TYÖMINISTERIÖ KÄY ORJAKAUPPAA VALTION VAROIN

Työvoimaviranomaiset näkyvät olevan haltioissaan Ylen uutisoimasta (joka on kepu kanava) kokeilusta , missä Forssan alueella on kunnostauduttu työttömien pakkotyöllistämisessä maatiloille peruspäivärahan ja 9 euron päiväkorvauksen "ruhtinaallista " korvausta vastaan. Asetelma on niin kertakaikkisen irvokas,että edes akateemisen verbaali akropatian avulla on mahdoton perustella ,miten toiminta täyttäisi ihmisoikeuksiin liittyvien kansainvälisen sopimuksen hengen, saati kirjaimen,Ollaanko tässä maassa vaivuttu koomaan ,vai miksi tälläiseen ei reakoida millään tolkullisella tavalla.


Ehkä vielä perusteellisempi on ristiriita sen suhteen,miten tämä olisi liitettävissä länsimaiseen demokratiakäsitykseen ja vapaan markkinatalouden periaatteisiin . Tätä lähemmäksi puhdasta sosialismin sovellutusta on nimittäin jokseenkin mahdoton päästä . Ehkä tämä vastaa sosialistisen työministerin Lauri Ihalaisen ihanteita, joihin hän on urallaan tinkimättömästi pyrkinyt.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jopa, Jopa, Jopa.

Äänestä

”Esimerkiksi Saksassa otettiin kymmenkunta vuotta sitten käyttöön ns. yhden euron työpaikat: työtön voidaan velvoittaa viranomaisten osoittamaan palkattomaan työhän, josta voidaan maksaa kulukorvauksena 1-2 euroa/tunti. Tässä järjestelmässä on kuukausittain satoja tuhansia työttömiä."
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3101593/jo-nyt-75-000-tyotonta-palkattomissa-toimenpiteissa

Saksassa näin on toimittu jo kymmenrn vuotta. Saksahan on täällä kirjoittaville
maatalousvastustajille esimerkkimaa, eikö siis tässäkin.

Äänestä

Työtön pää

Forssassa maatiloille päästiin väkeä työllistämään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Green Care-hankkeen avulla. Sitä rahoittaa Euroopan Unioni ja EU:n sosiaalirahasto".

Ei muuta kuin haastamaan EU oikeuteen.

Sitäpaitsi maatilalle ei ole pako mennä töihin vaan sinne pitää jopa pyrkiä.


"Työtön pääsee maatilatöihin, mikäli hän siellä pärjää ja jos ulkotyöt kelpaavat.Työmatkat eivät tosin ilman autoa onnistu".

Äänestä

JOPPEA NE EIR ERES OTAHAN, ON SE NIIR LAISKA,,:))))) JOURTUU RAUKKA KAUPUNKILAASTEN,,

Äänestä

NIIN KYSYN VAAN VOINKO MENNÄ TILALLE TYÖHÖN OMALLA 170 HEPPASELLA JONTIKALLANI JOS VOI NIIN KIITOS KUN VOIN OMALLA KONEELLA AUTTAA KONKKA PORUKKAA,,,,

Äänestä
  • ?????????????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arska vaan,,, kirjoitti:

Työvoimaviranomaiset näkyvät olevan haltioissaan Ylen uutisoimasta (joka on kepu kanava) kokeilusta , missä Forssan alueella on kunnostauduttu työttömien pakkotyöllistämisessä maatiloille peruspäivärahan ja 9 euron päiväkorvauksen "ruhtinaallista " korvausta vastaan. Asetelma on niin kertakaikkisen irvokas,että edes akateemisen verbaali akropatian avulla on mahdoton perustella ,miten toiminta täyttäisi ihmisoikeuksiin liittyvien kansainvälisen sopimuksen hengen, saati kirjaimen,Ollaanko tässä maassa vaivuttu koomaan ,vai miksi tälläiseen ei reakoida millään tolkullisella tavalla.


Ehkä vielä perusteellisempi on ristiriita sen suhteen,miten tämä olisi liitettävissä länsimaiseen demokratiakäsitykseen ja vapaan markkinatalouden periaatteisiin . Tätä lähemmäksi puhdasta sosialismin sovellutusta on nimittäin jokseenkin mahdoton päästä . Ehkä tämä vastaa sosialistisen työministerin Lauri Ihalaisen ihanteita, joihin hän on urallaan tinkimättömästi pyrkinyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu