Hiljaisuus satuttaa enemmän kuin totuus..

Kyyristyn pimeään nurkkaan uskaltamatta tuskin hengittää, heikko siipirikko. Viaton?
Satutin itseni siihen paljonpuhuttuun legendaan, josta ei koskaan kerrottu koko totuutta. Sinä tiedät osaavasi, joten mikset murtautuisi myös sen toisen pikku enkelin sisimpään, josta niin kovasti ”välität”? Varasta se, mitä hän eniten tarvitsee ja voit taas olla tyytyväinen itseesi. Kerro minullekin se tunnussana, jolla sinä pääset sisään kaikkialle minne pyrit, vaikket ansaitsisi.
Jonain päivänä minä olen vahva. Silloin en välitä vaikka sinä tulisitkin takaisin. Antaisin sinun mennä ja toivottaisin hyvää loppuelämää, turvallista matkaa helvettiin. Niin, sinnehän sinä olet parhaillaan menossa. Jos et vielä sitä itse ole huomannut.
------------------------
Hiljaa avaan silmäni toivoen, että uni olisi sittenkin totta. Nostan pääni tyynystä, vaikken tahtoisi herätä huomatakseni, että kaikki haaveet eivät käykään toteen. Hiljalleen hengittäen, keskittyen elossa pysymiseen selviän muutaman tunnin, kunnes näen taas sen näytelmän, jota olen niin pitkään pakoillut ja jonka edelleen toivon olevan vain painajaista. Suljen silmäni uskoen, että näin ei oikeasti tapahdu, mutta avatessani se kaikki on yhä siinä suoraan silmieni edessä, valheiden valkokankaalla. Jokin räjähtää sisälläni eikä pääni pysy enää pystyssä, on pakko vajota, luovuttaa suosiolla ja antaa kyynelten tulla.
Jos tiedätte totuuden, niin kertokaa minullekin. Minulla on oikeus tietää mikä satuttaa näin paljon. Miksi et ota vastuuta teoistasi? Mikset vain voi yksinkertaisesti katsoa minua silmiin ja kertoa totuutta? Revitään haavat auki ja ollaan kerrankin rehellisiä toisillemme, ei meillä kummallakaan ole enää mitään menetettävää. Et voi paeta ikuisesti, joskus sinun on kerrottava totuus, joka toivottavasti pelastaa minut ikuisuudelta.
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuka satuttaa ja ketä... ja miksi.

Kenties totuus satuttaisi vielä enemmän?

Äänestä
  • Hän satuttaa minua. Tai oikeastaan se on rakkaus, joka satuttaa... Miksi? En tiedä. Eikös rakkaus usein satuta, eiköhän se ole jo aika legenda... Ai että totuus satuttaisi vielä enemmän? Empä usko, tuska kasvattaa, opettaa ja vahvistaa ja se on vain hyvästä. ("Tuska on ystävä.") Tulkoon vaikka mitä eteen niin se ei paina minua niin maahan kuin olen jo aikoinaan ollut.

    Äänestä

kuulostaa ihan 26.12 aamulta mun elämässäni...
Tuli taas vähän haikee mieli kun ton luin..

Äänestä

Taas muistin sen.. olen yksin, mulla ei ole ketään. Ei ketään joka välittäisi. Tahtonut olisin jäädä siihen unelmaan jonka annoit mulle. Mutta sä riistit sen unelman multa, särjit sen niin ettei sitä enään pystynyt korjaamaan. Nyt haluaisin vain sut unohtaa, saada sut pois mielestäni. Mutta kaikki muistot jotka mielessäni leijailee muistuttaa sinusta. En pääse niistä eroon. Mä en halua elää, en tässä maailmassa jossa mulla ei ole sua enää. Mutta silti jään ja odotan huomista, ehkä aurinko näyttäytyisi vielä minullekkin....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pxi283 kirjoitti:

Kyyristyn pimeään nurkkaan uskaltamatta tuskin hengittää, heikko siipirikko. Viaton?
Satutin itseni siihen paljonpuhuttuun legendaan, josta ei koskaan kerrottu koko totuutta. Sinä tiedät osaavasi, joten mikset murtautuisi myös sen toisen pikku enkelin sisimpään, josta niin kovasti ”välität”? Varasta se, mitä hän eniten tarvitsee ja voit taas olla tyytyväinen itseesi. Kerro minullekin se tunnussana, jolla sinä pääset sisään kaikkialle minne pyrit, vaikket ansaitsisi.
Jonain päivänä minä olen vahva. Silloin en välitä vaikka sinä tulisitkin takaisin. Antaisin sinun mennä ja toivottaisin hyvää loppuelämää, turvallista matkaa helvettiin. Niin, sinnehän sinä olet parhaillaan menossa. Jos et vielä sitä itse ole huomannut.
------------------------
Hiljaa avaan silmäni toivoen, että uni olisi sittenkin totta. Nostan pääni tyynystä, vaikken tahtoisi herätä huomatakseni, että kaikki haaveet eivät käykään toteen. Hiljalleen hengittäen, keskittyen elossa pysymiseen selviän muutaman tunnin, kunnes näen taas sen näytelmän, jota olen niin pitkään pakoillut ja jonka edelleen toivon olevan vain painajaista. Suljen silmäni uskoen, että näin ei oikeasti tapahdu, mutta avatessani se kaikki on yhä siinä suoraan silmieni edessä, valheiden valkokankaalla. Jokin räjähtää sisälläni eikä pääni pysy enää pystyssä, on pakko vajota, luovuttaa suosiolla ja antaa kyynelten tulla.
Jos tiedätte totuuden, niin kertokaa minullekin. Minulla on oikeus tietää mikä satuttaa näin paljon. Miksi et ota vastuuta teoistasi? Mikset vain voi yksinkertaisesti katsoa minua silmiin ja kertoa totuutta? Revitään haavat auki ja ollaan kerrankin rehellisiä toisillemme, ei meillä kummallakaan ole enää mitään menetettävää. Et voi paeta ikuisesti, joskus sinun on kerrottava totuus, joka toivottavasti pelastaa minut ikuisuudelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu