Punamulta on nyt kovan edessä

Jaba_43

Kuntavaalin paras puoli on se, että se on nyt takana - pois sotkemasta punamullan hallituspolitiikkaa.

Keskustalla ja pääministeri Matti Vanhasella on nimittäin nyt paljon paremmat mahdollisuudet ajaa läpi keskustalaisia keinoja työllisyyden parantamiseksi ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan lujittamisesi kuin ennen kuntavaalia.

Ongelmanahan oli, että demarit pelkäsivät pahasti kuntavaalissa tappiota, jos ne lähtevät mukaan kovin "oikeistolaisten" keinojen toteuttamiseen.

Nyt kannattaisi keskustan koettaa avata uudelleen mm. yritysverotuksen epöäkohtien korjaaminen ja koettaa siirtää aikaisemmaksi työnantajamaksujen alentamista ja panna siihen myös vähän enemmän panostusta, että se vaikuttaisi työllisyyteen nopeammin.

Lipponen ja Ihalainen ajavat taas tupoa kuin käärmettä pysyyn; tällä kertaa aika epätoivoisina, kun uusi ja yhdistynyt EK on Leif Fagernäsin toimiessa groupierina pannut rulettiin ihan uusia pelimerkkejä painopisteen siirtämisestä liittokohtaiseen ja yrityksissä tapahtuvaan sopimiseen ja kieltäytymällä ottamasta Ihalaisen ja Lipposen "muutosturvaa" ollenkaan tupon agendalle.

Nyt voisi Matti Vanhanen tuoda seuraavat palkkaveron alennukset suoraan eduskuntaan ilmoittamalla työmarkkinaosapuolille, ettei niitä enää kytketä sellaiseen tupon sisältöön, joka sattuu SAK:ta miellyttämään.

Samalla Matti Vanhanen voisi nostaa pöytään kysymyksen siitä, millaisia pitäisi palvelualojen työnantajamaksujen yleensä olla, että palvelutyönantajat pystyisivät työllistämään enemmän henkilökuntaa. Pakettiin sopisi myös ilmoitus Liisa Hyssälän ajaman, ravintoloiden tupakointikiellon täyshyllyttämisestä.

Eikä pahitteeksi olisi, jos keskusta nostaisi tupoon myös Suomen Yrittäjien agendalta joitain keskeisiä kysymyksiä vaikkapa pienyritysten turhan byrokratian purkamisesta.

Paljon hyvää voi Matti Vanhanen nyt saada punamullassa aikaan, kun demareila ei enää ole sitä paniikkia, että sen pitää ehdottomasti kasvaa Suomen suurimmaksi puolueeksi vasemmistoliiton ja vihreiden kustannuksella vastustamalla jokaista järkevää ja tarpeellista työmarkkinoiden uudistusta.

ja voihan Matti Vanhanen viisaana miehenä ottaa käyttöön vanhan hyvän Johannes Virolaisen keinon vihjaamalla demareille (Heinäluoman 1,5 vuotta vanhaa repliikkiä soveltaen), että ellei vastuullinen keskustalainen meno punamullassa kelpaa sosialisteille, niin se on sitten porvarillinen meininki.

Nyt olisi jo aika keskustan avata keskusteluyhtreys kokoomuksen suuntaan, sillä uskon Lipposen vaaliärhentelyn tehneet Jyrki Kataisen aika suopeaksi tunnustelemaan millaista olisi yhteistyö asiallisen Matti Vanhasen kanssa, joka ei lähtenyt turhia hötkyilemään kuntavaalissa, vaan otti hallitusvastuun tuoman lievän tappion ihan miehekkäästi vastaan.

4

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikea linja

      Jos on niin kuin kirjoitat, niin vasta nyt nähdään SDP:n oikea linja, kun vaalit eivät heitäkään häiritse.

      Näin ollen myös keskustan pitäsi päästä toteuttamaan omaa poliittista strategiaansa hallitusohjelman puitteissa.

      Paljon taidettiin panna hallitusta solmittaesa selvitteluun. Ehkä selvityksiä aletaan piakkoin käsitellä?

      • Jaba_43

        Minun mielestäni keskustalla ei nyt ole juuri muuta mahdollisuutta kuin profiilin nosto.

        Matala profiili on samaa kun matala kannatus enkä uskoisi, että keskustan kunnia sallii kokoomuksen ajavan siitä ohi, ei edes gallupeissa.


      • Otsikossa hymiö
        Jaba_43 kirjoitti:

        Minun mielestäni keskustalla ei nyt ole juuri muuta mahdollisuutta kuin profiilin nosto.

        Matala profiili on samaa kun matala kannatus enkä uskoisi, että keskustan kunnia sallii kokoomuksen ajavan siitä ohi, ei edes gallupeissa.

        ...


      • Jaba_43
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ...

        Kepulla on sen verran sisukasta kunniaa, ettei se anna kokoomuksen mennä suosiolla ohi.

        Uskoisin, että satraappien lehdissä teroitellaan jo kyniä ja sekoitellaan myrkkymusteita seuraavaan kokoomuksen parjauskampanjaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe