Olen 27-vuotias nainen. Minulla diagnosoitiin kolme vuotta sitten paranoidinen skitsofrenia. Tämä oli tulos lähes kymmenen vuoden hoitamattomasta masennuksesta ja usean vuoden psykoottisista oireista. Sairauteni johtuu lapsuuteni traumoista, jotka ovat vanhempani ja veljeni aiheuttaneet. Olen yrittänyt keskustella vanhempieni kanssa tuomalla esiin hankalat muistoni, mutta he ovat vain kieltäneet kaiken ja leimanneet puheeni vain "hullun höpinöiksi". Olen itse usein kyseenalaistanut muistoni, mutta olen 100 % varma että ne ovat täysin totta. Minulla on antipsykoottinen lääkitys ja masennuslääkitys enkä ole millään tavalla harhainen ollut noin kolmeen vuoteen. Asiantuntijat ovat kanssani samaa mieltä. Olen pistänyt äitini soittokieltoon hänen käytöksensä ja sanojensa takia, mm. "se ei ole missään muualla kuin sinun päässäis" jne. Tunnen itseni hyvin usein täysin muserretuksi. Mietin, miksi perheeni on ollut niin julma minua kohtaan ja vielä kehdannut kieltää kaikki tekonsa ja sanansa jotka ovat sairauteni aiheuttaneet. Minusta tuntuu, että kotona minut on leimattu myös piittaamattomaksi ihmiseksi, kun en pidä äitiini juurikaan yhteyttä. Isän kanssa olen jonkun verran voinut keskustella ongelmistani mutta lopulta hänkin kielsi aiheuttaneensa minulle mitään. Veljeni ei ole ollut oikeastaan ikinä kiinnostunut kuulumisistani ja on samoin kieltänyt tekonsa. Hänen avovaimonsa tuntuu olevan asioista samaa mieltä eikä hänen kanssaan voinut keskustella. Muita sisaruksia minulla ei ole. Minulla ei ole juuri ketään lapsuuden ystäviäkään jäljellä, joiden kanssa voisin asioista keskustella. Kävin noin kaksi vuotta kognitiivisessa psykoterapiassa ja siitä oli apua, mutta sen jälkeen kela ei terapiatukea myöntänyt. Onneksi minulla on ihana avomies, olemme olleet yhdessä kolme vuotta. Mietin usein, mitä ihmettä tälle tilanteelle teen, vai onko mitään enää tehtävissä??
totta vai harhaa
lyöty
5528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta omat vanhempani ja läheiseni myönsivät aiheuttaneensa traumoja ja haluavat käydä kanssani läpi koko historian. Sanoisin, että kannattaakin pysyä kauempana noista läheisistäs, jotka kieltää olleensa syypäitä traumaattisiin kokemuksiin. Itsehän sen parhaiten kuitenkin tiedät. No sinulla on avomies, mutta vertaistukea voit asiaasi saada esim. osoitteesta http://groups.msn.com/skitso minäkin olen siellä ja se on uusi, jossa ei ole vielä mukana montaa ihmistä. Mutta kokoajan on tullut lisää...kerro huolesi sinne. Pärjäile!
Tunsin myötätuntoa sinua kohtaan. Oletko ajatellut uskonasioita? Tarkoitan todellista uskoa en harrastelua. Käy paikallisessa helluntaiseurakunnassa 'nuuskimassa' ilmapiiriä.
Itselläni on rajatilatasoinen häiriö, impulsiivinen muoto. Uskon Jeesukseen ja olen saanut syntini anteeksi. Jumalan työ on hidasta mutta varmaa. Ei ole patenttiratkaisua, kuten tiedät. Mutta ajattele vakavasti uskoa. Jos olet ajatellut ajattele vielä kerran.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja voimia elämääsi!
Älä pahoita "enää" mieltäsi miettimällä mitä vois tehdä esim. äitisi suhteen.Et juuri muuta kuin jatkaa elämääsi eteenpäin,ymmärrän tunteesi kun "mitätöidään" ja ei kannusteta kun "Murskataan" niin kuin sanoit.Ei oteta vakavasti vaan sanotaan just noin että (se on sun päässä vika )Pidä "väli" tuollaisiin ihmisiin yritä löytää ihmisiä jotka hyväksyvät sinut ihan omana itsenäsi!niitä varmasti löytyy,huomaa onhan sulla "tukija" lähelläsi.Voimia sinulle!
Ei ole mitään apua siitä että yrität kelata vahoja asioita näiden ihmisten kanssa.
SINÄ olet saanut hoitoa, ajatellut syvällisesti ja näet nyt tosiasiat selvemmin. HE eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Asioiden selvittely-yritykset eivät todellakaan tulisi johtamaan mihinkään positiiviseen, ennemminkin katkaisemaan ne viimeisetkin välit. Koita tajuta: ei NE tajua.
Pidä reilu hajurako koko porukkaan, nauti omasta toipumisestasi ja hyvästä suhteestasi avomieheen. Jätä mokoma paskasakki omaan arvoonsa.
Nämä ovat suunnilleen samoja neuvoja joita sain omalta hoitavalta psykologiltani kolmen vuoden analyyttisen terapian aikana (ehkä vähän karkeammin ilmaistuna....). Mielestäni hän oli oikeassa. Minä en ollut oikea henkilö terapoimaan koko perhettäni. Nykyisin välimme ovat ystävällisen etäiset ja hyvä niin, lähempi kanssakäyminen ei todellakaan kiinnosta.
Tuossa on Sinulle joukko hyviä neuvoja. Kun vain olet tiukkana ja pidät väliä, niin kyllä he joskus myöntävät tehneensä väärin. Sinulle helpoin olla pois heidän paristaan. Siis pidä välimatkaa.
Olet oppinut pitämään puolesi ja se on hyvä.
Kerro täällä 1-2vuoden perästä tai aiemminkin mitä kuuluu!