei voi valehedella kuten sanoja!
Tuskinpa sinä yksin voit tilannetta muuttaa. Tohon tarvitaan mielestäni jonkun ammattilaisen apua. Ehkä mies on mustasukkainen lapsilleen sinun huomiostasi. Ei oikein osaa suhtautua lasten myötä muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Lasten tosta tilanteesta ei pitäisi kuitenkaan joutua kärsimään. Juttele asiasta neuvolassa.
Pienen paikkakunnan neuvola...
Olen yrittänyt sieltä hakea apua, mutta en ole saanut. En edes pahimpina sairausjaksoina, ennen kun sain oikean laakityksen, saanut mitään apua. En parisuhteeseen, enkä sairauteeni.
En tiedä onko mies mustasukkainen, mutta olen tietoisesti järjestänyt, ensinmäisen vauvan tulosta asti, kahdenkeskistä aikaa.
Taistelua se on meilläkin, melkein joka päivä.
Itse olen 9 lapsisesta perheestä, vaimoni 3 lapsisesta.
Meillä on ollut 20 vuotta riitaa siitä kun emäntä on niin löysä kasvattaja.
Mua se ottaa päähän h......tisti!
Se ei ensinkään paa koskaan lasta tiukille vaikka ne tekis mitä...
Mulla oli erittäin tiukka kasvatus enkä mää sovella sitä ommiin lapsiin ku 10-20 prosenttisesti
Voi sanua että oon lepsu ku vertaa siihen miten meillä kotona kasvatettiin mutta nii se on tainu lepsuuntua kaikilla.
Tuosta sun ukon käytöksestähän on mahoton kenenkään asiaa ja ukoas tuntemattoman mittää sanua, arvatahan voi jokkainen mutta onko sillä mittää merkitystä ?
Onko sillä esim. joku toinen, onko joku piirre sinussa niin ärsyttävä että se ylittää kaiken muun tai
Minäki oon joskus nii vihanen mammalle että en pysty oikeen ouhumaankaan sille ku ottaa nii päähän.
Minä kyllä otan sylliin lapsia, peuhaan niitten kanssaa, jne. mutta esim toiseks nuorimmainen ei taho tulla sylliin , tai ei oo tullu ennää muutamaan vuoteen
se ottaa joskus kans tosissaan päähän ku kaikki lapset yhtä lukuun ottamatta on niin äitin lapsia ku ikinä vaa voi olla,
joskus tuntuu että lähen kulukeen ja siinäpähän hoijat penikkas...
tämmösiä ajatuksia
Rakastelettehan te tarpeeksi miehesi kanssa ja olet aina siihen valmis jos mies sitä haluaa, se on mielestäni erittäin tärkeää
[email protected]
Pentti
Siinä, että sitä ottaa päähän joku asia minussa, on varmasti perää. Mutta miksi sitä lapseen kääntää??
Huutais mulle!
Hän ei kestä sitä, että sairastuin. Tai sairaus todettiin. Luulen että hänen mielestä minusta tuli heikko. Sairaus on siis heikkouden merkki.
Ennen kyllä rakasteltiinkin ahkerasti.
Nyt hänen suhtautuminen lapsiin, on saanut minut ihan kylmäksi.
Minä en kyllä allekirjoita sitä miehen sanomaa, että olisin lepsu.
Lapseni käyttäytyvät erittäin hyvin.
Ei vingu kaupassa karkkia, kun sitä ei tule. Meillä ei kiukuttelemalla saa mitään.
Mutta kiukutteluun suhtautumisessa meillä menee niin ristiin kun olla ja voi.
Mielestäni lasta ei tule lyödä, tai henkisesti latistaa.
Kiitos ihanasta mies näkökulmasta.
Olen tähän ongelmaan pyrkinyt löytämään jonkin muun ratkaisun kun miehen ulos heittämisen.
Se tulee kyllä tapahtumaan, jos tahti ei muutu.
Asiaasi on tultava parannus heti! En tietysti osaa sanoa, mitä pettymystään miehesi kostaa lapsillesi, mutta tuollaisella käytöksellään hän rakentaa teille sellaista tulevaisuutta, jota te kaikki saatte viimeistään runsaan kymmenen vuoden kuluttua katua. Ota asia vakavasti puheeksi hänen kanssaan! Jos se ei auta, hae apua aluksi perheneuvolasta, sillä vuosien kuluessa tilanne vain pahenee. Kysymys on loppujen lopuksi siitä, mihin sinä suostut.
ootte varmasti puhuneet ja neuvotelleet väsyksiin asyti...jos ette niin siitähän sitä pitäs alottaa.
Hommaat lapsille hoitajan, menette jonnekin ihan muualle esim. pariksi päiväksi, ihan eri ympäristöön ja keskustelette asiasta perin pohjin.
Jos vastaat että kun ei saa hoitajaa niin...meillä aikanaan oli sama ongelma ja kun nykyään ei saa enää kodinhoitajaakaan mutta ykshän on mannerheimin lastensuojeluliitto, mutta joku tietää näistä varmasti paljon enemmän niin vois neuvoa tähän hoitajapulaan.
Tietenkin aina parempi jos se olisi sellainen hlö joak vähän tuntisi lapsia.
Yks tuttu aviopari on käynyt avioliittoneuvojalla ja ainakin mies on tykännyt siellä käydä.
On minulla onneksi sisaruksia lähellä, jotka voivat hoitaa.
Ovat monasti hoitaneetkin. Ikävä todeta, että ne jaksot ovat menneet aina saman kaavan mukaan.
Keskustelemme, rakastelemme, ja kaks päivää menee "hyvin", eli rauha maassa. Lapset saavat huomiota.
Mutta sitten taas...
Inhoan yli kaiken mäkättämistä ja itseni toistamista, joten näitä lomapäiviä tuskin enään tulee.
Kaikkea on kokeiltu.
Hänen äitinsä hoitaa lapsia saman tyylisesti. Tosin ilman sitä käsiksi käymistä.
Tuntuu siltä että olen melkein kaikki konstit kokillu.
Tulos 0.
Mikä juttu minulta on jäänyt kokeilematta??
Ja miksi mies voi käyttäytyä näin?
Kerran haluaisin vielä jotain yrittää. Että perhe pysyy koossa.
Paraneeko tilanne, kun lapset kasvaa? Ärsyttääkö pikkulapset miehiä oikeasti vai onko hän poikkeustapaus?
..ärsyttää ainakin hieman. Tilanne voi muuttua kun lapset on vanhempia. Jaksa vielä pari-kolme vuotta niin kyl se siitä...
Siksi !
Miksi tehdä lapsia äidin kanssa jota inhoaa??
En pakottanut tai painostanut. Hän itse halusi.
että antaisit miehellesi enempi vastuuta lasten hoidossa. Jätät miehesi yksin lasten kanssa ja teet jotakin oman itsesi hyväksi.
Lasten isä ei mielestäni ole tutustunut lapsiinsa, joten ovat jotenkin kuin vieraita "ääliöitä" hänelle. Mies saattaa olla näin kykenemätön, kylmätunteinen ja epäkypsä isä-rooliinsa.
Kysy mitä miehesi haluaa ja aloittakaa käymällä läpi kaikki mikä teitä kumpaakin ärsyttää. Myös se tärkeä asia että lapset tarvitsevat isän hellyyttä ja huomiota, ei isä saa jos ei annakkaan mitään.
Aina olisi hyvä jos olisi joku ulkopuolinen mukana keskusteluissa. Anna miehellesi mahdollisuus ja tilaa kasvaa isänä isäksi.
Minkälainen on mihesi isän ja äidin suhde vanhemmuudessa ollut omia lapsiakohtaan? On paljon asioita mitkä saattavat antaa juuri tuontapaisia käyttäytymis ongelmia isille lapsiaan kohtaan.
Elävän pienen lapsen kosketus saattaa herättää joitakin pelkoja miehessäsi, syy ja vastaus siihen voi löytyä häneltä itseltään.
Tilanne on hyvin tärkeä ratkaista niin että teillä kaikilla on hyväolla.
Onnea matkaan.
Noita kaikkia asioita en ollut osannut ottaa huomioon.
En ole uskaltanut jättää lapsia isälle, koska olen pelännyt sitä, mitä tapahtuu kun en ole paikalla.
Ehkä olisi hyvä ruveta antamaan hänelle enemmän vastuuta.
Yritetään!
Miehen isä on lähtenyt mieheni ollessa n 12v. Kukaan ei ole minulle kertonut totuutta siitä asiasta. Siitä ei puhuta.
Kuulin kyllä kauttarantain, että ukki ei edes tiedä toisesta lapsenlapsestaan.
Haluaisi kuulemma edes nähdä tätä lapsenlastaan.
En uskalla ottaa yhteyttä.
se asia on tabu.
Yritän lähestyä asiaa vielä kerran. Tältä kannalta.
Kiitos.
meilläkin kun lapset olivat pieniä. Ei ollut kiinnostunut nuoremmasta (poika), hellitteli esikoistyttöä. Pojalla todettiin vakava sairaus, mikä sekin vieraannutti, koska minä hoidin.
Nyt lapset ovat kasvaneet, ja tilanne on onneksi toinen. Mies lukee lapsille ja katselee heidän kanssaan televisiota. Toivoisin tietysti, että veisi ulos touhuamaan esim. pyöräilemään tai luistelemaan, mutta ei kai voi vaatia liikoja.
Parisuhdekin oli koetuksella. Lapset eivät nykyään hänen mielestään onneksi häiritse niin paljon kuin aiemmin, joten nyt menee taas hyvin.
Siis todella,jos isä on tämmönen paska niin mikä estää ottamasta eroa. Se on lapsillekkin parempi vaihtoehto. Minullekin tosin piti vuosia ystävien ja sukulaisten jankuttaa sitä,lopulta uskalsin,itsekkin jahkailin varmaan n.10vuotta onnellisesta elämästä ilman sitä paskaa. Hyvin on pärjätty,nuorin oli tuolloin 4v. ja 3isompaa lasta. Ainainen stressi loppui ja lapsi ei ollut enää itkuinen,tuntui kuin suuri kivi olis vierähtäny kaikkien sydämeltä. Kaikkeen tottuu ja vaihtamalla paranee vaikka jotkut muuta väittävät. Jos lasten etu on äidille tärkein ja heidän onni niin ei heitä kiduta kurjissa perheoloissa,heidän kuuluu olla onnellisia lapsuutensa. Ja voihan se "isä"raukkakin siitä vähän piristyä ja hetkelliset tapaamiset pentujen kanssa on miellyttävämpiä kun ei enää tarvi olla vastuussa mistään.
suomessa saa vankilaa jos lyö lapsiaan ritää tukistaminenkin?