Tapio Vekalle tuomio kuuden tunnin tyhjäkäynnistä
STT
Kotimaa
|
Julkaistu: 22.06.2006
0
Pakokaasut levisivät linja-autovarikolta kerrostaloon.
Tyhjäkäynti kävi kalliiksi linja-autoyhtiö Vekka Liikenne Oy:n toimitusjohtaja Tapio Vekalle, joka sai torstaina Hämeenlinnan käräjäoikeudelta tuomion ympäristörikkomuksesta.
Vekka tuomittiin maksamaan kymmenen päiväsakkoa liian pitkään jatkuneesta tyhjäkäynnistä linja-autoyhtiön varikolla Tampereentien ja Brahenkadun kulmauksessa. Maksettavaa kertyi 530 euroa.
Todistajien mukaan varikon pihalla oli tammikuun 19. päivän iltana käynnissä jopa 11 linja-autoa yli kuuden tunnin ajan. Lain mukaan autoa saa joutokäyttää enintään kaksi minuuttia tai alle -15 asteen lämpötilassa neljä minuuttia.
Linja-autojen pakokaasut olivat levinneet viereisen kerrostalon luhtikäytävään ja ilmanvaihtojärjestelmän kautta myös asuntoihin.
Vekka: Se ei ollut tyhjäkäyntiä
Oikeudessa Vekka myönsi antaneensa määräyksen linja-autojen käyttämisestä, koska lohkolämmittimien teho ei riitä pitämään autojen paineilmajärjestelmiä ja vaihteistoja sulana. Kyseisenä iltana lämpötila oli -24 astetta.
- Liikennevarmuus on turvattava pakkasellakin. Me emme ole VR:n kaltainen valtionyritys, joka voi kesken pakkaspäivää vain todeta, että nyt ei ajetakaan, kun tekniikka ei pelaa. Meillä kuluu yli 400 000 litraa dieseliä vuodessa, eikä sitä ole varaa käyttää yhtään litraa tarpeettomaan tyhjäkäyntiin, Tapio Vekka sanoo.
Vekan mukaan yhtiö saa vuosittain muutamia yhteydenottoja varikon pakokaasuista.
- Muutkin kuljetusyrittäjät toimivat ihan samalla tavalla, mutta ne eivät ole keskellä asutusta, Vekka harmittelee.
Vekka pohtii yhdessä Linja-autoliiton kanssa, valitetaanko päätöksestä hovioikeuteen.
Tapio Vekka (kok.) on Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.
Joutokäynnistä sakotetaan harvoin
Joutokäynnistä sakottaminen on harvinaista.
Hämeenlinnan pysäköinninvalvonta antaa joutokäynnistä vuosittain joitain kymmeniä huomautuksia, mutta 30 euron virhemaksuja määrätään vain kymmenkunta. Kaikkiaan pysäköinninvalvojat määräsivät vuonna 2005 noin 12400 pysäköintivirhemaksua.
Vekan tuomio määrättiin ympäristönsuojelulain nojalla, sillä joutokäynti ei tapahtunut tieliikenteessä. (HäSa)

Vastaukset 7
Vanhimmat
heh heeeee
naurettavan pieni toi sakko
Heheheh. Nauratti nuin itseäsi 10 v. vanha asia. Heheheh.
Heheheheh. Joo 15 milj. ekua olisi ollut oikea.
kyllä se sama "savustaminen" jatkuu tulevanakin talvena johan se M.Vekka lupasi hallit 40v sitten, mutta rahat meni omiin palkkoihin ja Atlantin rannikolle (breta-buss) ja näin kurjuus jatkuu edelleen.
Ei muuta kuin jäisillä jarruilla liikenteeseen
Jos ne bussit tarvitsee 6 tunnin sulattelun,ei niillä kyllä mitään sitten teekkään.
Kyseessä oli keskellä asutusta tapahtuva savuttaminen mutta herra ei myönnä tehneensä väärin. Hyvin on opetettu,ei myönnetä mitään vaikka housut nilkoissa jäädään kiinni lainrikkomisesta. Kuuluu kyllä toisenlaiseen kulttuuriin ,ei yrittäjä toimintaan tälläinen kanta.