Olen riutunut pitkään vaikeiden asioiden alla. Yrittänyt turvautua Jumalan huolenpitoon. Mulla on paljon kivoja vanhoillislestadiolaisia ystäviä jotka ovat tukeneet mua. Kuitenkin ajalliset asiani ovat alati ajautuneet huonompaan päin ammattiavustakin huolimatta. Aloin epäilemään armahtavan ja kuuntelevan Jumalan olemassa oloon ja myöskin siihen, antoiko tämä Jumala oikeasti Jeesusta. Niin monet rukoukseni ovat tuntuneet kantautuvan kuuroille korville. Vuosi sitten menetin uskoni, mutta olen kulkenut silti porukassa uskovaisen nimellä. Ystäväporukka on kyllä kiva. Sisälläni on alkanut kalvaa kysymys; teenkö väärin, kun annan ystävien luulla minun olevan edelleen vl? Entä jos narahdan maailmallisesta tavasta ja menetän ystävien luottamuksen. Jos kiellän julkisesti, pelkään menettäväni ystävät, enkä voi yhtä luontevasti käydä seuroissa. Olen yrittänyt lujittaa uskoani, mutta kuinka voin, jos sitä ei enää ole...
Uskonkieltäminen. Miksi en uskalla?
hukassa.
9114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lue Raamattua ja ojennu sen mukaan mitä siletä luet.
ei uskonnollisuus ol emitään USKOA, s eon joukossa olemista japorukkaan kuulumista jossa on muita samanlaisia.
Ellet ole uudestisyntynyt Jumalan Hengestä olet vailla Raamatullista uskoa vaikka kuuluisit millaiseen kerhoon.
Kaksoiselämä on kuluttavaa siksi koska joutuu olemaan epärehellinen moneen suuntaan ja koko ajan pelkää paljastuvansa.
Mikset ottaisi sitä askelta, että eläisit rehellisesti omana itsenäsi?
Vl-uskovaisten "ystävyys" on ehdollista, he ovat ystäviäsi vain jos olet vl. Mikä tarkoittaa sitä, että et voi olla oma itsesi heidän seurassaan. Joudut olemaan koko ajan varuillasi ja kaksinaamainen. Kuka kaipaa tuollaisia "ystäviä"?
Jos vl-liike ei tunnu sinulle omalta, niin ala etsiä ystäviä vl-liikkeen ulkopuolelta. Olet varmaankin tullut aivopestyksi siten, että kuvittelet ei-vl-ihmisten olevan pelkästään pahoja, mutta se on vain vl-propagandaa. Vl-liikkeen ulkopuolelta on mahdollista löytää ystäviä, jotka eivät tuomitse ja ovat puolellasi aina.
Tässä sinulle pohdittavaa rukouksesta:
http://leavingyourreligion.com/2014/09/hate-prayer/
Ei niitä ystäviä noin vain ulkopuolelta haeta.
Enkä ajattele, etteikö vl-liikkeen ulkopuolelta voisi löytyä hyviä ystäviä. Tuskin kukaan vl niin edes ajattelee.
En tiedä, miten ystäväni reagoisivat siihen, jos jätän uskon, joten turhaa ruveta tuomitsemaan heidän ystävyyttä ehdolliseksi. Voi olla, että minut jätetään, tai sitten ei. Luulen, ettei jätetä, mutta sitten tulee ongelmaksi tervehtimisjuttu. Minua tervehdittäisiin toisella tavalla.
Olen yrittänyt etsiä ystäviä vl-liikkeen ulkopuolelta, mutta ei se ole ollut helppoa. Ensinnäkin useimmat ulkopuoliset ovat kasvaneet niin erilaisessa maailmassa. Olen monien seurassa melkoinen muukalainen. Olen käynyt diskoissa, baareissa ja käynyt piknikillä epävl:ien kanssa, mutta en voi mitää sille, heidän meininki vain on minulle niin vierasta. Juureni ovat vanhoillislestadiolaisuudessa eikä mua niin vain siitä irroiteta, vaikka usko onkin minussa kuollut.
Vanhalest. liikkeen jättäminen ja uskon jättäminen eivät välttämäti ole yks ja sama asia. Voivat ollakin. Uskovia on kirkossamme esim. muissakin her.liikkeissä.
Kyllä vl-ystäviäsi voi sanoa "ystäviksi", jos et uskalla olla heidän seurassaan oma itsesi. Vl-uskovaisten ystävyys on _aina_ ehdollista.
Jos haluat olla vl-liikkeessä vaikka et niihin touhuihin uskokaan - niin siitä sitten vaan. Tuskinpa sinua vl-liikkeestä poiskaan ajetaan, jollet ala suuremmin provosoimaan.
Sinun pitää itse päättää, mitä teet ja mitä haluat. Turha tänne on tulla valittamaan.
No höpö höpö. Täytyyhän asiaa saada työstää mm. puhumalla siitä.
Painit vaikeiden asioiden äärellä. Kukapa sinua auttaa osaisi.
Minä jätin lest.uskon mutta uskonelämäni vain selkiintyi sen jälkeen. Ajallinenkin elämä on ruvennut todellakin kukoistamaan. On hyvä olla.
Jokainen elää oman elämänsä. Lest. yhteisössä siihen kuitenkin liittyy paljon yhteisön painetta. Ainakin minua se kovasti vaivasi ja haittasi. Selvästi monet rajoituksista on laadittu Raamatun ulkopuolelta. Sellaisessa ei ole mitään tolkkua. Ja sitä suurempi on ihmetys, kun niitä asioita laitetaan uskomisen mitaksi. Esimerkiksi kaulakorua kantava nainen on kuuliaisempi seurakunnalle kuin korvakoruja kantava. Vain siksi, että seurakunta on kieltänyt korvakorujen pitämisen.
Nytpä ei tarvitse elää enää noiden kummallisuuksien mukaan.
Oletho yrittänyt hakea toista seurakuntaa? Mene vaikka Rauhan sanan tai Uusheräinein kokouksiim. Uusheräys on varsinkin hybä herätysliike. En itse kuulu heihin, mutta käyn usein heidän kokouksissaan ja tilaisuuksissaan ja pidän heitä hyvin Raamattuun uskovina ja sen mukaan opettavina.
Etsi ainaki muista ryhmistä ennenkuin jätät koko uskonasian. Etsivä löytää totuuden ja Jeesus on totuus.
Seurakunta vaihtuu, jos muuttaa asuinpaikkansa. Herätysliikkeen voi vaihtaa vaikka joka toinen päivä.