Tervehdys kaikille! Olen jo pitkään haaveillut aloittavani jonkin itsepuolustus/kamppailulajin. Mikä te kokeneemmat eri lajien harrastajat suosittelisitte minulle? Olen kolmikymppinen, pitkä, hoikka ja harrastan liikuntaa (sali, lenkkeily yms.) 5-6krt/vko. Lajilta toivon että se olisi tehokasta liikuntaa ja siihen pääsisi aloittelija hyvin mukaan. Työssäni kohtaan toistuvasti uhkailua ja jopa fyysistä käsiksi käymistä (olen sairaanhoitaja päivystyksessä). Haluaisin siis oppia itsepuolustustaitoja...
Asun Jyväskylässä.
Mikä laji teidän mielestä sopisi minulle/ylipäänsä naisille? Ainakaan alkuun en haluaisi sen olevan "liian rajua" kontaktin ottamista. Kiitos vastauksista!
Sopiva laji naiselle?
21
3490
Vastaukset
- antrooppinen_periaate
Itsepuolustusta vai kamppailulajia? Tekisin pienen erottelun näiden asioiden välillä. Kamppailulajeista tietenkin löytyy itsepuolustukseen soveltuvia tekniikoita pilvin pimein ja suoranaista itsepuolustustakin (ei vain kehää ja otteluita varten).
Sanoit tarvitsevasi itsepuolustustaitoja. Silloin kannattaisi kai valita laji, joka on lähinnä tähän tehty, esimerkiksi jujutsu tai Krav Maga.
Ainakin Krav maga soveltuu hyvin naisillekin. Alkuun kontakti ei ole liian rajua. Suosittelen.- jukseri
..ota myös huomioon, että "tarvii" mahdollisesti taitojaan työssään! Sen mitä mitä minä olen nähnyt kyseistä lajia(krav maga), niin se on aika raakaa jos ottaa huomioon että on hoitotyössä.Hoitotyössä "pelkät" irrottautumiset ja hallinta otteet riittää.
- antrooppinen_periaate
jukseri kirjoitti:
..ota myös huomioon, että "tarvii" mahdollisesti taitojaan työssään! Sen mitä mitä minä olen nähnyt kyseistä lajia(krav maga), niin se on aika raakaa jos ottaa huomioon että on hoitotyössä.Hoitotyössä "pelkät" irrottautumiset ja hallinta otteet riittää.
Niin, ei tarkoitukseni ollut viestittää, että täytyisi pieksää potilaat polvipotkuin ja kyynärpäällä hakkaamalla. Unohdin asian ytimen, kun jäin miettimään itsepuolustuslajeja. Pahoittelen kömmähdystä.
Hoitotyössä kohdattava väkivalta on hankala ilmiö, koska voimankäyttöä ei oikein saisi olla. Tällöin kyseeseen tulevat torjunnat, väistöt, sidonnat, otteista vapautumiset ja ehkä tietyin ehdoin lukot ym. otteet (jos muu ei auta). Potkia ja lyödä ja kuristaa ym. ei tietenkään saa.
Krav Maga tarjoaa torjuntoja ja otteista vapautumisia. Käy se sikäli.
Ehkä jujutsu olisi parempi, vai olisiko? Judossa taas ei juuri käytännöölisiä otteista vapautumisia ole, torjunnoista puhumattakaan.
- KM-mies
Hei, tässä linkki mistä löytyy lajit esim. Jyväskylässä: http://koti.mbnet.fi/budo/
Olen Jukserin kanssa yhtämieltä, että Krav Maga ei ole pehmein mahdollinen tie. Tosin ei heti ole pakko ladata toista polttimoon vaan käyttää vähempi väkivaltaisia tekniikoita, vaikka sitten soveltaen ja jättäen lyömättä tai potkaisematta (ellei tilanne sitä vaadi).
Muitakin hyviä lajeja varmasti on joten tuolta linkin takaa saat niistä tietoa. - ns.
Olen sitä mieltä, että jos tarvii tuollaisessa hoitotyössä itsepuolustustaitoja, niin tekniikat eivät saa olla kuitenkaan vaarallisia uhkaajalle, eikä myöskään sellaisia, joista uhkaaja vain aggressiivistuu lisää. Näin lyönnit ja potkut voi unohtaa aika pitkälle.
Tekniikoiden tulisi olla sellaisia, että saadaan tilanne rauhoittumaan ns. Liikerata-irrottautumiset, tilanteiden ennakointi ja puhuminen ovat järkevimmät harjoitusmetodit. On tietysti järkevää myös opetella ns. tehostettuja irrottautumisia, joissa käytetään apuna näpäköitä lyöntejä, potkuja ja hermopisteitä. Tottakai lukkoja myös täytyy opetella, jos joku ei muuuten rauhoitu, ja näitäkin vielä lisäksi ns. ryhmätyönä, jotta lukotus olisi tehokasta.
Tästäpä onkin vaikea valita sitten lajia, ehkä Krav Maga olisi lähimpänä, vaikka siinä harjoitellaan paljon ns. väkivaltaisia, mutta tehokkaita ip-liikkeitä. Tietysti on seurakohtaista, mihin harjoitus painottuu..- Maga mies
Kyllä siellä päivystyksessä liikkuu varmasti
monenlaistä juoppohullua ja mömmöjen käyttäjää,
että kyllä jos tilanne vaatii, niin kovia otteita
pitää ja saa käyttää.
Valitse vain Krav Maga, niin et maksa turhasta. - jukseri
Maga mies kirjoitti:
Kyllä siellä päivystyksessä liikkuu varmasti
monenlaistä juoppohullua ja mömmöjen käyttäjää,
että kyllä jos tilanne vaatii, niin kovia otteita
pitää ja saa käyttää.
Valitse vain Krav Maga, niin et maksa turhasta...käyttää kovia otteita! Käyppäs maga mies lukemassa jostain hoitajan vala tai eettisiä ohjeita, niin tiedät mistä puhutaan.
- AndyS
jukseri kirjoitti:
..käyttää kovia otteita! Käyppäs maga mies lukemassa jostain hoitajan vala tai eettisiä ohjeita, niin tiedät mistä puhutaan.
Voihan niitä eettisiä ohjeita kirjoitella mukavassa nojatuolissa kuka vain. Mutta haluaisinpa nähdä, miten perus naishoitsu taltuttaa raivoavan, mahdollisesti huumeissa olevan miehen hellillä hallintaotteilla vahingoittamatta.
Kyllä siinä on vaihtoehdot lähinnä turpaan saaminen, pakeneminen ja potku munille-luokan kamppailu.
Kannattaa varmaan miettiä, arvostaako enemmän eettisiä ohjeita vai hampaitaan. - Pikkukyy
AndyS kirjoitti:
Voihan niitä eettisiä ohjeita kirjoitella mukavassa nojatuolissa kuka vain. Mutta haluaisinpa nähdä, miten perus naishoitsu taltuttaa raivoavan, mahdollisesti huumeissa olevan miehen hellillä hallintaotteilla vahingoittamatta.
Kyllä siinä on vaihtoehdot lähinnä turpaan saaminen, pakeneminen ja potku munille-luokan kamppailu.
Kannattaa varmaan miettiä, arvostaako enemmän eettisiä ohjeita vai hampaitaan.Kyllä minä ihan 'perusnaisena' (mutten kylläkään hoitsuna)olen useampaan otteeseen taltuttanut niin huumeissa kuin viinoissakin "raivoavan... miehen hellillä hallintaotteilla vahingoittamatta." Hallintaotteiden hellyydestä en kyllä tiedä.
- myös
Sinulle saattaisi sopia Wing Tsung
Käy katsomassa www.wingtsung.fi (tuolta esittely ja sen jälkeen artikkelit osio jos vielä kiinnostaa)
Tosin treeneissä ei ole kuntoharjoittelua juurikaan vaan lähinnä pelkästään tekniikan treenausta. Itse koen tämän parempana vaihtoehtona. Kuntoa ja habaa voi treenata muuallakin (niin kuin näytät tekevänkin=).- Slind
WTg ei ehkä kuitenkaan sovi tähän tarkoitukseen. Kyllähän siinä äkkiä oppii puolustamaan itseään noita "hulluja" vastaan, mutta ehkä tuohon työhön sopisi joku vähemmän väkivaltainen laji. En tarkoita nyt että WT olisi liian väkivaltainen, mutta ehkä tuossa työssä tuleviin tilanteisiin sopisi paremminkin joku enemmän irrottautumisia ja lukkoja sisältävä laji. Tuntuu vaan, että sairaalassa tms. ei paras keino selviytyä uhkaavasta tilanteesta ole potkia munille ja käydä sarjalyönnillä kimppuun. Tämä on siis minun mielipiteeni.
- anni
No täällähän kaikki mainostaa omaa lajiaan :)
Suosittelen katsastamaan ensin paikkakunnan tarjonnan ja sitten rankkaamaan pois ne seurat, jotka treenaavat vain pari kertaa viikossa.
Sen jälkeen vaan treeneihin katsomaan että mikä vaikuttaa mukavalta. Eri lajeissa on vähän erilaisia tekniikoita, enkä nyt aio sortua erittelemään niitä tai rankkaamaan mitään lajia toista paremmaksi. Tärkeintä on, että löydät mukavan lajin ja hyvän seuran jossa viihdyt. Lajista riippumatta, mitä enemmän jaksat treenata, sen paremmaksi kehityt. Eikä kukaan jaksa treenata vaikka laji olisi kuinka mielenkiintoinen jos treenit ja seura on peestä.
Eli maastoudu rohkeasti itse katsomaan! - 6. gup
uskallanpa sanoa, että aika moni laji soveltuu naiselle ja niissä käydään varmaan joitain itsepuolustusjuttuja läpi. Itselleni sydäntä lähellä on taekwon-do (ITF-linjaus), jota itse harrastan toista vuotta.
Siellä aloitetaan varsin matalalta ja käydään aika montaa eri osa-alueita. Myös itsepuolustusta (koko lajihan on itsepuolustuslaji) ja vieläpä Suomen hätävarjelua käydään läpi. Pyrkimys pärjätä mahdollisimman vähällä voimankäytöllä. Käy sivulla nfta.fi, siinä on paljon tietoa.
Tietenkin on monia muita lajeja, mutta kun itselläni on tästä omakohtaisia kokemuksia niin suosittelen tätä. - Pikkukyy
Tosiaan tuntuu et täällä osa vaan mainostaa omaa lajiaan oli kysymys mikä tahansa. Se että joku lähtee suosittelemaan taekwondoa sopivaksi itsepuolustuslajiksi hoitotyössä olevalle henkilölle kuvastaa juuri sitä että paras (tai 'tehokkain') laji kullekin on se mitä on itse paljon harjoitellut. Lajeissa kuitenkin ON eroja, sopivat eri tarkoituksiin, ja kuvauksesi perusteella suosittelisin ehkä jujitsua kuten herrat ylempänäkin. Tyylisuunnissa ja seuroissakin on kuitenkin niin paljon eroja että parhaiten osut oikeaan läksyt tekemällä eli ota selvää kaupunkisi tarjonnasta, lue hieman taustoista ja juttele ehkä opettajien kanssa. Muista kuitenkin että hekin haluavat mainostaa kukin omaa lajiaan. Vaikkei lajista kovin kattavaa kuvaa saakaan muutaman harjoituskerran perusteella, on useimmissa seuroissa mahdollisuus mennä alkeiskurssin treeneihin pari kertaa kokeilemaan ennen sitoutumista, ja siitäkin voi olla apua.
Nykyään monet lajit haluavat tarjota kaikkea kaikille (ainakin mainosjulisteiden perusteella), ja varmasti taekwondostakin löytyy aspekteja jotka soveltuvat sinun tarpeisiisi. Eli tärkeämpää kuin se mihin lajiin lähdet mukaan, on että kun löydät lajin josta pidät ja seuran jossa viihdyt niin harjoittelet sitä sitten tosissasi, paljon ja pitkään. - flammee
Mun mielestä Sin Moo Hapkido vaikuttaisi aika hyvin tarpeitasi vastaavalta lajilta.
- flammee
http://koti.mbnet.fi/sinna/hapkido/
http://hapkido.fi
Ja täältä löytyy paikkakuntasi lajit (ei välttämättä kaikkia):
http://koti.mbnet.fi/budo/
- Meikä vaan
Katteli noita muita viestejä ja huomasin, että kaikkilla on mielipiteitä erityiseti omasta lajistaan. En tahdo tallata kenenkään varpaille, koska kaikki ovat erilaisia ja eri lajit sopivat eri ihmisille.
Itselläni on kokemusta muutamista lajeista. Ja olen itsekkin etsinyt sitä oikeaa lajia. Tällä hetkellä harrastan vakituisesti JUJUTSUA joka on monipuolisimpiä lajeja mitä on.
Jujutsu on pelkästään itsepuollustus laji. laji sopii hyvin naisille sekä miehille.
Joku tuossa mainitsikin että kannattaa käydä tutustumassa eri lajeihin niin löydät en omasi.- ns.
No henk.kohtaisesti suosittelin ylempänä krav magaa, vaikka sitä itse en harrasta. Myös jujutsua voisin suositella, sitäkään en harrasta. Olen kuitenkin ollut mukana kumpienkin harjoituksissa ja todennut, että päteviä harjoitusmetodeja pitävät.
Itselläni on eniten (ja paljon) kokemusta korealaisista potku- ja lyöntilajeista, joissa speksien mukaan on myös itsepuolustusta sekä potkunyrkkeilysta ja wintsunistakin ja voin kyllä sanoa, että ellei itse nimenomaan halua oppia potkimaan ja lyömään tehokkaasti/näyttävästi, niin ip-lajiksi sopii paremmin nuo yllä mainitsemani.
Ne jotka mainostaa omaa lajiaan parhaaksi, eivät todellakaan ole tutustuneet muihin tarpeeksi. Kaikissa on sekä hyviä että "huonoja" puolia. Toinen sopii toiseen ja toinen toiseen tarkoitukseen/ihmiseen.
- Löydä lajisi
Mitäs jos kävisit katsomassa jyväskylän Fight clubin toimintaa. OK. Vapaaottelu ja Brassijutsu ovat kontaktilajeja, mutta kuten sanottu aloittelijoita ei laiteta liian lujille missään. Nuo lajit tarjoavat realistisemman mahdollisuuden itsesi puolustamiseen, kuin esim Krav Maga. Mutta kuten sanottu, tutustu eri lajeihin.Katso ja kokeile mikä sopisi sinulle parhaiten ja tee valintasi sen perusteella. Kannattaa perehtyä asiaan tosissaan, ettei Haukkaa mitään, mikä maistuisi pahalta suussa.
- katateka-n
Kannattaa uskoa flammeeta. Ainakin mä oon saanu sen kuvan, että se tietää lajeista paljon.
- Ota itse selvää
Ei kannata uskoa flammeeta, vaan käydä katsomassa ja kokeilemassa itse. Näet sitten ovatko nämä lajit, joita sinulle ehdotetaan lähelläkään sitä, mitä kaipaat. Älä siis suoraan valitse lajia sen perusteella, kuinka joku asian tai lajinsa kokee. Me voimme valehdella sinulle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670