Autoilun emämaassa on jo kauan sitten tiedetty citroenin laatu. Antamalla myyntikielto citikalle, on USA suojellut omien kansalaistensa terveyttä ja vapautta. Aivan kuten suurmaa suojelee kansalaisiaan terroristeilta. Vapaassa maassa saa vapaasti kieltää hengenvaaralliset härpäkkeet.
Citikka myyntikielto USA.ssa
born in the USA
32201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Aivan oikea päätös jenkeiltä. Eihän USA.an saa viedä terroristejakaan!
Ei ole mitään myyntikieltoa. Pistäkääpä linkki todisteeksi, sellaista ei ole.
Ei löydy sellaista linkkiä. Löytyi vaan juttuja, että myydään edelleenkin.
USA ei huoli B-luokan tuotteita markkinoilleen, kuten citikkaa. Se on vaarallinen kaikissa olosuhteissa.
Ei ole montaa citikkaa näkynyt matkoillani jenkeissä. Ainoat citikat lienee UFO-museossa uudessa meksikossa.
Onko citikan kuljettajat oikeasti humanoideja homoja.?
USA on työorientoitunut maa jossa jokainen voi ahkeruudellaan tulla miljonääriksi. Esim. Henry Ford. Ranska on elähtäneiden irstailijoiden maa jossa punkkupäissään kootaan autot. Esim citroen picassao jossa on kummassakin päässä keula. Mallinimi ei tee kunniaa edesmenneelle suurelle taiteilijalle.Citroen Markiisi De Sade olisi osuvanpi nimi.
USA.n kova kuluttajavastuulaki ajoi citikat aikoinaan pois markkinoiltaan. Olisihan se ollut noloa, ja kova paikka ylpeille ranskalaisille, jos kojelautaan olisi pakotettu kirjottamaan seuraava varoitusteksti: Auto on valmistettu huonoista osista, huolimattomasti ja tätä ajaessa saattaa kuljettaja itsensä ja matkustajat mahdolliseen hengenvaaraan.
Citroenin tuotesuoja ja takuu kestää niin kauan kuin takavalot näkyy.
Eli ikuisesti. Niinhän olet väittänyt että sitikka on aina hajalla. Mitenkäs meinasit saada takavalot pois näkyvistä?
Ranskalaiset ei välitä presidenteistään koska päästävät päämiehensä citikan kyytiin.
Äitisi olisi pitänyt käyttää nimimerkkisi mukaista välinettä arviolta n. 13 vuotta sitten. Ei tarvitsisi lukea älyvapaita juttujasi täällä, jos näin olisi tapahtunut..
Oliko tuo kielto ennen vai jälkeen Skodan tai Toyotan myyntikieltoja?
Vai peräti ennen Audin myyntikieltoa?
Toyota Camry oli USA.n myydyin automalli. Citikan myyntimiehien märkä uni. Kaikki perverssiot maailmalla on lähtöisin ranskasta.
Citroen on yksi halutuimpia autoja USAssa. Niitä vai ei riitä sinne. Innokkaimmat hakevat citikan Ranskasta itse. Mukavuus on huomattu, samoin muotoilu yhdistettynä toimintavarmuuteen ja laatuun.
Tojotalla sen sijaan menee heikommin.
Tojotan myyntikielto poistettiin aikanaan, mutta on nyt taas vireillä johtuen merkittävistä laatuongelmista, jotka ovat johtaneet mm 9.000.000 auton takaisinkutsuun hengenvaarallisten vikojen takia.
Myyntikielto astunee voimaan ensi vuoden alusta ellei Tojota kykene osoittamaan, että on saanut laatuongelmansa korjattua.
Taas uusi takaisinkutsu Tojoille Usassa. Nyt se koskee vain alle 2miljoonaa tojoa. Eiköhän tuosta kohta kuulla täällä Suomessakin...
Juuri, kun edellisestä takaisinkutsurumbasta päästiin niin uutta takaisinkutsua pukkaa...
Ei ihme, jos myyntikieltoa USAan puuhataan vaarallisten autojen vuoksi.
Citikasta putosi puskurit itsestään jo tyyppikatsastuksessa aikoinaan, USA.n valloitus loppui siihen.
Bling bling tekniikka jota citikka tarjoaa ei kelpaa valistuneille Amerikkalaisille. Siellä tarvitaan oikeita autoja.
Kuinhan monta miljoonaa ihmishenkeä USA.ssa säästettiin kieltämällä sinne citikan tuonti? Fiksu veto. Kertakaikkiaan.
Olen harkinnut citroenin ostoa, mutta näitä linkkejä lukemalla, olen vakuuttunut sen huonoa huonommasta laadusta.
Aivan, tuo on älykästä.
Jokainen järkevä autonostaja luonnollisesti tekee autonostopäätöksensä Suomi24:n provojen perusteella. Täällähän ne 'asiantuntijat' päivät pitkät tuottavat 'asiantuntijalausuntojaan' mistä milloinkin.
Joihinkin provoihin on annettu faktapohjaisia vastineitakin, mutta niitä ei kannata huomioida. Eiväthän ne ole alkuunkaan yhtä lennokkaita tarinoita...
Onnea autonostoosi. Ei kannata käydä sen merkin palstalla täällä suomi24:ssa, koska käykin niin ettei autonostostasi tule mitään.
Tässäkään keskustelussa ei ole ensimmäistäkään linkkiä. Vain provojen leukojen lonksuttelua joilla ei ole mitään virkaa.
Toyta vastuullisena autonvalmistajana korjaa taas omaan piikkiinsä autot kuntoon. Onko toyotaan joku myynyt citikan osia kun ei kestä.? Citikan moottorithan on kertakäyttötavaraa. Kestää 40tkm.
Kuten tutkimus osoitti kestävät paljon enemmän kuin Toyotan moottorit.
Toyota hiacen moottorit oli legendaarisen kestäviä. Miljoona kilometriä ei ollut mitään. Nyt PSA toyota on häpeäksi koko automaailmalle.
USA on terve maa kun sinne ei ole päästetty citikoita pilaamaan maaperää vuotavilla moottoreillaan.
Täytyy myöntää että jenkit on paljon viisaampia kuin esim.eurooppalaiset kun tajusivat ettei mitään vit un Shitikkaa aleta myymään USA:ssa !
Sama päätös olisi pitänyt tehdä ihan joka maassa !
Kielsivätkö samaan aikaan kuin tojotan?
Molemmat on kiellossa Usassa.
Juu.Molemmat paitsi Tojo !
Kumpikaan ei ole tällä hetkellä !
Citikka ei ole ollut koskaan !
Tojo oli vähän aikaa sitten !
Eipä sitikka koskaan ole ollutkaan, mutta tojo on.
Tojolle on taas tulossa myyntikielto yli kymmenen miljoonan lähes hengenvaarallisten vikatojojen takaisinkutsujen myötä.
Monien citikkakuskien aivoille on tullut käyttökielto jo ajat sitten. Citikan omistajat ovat kuin vanhoja grammareita joissa levy on jäänyt pyöriin samaa toistamaan.toistamaan toistamaan....