Kirjoitan vain inhimillisesti ottaen tästä muutaman sanan :) kun juksaan itseäni että kaikki mielikuvitus lukijat haluavat lukea juuri tämän. Kiersin maan jopa niinkin turvalisesti että junassa aseeliset vartiat valvoivat jotta saimme nukkua kaikessa rauhassa. Tästä on nyt jonkun verran aikaa kun joku täällä suomessa oli nähnyt sanat aseeseliset vartiat jolloin silloinen mode oli omasta mielestään varmasti sitä mieltä että tässä kirjoittaa joku vanki :) ja poisti kyseisen esseen. En nostanut minkäänlaista meteliä hymyilin mielessäni joidenkin suomalaistenkin median lukutaidolle vaikka esseeehän käsitteli kokonaisuudessaan ns. ilmapiiriä noin kaksi-kolme vuotta ennen sitä kuohuntaa mikä vasta sai kaikki mielensä kiihotusta hakevat sota ja kriisialueiden kuvista.
Sivistys kun lähtee yhteiskunnista ja viljan hinta nousee riittävän korkealle alkaa inhimiliseltä näkökulmalta katsottuna kaikenlainen pahuuskin kuten sielläkin koptikristittyjen vainot, ahneus sekä vallan tavoittelijat omaa agendaansa ajamaan yms. yms. yms. Tästä sitten ovatkin olleet kiinostuneet enemmän kuin siitä miten kaikki suuret mellakat joissa syyttömiä kuolee ja tuomitaan sekä suuri joukko röyhkeitä kansalaisiaan käyttää tilaisuuksia hyväkseen aiheuttaen työväestölle, yrittäjille tavalisille kansalaisilla suurta ahdinkoa sekä pelon ilmapiirin.
Samoin on kuluttajia joita kiinostaa monikulttuuriset suhteen kuin vatsatanssin ja kaikenlaisen aikuisviihteen ympärillä tapahtuva joilla kiihottavat mieltään kuin tuhlaavat elämäänsä vaikka työtehtävätkään eivät edellyttäisi onhan korkeasti koulutettuja kuin muita asiantuntijoita palkanneet tehtäviinsä jotka tutkivat ja kirjoittavat loistavia syvääluotaavia es.mes journalisimia Mitä oli ennen ja mitä sitten tapahtui ja miten voisi välttää jos vielä ihmiset kehittyisivät ihmisinä elämään uskonolisista näkökulmistaan kuin mielipide eroista huolimatta hyvä käytöksisenä toistensa kanssa vaikka eivät ns. ylimäisiä ystävyyksiä olisivatkaan.
Olen ymmärtänyt kuin oppinut pitämään suuni kiinni omista mukavista kokemuksistani koska eivät ne ketään kiinosta eikä sekään että voisin melkein hongkongiakin sanoa toiseksi kodikseni koska ei sekään ketään ole kiinostanut Ihmiset hakevat inhimillisesti jotain pahantahtoista mediaseksikästä ja mitä kauheempia ja raakalaisempia kuvakoosteita kun heille ei riitä pelkkä tietoisuus kuinka maailmassa tapahtuu kaikenlaista epäinhimilistä vaan loppujen lopuksi lietsovat itsensä ärsyyntymään kuin huolestumaan kaikesta koska tämä normaali elämähän kaikessa tavalisuudessaan ei tunnu coolilta sanalla tunnu on merkitystä.
Minulla eiole julkisuuteen mitään kuvamateriaalia eikä kauhujännäriä :) jolla olisin halukas snoppailemaan keskustelupalstolla Kuluttajathan ovat nykyisin tietoisempia useammankin maan taloudesta kuin epäkohdista arkielämässään kuin monet toimittajat joilla ei ole tarpeeksi aikaa tehdä muuta raborttia kuin kohu uutista .Voisiko joku jolla on monta titteliä kuin dosentin sekä tohtorin arvonimike ns. julkisuudessa pitää esitelmän kuinka kriisit synytvät sekä mediaseksikäästä kapinahengestä jossa lukematon määrää tuhlaa elämäänsä kun yksinkertaisesti eivät voi epäinhimillisyydelle mitään mikä maapalolla valitsee Omasta itsestään on ollut parasta aloittaa se tunne-elämänsä sipulin kuoriminen jotta itse olisi inhimillinen itseään kuin muita kanssa eläjiä kohtaan vaikka eivät olisi yhtä kiiltokuvan kauniita, hoikkia, muodikkaita eikä edes julkkiksiakaan jos kiinostaa .
Niin ja muuten ilman rahaa ei varhaiskasvatuslain uudistusta voi tehdäkkään fyysistä treenaamiseta kuin kuntoilusta hyötyä tuskin ketään kieltää mutta tärkeinpänä kuitenkin pidän pääomaa ihan omaa pääomaa josta on itselle kuin opetukseen ja koulutukseen kansaivälisesti mitattuna jo nyt enemmän taludelista nousua kuin hyvinvointia myös tulevaisuuteen. Siis pääomalla tarkoitan sitä kuinka omista aivoista kannattaa pitää huolta se on tärkein pääoma vasta fyysisyys kakkosena .
Nyt on "ihan pakko " laittaa hyrskynmyrskyn joka tarkoittaa huushollaamista :) hejdå

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.