Haavenani on aina ollut yliopistotutkinto, mutta erinäisten mutkien kautta olen päätynyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi AMK:ssa vaihtoehtojen puutteessa. Suurin syy "harharetkiin" on ollut kai vanhempieni yliopistovastaisuus, koska akateeminen tutkinto ei takaa työtä tai ole mikään ammatti.
Minulla on kuitenkin synnynnäinen sydänvika (VSD ja mitraalivuoto) sekä taipumus nivelrikkoihin, ja nyt 1,5v opiskelun jälkeen vasta tajuan, että en taida jaksaa fyysisesti edes harjoitteluja. Suunnilleen muutaman tunnin ponnistelun jälkeen keskittymiskyky alkaa heikentyä, jostain syystä näkö, reaktiokyky.. siis myös älyllinen taso laskee. Rytmihäiriöt vaivaavat aika ajoin ja väsymys lähes koko ajan. Minusta ollaan oltu huolissaan, mutten ole uskaltanut ajatella, että oireet johtuisivat sydämestä. Minulle tämä on normaali tila, enkä ole aiemmin ollut työssä, jossa sydän rasittuisi liikaa.
Ikää on jo 27v, joten taitaa olla myöhäistä vaihtaa alaa. On ehkä kuitenkin moraalisesti arveluttavaa olla "sairashoitaja".
Asia on tullut myöhään esille, koska alkoholistivanhempani eivät muista lapsuuden tutkimuksista tai niiden tuloksista mitään eivätkä ilmeisesti ole kertoneet oireistani (lapsuuden hengenahdistuskohtaukset ja jaksamattomuus, lääkitys oli Digitalis vajaatoimintaan) Meilahteen kenties ollenkaan. Leikkausta tarjottiin, muuta isä kertoi minun olleen erinomaisen terve! Kävi pari viikkoa sitten ilmi sekin, ettei äiti ollut tiennyt lapsuuden oireistani eikä tutkimuksissa mukana ollut isäni tietenkään katsonut tärkeäksi kertoa hänelle mitään.. Kuulin itse niistä mummolta.
Aion hakeutua tutkimuksiin, mutta olisi kiva kuulla jonkun Rehellinen mielipide (aviomies kannattaa kaiken loppuun suorittamista). Tarvitsen siis lähinnä tukea, koska en sitä ole koskaan oikein saanut.
Kiitoksia kovasti etukäteen!
Minulla on kuitenkin synnynnäinen sydänvika (VSD ja mitraalivuoto) sekä taipumus nivelrikkoihin, ja nyt 1,5v opiskelun jälkeen vasta tajuan, että en taida jaksaa fyysisesti edes harjoitteluja. Suunnilleen muutaman tunnin ponnistelun jälkeen keskittymiskyky alkaa heikentyä, jostain syystä näkö, reaktiokyky.. siis myös älyllinen taso laskee. Rytmihäiriöt vaivaavat aika ajoin ja väsymys lähes koko ajan. Minusta ollaan oltu huolissaan, mutten ole uskaltanut ajatella, että oireet johtuisivat sydämestä. Minulle tämä on normaali tila, enkä ole aiemmin ollut työssä, jossa sydän rasittuisi liikaa.
Ikää on jo 27v, joten taitaa olla myöhäistä vaihtaa alaa. On ehkä kuitenkin moraalisesti arveluttavaa olla "sairashoitaja".
Asia on tullut myöhään esille, koska alkoholistivanhempani eivät muista lapsuuden tutkimuksista tai niiden tuloksista mitään eivätkä ilmeisesti ole kertoneet oireistani (lapsuuden hengenahdistuskohtaukset ja jaksamattomuus, lääkitys oli Digitalis vajaatoimintaan) Meilahteen kenties ollenkaan. Leikkausta tarjottiin, muuta isä kertoi minun olleen erinomaisen terve! Kävi pari viikkoa sitten ilmi sekin, ettei äiti ollut tiennyt lapsuuden oireistani eikä tutkimuksissa mukana ollut isäni tietenkään katsonut tärkeäksi kertoa hänelle mitään.. Kuulin itse niistä mummolta.
Aion hakeutua tutkimuksiin, mutta olisi kiva kuulla jonkun Rehellinen mielipide (aviomies kannattaa kaiken loppuun suorittamista). Tarvitsen siis lähinnä tukea, koska en sitä ole koskaan oikein saanut.
Kiitoksia kovasti etukäteen!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos et ole käynyt lukiota, mars iltalukioon heti. Siitä se lähtee. Jos sinulla on ylioppilastodistus, niin ei muuta kun etsimään sitä sopivaa alaa.
Minuakin painostettiin hoítoalalle. Teinkin lastenhoitotöitä, lähinnä päiväkodeissa. Psyyke ei kestänyt, joten lähdin iltalukioon ja kirjoitin 26 vuotiaana ylioppilaaksi, ja kohta valmistun maisteriksi.
Minulla on opiskelukaveri, joka on iältään n. 40v ja valmistuu jouluksi, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Joten kyllä sinäkin vielä kerkeet.
moi! jos sinusta tuntuu, että olisit nyt jo liian vanha vaihtamaan alaa, niin entäs sitten kun valmistut sairaanhoitajaksi ja et kuitenkaan terveytesi kannalta voi (tai ei kannata) tehdä päivääkään niitä hommia? melko varmasti joutuisit myöhemmin joka tapauksessa opiskelemaan lisää tai vaihtamaan sitä alaa kokonaan. toisaalta, jos haluat nykyisen koulutuksesi käydä loppuun ja muuten pidät siitä, yliopistossahan on mahdollista lukea sen jälkeen esim. hoitotieteitä/fysioterapiaa/terveystieteitä tai jotain muuta vastaavaa, johon sairaanhoitajan tutkinnosta on varmasti hyötyä. jos sinulle puolestaan on selvää mikä se toinen ala olisi (ja on aivan toisenlainen kuin mitä sh), niin onhan mahdollisuus tosiaan lopettaa nykyiset opinnot kesken, jos siltä tuntuu...
ja huom! yliopistossa on kaiken ikäisiä ihmisiä, monet ovat ns. "myöhäisheränneitä"...
mikään ei ole mahdotonta!
tsemppiä kovasti sinulle päätöksentekoon ja muutenkin! :)
Terveystieteet oli yksi mahdollisuus, mutta sellainen pikku este siinäkin, että vaatimuksena on 3 vuotta työtä sairaanhoitajana ennen kuin saa oikeuden edes pyrkiä! Se siitä sitten. Tiedän etten pysty päivääkään tekemään niin rankkaa fyysistä työtä.
Nyt toisaalta osaan hoitaa omaa terveyttäni huomattavasti paremmin. Sydänvika ei oo mikään pikkujuttu eikä se ole edes ainoa sairauteni (on myös keliakia eli ite kärsin potilasta syöttäessä).
Oon myös miettinyt että mullahan on vain tämä yksi elämä ja sekin välillä aikamoista taistelua, joten miksi käyttää se toisten miellyttämiseen? Ehkä se on tällaiselle alkoholistien lapselle tyypillistä, että kaikessa yrittää miellyttää toisia ja omat tarpeet unohtuvat. Lopulta pahasta olosta ja hyväksikäytöstä voi syyttää vain itseään. Mies on toivonut minusta ns. kotiäitiä ja pitänyt opiskeluani turhana vaikka itse tekee väitöskirjaa ja luo uraa.. Toisaalta - miten hän kuvittelee minun jaksavan niin fyysistä ja rankkaa hommaa?
Ilahduttavaa kuulla, että yliopistossa on tosiaan laaja ikähaitari. Olen yo ja ehdottomasti "kirjallinen" tyyppi, joten taipumukset siis viittaavat yliopistoon. Ja alakin on tiedossa (otin avoimen kurssipaketin siitä tänä syksynä ja nyt 12 kirjaa takana).
Ilmeisesti mahdollisuus etätyön tekemiseen on akateemisella parempi?
Vielä sellainen, että odotin AMK:lta korkeampaa tasoa. Ehken olisi sinne pyrkinyt, jos olisin tiennyt miten turhauttavaa sellainen "peruskoulutason" opetus on. Tuntuu että kursseista voi helposti saada vitosen. Siinä laskee motivaatio. Minusta siis AMK on varsin kaukana yliopistosta eikä todellakaan mikään korkeakoulu!
hienoa, et oot pohtinut tätä juttua jo näin pitkälle! hae ihmeessä yliopistoon! mielestäni saat huoletta olla tässä tapauksessa "itsekäs", eikä tehdä sellaista, mikä vain tosiaan miellyttäisi muita (miehesi kanta kaiken loppuun saattamisesta/kotiäitiydestä)...
mielenkiinnosta kysyisin (olen mahdottoman utelias:)), että mikä se sinun alasi on?
Saanen sanoa minäkin sanasen sekkaan. Ensimmäisestä viestistäsi sain vaikutelman että olet tehnyt valintoja muiden toivomuksien mukaan -et mennyt yliopistoon koska vanhemmat eivät sitä halunneet ja nyt, koska miehesi toivoo sinun jatkavan nykyistä koulua, niin et uskalla sitä keskeyttää. Mutta tilanteesi vaikuttaa vakavalta, onhan pelissä oma terveytesi. Olet hyvällä tiellä kun jo avoimessa yliopistossa lukenut uutta alaa. Ja jos miehesi toivoo sinusta kotiäitiä, niin se on ok jos sinäkin niin (ihan aidosti ja oikeasti) haluat. Mutta tyo sydänvika kuulostaa vakavalta jos aikoo ihan suurperheen synnyttää... Jos et halua tätä, niin kannattaa tehdä jotain muuta. Minusta tuntuisi ahdistavalta jos joku kotonani määräisi mitä teen omalla kehollani, vaikka se olisikin rakastettava aviomies. Jo jos hän sinusta välittää, niin hän myös tukee sinun toiveitasi ja päätöksiäsi. Avioliitossa vaan täytyy keskustella asioista enemmän kuin yksin ollessa. Molempien on joustettava toistensa hyväksi. Anteeksi tämä paasaus... Rohkeasti vaan kuuntelemaan itseäsi!
Viime vuosina olen vasta alkanut tajuta olevani aikuinen, itsenäinen ihminen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Näistä vastauksista on ollut oikeasti apua, olen lukenut ne useamman kerran kaikki läpi.. kiitos tuestanne!
Aion nyt sitten pyrkiä ensi keväänä valtiotieteelliseen. Tästä muuten kun kerroin miehelleni, oli ensimmäinen kommentti "sinnehän on tosi vaikea päästä" jne. Ainahan sinne muutama sata kuitenkin joka vuosi pääsee, joten miksi en minä voisi olla yksi niistä?
Itse asiassa otin selvää, että kun tällainen korjaamaton sydänvika on, niin suositus olisi vain yksi tai enintään kaksi lasta jos ollenkaan. Synnytyksessä on riskinsä ja siksi siinä on mukana kardiologi ja sisätautilääkäri kätilön lisäksi. Kuulostaa hurjalta, sillä eiväthän ne ihan pienestä paikalle tule..
No huh, huh, eihän sulle ole enää kuin noin 40 vuotta työikää jäljellä... Itse olen 30 v ja minulla on 2 korkeakoulututkintoa, mutta vasta nyt tiedän, mitä haluan tehdä isona, joten luen tässä parhaillaan ensi kesän pääsykokeisiin. Äitini opiskeli kansakoulupohjalta sairaanhoitajaksi 50-vuotiaana, ja on nyt onnellisesti vakituisessa työssä, ja edelleen melkein 10 vuotta työikää jäljellä. 10 vuottakin on pitkä aika, jos pitää tehdä jotain mistä ei ollenkaan tykkää, saatikka työttömänä!
Haloo, joka tapauksessa koko elämä on jossain muodossa yhtä opiskelua, eikä kukaan meistä ehdi tulla valmiiksi siihen mennessä kun siirrymme ajasta iäisyyteen.