Totta se on!!
Aikanaan vihreälle liikkeelle oli olemassa vahva sosiaalinen tilaus. Luontoajattelu ei ollut vielä lyönyt itseään läpi - tarvittiin puolue nostattamaan ihmisten tietoisuutta luonnon tilasta ja luonnonsuojelun tarpeellisuudesta. Vihreät iskivät silloin aivan oikeaan saumaan.
Tänään jokainen puolue ajaa luonnonsuojelua. Vihreät ovat huomanneet ettei luonnonsuojelu ole enää heidän yksinoikeutensa, ja ryhtyneet ajamaan kaikkea muuta maan ja taivaan välillä, mm. Suomen muuttamista pakolaisghetoksi.
Kun vihreiden yli käveltiin ydinvoima-asiassa, pysytteli puolue kynsin ja hampain kiinni hallituspaikassa. Se oli merkki siitä että nuoruuden into ja idealismi olivat kadonneet ja vallasta oli tullut puolueelle itseisarvo.
Mihin vihreitä muka enää tarvitaan? Jos olet vasemmistolainen, äänestä vasemmistoliittoa. Jos haluat tehdä Suomesta kansojen basaarin, äänestä RKP:tä. Vihreiden ainoa olemassaolon tarkoitus on sama kuin kolmella suurella puolueella: on puoluetuen saaminen, muutama eduskuntapaikka ja oman koneiston ylläpitäminen - ei asioiden muuttamiseksi vaan poliitikkojen elättämiseksi.
Vihreät on turha puolue
19
663
Vastaukset
- Satu Hässi
Vihreiden mielestä jarrutus on kivaa.
Perhanan rekkaralli keskustan satamissa on täysin ja ainoastaan vihreiden valitusten takia jatkunut yli 10 vuotta turhaan.
Onneksi äänestäjät ovat heränneet ja alkoivat kippaamaan vihreät yli laidan.- jepson
tilapäinen taantuma johtuu vain parista hölmöilystä..ja ens vaaleissa vihreät rulaa taas..
- tee
jepson kirjoitti:
tilapäinen taantuma johtuu vain parista hölmöilystä..ja ens vaaleissa vihreät rulaa taas..
Veikkaisin ensi äänestyksessä, jos nyt 7,4, ehkäpä ollaan jo alle viiden, eikai kukaan tuommoisia enään äänestä, siis uusiäänestäjä
- Jalmari
jepson kirjoitti:
tilapäinen taantuma johtuu vain parista hölmöilystä..ja ens vaaleissa vihreät rulaa taas..
Ajankohtainen kakkonen eilen:
Erään vihreiden uudelleen valitun valtuutetun/kansanedustajan sanomaa:
"....haistakaa paska..., kvääk tai kääk ..., sika ihanaa (en tarkkaan muista oliko ihanaa vai mitä, mutta kuitenkin sika) ....
Fiksua vai mitä? - Ei hausttattelija mutta ei ...
jepson kirjoitti:
tilapäinen taantuma johtuu vain parista hölmöilystä..ja ens vaaleissa vihreät rulaa taas..
Vai että parista hölmöilystä ?????????????????
Mielestäni ei vihreä puolue ole muuta tehnytkään.
Eniten ihmettelen äänestäjiä jotka antavat äänensä ko.puolueelle.
Mitähän siitäkin tulisi jos vihreät olisivat vallankahvassa kiinni ? katastrof - jepson
Ei hausttattelija mutta ei ... kirjoitti:
Vai että parista hölmöilystä ?????????????????
Mielestäni ei vihreä puolue ole muuta tehnytkään.
Eniten ihmettelen äänestäjiä jotka antavat äänensä ko.puolueelle.
Mitähän siitäkin tulisi jos vihreät olisivat vallankahvassa kiinni ? katastrofsiihen lasken Meriläisen jutut..muuta en nyt muistakaan..sen sijaan SDP:stä löytyy rattijuopumusta kokoomuksesta rattijuopumusta ja pahoinpitelyä..RKP:stä pedofiliaa..perussuomalaisista...Tony Halme..
- jepson
Jalmari kirjoitti:
Ajankohtainen kakkonen eilen:
Erään vihreiden uudelleen valitun valtuutetun/kansanedustajan sanomaa:
"....haistakaa paska..., kvääk tai kääk ..., sika ihanaa (en tarkkaan muista oliko ihanaa vai mitä, mutta kuitenkin sika) ....
Fiksua vai mitä?etkö sinä ole koskaan sanonutr haistakaa paska..? fiksua?
- Ei haistattelija mutta ei h...
jepson kirjoitti:
siihen lasken Meriläisen jutut..muuta en nyt muistakaan..sen sijaan SDP:stä löytyy rattijuopumusta kokoomuksesta rattijuopumusta ja pahoinpitelyä..RKP:stä pedofiliaa..perussuomalaisista...Tony Halme..
Tottahan toki joka poliittisesta puolueesta löytyy rötösherroja/rouvia.
Kysymys on enemmnkin siitä ovatko he kykenväisiä hoitamaan niin valtakunnallisia kuten kunnallisiakin asioita.
Väitän että näitä löytyy,tietenkin laskuista pitää automaattisesti jättää pois kaikkein eniten nappeja purreet.
Vihreistä näitä kykeneviä en löydä,riippumatta siitä ovatko jo jääneet kiinni vai vasta jäämässä. - Ehkä edustajilta ....
jepson kirjoitti:
etkö sinä ole koskaan sanonutr haistakaa paska..? fiksua?
Ehkä edustajilta/valtuutetuilta vaaditaan hieman enemmän varsinkin julkisuudessa kuin meiltä tavallisilta tossunkuluttajilta.
Vihreiden kannatus ei ainakaan viime vaaleissa noussut, tuskin seuraavissakaan. Kansa haluaa jotain muutakin kuin sekoilua ja haistattelua niin kuin kuntavaalit osoittivat. - jepson
Ehkä edustajilta .... kirjoitti:
Ehkä edustajilta/valtuutetuilta vaaditaan hieman enemmän varsinkin julkisuudessa kuin meiltä tavallisilta tossunkuluttajilta.
Vihreiden kannatus ei ainakaan viime vaaleissa noussut, tuskin seuraavissakaan. Kansa haluaa jotain muutakin kuin sekoilua ja haistattelua niin kuin kuntavaalit osoittivat.Tony Halme meni valtuustoon joten sen sortin sekoiluako ihmiset haluavat..? ja turha ennakoida tulevia vaaleja..voi käydä täysin päinvastoin..
- jepson
Ehkä edustajilta .... kirjoitti:
Ehkä edustajilta/valtuutetuilta vaaditaan hieman enemmän varsinkin julkisuudessa kuin meiltä tavallisilta tossunkuluttajilta.
Vihreiden kannatus ei ainakaan viime vaaleissa noussut, tuskin seuraavissakaan. Kansa haluaa jotain muutakin kuin sekoilua ja haistattelua niin kuin kuntavaalit osoittivat.sanoi kuulemma jollekulle häntä nimitelleelle "saatanan apina"..Fiksua?
- jepson
Ei haistattelija mutta ei h... kirjoitti:
Tottahan toki joka poliittisesta puolueesta löytyy rötösherroja/rouvia.
Kysymys on enemmnkin siitä ovatko he kykenväisiä hoitamaan niin valtakunnallisia kuten kunnallisiakin asioita.
Väitän että näitä löytyy,tietenkin laskuista pitää automaattisesti jättää pois kaikkein eniten nappeja purreet.
Vihreistä näitä kykeneviä en löydä,riippumatta siitä ovatko jo jääneet kiinni vai vasta jäämässä.on kykenevä varsin moneen tehtävään..ja esim. Paavo Nikula hoitaa aika korkeaa virkaa..
- Jalmari
jepson kirjoitti:
on kykenevä varsin moneen tehtävään..ja esim. Paavo Nikula hoitaa aika korkeaa virkaa..
Toki on kykenevä, mutta hän on valitettavasti väärässä puolueessa, niin kuin pari muutakin vihreätä. Suosittelen puolueen vaihtamista, esim. kokoomus olisi hyvä vaihtoehto heille.
- Ei haistattelija mutta ei h...
jepson kirjoitti:
on kykenevä varsin moneen tehtävään..ja esim. Paavo Nikula hoitaa aika korkeaa virkaa..
Kuten olet tietoinen tai jos et ole niin lue vaikka tätä palstaa.
Osmon suurimpia saavutuksia on mm.eläkeläisten ryöstely.Onko tuo nyt jokin "kunniamaininnan" arvoinen teko niin siitä voidaan olla eri mieltä.
Joka tapauksessa tuolle koko fraasille nauretaan jopa puoluerajojen yli. - Jalmari
Ei haistattelija mutta ei h... kirjoitti:
Kuten olet tietoinen tai jos et ole niin lue vaikka tätä palstaa.
Osmon suurimpia saavutuksia on mm.eläkeläisten ryöstely.Onko tuo nyt jokin "kunniamaininnan" arvoinen teko niin siitä voidaan olla eri mieltä.
Joka tapauksessa tuolle koko fraasille nauretaan jopa puoluerajojen yli.en ollut tietoinen eläkeläisten ryöstelystä.
Tulipa minulle moka, kiitos kun kerroit.
Eivätpä vihreät taida paljon eläkeläisten asioista olla kiinnostuneita.
Tärkeäpää on puolustella tikkoja ja jarruttaa satamahanketta, vai kuinka? - maksaja
Jalmari kirjoitti:
en ollut tietoinen eläkeläisten ryöstelystä.
Tulipa minulle moka, kiitos kun kerroit.
Eivätpä vihreät taida paljon eläkeläisten asioista olla kiinnostuneita.
Tärkeäpää on puolustella tikkoja ja jarruttaa satamahanketta, vai kuinka?Tarvitaanhan niihinkin sitä "Tervakosken voimapaperia", ja eläkeläisiltähän joutaakin ottaa. Mihin ne enää rahaa tarvihtisivat, istukoon niissä kiikkutuoleissaan!
Ja pysyisivät poissa ihmisten jaloista. - jepson
Jalmari kirjoitti:
Toki on kykenevä, mutta hän on valitettavasti väärässä puolueessa, niin kuin pari muutakin vihreätä. Suosittelen puolueen vaihtamista, esim. kokoomus olisi hyvä vaihtoehto heille.
jos et naurattaisi etkä leikkisi vakavalla asialla..kuten Soininvaara totesi..siellähän on Sasi..!!
- jepson
nmilläs tavalla perussuomalaiset on ajaneet luonnonsuojelua..entä kokoomus.....?
- Olun alue on menossa
Vain kolme prosenttia suomen suojelusta on Oulun eteläpuolella! Huraa VIHRIÄISET!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715