Kähärä ei päässyt valtuustoon!

Spede Tuotanto

Tänne kirjoitellut Ari"Kärde"Kähärä ei valitettavasti päässyt Helsingin Kaupunginvaltuustoon!

Tony Halme pääsi mutta ääniä tuli vähemmän kuin eduskuntavaaleista mikä johtuu siitä kai että Sdp siirtyi Itä-Helsinkiin kampanjoimaan.

Mutta PS:n kannatus nousi 0,7 0,9:sään ja valtuustopaikkoja tuli lisää 20!

Hyvä PS!

PS on nuori puolue joten kyllä se tulee vielä menestymään!

8

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukeva 2

      Perset EI OLE uusi puolue, kuin vain myöhään rekisteröity. Wispakca oli kansanedustaja jo ennen kuin konkurssiin ajettu entinen puolueensa meni alta. Aivan yhtä hyvin demarit olisivat uusi vasta siinä vaiheessa kun Heli Paasio valittiin eduskuntaan, koska hän ei ollut vielä syntynytkään (?) kun pappa Paasio Rafu, oli pääministeri.
      Ja toinen, lukiessa selviäisi, että Perset tekee vaalityötään samoin argumentein, kuin Euroopan äärioikeistolaiset: Luodaan pelkokuvia toisin ajattelevista, eri värisistä, vähemmistöistä (homot). Syytetään muita hyvin valhetta mustuttavin termein, ihaillaan fyysistä voimaa jne..
      Mistäpä se hallitsemisen viisaus näille kaikille kärärähalmeille tulisi?
      Kaljoitellessako? Vai olisiko parempi paikka vaikka mennä sinne missä asiaa käytännössä hoidetaan ja opiskellaan?

      • Ari "käde" Kähärä

        Lukeva 2.PerusSuomalaiset on uusi puolue perustettu ja rekisteröity -90 luvulla,kiistatta.

        Demareilla tuota ajan virtaa on juossut jo 100 vuotta. Tuo sinun vertauksesi on yhtä ontuva kuin ajatuksen juoksusi.

        Väittämäsi että Ps tekee työtään samoin argumentein kuin euroopan ääriryhmät ei myöskään pidä paikkaansa. Se että PS on enemmän oikealla kuin vasemmalla on myöskin tulkinnallinen.Johtuen suppeasta ajattelu kyvystä nähdä PS.n ihmisten voivan olla niin stabileita, että pystyvät toimimaan molempiin suuntiin rakentaen asioiden ehdoilla.

        Mitä tulee uhkakuviin ja totuudellisuuteen ,niin demarit sylkivät taas äänestän silmille selville valheilla. Ai että miten?

        Toukokuussa Lipponenkin liputti palvelujen ulkoistamisen puolesta Huom.ULKOISTAMISEN!
        nyt pariviikkoa vaalien alla ruvettiin puhumaan palvelujen yksityistämisestä,joka ei lakisääteisistä kunnanvelvoitteista puhuttaessa ole edes mahdollista.
        Mitä eroa sitten on yksityistämisellä ja ulkoistamisella? Ulkoistamisessa palvelu tuotetaan yksityis sektorin tekemänä mutta kunta vastaa sen tuottamisesta,laadusta ja saatavuudesta ym.
        Yksityistäminen taas on palvelutuotannon siirtämistä kokonaan yksityisen palvelutuottajain tehtäväksi,ja kuntalainen ostaisi ko.palvelun silloin heiltä.
        Tässä oli se valhe mitä monikaan ei huomannut ja ymmätänyt,sillä niin ovelasti demarit tuon uhkakuvan loivat ja äänestäjien tunteisiin vetosivat.
        Jos sinä haluat sivellä ,homoja tai somaleita ja maahanmuuttajia ok. mutta useimmat suomalaiset ovat kuitenkin niitä vastaan, siitä olen varma.
        Henkilökohtaisesti en juurikaan olutta lipitä tai muutakaan alkoa,enkä missään nimessä ihannoi
        fyysistä voimaa ainakaan negatiivisessa muodossa(väkivalta). Hallitsemisen viisauskin on suhteelista,ja tulkinnallista riippuen tulkitsijasta.
        Minä olen ollut politiikassa v.-74 lähtien myös demareissa ollen yli 15vuotta. ,entä sinä?

        Se viisaus ja rehtiys näkyy mm. siinä että kirjoittaa omalla nimellä!

        KIITOS niille jotka minua äänestivät.
        Koitan olla luottamustenne arvoinen tulevaisuudessakin,ja käytettävissä jos haluatte viedä asioitanne eteenpäin.


    • Pena

      Mieshän lauko ihan omiaan, ei voinut odottaakkaan läpi menevän.
      Halme tulee putoomaan eduskuntavaaleissa seuraavaksi. PS tulee kaiken kaikkiaan menettämään tulevaisuudessa rajusti kannatustaan.

      • Statistic

        Ei mitään uutta! Demokratian koko olemassa olon ajan on putkahtanut näitä "totuuksia julistavia" tyyppejä, joita halmeilmiöksi voidaan kutsua.

        Näille ei sillä ole väliä miten osaa hallinnon hoitaa, koska "tietävät" kaiken vain jonkin suunsoiton, urheilemisen tms perusteella.
        Tyypillistä on syyttää muita "vanhojen-, valtaapitävien-, suurten-" tms puolueiden tehdessä kainen väärin.
        Eli ei heidän ohjelmansa yritäkään perustus siihen, mitä tehtäisiin, vaan muiden arvostelemiseen ja "epäkohtien" esille ottamiseen.

        Esim viimemainitusta: Puhutaan turvallisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että saa kadulla kulkea joutumatta rikoksen uhriksi. Samalla unohdetaan (koska ei tiedetä) että surin osa; n 80 %, väkivaltarikosista tapahtuu ihmisten kotona. "turvallisesti".

        Tälle ryhmälle ihmisiä ei ole väliä, vaikka äänestettävä; ihailun kohde, olisi itse rikollinen, koska "reilusti sanoo olevansa". Heille sensijaan on "vanhojen puolueiden mädännäisyydestä osoitus on YLEn johtajan valinnassa tapahtuneet ns kähminnät".

        Näin ollen, politiikassa ei ole olemassa suurta menestystä uhoavilla, kuin korkeintaan tällaisia tähdenlentoja. Niitä on ollut koko historiamme ajan henkilöityen milloin mihinkin.
        Nykyajan politikointi, siis yhteiskunnan johtamninen, perustuu tutkimuksiin ja tietoon, maailmanlaajuisesti. Näinollen ongelmia ei ratkaista, eikä kehitystä opi hoitelemaan radion taksitolpilla tahi lähiökaljalasilla.
        Valitettavasti.


      • Ari "käde" Kähärä

        Pena!
        Tietenkin minä puhuin omiani ,mutta niin se yleensä pitääkin.
        Olen onneksi päässyt eroon tuosta demu puolueen ryhmäkuri pakkopaidasta.
        Ajattelen ja toimin yksilönä ryhmässä,yhteisön, ja sen jäsenet huomioon ottaen.
        Sitä sammaa kykeneväisyyttä toivon sinultakin.


      • Statistic
        Ari "käde" Kähärä kirjoitti:

        Pena!
        Tietenkin minä puhuin omiani ,mutta niin se yleensä pitääkin.
        Olen onneksi päässyt eroon tuosta demu puolueen ryhmäkuri pakkopaidasta.
        Ajattelen ja toimin yksilönä ryhmässä,yhteisön, ja sen jäsenet huomioon ottaen.
        Sitä sammaa kykeneväisyyttä toivon sinultakin.

        Joo, minäkin ryvin synnissä, kunnes tuli Herra Hame ja Hänen viitoittamallaan tiellä... Hallelujaa!
        Eipä se sitten pakkoa ollutkaan, kun eroon pääsit!
        Minun ei tarvitse toimia Teidän, Herra Kähäri viitoittamalla tiellä. Aion pysyä vain kommentoijan roolissa ja opiskella näitä tutkijoiden esittämiä asioita. En minä niitä nimittäin itse keksinyt!
        Uskon kyllä tutkijoita paremmin kuin Teitä Aina OIkeassa Olijoita.
        Varsinkaan fraasien heittelijää:

        "Ajattelen ja toimin yksilönä ryhmässä,yhteisön, ja sen jäsenet huomioon ottaen"

        Kukapa ei tuota allekirjoittaisi Omasta ryhmästään?
        Kv Tutkijoiden mukaan kuitenkin länsimainen ilmiö, demokraatit kaikkialla maailmassa ovat se parhaiten toisiaan kuuleva ryhmittymä.
        Ei se minun ryhmäni ole, mutta ihmettelen mollaamiskiihkonne, että sen sijaa keskittyisitte OMAAN profiilinne esille tuottamiseen!
        Sen kyllä vaalitulos kertoo!


      • herraa
        Statistic kirjoitti:

        Joo, minäkin ryvin synnissä, kunnes tuli Herra Hame ja Hänen viitoittamallaan tiellä... Hallelujaa!
        Eipä se sitten pakkoa ollutkaan, kun eroon pääsit!
        Minun ei tarvitse toimia Teidän, Herra Kähäri viitoittamalla tiellä. Aion pysyä vain kommentoijan roolissa ja opiskella näitä tutkijoiden esittämiä asioita. En minä niitä nimittäin itse keksinyt!
        Uskon kyllä tutkijoita paremmin kuin Teitä Aina OIkeassa Olijoita.
        Varsinkaan fraasien heittelijää:

        "Ajattelen ja toimin yksilönä ryhmässä,yhteisön, ja sen jäsenet huomioon ottaen"

        Kukapa ei tuota allekirjoittaisi Omasta ryhmästään?
        Kv Tutkijoiden mukaan kuitenkin länsimainen ilmiö, demokraatit kaikkialla maailmassa ovat se parhaiten toisiaan kuuleva ryhmittymä.
        Ei se minun ryhmäni ole, mutta ihmettelen mollaamiskiihkonne, että sen sijaa keskittyisitte OMAAN profiilinne esille tuottamiseen!
        Sen kyllä vaalitulos kertoo!

        nyt tarkoitettiin, kun Kähäristä puhuttiin? Vai joko perussuomalaisiin on senkin niminen eksynyt.


      • Ari "käde" Kähärä
        Statistic kirjoitti:

        Joo, minäkin ryvin synnissä, kunnes tuli Herra Hame ja Hänen viitoittamallaan tiellä... Hallelujaa!
        Eipä se sitten pakkoa ollutkaan, kun eroon pääsit!
        Minun ei tarvitse toimia Teidän, Herra Kähäri viitoittamalla tiellä. Aion pysyä vain kommentoijan roolissa ja opiskella näitä tutkijoiden esittämiä asioita. En minä niitä nimittäin itse keksinyt!
        Uskon kyllä tutkijoita paremmin kuin Teitä Aina OIkeassa Olijoita.
        Varsinkaan fraasien heittelijää:

        "Ajattelen ja toimin yksilönä ryhmässä,yhteisön, ja sen jäsenet huomioon ottaen"

        Kukapa ei tuota allekirjoittaisi Omasta ryhmästään?
        Kv Tutkijoiden mukaan kuitenkin länsimainen ilmiö, demokraatit kaikkialla maailmassa ovat se parhaiten toisiaan kuuleva ryhmittymä.
        Ei se minun ryhmäni ole, mutta ihmettelen mollaamiskiihkonne, että sen sijaa keskittyisitte OMAAN profiilinne esille tuottamiseen!
        Sen kyllä vaalitulos kertoo!

        Statistic ja pari muuta!
        Pari faktaa teille osallistuville kommentaattoreille.

        Ensinnäkin minun polittinen löytöretki alkoi jo silloin kun Halmeelle vaihdettiin vaippoja.
        Minusta on turha puhua aina Halmeesta silloin kun puhutaan PerusSuomalaisista.

        Tunnen myöskin kanssani kulkijat myös nimeltä, ja teoilta ja odotan että hänkin tunteen ja osaa lausua ja kirjoittaaa minun ,kuin myös oman nimensä silloin kun kirjoittaa.
        Opiskeltavaa sinulla vielä onkin ,ja paljon.

        Tuo mitä kutsut fraasiksi on enemmän elämän katsomusta,nuo fraasit tulevat niiden suusta joilla ei omaa selkärankaa ole,ja jotka eivät ilman puolueen ajatuksia pärjää.

        Demareiden ryhmässä et kauan yksilönä ajattele ja toimi ilman ohjausta.Siitä on n.15 v. kokemus!
        Vaalien alla jokainen ryhmä tuo julki toisten perisyntejä esiin ,mutta se ei tarkoita etteikö yhteistyö kykyä ole sitten kun sitä tarvitaan.

        Minun täytyy olla vaali tulokseen tyytyväinen ,niin omalta kohdaltani kuin puolueen kohdaltakin.
        Omalta kohdalta lähtöasetelma huomioon ottaen, ja puolueen kohdalta Helsingissä 3999 ääntä ja 1 valtuustopaikka muut vaikutus mahdollisuudet lautakunnat jne. Pää on avattu.

        Mikä lienee statistic.n äänimäärä ja mikä lienee noiden lukevan,kirjoittavan,katsovan,ja kansalaisen äänimäärät?
        Kriitikoita riittää joka oksalle mutta se osallistuminen ,se onkin toinen juttu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe