viikko sitten alkoi yhdynnän jälkeen veristä vuotoa. Ajattelin johtuvan yhdynnästä ja siitä että limakalvo siellä vähän vuotaa. Soitin lääkärillekin illalla, joka rauhoitteli ja sanoi vuodon johtuvan varmaankin yhdynnästä ja että raskaudella on tässä hyvät mahdollisuudet onnistua, koska viikkoja kasassa 16. Kehoitti aamulla tulemaan, jos vuoto jatkuisi kuitenkin.
Aamulla vuotoa oli hieman edelleen ja ajattelin, että lähden näyttäytymään. Lääkäri otti ultraäänen ja alkoi tutkimaan tilannettani. Tutki ja tutki eikä puhunut mitään. Siinä vaiheessa aavistin, että asiat eivät ole kunnossa. haki siihen vielä toisen lääkärin, joka tutki myös ja jonkin ajan kuluttua lääkäri totesi että, valitettavasti vauva on menehtynýt, sykettä ei näy ja vauva ei liiku. Koko vastasi 13 vk ikäistä, joten vauva oli ollut kuolleena kolmisen viikkoa jo.
Aluksi tuntui painajaiselta koko asia ja ensi päivät sairaalassa menivät shokissa. Jouduin synnyttämään pienen vauvamme. Lääkäri tutki hänet ja sanoi, että napanuora oli kiertynyt kerran vauvamme kaulan ympärille ja oli niin tiukasti, että oli kuristunut siihen ja kuollut.
Se oli kuin uusi isku vasten kasvoja, tuntui todella pahalta, että voiko näin käydä!!!
Kaikki oli ollut kunnossa np ultrassa, kerran olin kuullut sydänäänet. En osannut odottaa enää yhtään tälläistä. Matto vedettiin jalkojen alta aivan yhtäkkiä.
Haluaisinkin tietää, onko kellään vsataavaa kokemusta? KIITOS että jaksoit lukea!
Aamulla vuotoa oli hieman edelleen ja ajattelin, että lähden näyttäytymään. Lääkäri otti ultraäänen ja alkoi tutkimaan tilannettani. Tutki ja tutki eikä puhunut mitään. Siinä vaiheessa aavistin, että asiat eivät ole kunnossa. haki siihen vielä toisen lääkärin, joka tutki myös ja jonkin ajan kuluttua lääkäri totesi että, valitettavasti vauva on menehtynýt, sykettä ei näy ja vauva ei liiku. Koko vastasi 13 vk ikäistä, joten vauva oli ollut kuolleena kolmisen viikkoa jo.
Aluksi tuntui painajaiselta koko asia ja ensi päivät sairaalassa menivät shokissa. Jouduin synnyttämään pienen vauvamme. Lääkäri tutki hänet ja sanoi, että napanuora oli kiertynyt kerran vauvamme kaulan ympärille ja oli niin tiukasti, että oli kuristunut siihen ja kuollut.
Se oli kuin uusi isku vasten kasvoja, tuntui todella pahalta, että voiko näin käydä!!!
Kaikki oli ollut kunnossa np ultrassa, kerran olin kuullut sydänäänet. En osannut odottaa enää yhtään tälläistä. Matto vedettiin jalkojen alta aivan yhtäkkiä.
Haluaisinkin tietää, onko kellään vsataavaa kokemusta? KIITOS että jaksoit lukea!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen todella pahoillani puolestasi. On vaikeaa yrittää lohduttaa, kun tietää ettei se auta. Jokin tarkoitus tapahtuneella on ollut, mutta mikä, selvinnee aikanaan.
En löydä oikeita sanoja helpottamaan tuskaasi. Eikä niitä varmaan ole. Saman kokeneena tiedän mitä käyt läpi. Aika kuitenkin parantaa haavat ja vaikka muisto jää surullisena mieleen, helpottaa tuska aikanaan.
-Itselläni keskenmeno rv.12 ja toinen 2 vkoa sitten rv.6. Puolen vuoden sisään 2 enkelivauvaa, joista toista odotin onnellisena pari kuukautta. Toisesta en ehtinyt tietää kuin muutaman päivän, mutta sattui sekin syvälle sydämeen, ei kuitenkaan niin pahasti kuin ensimmäinen. Kaikkeen tottuu ja tuskaan turtuu. Nyt vaan katsellaan toiveikkaana tulevaan. Josko kolmas kerta toden sanoo... vai eikö kahta ilman kolmatta?
Tsemppiä sinne ja voimia. Usko pois, aikanaan tuska helpottaa. Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta arvet silti jää. Onneksi ne arvetkin haalenevat ajan myötä.
Meidän vauva todettiin kuolleeksi keskiraskauden ultrassa, ilman mitään sen kummempaa syytä. Kehityshäiriötä toki epäiltiin. Tilanne oli aivan kauhea ja siitä on hankala puhua "oikeilla nimillä", vaikka tapahtuneesta on 2,5 kuukautta. Nyt olen uudestaan raskaana, eikä tämä tunnu helpolta, koska pelko on koko ajan päälimmäisenä. Olen kirjoittanut asiasta aikaisemmin tälle samalle palstalle (mielestäni) samalla nimimerkillä. Aika parantaa ja unohtua sen pienen lapsen ei pidäkkään.
Hei,
Olen itse läpikäynyt vastaavan painajaisen sairaalassa kohta kaksi viikkoa sitten. Synnytin kuolleen lapsen. Päivä kerrallaan on nyt vaan mentävä eteenpäin. Kävin pari päivää sitten sairaalan psykoterapeutin juttusilla ja helpotti kun sai puhua ja itkeä. Eilen en oikein jaksanut nousta sängystä ylös mutta tänään pääsin taas liikkeelle.
Paljon halauksia ja voimia sinulle. Kyllä tästä päästään yli eikä menetetä mielenterveyttä. Voimia!!!
...tämän vuoden aikana! Helmikuussa rv oli 17, sikiö oli kuollut 13 0 ja elokuussa rv 15, sikiö oli kuollut 13 4. Tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu: kaikkea on jo ennättänyt suunnitella ja yhtäkkiä ei olekaan mitään! Onneksi meillä on 2-vuotias pirteä tyttö, jota ilman en uskoisi jaksavani.
Me päästiin tutkimuksiin ja nyt näyttää siltä, että minulla on lisääntynyt tukostaipumus, joka on aihauttanut sikiöiden kuolemat. Tutkimukset ovat vielä kesken, joten mitään varmaa ei vielä pysty sanomaan. Elän kuitenkin toivossa, että vielä jonain päivänä pidän sylissä omaa vauvaa!
Jaksamista sinulle!
Koin saman viime keväänä. Synnytin kuolleen sikiön viikolla 18. Hänen olisi pitänyt painaa ainakin n. 500g , mutta painoi vain 40g koska oli ollut kuolleen kauan ja oli alikehittynyt ja muuttunut jo ruskeaksi iholtaan ja maseroitunut.Kävin sairaalapastorin kanssa asiaa läpi ennen ja jälkeen tapahtuman. Toissapäivänä koin toisen keskenmenon ja olen nyt menossa sairaalapastorin juttusille jälleen. Tää ei tunnu paljo missään viime keväisen painajaisen jälkeen.
Olisi kiva jos saman kokeneet vois jotenki tavata jossain...
Oikein kylmät väreet kulkee selkää pitkin, kun mietin mitä sinulle on tapahtunut, miltä tuntuu jne... Ovat kokemukset ovat vielä hyvin tuoreessa muistissa!
Jos haluat kirjoittaa tuntemuksistasi, osoitteeni on [email protected]
Voimia!!!!!!!!