Keskustan ollessa vielä vahvasti vallankahvassa aina siihen Väyrysen junailemaan kassakaappisopimukseen saakka, Suomessa harjoitettiin aluepolitiikkaa ns. kehitysaluerahasto-periaatteella. Yritykset saivat avustuksia siirtyessään maakuntiin ja maakuntien kunnat tarjosivat ilmaisia teollisuushalleja ym. kivaa näille yrityksille. Sama kepulainen yrittäjyyden houkutusmalli on monissa kunnissa edelleen vallalla.
Tokihan yritystoiminnan houkutteleminen auringonlaskun kuntiin on periaatteessa hyvä asia. Usein on vaan käynyt niin, että nämä yritykset ovat nauttineet täysimääräisesti saamansa tuet ennen konkurssia tai yrityksen siirtymistä esim. ulkomaille.
Kunnalle on jäänyt kallis teollisuushalli tyhjilleen. Yrityksen mukana tulleet työntekijät ovat saaneet roikkua löysässä hirressä. Kun tällainen yritys kaatuu, paikkakunnalta ei löydy enää yleensä työtä sen entisille työntekijöille. Nämä ovat perheineen muuttaneet paikkakunnalle, ottaneet lainaa ja rakentaneet omakotitalon. Sitten kun yritystoiminta alueelta katoaa, omakotitalojen ja muiden asuntojen hinnat romahtavat. Tällä mekanismilla tämä kepulainen hajasijoitusstrategia sitten ajaa ihmiset ahdinkoon ja suoranaiseen henkilökohtaiseen konkurssiin.
Meillä pitäisi vähitellen alkaa tunnustaa, että yritys- eikä muutakaan toimintaa ole syytä viedä sinne, missä kannattavuuden edellytykset ovat heikot. On paljon parempi strategia kouluttaa periferian lapsia niin, että heidän muuttomahdollisuutensa leveämmän leivän ääreen paranevat. Kaupungeissa ja menestyvissä kunnissa on aina vaihtoehtoja tarjolla, jos yksi uppoaa joukosta pois. Yksi yrityskonkurssi ei pääkaupunkiseudulla ole kuin pisara meressä, ellei kyse ole jostain Nokian tasoisesta työnantajasta. Sen sijaan periferiassa paikkakunnan suurimman yrityksen konkurssi on aina katastrofi koko kunnalle.
Kepulainen hirttosolmu
16
491
Vastaukset
- Heh heh
Totta on "Ei kannettu vesi kaivossa pysy" !
- KMa
jos siellä on pohja.
- Otsikossa hymiö
KMa kirjoitti:
jos siellä on pohja.
...
- Jaba_43
Jos yrityksiä halutaan hajasijoittaa pitää keksiä jotain muuta kuin yritysten tukeminen. Se raha nimittäin valuu aina ihan suoraan vain omistajien taskuun ja jos tuki loppuu, niin omistajat jäävät ilman ilmaista rahaa ja yleensä lopettavat yrityksensä.
Minulla ei ole patenttilääkettä muuta kuin sellaisiin yritysten sijoittumistilanteisiin, joissa sijoittuminen ns. rintamaiden ulkopuolelle, hieman sivummalle on sinänsä järkevää eikä aiheuta lisäkustannuksia yritykselle, mutta yrityksellä ei ole itsellään riittävästi pääomia toiminnan aloittamiseen.
Tällöin kunta vosi tulla mukaan starttivaiheeseen, esim. osakkaana, jolloin kunnan rakentaman hallin arvo noteerattaisi sijoituksena yrityksen osakkeisiin, jotka yrittäjä sitoutuisi lunastamaan kunnalta pois tietyn ajan kuluessa.
Homma on vaan siinä mielessä hakalaa, että julkinen tuki houkuttelee aina myös sellaisia yrittäjiä, joilla on pelkkä rahastus mielessä. Yritystä lähdetään käynnistämään ja rahaa siirretään omistajille, mutta riski sysätäänkin kunnalle ja sitten kun konkurssi on kypsä, niin yrittäjät painuvat kanarialle karkuun ja kunta nostaa veroja hoitaakseen käsiinsä jääneet työttömät.
Kuntien elinkeinoasiamiehiltä vaadittaisi aika lailla kokemusta yrittämisestä, mitä harvalla varmaankaan on. - KMa
muuttamaan pääkaupunkiseudulle, mutta ei kai se haittaa että otetaan vanhukset mukaan, muutenhan ne kulisi heitteille jättöön. Eihän kehäkolmosen ulkopuolella voi olla yhtään mitään kannattavaa tuotantoa, vai mitä? (hieman kärjistettynä)
Oletko kuullut eu:n rakennerahastosta taantuville alueille?
On olemassa yksi ongelma, kaikki eivät halua muuttaa pääkaupunkiseudulle, vaikka olisi töitä tarjolla. Henkilökohtaisesti tiedän, että itsellenekin ei olisi mitään vaikeuksi saada töitä pääkaupunkiseudulta, mutta ei ole halua muuttaa sinne.
Oletko kuullut eu:n rakennerahastosta taantuville alueille?- Mielipidepankki
Kyllä kehäkolmosen ulkopuolella voi olla kannattavaa yritystoimintaa. Länsi-Suomi koko mitaltaan on melko lailla tällaista seutua. Ongelmat ovat lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Vanhukset tulee hoitaa riippumatta siitä, missä he asuvat. He kuuluvat osana siihen saattohoitoon, joka taantuneissa ja elinmahdollisuuksia vailla olevissa kunnissa, on välttämätön.
EU:n rakennerahastopolitiikka on myös osin virheellistä. Pitäisi jättää Suomen päätettäväksi, miten rahat käytetään koko Suomen kannalta elvyttävästi eikä niin, että taantuville kehitysalueille annetaan loputonta tekohengitystä, vaikka tiedetään, ettei niistä ole omillaan toimeen tuleviksi.
Pääkaupunkivetoisuus ei ole mikään itsetarkoitus. On aivan sama mitä aluetta kehitetään, kunhan se on koko Suomen maksimaalisen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Ei ihnmisiä pidä pakottaa muuttamaan kotiseuduiltaan. Mutta ei toisaalta pidä myöskään antaa loputtomiin muulle väestölle suhteettoman kalliiksi käyviä etuja. - Joo
Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kehäkolmosen ulkopuolella voi olla kannattavaa yritystoimintaa. Länsi-Suomi koko mitaltaan on melko lailla tällaista seutua. Ongelmat ovat lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Vanhukset tulee hoitaa riippumatta siitä, missä he asuvat. He kuuluvat osana siihen saattohoitoon, joka taantuneissa ja elinmahdollisuuksia vailla olevissa kunnissa, on välttämätön.
EU:n rakennerahastopolitiikka on myös osin virheellistä. Pitäisi jättää Suomen päätettäväksi, miten rahat käytetään koko Suomen kannalta elvyttävästi eikä niin, että taantuville kehitysalueille annetaan loputonta tekohengitystä, vaikka tiedetään, ettei niistä ole omillaan toimeen tuleviksi.
Pääkaupunkivetoisuus ei ole mikään itsetarkoitus. On aivan sama mitä aluetta kehitetään, kunhan se on koko Suomen maksimaalisen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Ei ihnmisiä pidä pakottaa muuttamaan kotiseuduiltaan. Mutta ei toisaalta pidä myöskään antaa loputtomiin muulle väestölle suhteettoman kalliiksi käyviä etuja.Kaveri on, olisin vaikka antanut ääneni hänelle ?
- Donovan
Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kehäkolmosen ulkopuolella voi olla kannattavaa yritystoimintaa. Länsi-Suomi koko mitaltaan on melko lailla tällaista seutua. Ongelmat ovat lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Vanhukset tulee hoitaa riippumatta siitä, missä he asuvat. He kuuluvat osana siihen saattohoitoon, joka taantuneissa ja elinmahdollisuuksia vailla olevissa kunnissa, on välttämätön.
EU:n rakennerahastopolitiikka on myös osin virheellistä. Pitäisi jättää Suomen päätettäväksi, miten rahat käytetään koko Suomen kannalta elvyttävästi eikä niin, että taantuville kehitysalueille annetaan loputonta tekohengitystä, vaikka tiedetään, ettei niistä ole omillaan toimeen tuleviksi.
Pääkaupunkivetoisuus ei ole mikään itsetarkoitus. On aivan sama mitä aluetta kehitetään, kunhan se on koko Suomen maksimaalisen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Ei ihnmisiä pidä pakottaa muuttamaan kotiseuduiltaan. Mutta ei toisaalta pidä myöskään antaa loputtomiin muulle väestölle suhteettoman kalliiksi käyviä etuja.Hakee itse alueensa, ei sitä voi politiikalla loputtomiin ohjailla !
- Observer1
En usko, että sinua täällä kukaan kaipaa. On ihan hyvä, että viihdyt siellä, missä olet, kunhan elätät itsesi tuottavalla työllä ilman tukiaisia.
- nimmu
Osuit asian ytimeen. Samalla logiikalla koko Suomi on syrjässä. Eihän täällä ole sen logiikan mukaan oikeastaan mitään järkeä tehdä yhtään mitään.
On se vaan omaa pääkaupunkiseutuaan ainoana mahdollisena elinympäristönä pitävälle vähemmistölle ankara juttu, jos muu omaa kotiseutuaan yhtä paljon arvostava osa (3/4) Suomen kansasta ei suostu uskomaan olevansa väärässä. - Joo
nimmu kirjoitti:
Osuit asian ytimeen. Samalla logiikalla koko Suomi on syrjässä. Eihän täällä ole sen logiikan mukaan oikeastaan mitään järkeä tehdä yhtään mitään.
On se vaan omaa pääkaupunkiseutuaan ainoana mahdollisena elinympäristönä pitävälle vähemmistölle ankara juttu, jos muu omaa kotiseutuaan yhtä paljon arvostava osa (3/4) Suomen kansasta ei suostu uskomaan olevansa väärässä.Tarpeellinen ole tämän Helsinki..Tampere moottoritien varressa..Kaikki muu on Alaskaa..
- KMa
Observer1 kirjoitti:
En usko, että sinua täällä kukaan kaipaa. On ihan hyvä, että viihdyt siellä, missä olet, kunhan elätät itsesi tuottavalla työllä ilman tukiaisia.
nimeltä mainittu, mutta noin yleisluonteisesti on kaivattu.
- Otsikossa hymiö
Joo kirjoitti:
Tarpeellinen ole tämän Helsinki..Tampere moottoritien varressa..Kaikki muu on Alaskaa..
...
- äijältä?
Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kehäkolmosen ulkopuolella voi olla kannattavaa yritystoimintaa. Länsi-Suomi koko mitaltaan on melko lailla tällaista seutua. Ongelmat ovat lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Vanhukset tulee hoitaa riippumatta siitä, missä he asuvat. He kuuluvat osana siihen saattohoitoon, joka taantuneissa ja elinmahdollisuuksia vailla olevissa kunnissa, on välttämätön.
EU:n rakennerahastopolitiikka on myös osin virheellistä. Pitäisi jättää Suomen päätettäväksi, miten rahat käytetään koko Suomen kannalta elvyttävästi eikä niin, että taantuville kehitysalueille annetaan loputonta tekohengitystä, vaikka tiedetään, ettei niistä ole omillaan toimeen tuleviksi.
Pääkaupunkivetoisuus ei ole mikään itsetarkoitus. On aivan sama mitä aluetta kehitetään, kunhan se on koko Suomen maksimaalisen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Ei ihnmisiä pidä pakottaa muuttamaan kotiseuduiltaan. Mutta ei toisaalta pidä myöskään antaa loputtomiin muulle väestölle suhteettoman kalliiksi käyviä etuja. - Jo jo jo vain
äijältä? kirjoitti:
loistavista kirjoituksista.
- Otsikossa hymiö
äijältä? kirjoitti:
"Ei käytä,...
Lähettäjä: Jarmo Laitinen 30.1.2003
> > > .., mutta onko matkalipuntarkastaja tyylikäs?
> > > Ei tyyli tule jakkupuvusta. Se pitää jokaisen löytää itse ja vaatteetkin pitää osata kantaa! ;-)
> > ...juuri. Juuri niin.
> > t. Sini
> > PS. operatiivisten uniformujen tehtävä on - auttaa asiakkaita tunnistamaan henkilö ja hänen asemavaltuutensa
> > - nostattaa kantajansa arvokkuutta ja arvostusta tehtävässä, jossa kyseinen henkilö toimii. Siksi konnarinkin asusta löytyy
> > niin komea koppalakki erilaisin 'merkein'.
> > t. Sini
> Vakuumi käyttää Hankkija-lippistä kesät ja talvet;-)))
--------------------------
...muuta kuin erityisen arvokkaissa tilaisuuksissa, "hankkijan lippis" on nykyään kulttikamaa."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770