Nato-kysymys repii persut(kin) hajalle

Yksi persu sanoo yhtä, toinen toista, puheenjohtajan kannoista ei tahdo ottaa selvää. Vain se on selvää, että suoraa ja luotettavaa linjausta vältellään. Vasta vaalien jälkeenkö astutaan kaapista ulos? Kuinka moni persuäänestäjä haluaa tulla lopulta petetyksi, oli sitten Natoa vastaan tai Naton kannalla?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Timo Soini on herättänyt hämmennystä ristiriitaisilla puheillaan Suomen Nato-jäsenyydestä.

Syynä on Uuden Suomen haastattelu vuodelta 2008, jossa Soini sanoo, että Suomen tulisi mielummin mennä Natoon kuin jäädä EU:hun. Sen jälkeen Soinin Nato-kanta on kuitenkin ollut kielteinen.

Viimeksi tänään Helsingin Sanomat viittasi Uuden Suomen haastatteluun paperilehdessään. Soini kiistää myönteisen Nato-kannan HS:lle ”kommunistien levittelynä”.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109295-yllattava-”nato-kanta”-–-kaansitko-takkisi-timo-soini

Äänestä

Slavofilian tohtori Jussi Halla-aho antoi hiljattain lausunnon jossa valehteli kannattaneensa Natoa 90-luvulta asti. Blogissaan hän kuitenkin kirjoitti viime vuosikymmenen puolivälissä ettei Natoon ole enää järkeä liittyä. Kun epäilykset maanpetoksellisesta venäjämielisyydestä herää, antaa patologinen valehtelija aina länsimielisen lausunnon joka on täysin ristiriidassa aiemmin ja kohun laannuttua esittämäänsä kantaan nähden. Korruptoitunut Supo teeskentelee sitten perään ettei ole huomannut mitään, media sitä vastoin on liian tyhmää edes huomatakseen mitään. Venäjältä ohjattu äärioikeisto vie nyt Suomea kuin pässiä narussa.

Äänestä

Mielenkiintoista on se,kuinka monenlaista kantaa saadaan irti uusia ja vanhoja asioita yhdistelemällä. Kun tuota juttua pikaisesti vilkaisi, kyse oli MINUN mielestäni lähinnä kahden epämieluisan asian vertaamisesta, eli pakkovalinan edessä, kahdesta pahasta pienemmän pahan valitseminan.
Tuo on yksi niistä asioista jotka Soini tekee itse itselleen vaikeaksi, sutkautukset ja retoriikka, ne kun jäävät ainajohonkin roikkumaan, ja joku ne löytää ja käyttää. Siinä meille on sitten syntynyt taas yksi "ristiriitaisuus" jota joutuvat Soini ja persut paikkailemaan.

Äänestä

Osoitus kai tuo likittäminen, ettei ole haluja käydä asiallista mielipiteiden vaihtoa, vaan lukittua linkkeihin, koska mielipiteen kertominen on niin työlästä ja vaikeaa. Linkitykset kylläkin osoittavat kyvyttömyyden keskusteluun ja perusteluihin. Tietysti tuollainen määrä linkkejäkin poistaa järjellisen vaihtoehdon sille, että joku jolla olisi oikea elämä, niihin mitään vastaisi. Kai sitä sitten heikompitasoinen kirjoittelija ja keskustelija voi pitää voittonaan.

Äänestä
  • Tiltu näyttää olevan tosi ahkera. Mahtaako olla edes suomalainen? Luultavasti, koska tämä mainonta on häpeäksi koko vasemmistolle, koska tyhmyydellä ei näytä olevan mitään rajaa.

    Äänestä

voisitko sanoa yhden asian jos mamu-asiat jätetään pois josta perSSut olivivat samaa mieltä??????

Äänestä

Persuthan on kuin kadun halvin huo-ra ... antaa kelle vaan jolla on varaa maksaa. Ja jälkitaudeista kärsii vain maksaja.
Persujen Nato kanta on ihan samaa sarjaa. Vastuu on aina jollakin muulla, mutta kommenttia "osataan" pukata ...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kissa pöydälle! kirjoitti:

Yksi persu sanoo yhtä, toinen toista, puheenjohtajan kannoista ei tahdo ottaa selvää. Vain se on selvää, että suoraa ja luotettavaa linjausta vältellään. Vasta vaalien jälkeenkö astutaan kaapista ulos? Kuinka moni persuäänestäjä haluaa tulla lopulta petetyksi, oli sitten Natoa vastaan tai Naton kannalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu