Ensin "ulkoistetaan" työntekijät yhtiöihin ja jatkossa monoa persuuksiin.Myöhemmin
yksityistetään kaikki palvelut?
http://www.ts.fi/uutiset/talous/682927/Turun Seudun Rakennustekniikka irtisanoo ja lomauttaa
Turku kuin Nokia
5
69
Vastaukset
- Käsittämätöntä...
Kaupunki ulkoistaa ja "ulkoistaa".
Kaupunki myy yksityiselle sektorille omistamiaan kiinteistöjä, mm. päiväkoteja ja sitten vuokraa ne takaisin omaan käyttöönsä kymmeniksi vuosiksi. Kuka kertoisi miten tästä voi tulla säästöjä?
Myynnistä tietenkin saadaan käteistä, mutta se auttaa vain hetken - kuin pakkasella housuihins pissaisis! Yksityinen takuuvarmasti ottaa omansa korkoineen takaisin?
Tänään TS kertoi, että kaupunki oli sopimassa yksityisen sektorin omistaman koulukiinteistön vuokraksi 250 000 euroa tänä vuonna. Ao. lautakunta kuitenkin tiesi, että käypä vuokra olisi enintään 120 000 euroa tältä vuodelta!?
Esimerkki osoittaa koko järjestelmän vaikeudet: kuinka käypä vuokra oikeudenmukaisesti lasketaan.
Jos kuvitellaan em. esimerkin mukaisen vuokran maksamista vaikkapa vain kaksikymmentä vuotta, alkuperäisen esityksen mukainen vuokra olisi mainittuna aikana 5 miljoonaa, halvempi versio 2,4 miljoonaa eli hintaeroksi saadaan hulppeat 2,6 miljoonaa euroa - yksityisen sektorin hyväksi! - Hallin hinta
Todellinen ansa olisi tehdä vuokrasopimus urheiluhallista. Urheiluhallin vaatimaa rakennusalaa ei helposti löydy sopivasta paikasta. Jos se ainokainenkin paikka annetaan yksityiselle, jolta sitten vuokrataan hallia, on kaupunki täysin vuokraajan armoilla. Kun aluksi edulliselta näyttävä sopimus muuttuukin aikanaan kalliiksi (monopoli), ei kaupungilla ole tonttia rakentaa omaa hallia ja on pakko vuokrata sitä yksityistä.
Ja kummaa on, että yksityinen voi vielä vetää voittoa välistä ja silti sitä väitetään edullisemmaksi. - Ei kumpaakaan
Miksiköhän kehyskunnat eivät ole kiinnostuneita suur Turusta, sellaisia miinoja on ripoteltu jo koko kaupunki täyteen, että maksettavaa riittää.
Ennen oli poliittiset palkkiovirat ja nyt poliittiset palkkioyrittäjät käärivät miljoonat.
Kaupungin työ on kallista juuri näiden palkkiovirkojen oleskelijoiden takia, parempi kuitenkin palkkioyrittäjät , tehdään sentään töitä ja lähetetään rahaa kuukausittain kaupungin kulutettavaksi.- Perse auki
Edellä mainitut ovat suolakaloja verrattuna siihen pottiin mitä Siemens kyttää pikaraitiotiestä.
Se pyrkii puolella miljardilla tyhjentämään Turku nimisen pajatson kerralla. Vihervätykset hurraavat jo kaduilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760