Hei!
Olen mielestäni nähnyt kansalaisten ja juristien välisen oikeuskäsityksen kuilun kasvavan. Tämä on näkynyt etenkin mielipidekirjoituksissa ja siinä, että kansalaiset eivät edes ymmärrä lakia ja juristit voivat tulkita omasta käsitteistöstään lakia kansalaisile aukeamattomalla/käsittämättömällä tavalla.
Olisiko kenelläkään antaa kommentteja oikeuden toteutumisesta ja etenkin siitä, että onko juristit todella "aivan pihalla" toteuttaessaa oikeutta lakikirjan mukaisena vai onko mielestänne oikein, että juristit totettavat vain lakia, kuten se on kirjoitettu, ilman, että kritiikkiä lakia kohtaan otetaan huomioon.
Onko kuilu suuri? ja onko teillä omia kokemuksi mm. oikeusprosessista, jossa asiat ovat menneet sotkuun ja vääristyneet juuri juristien "ammattitaidon" vuoksi? Näettekö juristeissa enää mitään hyyää?
Juristien ja kansalaisten välillä kuilu?
18
717
Vastaukset
- lakikirjasta käsin
Pesänselvityskokouksessa huomasin, että tällä juristin arvoisella ei ollut kuin pätkän verran tietoa peseänselvityksestä tai sitten hän tahallaan harhautti pesän osakkaita.
Ei nyky-juristi lakikirjaa avaa, sillä mielivalta on ohjeena lain käytössä. Paskanmarjat koko laki - maallikot lakeja laatii, mutta mitäs ne virkamiehet ovat, jotka näitä lakeja hyväksyttäväksi tuo maallikko porukalle.
Kun löytyisi juristi, joka ottaisi päämiehensä asian ajaakseen, eikä ryhtyisi ketkuilemaan sen toisen juristin kanssa.
Voi saatana mitä olen nähnyt ja kuullut näiden "jurristien" tekosista. Opetetaanko heidät valehtelijoiksi ja kieroiksi kuin korkkiruuvi siellä oikeustieteellisessä.
Useimmat käyttäytyvät ihmisiksi oikeudessa, mutta annas olla, kun on kyse rahasta, niin johan löytyy polkuja joiden päässä kiiltää aina vaan suurempi potti jaettavaa.
Pitäisiköhän opetella aseen käyttöä!?- Investigator
Erittäin paljon kiitoksia kertomuksestasi. Se lienee on todellakin omakohtaista kokemustasi ja uskon kertomuksesi, ett pesänselvittäjä ei ole tiennyt asioista ollenkaan tarpeeksi. Lisäksi se, että asianajat keskustelevat varmaan mielummin keskenään, kuin ottavat päämiestään mukaan keskusteluun, voinee pitää paikkansa. Olen kuullut jopa, että lakimiehet pitävät itseään ihmiskunnan "haina"! Jotenkin kieroutunutta käsitystä olla ylpeä ja tuntea olevansa peto=hai.
Loppukommentistasi, että aselle olisi käyttöä, en oikein osaa sanoa mitään. Tulee mieleen sanonta, että ken miekkaan tarttuu hän miekkaan hukkuu. Toisaaltaa juuri juristit vertaavat itseään oikeuden jumalattareen, jolla on miekka kädessä ja vielä silmät peitettyinä- jaetaanko oikeutta silmät kiinni tasapuolisuuden nimissä ja viimekädessä väkivalloin? Noh, näinhän asia on. Väkivalta on valtion monopoli ja se toimii Suomessa vielä kansalaisten mielestä suhteellisen hyvin. Poliisi ja puolustusvoimat ovat tutkimusten mukaan eniten luotetut instituutiot Suomessa... paljon ennen oikeuslaitosta ja mm. Kelaa.
Toivon lisää kommentteja muiltakin ja vastauksia. Kiitoksia Sinulle ensimmäinen vastaaja. Lähetä lisää kokemuksia, jos intoa riittää tai kertomuksia ja tarinoita juristien ja omien oikeuskäsitysten ristiriidoista. Oliko muuten pesänselvityksessä kyse perinnönjaosta vai avioeron yhteydessä toimitetusta osituksessa tai erottelusta? - ja vieläkin
Investigator kirjoitti:
Erittäin paljon kiitoksia kertomuksestasi. Se lienee on todellakin omakohtaista kokemustasi ja uskon kertomuksesi, ett pesänselvittäjä ei ole tiennyt asioista ollenkaan tarpeeksi. Lisäksi se, että asianajat keskustelevat varmaan mielummin keskenään, kuin ottavat päämiestään mukaan keskusteluun, voinee pitää paikkansa. Olen kuullut jopa, että lakimiehet pitävät itseään ihmiskunnan "haina"! Jotenkin kieroutunutta käsitystä olla ylpeä ja tuntea olevansa peto=hai.
Loppukommentistasi, että aselle olisi käyttöä, en oikein osaa sanoa mitään. Tulee mieleen sanonta, että ken miekkaan tarttuu hän miekkaan hukkuu. Toisaaltaa juuri juristit vertaavat itseään oikeuden jumalattareen, jolla on miekka kädessä ja vielä silmät peitettyinä- jaetaanko oikeutta silmät kiinni tasapuolisuuden nimissä ja viimekädessä väkivalloin? Noh, näinhän asia on. Väkivalta on valtion monopoli ja se toimii Suomessa vielä kansalaisten mielestä suhteellisen hyvin. Poliisi ja puolustusvoimat ovat tutkimusten mukaan eniten luotetut instituutiot Suomessa... paljon ennen oikeuslaitosta ja mm. Kelaa.
Toivon lisää kommentteja muiltakin ja vastauksia. Kiitoksia Sinulle ensimmäinen vastaaja. Lähetä lisää kokemuksia, jos intoa riittää tai kertomuksia ja tarinoita juristien ja omien oikeuskäsitysten ristiriidoista. Oliko muuten pesänselvityksessä kyse perinnönjaosta vai avioeron yhteydessä toimitetusta osituksessa tai erottelusta?pesänselvityskokouksessa esiin tulleista asioista ja pesä on vieläkin jakamatta - taitaa pysyäkin, jos rahaa tilillä riittää.
Jos hyvin suoritettu kansakoulu ja muutama vuosi ammattikoulutusta antaa valmiutta mennä kirjastoon ja hakea sieltä tieoa perintökaaresta, niin pitäisihän juristin osata tehdä samoin.
Kun pirulaisen pesänjakajan,"hain", saisi edes vaihdettua, mutta kun ei - ei korppi korpin silmää noki! - Investigator
ja vieläkin kirjoitti:
pesänselvityskokouksessa esiin tulleista asioista ja pesä on vieläkin jakamatta - taitaa pysyäkin, jos rahaa tilillä riittää.
Jos hyvin suoritettu kansakoulu ja muutama vuosi ammattikoulutusta antaa valmiutta mennä kirjastoon ja hakea sieltä tieoa perintökaaresta, niin pitäisihän juristin osata tehdä samoin.
Kun pirulaisen pesänjakajan,"hain", saisi edes vaihdettua, mutta kun ei - ei korppi korpin silmää noki!Pesänjakajan valitsee tuomioistuin perinkaaren mukaan. Hakemuksen sinne tekee jompikumpi osapuolista. Pesänjakajaksi voidaan valita sopiva pesänjakaja, jonka on oltava vaikutteista vapaa ja etenkin esteetön. Jos sinulla on perusteita pesänjakajan vaihdolle... tulee mieleen etenkin, jos hän on jotenkin esteelline tai tässä tapauksessa mainitsit tuosta jaon hitaudesta. Mielestäni hyvä perustelu oli vaatia vaihtoa jo liiallisen hitauden perusteeella, jos kerta oikeus ei toimi. Oikeudenmukaisuuden tavoitteisiin kuuluu, että se VARMAA, luotettavaa, MUTTA myös NOPEAA. Koska epäilet, että pesänjakaja/selvittäjäsi on myös korppi hain lisäksi:)... eli varmaan viittaat, että hän ei toimi puolueettomasti, olisi siinäkin perusteita. Jos kerta olet jo tutustunut perintökaareen kirjastossa... toivottavasti uusimpaan, niin eikun juttua vireille. Uusimman perintökaaren saat netistä helpoiten wwww.finlex.fi... siellä on säännökset ainakin ajantasalla. Lisäksi sieltä voit löytää tapauksia pesänjakajan valinnasta ja ainakin Ahti Saarenpää... Lapin yliopinton perhe-ja jäämistö oikeuden professori on kirjoittanut asiasta kirjan. Eikun vain tietoa etsimään ja kyllä se oikeus tapahtuu, kun näkee vaivaa... toivottavasti:-/
- hankkia
Kannattaa valita juristi, jolla on kokemusta juuri sinun asiastasi. Se tosin voi olla aiheesta riippuen hankalaakin. Täältä on hyvä lista juristeista ym. palveluista.
- miksimiksimiksi
hankkia kirjoitti:
Kannattaa valita juristi, jolla on kokemusta juuri sinun asiastasi. Se tosin voi olla aiheesta riippuen hankalaakin. Täältä on hyvä lista juristeista ym. palveluista.
Miksi kaivoit esiin melkein 5 vuotta vanhan viestiketjun? Miten ihmeessä edes löysit sitä, googlaamalla vai? Mainostat omia nettisivujasi, niinkö?
- Nixuliina
Juristit OK. En ole nähnyt kuilun kasvamista. Kuilu on ollut aina olemassa ja on jatkossakin.
Lain kritisointi tapahtuu eduskunnan suuntaan. Iltapäivälehtien juristeria ei kiinnosta ketään.- T. Tuhma
Aikoinaan päivittelin tuulipukukansan tyhmyyttä
esimerkillä, että hammaslääkäri nyhtää rahaa
asiakkaan suusta, mutta juristi nenästä. Toisaal-
ta olen aina ihmetellyt sitä, miten `oppi-
maton` lautamies voi tasavertaisesti pohtia
oppineen ammattituomarin kanssa päätöstä. Olen
myös hyvilläni, että Finnair sentään vaatii len-
täjiltään ammattitaitoa, eikä palkkaa heitä ns.
kadulta, kuten lautamiehet valitaan. - Investigator
Kiitoksia vastauksestasi ja kommentistasi. Tutkimusten mukaan muuten naiset ovat tyytyväismpiä juristeihin kuin miehet. Näemmä olet tutkimusten kanssa samoilla linjoilla.
Mielestäni kuilu on kasvanut, sillä tavallinen kansa lukee paljon iltapäivä lehtiä ja jopa viranomaiset ottavat niiden jutut tosissaan. Ennen oli toisin. Väittäisin, jopa tämän palstan keskustelujen perusteella, että iltapäivä lehdet pitävät oikeudenkäyttöä julkisuudessa.
On varmaan kuitenkin totta, että kuilu todellakin on aina ollut olemassa ja jossain suhteessa se on voinut jopa kaveta. Tutkimusten valossa kuitenkin kriittisesti suhtautuvien määrä on kasvanut huomattavasti ja etenkin vanhemmat ihmiset ja oikeuden kanssa tekemisissä olleet ovat kriittisempiä. Tutkimusten mukaan tieto oikeudesta on myös lisännyt kritiikkiä (ennen ei ole tiedetty oikeudesta yhtä paljon).
Voisitko perustella hieman enemmän, että miksi et ole havainnut kuilun kasvamista ja etenkin, että mitä tarkoitat, että juristit ok. Tarkoitat varmaan, että he hoitavat hommansa hyvin ellei jopa erinomaisesti.
Kun lain kritisointi tapahtuu eduskunnan suuntaan, niin tarkoitatko lainvalmistelijoita eli lähinnä virkamiehiä vai kansanedustajia?
Kiitoksia. - Investigator
T. Tuhma kirjoitti:
Aikoinaan päivittelin tuulipukukansan tyhmyyttä
esimerkillä, että hammaslääkäri nyhtää rahaa
asiakkaan suusta, mutta juristi nenästä. Toisaal-
ta olen aina ihmetellyt sitä, miten `oppi-
maton` lautamies voi tasavertaisesti pohtia
oppineen ammattituomarin kanssa päätöstä. Olen
myös hyvilläni, että Finnair sentään vaatii len-
täjiltään ammattitaitoa, eikä palkkaa heitä ns.
kadulta, kuten lautamiehet valitaan.Lautamiesjärjestelmällä pyrittiin lisäämään kansalaisten luottamusta oikeusistuimiin ja tuomalla sinne kansalaisten näkemyksiä. Vaikeissa siviilijutissahan ei lautamiehiä ole, vaan siinä toimivat ammattituomarit, joten se ei ehkä kuitenkaan ole suuri ongelma. Itse en osaa sanoa. Sen tiedän, että lautamiehet ovat hyvin herkkiä arvostelusta ja kokevat tehtävänsä vaikeaksi. Monelle varmaan olisi parempi sittenkin antaa ammattituomareiden antaa tuomiot. Käsittääkseni sinäki siis arvostat juristien ammattitaidon korkealle ja vertaat heitä oikeudenjakajina todellakin sen ammattilaisiksi. Olisihan aika tyhmää todellakin, että juristi alkaisi lentämään Finnairin konetta ja lentokapteeni alkaisi jakamaan oikeutta. Saattaisi todellakin päätösten varmuus, nopeus ja halpuus kärsiä. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän tärkeämpänä, että juristit eivät lennä ilman lentokoulutusta Finnairin koneita, sillä ne tulisivat 100 %lla varmuudella alas. Lain taasen pitäisi löytyä jokaiseen tapaukseen lakikirjasta ja säännöksistä, joihin tutustuminen tietenkin veisi aikaa.
Kiitoksia ja lisää kommentteja. Olen erittäin tyytyväinen kommenteistanne. - Nimimerkki
Investigator kirjoitti:
Lautamiesjärjestelmällä pyrittiin lisäämään kansalaisten luottamusta oikeusistuimiin ja tuomalla sinne kansalaisten näkemyksiä. Vaikeissa siviilijutissahan ei lautamiehiä ole, vaan siinä toimivat ammattituomarit, joten se ei ehkä kuitenkaan ole suuri ongelma. Itse en osaa sanoa. Sen tiedän, että lautamiehet ovat hyvin herkkiä arvostelusta ja kokevat tehtävänsä vaikeaksi. Monelle varmaan olisi parempi sittenkin antaa ammattituomareiden antaa tuomiot. Käsittääkseni sinäki siis arvostat juristien ammattitaidon korkealle ja vertaat heitä oikeudenjakajina todellakin sen ammattilaisiksi. Olisihan aika tyhmää todellakin, että juristi alkaisi lentämään Finnairin konetta ja lentokapteeni alkaisi jakamaan oikeutta. Saattaisi todellakin päätösten varmuus, nopeus ja halpuus kärsiä. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän tärkeämpänä, että juristit eivät lennä ilman lentokoulutusta Finnairin koneita, sillä ne tulisivat 100 %lla varmuudella alas. Lain taasen pitäisi löytyä jokaiseen tapaukseen lakikirjasta ja säännöksistä, joihin tutustuminen tietenkin veisi aikaa.
Kiitoksia ja lisää kommentteja. Olen erittäin tyytyväinen kommenteistanne."Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän tärkeämpänä, että juristit eivät lennä ilman lentokoulutusta Finnairin koneita, sillä ne tulisivat 100 %lla varmuudella alas."
Eivätköhän ne Finnairin koneet tule 101 %:n varmuudella alas, olipa ohjaimissa kuka tahansa. - ex-ltm
T. Tuhma kirjoitti:
Aikoinaan päivittelin tuulipukukansan tyhmyyttä
esimerkillä, että hammaslääkäri nyhtää rahaa
asiakkaan suusta, mutta juristi nenästä. Toisaal-
ta olen aina ihmetellyt sitä, miten `oppi-
maton` lautamies voi tasavertaisesti pohtia
oppineen ammattituomarin kanssa päätöstä. Olen
myös hyvilläni, että Finnair sentään vaatii len-
täjiltään ammattitaitoa, eikä palkkaa heitä ns.
kadulta, kuten lautamiehet valitaan.Lautamiehet ovat yleensä hyvän kansalaiskunnon omaavia, osaavia, sanovia ja tekeviä. Ainakin itseäni voin kuvata noin ja tämä on tietenkin oma mielipiteeni.
On vahinko, että lautamiehet eivät saa käsitellä riita-asioita ym. siviilijuttuja. Takaan, että monelta oikeusmurhalta säästyttäisiin. Säästyttäisiin myös juristien painostukselta ja korruptiolta oikeuslaitoksen piirissä.
Lautamiehen päivään kuuluu istua hiljaa, kunnes koittaa tuomion päättely ja sen puheenjohtaja-tuomarin antamat lakiin liittyvät faktat. Käräjäoikeuden asialista jaostossa voi olla pitkä ja kymmentuntinen päivä on hyvin tavallinen.
Rattijuopumus, rattijuopumus, näpistys, ampuma-aseen hallussapito, rattijuopumus, varkaus, huumausaineen hallussapito, ajokortitta ajo, puukotus, liikenteen vaarantaminen jne. - tätä on lautamiehn työ. Ammatitaitoa ei liiemmin tarvita.
Jos maallikkona pääsisi ammatti-tuomarin paikalle, niin hieman kovempia olivat tuomiot noissa tapauksissa.
Päästäkseen lautamieheksi täytyy olla nuhteeton kansalainen. Hallita omaisuuttaan ja taloutaan esimerkillisesti. - Jos on sakkotuomioita, niin älä uneksi lautamiehen paikasta, äläkä uhitellen kävele kadulla päin punaisia. - Investigator
Nimimerkki kirjoitti:
"Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän tärkeämpänä, että juristit eivät lennä ilman lentokoulutusta Finnairin koneita, sillä ne tulisivat 100 %lla varmuudella alas."
Eivätköhän ne Finnairin koneet tule 101 %:n varmuudella alas, olipa ohjaimissa kuka tahansa.Nokkelaa. Lienee kuitenkin 101 % jotain, jota ei ole edes olemassa ja alashan ne tulee. Oisko jotain lisää aiheesta:). Sua en kyllä voi kiittää, sillä kommenttisi vie asiaa hieman liikaa joronjäljille, jos siitä jatkaa. Noh, kiitos kuitenkin Sinullekin herra tai madame Nokkela.
- Investigator
Mielelläni kuulisin lisää ajatuksia juristien ja kansalaisten ajattelutavan erosta oikeudesta ja sen toteumisesta. Kiitokseni ei tarkoittanut, että haluaisin aiheen käsittelyn loppuvan.
- Bucky
Tuntuisi aika turhauttavalta ajatella että tänäänkin olen lukenut 7 tuntia tenttiin turhaan, sillä minusta on tulossa laput silmillä kulkeva juristinketku, joka on kaikesta "aivan pihalla"..
Kokemusta mulla ei paljoa ole. Toisin kuin varmasti moni muu asemassani oleva, luen myös hömppälehdet. Nyt jo tarkastelen maailmaa "oikeustieteilijän" silmin ja kun tietää lakien taustat ja sovellettavat periaatteet tuntuu kaikki paljon loogisemmalta, myös kansan syvien rivien arvostelemat jutut (esim. lehdissä).
Juristin ammatissa on suuri vastuu ja eettisten normien pitäisi olla jokaiselle ammattia harjoittavalle itsestäänselvyyksiä. Näin ei valitettavasti ole ja se ehkä heikentää luottamusta lakimiehiin. Yksi huono kokemus riittää leimaamaan kaikki lakimiehet jonkun silmissä. Epäpäteviä ja epärehellisiä ihmisiä mahtuu varmasti jokaisen ammatin harjoittajiin, jos juristi on epäpätevä ja epärehellinen, se huomataan ja muistetaan pitkään.
Itse jatkan samoamista pykäläviidakossa tietäen, että vielä tulee päivä jolloin saan valjastaa tietoni jonkun muun ihmisen käyttöön ja auttaa pulassa olevia. Jos se tätä keskustelua seuraavia yhtään lohduttaa niin kyllä maailmasta vielä löytyy juristeja jotka ihan aidosti ovat kiinnostuneita ihmisistä, eivät rahasta. - Nixuliina
Jos iskee 13 senttiä pitkän puukon kahvaa myöten toisen selkään, niin maallikko ajattelee, että uhri on hengenvaarassa. Oikeus kuitenkin tarkastelee tilanetta kokonaisuutena, päätää ensin, mikä olisi sopiva tuomio. Sen jälkeen etsitään syyttäjän ja puolustuksen sanomisista sopivia kohtia, jotka ovat sopusoinnussa päätetyn rangaistuksen kanssa. Tämä johtaa siihen, että lakimiesten pitää esittää naurettavia todisteita oikeutta varten, jotta oikeudella olisi jotain mihin tarvittaessa tarttua.
Järjestelmä tuntuu vamaan kansalaisesta kummalliselta.- Oik.yo
Rikosjutuissa harkinta menee seuraavasti. Voidakseen tulla rangaistuksi teolta edellytetään seuraavan kolmen kriteerin täyttymistä: tunnusmerkistönmukaisuus, oikeudenvastaisuus ja syyllisyys.
Tunnusmerkistönmukaisuus tarkoittaa sitä, että teko täyttää yhden tai useamman rikoksen lakiin kirjatun tunnusmerkistön.
Oikeudenvastaisuus taas tarkoitta, että käsillä ei ole oikeutusperustetta, kuten hätävarjelu tai pakkotila.
Syyllisyyskysymys käsittää tahallisuus-ja syyntakeisuusarvioinnin.
Näiden kolmen kriteerin täytyttyä tutkitaan onko käsillä rangaistuksen vähentämisperustetta, kuten alentunut syyntakeisuus tai alaikäisyys. Tämä vaikuttaa rangaistusasteikkoon.
Rangaistusasteikon selvittyä tutkitaan, onko olemassa lieventämis- tai koventamisperusteita itse rangaistusasteikon sisällä. Lieventämisperuste voi olla, vaikkapa tekijään kohdistunut voimakas painosts. Koventamisperusteeksi käy rikoksen tekeminen rikollisen ryhmän jäsenenä.
Päätettyään rangaistuksen määrän, valitsee tuomioistuin vielä rangaistuksen lajin: ehdollinen/ehdoton vankeus/yhdyskuntapalvelu/nuorisorangaistus/sakko.
Kuten huomaatte, niin rangaistus päätetään vasta aivan lopuksi järjestelmällisen harkinnan jälkeen.
Itse kuilusta en osaa sanoa muuta kuin sen, että usein vikaa on enemmän laintuntemattomuudessa kuin juristikunnassa. Laki ja juristit ovat vain helppo kohde.
Loppuun vielä mielenkiintoinen tutkimustulos. Lakimiesliitto teki viime vuonna kyselyn, jossa ihmisiltä kysyttiin paljonko he luulevat juristien saavan palkkaa ja paljonko juristien pitäisi heidän mielestään saada palkkaa. Lopputulos oli se, että yleisön mielestä juristien tulisi saada 1000 euroa enemmän kuussa, kuin he oikeasti tällä hetkellä saavat!!! - Nixuliina
Oik.yo kirjoitti:
Rikosjutuissa harkinta menee seuraavasti. Voidakseen tulla rangaistuksi teolta edellytetään seuraavan kolmen kriteerin täyttymistä: tunnusmerkistönmukaisuus, oikeudenvastaisuus ja syyllisyys.
Tunnusmerkistönmukaisuus tarkoittaa sitä, että teko täyttää yhden tai useamman rikoksen lakiin kirjatun tunnusmerkistön.
Oikeudenvastaisuus taas tarkoitta, että käsillä ei ole oikeutusperustetta, kuten hätävarjelu tai pakkotila.
Syyllisyyskysymys käsittää tahallisuus-ja syyntakeisuusarvioinnin.
Näiden kolmen kriteerin täytyttyä tutkitaan onko käsillä rangaistuksen vähentämisperustetta, kuten alentunut syyntakeisuus tai alaikäisyys. Tämä vaikuttaa rangaistusasteikkoon.
Rangaistusasteikon selvittyä tutkitaan, onko olemassa lieventämis- tai koventamisperusteita itse rangaistusasteikon sisällä. Lieventämisperuste voi olla, vaikkapa tekijään kohdistunut voimakas painosts. Koventamisperusteeksi käy rikoksen tekeminen rikollisen ryhmän jäsenenä.
Päätettyään rangaistuksen määrän, valitsee tuomioistuin vielä rangaistuksen lajin: ehdollinen/ehdoton vankeus/yhdyskuntapalvelu/nuorisorangaistus/sakko.
Kuten huomaatte, niin rangaistus päätetään vasta aivan lopuksi järjestelmällisen harkinnan jälkeen.
Itse kuilusta en osaa sanoa muuta kuin sen, että usein vikaa on enemmän laintuntemattomuudessa kuin juristikunnassa. Laki ja juristit ovat vain helppo kohde.
Loppuun vielä mielenkiintoinen tutkimustulos. Lakimiesliitto teki viime vuonna kyselyn, jossa ihmisiltä kysyttiin paljonko he luulevat juristien saavan palkkaa ja paljonko juristien pitäisi heidän mielestään saada palkkaa. Lopputulos oli se, että yleisön mielestä juristien tulisi saada 1000 euroa enemmän kuussa, kuin he oikeasti tällä hetkellä saavat!!!Näinhän prosessi kirjojen mukaan menee.
On kuitenkin perusteltua epäillä, että pahoinpitely-törkeäpahoinpitely-kuolenatuottamus-tappo-murha jutuissa on toimittu väärinkin päin.
Mitä tulee tuohon palkkajuttuun, niin tietenkin pitää olla kriititnen, kun "ammattiliitto" esittää tutkimuksia palkoista. Sellaista tutkimusta ei edes teetätetä, jonka tuloksena olisi, että palkat olisivat liaan suuret.
Suomen 25 tuottoisimman yrityksen joukossa on monta lakifirmaa. Tämä kertoo siitä, juristit ottavat palkaansa osinkoina.
Ehkä kansalaisille esitetty kysymys olisi pitänyt muotoilla, että paljonko juristin pitää saada palkaa ja osinkoja työstään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696