Tuollainenko Iisakki Kiemunki on todellakin luonteeltaan?

Tuollainenko Iisakki on todellakin luonteeltaan? Luulin häntä sivistyneeksi, rehdiksi aina naisen huomioivaksi herrasmieheksi jonka käytös kelpaisi esimerkiksi kenelle tahansa miehelle.

Tyrmistyneenä luin Kaupunki-Uutisista Iisakin sivistymättömän, tarkoituksen hakuisesti katalan ja naisen kimppuun armottomasti julkisuuden kautta hyökkäävän kirjoituksen ja minulle varmistui se että Isak ei ole mielestäni herrasmies vaan sovinistisika ja moukka joka kelpaa kirjoituksensa perusteella ehkä esimerkiksi umpikierolle somalialaiselle merirosvolle mutta ei rehdille naista kunnioittavalle Perus-suomalaiselle miehelle.

Tottakai kostan Lulun puolesta Isakille vaikka kosto onkin "Herran", kostan vaaleissa äänestämällä tällä kertaa Lulua, en Isakkia kuten erehdyin edellisellä kerralla tekemään.

Surullisinta asiassa on se että K.H:n entinen puheenjohtaja Tapio Vekka joka tunnetaan rehtinä naista kunnioittavana Upseerina ja uskovaisena miehenä ei ole julkisesti asettunut puolustamaan Lulua ja tuominnut Isakin naista halventavaa kirjoitusta ja "irtisanoutunut" Isakin mielipiteistä K.H:n Kokoomuksen nimissä.

Nyt vaikuttaa siltä että Vekka on Isakin kanssa samaa mieltä?

Onko niin että loikattuaan kokoomuksesta Lulusta, entisestä ystävästä tuli loikkauksen myötä pahin mahdollinen vihollinen koska loikkauksen myötä tietoa kokoomuksen "sekoomuksista" vuotaa Lulun kautta Perus-Suomalaisten leiriin ?

Vakoojathan yleensä "ammutaan" tavattaessa ilman oikeudenkäyntiä, vaikuttaa siltä että hiusristikon läpi näkyy Lulun otsa, noin kuvaannollisesti ilmaistuna ja kokoomuksen vihasta tärisevä etusormi on liipaisimella hyvissä ajoin ennen tulevia vaaleja..

Tämä nyt oli vaan tällaista, ei tässä mitään perää ole, ihan huuhaata koko juttuni, kunhan sain rääkäistyä jotain, älkää nyt vain uskoko mitään muuta kuin mitä ylempänä jo sanoin..
16245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kirjoitit taas avoimen kirjeen Iisakille vaikka edellistä ei ees vaimosi jaksanut lukea. Saat kohta kokoon kirjan tosin kukaan ei paina kirjaa jossa on jokainen luku samansisältöinen. Asiaan mennäkseni olet suunnattoman ahdistunut kun Lulun julkisia asioista tuli julkisuuteen ja Iisakki sanoi asiat ääneen. Nyt on vaan niin että perzuikkisuhmurointi on loppunut.

Äänestä

Olet Jari muuttanut Iisakin naapuriin. Ihan hyvää seutua.

Äänestä
  • sinäkin asut siellä. Niin arvelinkin.

    Äänestä

Demut eivät ole ihmisiä. Vaan demoneita.

Äänestä

Olen akkunastani seuraillut verhon raosta Isakin menemisiä ja tulemisia joten tiedän mistä puhun

Äänestä
  • Demari on petturi, tuossahan nuopurissa asuukin tuo mylläri!

    Äänestä

oksettaa, yöks

Äänestä
  • Täys mulkku, sanon minä! Tuo Iisukki

    Äänestä

  • Temarit Sar Myllypehmiä kirjoitti:

    Täys mulkku, sanon minä! Tuo Iisukki

    Kovin on ahdistuneet Lulun sotkuista.

    Äänestä

  • Hehehheh naapurista kirjoitti:

    Kovin on ahdistuneet Lulun sotkuista.

    Totta kai skandaali koettelee Lulun koko perhettä.

    Äänestä

  • Tukea kaivataan kirjoitti:

    Totta kai skandaali koettelee Lulun koko perhettä.

    Pitäisi ajatella etukäteen.

    Äänestä

Joo, niin pitäis ajatella, ennenkuin möläyttelee lehtiin jotain, minkä toinen, vielä hölmömpi jakaa Facebookissa ja sitten on molemmat jo niin lirissä, että tarvitaan Kenakkala kehumaan...ja eikun pahensi asiaa..sitten kysytään Korpimaalta..yhä pahenee.
Nyt on sitten Sari omassa blogissaan aivan tukossa, kun kysytään tosi vaikeita.

Hyvin ajateltu Iisakki ja Sari

Äänestä

Lulu ei ajatellut ja sai mitä tilasi.

Äänestä
  • yritä yritä heini..olet viimeinen puolestapuhuja meidän tuleville rivikunnanvaltuutetuille. Ehkä napinpainajaksi riittää huonokin moraali...

    Äänestä

  • s & I kirjoitti:

    yritä yritä heini..olet viimeinen puolestapuhuja meidän tuleville rivikunnanvaltuutetuille. Ehkä napinpainajaksi riittää huonokin moraali...

    Päivää perzuikki Heini!

    Äänestä

  • Bisfan kirjoitti:

    Päivää perzuikki Heini!

    No päivää päivää. Sehän on ikimuistoinen ystäväni, se tuppikullinen vaimonhakkaaja.Kuis sutii noin yleisesti.Vieläkö käyt kuolaamassa Lulun ikunan takana iltaisin? Kato vaan ettei käy kylmät jos sattuu joku näkemään !
    Tsemppiä valitsemallasi uralla.
    Heini.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iisakin naapuri kirjoitti:

Tuollainenko Iisakki on todellakin luonteeltaan? Luulin häntä sivistyneeksi, rehdiksi aina naisen huomioivaksi herrasmieheksi jonka käytös kelpaisi esimerkiksi kenelle tahansa miehelle.

Tyrmistyneenä luin Kaupunki-Uutisista Iisakin sivistymättömän, tarkoituksen hakuisesti katalan ja naisen kimppuun armottomasti julkisuuden kautta hyökkäävän kirjoituksen ja minulle varmistui se että Isak ei ole mielestäni herrasmies vaan sovinistisika ja moukka joka kelpaa kirjoituksensa perusteella ehkä esimerkiksi umpikierolle somalialaiselle merirosvolle mutta ei rehdille naista kunnioittavalle Perus-suomalaiselle miehelle.

Tottakai kostan Lulun puolesta Isakille vaikka kosto onkin "Herran", kostan vaaleissa äänestämällä tällä kertaa Lulua, en Isakkia kuten erehdyin edellisellä kerralla tekemään.

Surullisinta asiassa on se että K.H:n entinen puheenjohtaja Tapio Vekka joka tunnetaan rehtinä naista kunnioittavana Upseerina ja uskovaisena miehenä ei ole julkisesti asettunut puolustamaan Lulua ja tuominnut Isakin naista halventavaa kirjoitusta ja "irtisanoutunut" Isakin mielipiteistä K.H:n Kokoomuksen nimissä.

Nyt vaikuttaa siltä että Vekka on Isakin kanssa samaa mieltä?

Onko niin että loikattuaan kokoomuksesta Lulusta, entisestä ystävästä tuli loikkauksen myötä pahin mahdollinen vihollinen koska loikkauksen myötä tietoa kokoomuksen "sekoomuksista" vuotaa Lulun kautta Perus-Suomalaisten leiriin ?

Vakoojathan yleensä "ammutaan" tavattaessa ilman oikeudenkäyntiä, vaikuttaa siltä että hiusristikon läpi näkyy Lulun otsa, noin kuvaannollisesti ilmaistuna ja kokoomuksen vihasta tärisevä etusormi on liipaisimella hyvissä ajoin ennen tulevia vaaleja..

Tämä nyt oli vaan tällaista, ei tässä mitään perää ole, ihan huuhaata koko juttuni, kunhan sain rääkäistyä jotain, älkää nyt vain uskoko mitään muuta kuin mitä ylempänä jo sanoin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu