Olen 15-vuotias tyttö ja olen hukannut itseni täydellisesti. Olen miettinyt itsemurhaa, kuolemaa ja kumpi olisi parempi paikka täällä vai kuolleena. En omista enään omaa elämääni, tuntuu kuin minut olisi leimattu vain tietynlaiseksi ihmiseksi joka ei voi poiketa siitä leimasta. En voisi tehdä mitään mikä ei vastaa sitä kuvaa ja jos poikkeansiitä tuotan taas ongelmia tai olen itse ongelma kaikille. Jos puhun ongelmistani poikkean taas siitä kuvasta ja tuntuu että tuotan aikaan vain pettymystä ja ongelmia.
Omistan ystäviä, mutta en voi heillekkään puhu eivät he ota asioitani todesta. En tiedä mitä tekisin elämälläni. Pompin vain muiedn ehtojen mukaan peläten seurauksia jos niistä poikkean. Voiko tätä muka oikeasti sanoa enään elämäksi?
Omistan ystäviä, mutta en voi heillekkään puhu eivät he ota asioitani todesta. En tiedä mitä tekisin elämälläni. Pompin vain muiedn ehtojen mukaan peläten seurauksia jos niistä poikkean. Voiko tätä muka oikeasti sanoa enään elämäksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet vasta noin nuori jos et voi puhua ystävillesi oletko ajatellut että voisin koulussa jollekkin terveydenhoitajalle menä puhumaan?