Mitä puoluetta

aiot äänestää eduskuntavaaleissa? Olen aina äänestänyt kokoomusta, mutta nyt on vakavasti harkinnassa muutkin vaihtoehdot. Harmi ettei Suomessa ole vakavasti otettavaa liberaalipuoluetta.
1680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siirto enemmän aiheesen sopivalle aihealueelle: Yhteiskunta -> Politiikka -> Vaalit.

Äänestä

Ei sitä vielä tiedä. Kun ei ole minkään puolueen jäsen, on aina vara valita. Paitsi nyt on valinnan mahdollisuudet aika vähissä. Yksitellen käytävä puolueet läpi, ja kysyttävä itseltään: miksi äänestäisin tätä, tai tuota. Jotkut eivät pääse edes tähän arviointiin asti. Vaalitaistelu on tällä kertaa erityisen mielenkiintoinen, mitkä teemat mikäkin puolue ottaa vaalivaltikseen, mikä on ns. NATO-kanta. (pakollinen mielipide) Joka ei ota puolueena selkeää kantaa NATO asiassa siirretään syrjään listoilta. ...ja yksi mahdollisuus nykytilanteessa on myös äänestämättä jättäminen. Sen verran surkeaa taapertamista tuo on ollut. Kaikkien aikojen surkeinta.

Äänestä
  • Äänestämättä jättäminen on itsepetosta. Jonkun toinen ääni lasketaan ja äänestäneiden mukaan tehdään politiikkaa. Aina kannattaa äänestää - vaikka sellaista ääripäätä jonka valtaanpääsyyn ei usko. Silloin ääni lasketaan.

    Äänestä

En äänestä mitään nykyisistä eduskuntapuolueista, ne kaikki
toimivat samalla tavoin hallitukseen päästyään.

Muistanette miten Urpilainen ja kiviniemi oli melkein tukkanuottasilla
kun kiisteltiin EU pankkien tukemisesta,

Sdp, vas, kd, vastusti tukiaisiakiivaasta oppositiossa,
heti kun päästiin hallitukseen mielipide vaihtui, Jutta järkkäsi
meidät varsinaiseen ansaan EVM-sopimuksella, sieltä päästään
vain eroamalla EU;sta.
______________________

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/73238-rahoitusvakausmekanismi-on-pohjaton-kaivo-ja-kusetusta

Sivustolla on aiheesta kymmeniä blokeja, valitsin tämän koska
pidän Riikan räväkästä kielenkäytöstä.

Äänestä
  • Kyllä. Lisäksi Keskusta kannatti (siinä vaiheessa mahdollista) toista tukipakettia Kreikalle mutta vaalien jälkeen ne vastustivat sitä.

    Itse äänestän tulevissa vaaleissa Persuja ihan vain siitä syystä että ei ole enää mitään muuta mahdollisuutta. Porvarit (Kok, Kesk. RKP) on suurin piirtein oman ideologian vastakohta, vasemmistopuolueiden takinkääntö oli pöyristyttävää, Vihreiden kanssa olen ympäristöasioita lukuunottamatta (ja niistäkin joiltakin osin) jokaisesta asiasta täysin eri mieltä, enkä ole uskovainen.

    Äänestä

Pari miljoonaa eduskuntapuolueisiin pettynyttä äänestää hakee
uskottavaa puoluetta ja IPU voisi vastata monien toiveisiin,

monet vain näkevät turhaksi äänestää pienpuoluetta mutta se on
virhe, muutos tähän maahan saadaan vain pienpuolueiden
kautta.

Monenlaisia lupauksia on nyt jo annettu, kok, alentaa veroja,
purkaa pazkalain,
Soini ja Väyry lupailee ero eurosta, ja tuo jätevesikin on listalla,

Älkää luottako lupauksiin, katsokaa heidän tekojaan tämän ja
edellisen hallituksen ajalta, ne kertoo totuuden.

Vain eroamalla EU;sta ja eurosta Suomi saadaan nousuuralle,
nyt alamäki jatkuu ja vauhti kiihtyy,

Äänestä
  • Jaa, että kymmenen pienpuoleen hallitus? Johan se on nähty kuuden puolueen hallitus. Äänikynnystä pitää nostaa reilusti, että päästään vaalien jälkeen asiaan, eikä kaikki aika mene nahisteluun ja suunsoittoon. Ei riitä, että osaa listata epäkohtia tai luetella samaa jargonia: äläkeläiset, sairaat, kurjat, syrjäytyneet, köyhät, sotiemme veteraanit, vanhukset. euro, nato... Pitää olla halu,kyky ja valta tehdä jotakin asioille. Mitä tekivät persut muuta kuin suutaan soittivat ja pilasivat hallituskuviot toimimattomaksi sirkukseksi? Sitäkö halutaan lisää?

    Äänestä

  • luudalla töitä! kirjoitti:

    Jaa, että kymmenen pienpuoleen hallitus? Johan se on nähty kuuden puolueen hallitus. Äänikynnystä pitää nostaa reilusti, että päästään vaalien jälkeen asiaan, eikä kaikki aika mene nahisteluun ja suunsoittoon. Ei riitä, että osaa listata epäkohtia tai luetella samaa jargonia: äläkeläiset, sairaat, kurjat, syrjäytyneet, köyhät, sotiemme veteraanit, vanhukset. euro, nato... Pitää olla halu,kyky ja valta tehdä jotakin asioille. Mitä tekivät persut muuta kuin suutaan soittivat ja pilasivat hallituskuviot toimimattomaksi sirkukseksi? Sitäkö halutaan lisää?

    Miten se on Persujen vika jos hallituspuolueet sössii?

    Äänestä

  • Nyt en keksi kirjoitti:

    Miten se on Persujen vika jos hallituspuolueet sössii?

    Persut kieltäytyivät vastuusta, jota heille annettiin ja pakoittivat toimimattomaan rökäletappion kärsineiden pienpuolueiden hallituksen muodostamiseen. Hyvä siellä on sitten hekotella niin että maha hölskyy. Tämä oli Soinin 1. hallitus, kuka haluaa kakkosen?

    Äänestä

  • kirveellä töitä kirjoitti:

    Persut kieltäytyivät vastuusta, jota heille annettiin ja pakoittivat toimimattomaan rökäletappion kärsineiden pienpuolueiden hallituksen muodostamiseen. Hyvä siellä on sitten hekotella niin että maha hölskyy. Tämä oli Soinin 1. hallitus, kuka haluaa kakkosen?

    Tätä samaa jankuttaa vähän jokainen ilmeisesti tahallaan tosiseikat unohtaen. Miten menet hallitukseen jos Kokoomus seisoo ovella ja sanoo että tänne ei ole asiaa jos ette hyväksy Kreikan mahdollista seuraavaa tukipakettia? Tietysti olisi voinut tehdä kuten SDP sekä Vasemmistoliitto eli kääntää kelkkaa 180 astetta.
    Mutta se jos mikä olisi ollut äänestäjien pettämistä.

    Äänestä

  • Tiedä taustat kirjoitti:

    Tätä samaa jankuttaa vähän jokainen ilmeisesti tahallaan tosiseikat unohtaen. Miten menet hallitukseen jos Kokoomus seisoo ovella ja sanoo että tänne ei ole asiaa jos ette hyväksy Kreikan mahdollista seuraavaa tukipakettia? Tietysti olisi voinut tehdä kuten SDP sekä Vasemmistoliitto eli kääntää kelkkaa 180 astetta.
    Mutta se jos mikä olisi ollut äänestäjien pettämistä.

    Sekä Kokoomukselle että Perussuomalaisille Kreikan mahdollinen tukipaketti oli tärkein kynnyskysymys ja molemmilla oli täysin päinvastaiset linjat sitä koskien.

    Todellisuudessa suurin syypää tämän sekasikiöhallituksen synnyttämiseen oli SDP ja erityisesti puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

    Urpilainenhan olisi halutessaan voinut torpata Kokoomuksen hallituskosiskelut ja tämä olisi johtanut siihen että luultavasti kokeiluvuoron olisi saanut SDP.

    Keskusta ei olisi mistään hinnasta lähtenyt hallitukseen kannatuslukujaan edelleen alentamaan (mikä on sitä todellista vastuunpakoilua) joten heillä, SDP:llä ja Persuilla olisi ollut enemmistö eduskunnassa ja se olisi tarkoittanut että Kokoomus ei saa hallitusta kasattua.

    Urpilaisen vallanhimo oli kuitenkin kahden rivikansanedustajana vietetyn kauden jälkeen kasvanut niin suureksi että hän ei uskaltanut ottaa (melko olematonta) riskiä sen suhteen että Kokoomus olisikin jollain ilveellä saaanut hallituksen kasattua ilman heitä. Tämähän olisi tarkoittanut sitä että SDP ja ennenkaikkea Urpilainen itse olisi viettänyt taas kerran neljä vuotta pelkkänä riviedustajana.

    Eli ihan turha syyttää Persuja tästä tilanteesta kun katseet pitäisi suunnata SDP:hen ja vallanhimon sokaisemaan Urpilaiseen.

    Äänestä

  • luudalla töitä! kirjoitti:

    Jaa, että kymmenen pienpuoleen hallitus? Johan se on nähty kuuden puolueen hallitus. Äänikynnystä pitää nostaa reilusti, että päästään vaalien jälkeen asiaan, eikä kaikki aika mene nahisteluun ja suunsoittoon. Ei riitä, että osaa listata epäkohtia tai luetella samaa jargonia: äläkeläiset, sairaat, kurjat, syrjäytyneet, köyhät, sotiemme veteraanit, vanhukset. euro, nato... Pitää olla halu,kyky ja valta tehdä jotakin asioille. Mitä tekivät persut muuta kuin suutaan soittivat ja pilasivat hallituskuviot toimimattomaksi sirkukseksi? Sitäkö halutaan lisää?

    kuka on puhunut kymmenen puolueen hallituksesta?

    Ja kyllähän semmoinenkin käy jos kaikki ovat samanmielisiä,
    mutta sinne ei silloin sovi mikään nykyisistä eduskuntapuolueista,
    jokainen niistä on pettänyt äänestäjänsä, myös persut.

    Minä haluan itsenäisen Suomen ja oman rahan ja samanmielisiä puolueita ei ole kovin montaa, joka puolueessa on kyllä yksittäisiä
    edustajia jotka ovat tätä mieltä ainakin puheissaan, mutta puoluehan
    ne linjaukset tekee.

    Siksi pitäisi löytyä paljon äänestäjiä näille puolueille niin paljon että saisimme enemmistön eduskuntaan, silloin Suomen suunta saataisiin
    kääntymään, muuten alamäki jatkuu.

    Äänestä

Tulen kantamaan oman korteni maamme pelastuksen kekoon ja äänestän vasemmistoliittoa koska se on yksinkertainen ja varma valinta näinä epävarmoina aikoina . Olen pienituloinen veronmaksaja ja porvaripuolueet ei tule kysymykseen kevään vaaleissa . Suomen ja isänmaan tulevaisuus on nyt täysin äänestäjien käsissä sillä ilmassa on sodan uhkaa .

Äänestä

Mikä sua kiehtoo uusliberalismissa, oman edun tavoittelu?
Sulla on pään sisäinen ongalma eikä kokoomus paranna sua eikä muita sosiopaatteja lapsuuden traumoilta.

Äänestä

Tässä olisi nyt (taas) paras taktikoida, eli äänestää puoluetta, joka todennäköisimmin kilpailee kokoomuksen kanssa suurimman puolueen tittelistä.
Kokoomuksen vallassapysyminen olisi pahinta, mitä voi ajatella.

Äänestä
  • Mitä järkeä äänestää Kepua kun se on vähintään yhtä huono vaihtoehto kuin Kokoomus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaaligallup kirjoitti:

aiot äänestää eduskuntavaaleissa? Olen aina äänestänyt kokoomusta, mutta nyt on vakavasti harkinnassa muutkin vaihtoehdot. Harmi ettei Suomessa ole vakavasti otettavaa liberaalipuoluetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu