IL:
"Katainen lunasti paikkansa ennätysajassa
Kokoomuslaiset tunnisti eilen eduskunnan käytävillä jo kaukaa. Hymyt kuin Hangon kekseillä, energinen etukeno ja naurunremakat.
- Tosi hyvältä tuntuu! puheenjohtaja Jyrki Katainen, 33, huokaili.
Vain neljä kuukautta puoluejohtajana ja Kataisella on plakkarissaan jo kaksi vaalivoittoa; sunnuntaina puolueen paras vaalitulos 16 vuoteen. "Lentävä lähtö" kuulostaa hänen kohdallaan jopa liian laimealta sanonnalta.
Eilisaamuna Katainen vastaanotti kiitokset ja kehut puoluehallituksesta. Onnittelijoita ja selkään taputtajia riitti myös eduskunnan käytävillä. Kataisen karismaa ja sympaattisuutta vaalikentillä kiiteltiin. Ben Zyskowiczin maakuntamatkat vaalien alla pantiin myös ilolla merkille.
- Kun kannatus kasvoi huimasti, myös kilpailijoiden suhtautuminen muuttuu, Katainen ennakoi tulevaa.
- Tulee ärhäkämmin palautetta, kun kilpailijat pelkäävät asemiensa menetystä. Mutta se kuuluu politiikkaan. On hyvä, jos päästään arvopohjaiseen keskusteluun.
Sellaisesta saatiin jo vaalien alusviikolla näyttö tv:n vaalikeskusteluissa, joissa puheenjohtaja Paavo Lipponen (sd) läiski palveluiden yksityistämisteemalla Kataista, ja tämä vastasi ärhäkästi taistelukutsuun.
Politiikan Daavid ja Goljat
Lipponen otti avukseen raamatullisen vertauksen kuvaillessaan Kataisen Jaakobin ääntä mutta Eesaun käsiä. Ulkopuolisesta alkuasetelma vaikutti Daavidin ja Goljatin kaksintaistelulta.
Miltä siloposkisesta tulokkaasta tuntui mitellä vanhan, väkevän jermun kanssa?
- Jos meitä syytetään, me puolustetaan kovasti. Ja tarjosihan hyökkäys meille mahdollisuuden tuoda esille omia vaihtoehtoja, Katainen tuumaa.
Vaalitulos sai jo legendaarisen demareiden takapirun ja kepu-inhoajan, Metalliliiton Matti Putkosen haaveilemaan sinipunan paluusta.
- Olennaista on, että meillä on hyvät yhteistyösuhteet molempiin suuriin kilpailijoihimme, Katainen tasoittelee.
Kataiselle hyvä tulos olisi ollut 21,2 prosenttia - nyt tuli 21,8.
Joko lunastit tällä paikkasi kokoomuksen johtajana?
- No kyllä... joo... On hyvä tietää, että oma linja ja tyyli puree!
Tulos on viesti elinkeinoelämälle
Toinen voittajapuolue, demarit, ei esiintynyt eilen yhtä riemukkaasti kuin kokoomus voittonsa huumassa.
Mitä vaalitulos muuttaa, puoluesihteeri Eero Heinäluoma?
- Kyllä se lataa odotuksia siihen, että kunnallisista palveluista pidetään kiinni. Ehkä siinä oli viestiä myös elinkeinoelämän suuntaan; raporttien tekijöiden sietää lukea sitä huolellisesti. Henkisestikin ykköspaikan saaminen on merkityksellistä.
Miten se heijastelee valtakunnan politiikkaan?
- Hallitusyhteistyön kannalta vaalitulos on myönteinen asia.
Olette vastaisuudessa vielä enemmän kepun niskan päällä vai?
- (hörönaurua) Kaikki hallituspuolueet menestyivät suhteellisen hyvin vaaleissa.
Onko Jyrki Katainen nyt tunnustetusti suuri puoluejohtaja?
- Kokoomus saa äänestäjänsä aina hyvin liikkeelle. Mutta pitää muistaa, että näissä vaaleissa äänesti 400 000 äänestäjää vähemmän kuin eduskuntavaaleissa.
Joko sinipunan paluuta kaavaillaan kulisseissa?
- Ei ainakaan niin, että minä siitä tietäisin.
Demareiden vaalivoittoa pidetään yleisesti Heinäluoman taktisena onnistumisena.
Joko puheenjohtajuus siintää mielessäsi vaalivoiton jälkeen?
- Ei tällä ole mitään vaikutusta siihen.
Milloin aiot ilmoittautua puheenjohtajakisaan?
- Ratkaisen sen asian ensi vuoden puolella.
RAILI NURVALA"

Vastaukset 2
Vanhimmat
Täytyy myöntää, että alkujaan epäilin Kataisen selviytymistä, mutta Jyrkipä näytti mikä on miehiään. Hirveän moni ei ole "selvinnyt hengissä" ottelusta Lipposen kanssa. Tästä on hyvä jatkaa eduskuntavaaleihin.
Kaikki tuki Kataiselle!
Jyrki on niiiin ihanan freshi ja symppis että se tarttuu puolueeseen myös.
Kokoomus on ensi eduskuntavaaleissa vähintään toiseksi suurin puolue, jos hyvin aloittavat julkisuuden käsittelyn ja pitävät Kataista otsikoissa, Kokoomuksella on täydet chanssit voittaa koko vaalit.
Olen iloinen Kokoomuksen hyvästä suunnasta:D