Onko se niin että rakkaudessa ei saa luokkarajojen yli hyppiä? Itse kuulunlähes alimpaan yhteiskuntakastiin, paitsi ettäminulla on töitä. Arvostan kyllä koulutettuja ihmisiä, mutta itse olen herännyt siihen kouluttautumiseen liian myöhään.
En uskalla rakastua ns. paremmissa ammateissa oleviin tai paremmin tienaaviin. En uskalla edes kiinnostua heistä. Josminua halveksitaan sen takia ettäolen vain duunaari.
Toisaalta sukuni on jotain aivan muuta kun duunaritaustaisia...kaukana siitä, mutta vain minä "part time musta lammas" olen tällainen hylkiö. Minkä mukaan ihminen arvotetaan?
En uskalla rakastua ns. paremmissa ammateissa oleviin tai paremmin tienaaviin. En uskalla edes kiinnostua heistä. Josminua halveksitaan sen takia ettäolen vain duunaari.
Toisaalta sukuni on jotain aivan muuta kun duunaritaustaisia...kaukana siitä, mutta vain minä "part time musta lammas" olen tällainen hylkiö. Minkä mukaan ihminen arvotetaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse en arvota ihmistä koulutuksen tai työpaikan mukaan. Vaikka tulen olemaankin korkeasti koulutettu niin olen rakastunut mieheen, joka on käynyt ammattikoulun. Arvostan hänen työtään.
Jeps. Näin. Tuliko aloittajalle parempi mieli?
jos joku ei tykkää susta sellaisena kuin olet, niin ei ole arvoisesi.
Ethän sinä mistään alimmasta kastista ole. Alimmassa kastissa ihmisillä on päihdeongelmaa, perheväkivaltaa, taloudellisia ongelmia, köyhyyttä ja muuta vastaavaa jo usean sukupolven ajalta. Yleensä sellaisiin oloihin syntyneet ihmiset eivät edes haaveile "parempiin piireihin nousemisesta", koska lähtökohdat ovat läpensä surkeat. Sitten kun vielä sattuu olemaan maahanmuuttaja, vammainen tai jonkun muun vähemmistön edustaja saa haudata sen lopunkin toivon.
Tai pikemminkin, toivoa ei kannata haudata edes silloin. On nähty monta esimerkkiä ihmisistä, jotka ovat murtaneet luokkarajan. Usein näillä ihmisillä on ollut sisäsyntyistä lahjakkuutta, joka toisinaan pyrkii esiin jopa kaikkein alimmissa sosiaaliluokissa. Leonardo da Vinci oli orjan jälkeläinen.
Äärimmäinen lahjakkuus ei kuitenkaan ole edellytys menestykselle ja monet luokkarajan murtaneet, sittemmin miljonäärit, ovat korostaneet kovan työnteon merkitystä menestykselle. Tarvitaan vain joku intohimo, jonka parissa on valmis väsäämään riittävän kauan ja joku joka on kiinnostunut samasta asiasta. Jostain syystä samanlaisia ohjeita on kuultu useilta nobel-voittajilta. Oletko jo lukenut jutun helsingin sanomissa, jossa rikastuneet kertovat vinkkejä menestymiseen? Vinkeissä toistuu se, että ei pidä antaa periksi vaikka paskaa sataisi niskaan kuinka paljon. Ja paskaa sataa niskaan niin kauan kun elämme Suomen kaltaisessa kilpailuyhteiskunnassa.
Osoita, että sinussa on sisua niin saat ainakin minun arvostuksen. Kuulun tällä hetkellä paremmin tienaavaan puoliskoon ikäisteni joukossa. Ymmärrän kuitenkin, että tilanteeni voi joskus muuttua, joten en halveksi ketään vain sen takia että ei ole rahaa käytettävissä. Sen sijaan minun on vaikea arvostaa ihmisiä, jotka eivät tee mitään elinolojensa parantamiseksi ja purkavat pahan olonsa solvaamalla ja kadehtimalla muita ihmisiä. Viimekädessä ystävyys ja keskinäinen arvostus ihmisten välillä, kuten toisen kuunteleminen taustasta riippumatta, ovat tärkeitä arvoja. Nämä arvot on kovin vaikea saavuttaa sosiaalisessa ympäristössä, jossa ryhmäpaine pakottaa ihmiset napit vastakkain.
Voimia sinulle!
Minulla ja noin puolella kymmenellä korkeakoulutetulla naiskaverillani on samoja kokemuksia nimenomaan duunari taustaisista miehistä, on pilkkaa ja ivaa, työn väheksymistä, koulutuksen väheksymistä, kateutta suuremmasta palkasta, silti tiliä pitäisi tehdä kumminkin, rahasta valitetaan vaikka suurempi palkka kuin miehellä joten en yhdy ajatukseesi. Vaaleanpunaiset kakkulat reippaasta hyväsydämisestä duunarimiehestä on heitetty roskakoriin ainakin allekirjoittaneelta. :(Elämä opettaa että vasta kun kateellinen ihminen yltää ylemmäs ja ylemmäs hän oppii arvostamaan ja antaakin hyveellisiä neuvoja muille, entisen arvostelemisen sijaan.no, kateus on inhimillistä .
Mä olen ns. se paskaduunari lähipiirissäni. Ystävät asuu miljoona-asunnossa pääkaupungissa. En koe minkäänlaista kateutta häntä kohtaan. Siellä me käydään yhdessä synttäreitä ja muita juglia viettämässä kaikki "luokat" sekaisin.
Mun mielestä niissä ihmisissä on jotakin vikaa, jotka kohtelevat toista kaltoin johtuen kateudesta tai ns. sosiaaliluokasta.
Jokaisen oma valinta mitä tekee elämässään....! Ainakin nillä jotka putoaa sinne gaussin käyrän keskiöön tai paremmalle puolelle ja suurin osahan siellä on.... Ja sillä älyllä varusteltujen ei kannattaisi sorsia vähemmillä lahjoilla varusteltuja....
Mä olen nähnyt aika monta lähiötä joissa on hienot omakotitalot mutta vaikka lapsiperhe kyseessä valot pimeenä vielä ilta seiskalta, onko se elämää jota haluaa, onko se sen arvoista, oli lekuri tai duunari??? työelämä on suorituskeskeistä ja se TARTTUU, kyllä se näkyy parisuheessakin, ei osata keskittyä mihinkään mikä ei esim. maksa, esim. luonto ei merkkaa mitään, jos ei ole varaa laskettelukeskuksen lomaosakkeeseen otetaan kaljaa virkistykseksi, tää ei monelle riitä "elämäksi". Se pieni suuri elämä, toisiltaan voi myös oppia jos ei ole ns. uppiniskainen tai huonoitsetuntoinen. Rahalla saa ja hevosella pääsee kyllä, osataanko enää silti keskittyä olennaiseen; olemiseen perheen kanssa, luontoon ym.
Onko oikeasti merkitystä sillä onko duunari vai ei. Vastaan, että joillekin on ja joillekin ei. Itse olen sitä mieltä, että koulutus ei kerro kaikkea ja olen suht korkeasti koulutettu. Pärjätähän elämässä voi alemmalla koulutuksella ja toisaalta kaikilla aloilla (esim. käsityö, taidealat) ei kaikilla ole niin suurta koulutusta. Merkittävämpää on oikeastaan ihmisen asenne elämään ja tekemiseen ylipäätään. Myös elämänarvot ratkaisevat, joku arvostaa rahaa ja statusta enemmän joku mielekästä työtä, josta ehkä nauttii enemmän. Nämä on siis enemmänkin arvokysymyksiä. Itsekin törmännyt ihmisiin, jotka arvottavat lähimmäiset statuksen ja tulojen mukaan. En kaipaa heitä lähelleni, heiltä puuttuu aitous ja kyky elää, olla tässä hetkessä.
Nimenomaan, aloitus on absurdi, samoin käsitys siitä onko duunari tai koulutetumpi nyrpeä, mielestään parempi. Pitkälti riippuu alasta ja arvostakin, molemmissa on snobeiluun tai pintaliitoiluun taipuvaisia, missä suhteessa asiat on mikä vaakakuepissa painaa eniten arvoissa ym. muunkin kun puheen tasolla on olennaisinta, jos maailma ja parisuhde pyörii vain työssäkäymisen ja juomisen ympärillä, ei ole kummallista että joku vähän laajemmin ajatteleva mottasee henkisesti, meitä on moneen lähtöön... persoona ja mielenkiinnon kohteen ratkaisee aika pitkällen, nk. millaista elämää puolisot haluavat, onko ristiriidassa.