Pahoitteluni Kuusamo-viesteistä

rikhard

Suuret kiitokset kommenteista kaikille "Kuusamon ry" -ketjuun vastanneille! Niin kovin vajavainen ihmistuntemukseni lisääntyi hiukkasen - Migu-el tiivisti omat ajatukseni hyvin. Joku onnistui erittäin järjestelmällisen päättelyketjun kautta saamaan selville, mistä viestissä oli kysymys. Tarinaan oli kuulemma tullut ristiriitaisuuksia ja epäuskottavia kohtia (ei kai?). Onnittelut niiden havaitsemisesta, analyysi oli purevaa. Myös kyltymätön antipatiani kuusamolaisia kohtaan oli saanut huomiota.

Mitä opin tästä? Aion hankkia muutaman rypyn otsaani entisten lisäksi ja hankkia pienemmän päähineen itselleni (nykyinen onkin kokoa 60, selvästi tänne sopimaton). Lisäksi keskityn tästä lähtien kirjoittamaan rakentavia, selkeitä ja hyvin asiallisia viestejä. Lupaan myös eritellä kirjoittamiseen liittyvät motiivini tarkasti, luonnollisesti jokaisen viestin kohdalla erikseen. Kaikkeen itseeni tai viiteryhmääni kohdistuvaan kirjoitteluun lupaan suhtautua asianmukaisella herkkänahkaisuudella, mikäli siinä on havaittavissa edes etäistä tai luuloteltua kielteisyyttä.

Asiallisesti Teidän, rikhard

"Ja vihasivat häntä vielä enemmin, hänen unensa ja puheensa tähden." - 1. Moos. 37:8

Huom.!! Uusien periaatteitteni mukainen tärkeä tiedotus: tämä viesti sisälsi jonkin verran ironiaa, ehkä vähän sarkasmiakin.

3

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikaisusta

      Lienenkö sitten tosikko vain en mutta pyrkimys oikeudenmukaisuuteen nostaa päätään esimerkiksi sepittämääsi juttua lukiessa. En näe keksityissä jutuissa mitään pahaa silloin jos ne eivät loukkaa ketään, niissä ei johdeta tahallaan ihmisiä harhaan. Esimerkiksi mainitsemalla tapahtumapaikaksi nimeltä mainittu paikka. Eri asia on jos jo juttua lukiessaan tietää sen olevan fiktiota.

      Kuten vanha sananlasku toteaa; valheella on lyhyet jäljet. Niinpä tuossakin kirjoituksessa oli niin monia ristiriitaisuuksia että sen uskottavuus kärsi alkumetreillä. Mutta on niitäkin lukijoita jotka eivät halua/pysty kyseenalaistamaan asioita vaan lukevat kaikki kirjoitetut asiat suurena totuutena. Tämän takia olisin aika varovainen näitä näennäisesti asiallisia mutta sisällöltään arveluttavia kirjoituksia julkisesti esille tuomaan.

      Ja muuten mitä sinulla on kuusamolaisia vastaan?:) Olisit tyytyväinen että sielläkin susirajan takana jaksetaan asua etteivät kaikki pakkaudu ruuhka-suomen taajamiin.Kirjoitti eräs jolla ei ole edes vakionimimerkkiä kun niin harvoin ottaa kantaa mutta juttusi tiimoilta on tullut nyt annettua palautetta muutamia kertoja.

    • Lars

      Kiitos rikhard!
      Kirjoituksesi perusteella päätin lopettaa kirjoittamiseni tälle palstalle. Mutta koska korjasit nyt tilanteen "siinä laajuudessa, kuin olit pahennusta aiheuttanut", niin perun minäkin uhkaukseni eli tulen jatkossa aina silloin tällöin kirjoittamaan. Valitettavasti en pysty työni vuoksi keskustelemaan asioista "reaaliajassa".

      Kunpa sitä itsekin osaisi aina keskustella rakentavassa eikä raastavassa hengessä!

    • teuvo

      lisää lisää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe