https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860
Uskovaiselle lääkärille oikeus kieltäytyä aborttimurhan teosta!
Allekirjoittakaa tämä
3
72
Vastaukset
- Muistutan
Käydäänpä allekirjoittamassa!
- suosittelen
Kävin kannattamassa.
- inhottava realisti
Paperilla ajatus vaikuttaa varmastikin kauniilta. Laajemmin ajatellen kysymys kuitenkin on ajoittain hankala: pitääkö lääkäreiden uskonnollisten vakaumusten vuoksi lähteä laajemminkin asioita muuttamaan?
Jos lääkäri vaikkapa on vakaumuksellinen muslimi, onko hänen pakko hoitaa vastakkaista sukupuolta, mikäli se on vastoin hänen vakaumustaan?
Opetusalalla on uskovaisia ihmisiä kohtuullisessa määrin. Tyypillinen tapaus on tilanne, jossa uskovainen opettaja ei halua opettaa lapsille vaikkapa joitakin asioita musiikista, näyttelemistä tai musiikkiliikuntaa.
Samoin, kouluterveydenhoitaja voi suhtautua uskonsa vuoksi kielteisesti ehkäisyyn tai vaikkapa koko sukupuoliasioiden opetukseenkin.
Itse suosittelisin sitä, että tiukan uskonnollisen vakaumuksen omaavat ihmiset harkitsisivat edes jossain määrin sitä, mille alalle työhön hankkiutuvat. Eteen voi tulla ongelmallisia tilanteita.
Eräällä tavalla kyse on myös vastuun pakoilusta. Joku muu kuitenkin hoitaa sitten ne s y n n i l l i s e t asiatkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760