Kolme siirtoa, yksi arpi, jos sitäkään

Lueskelin noita eri ketjuja ja siellä oli sellaisia kuvitelmia, että kaksi siirtoa ja kaksi arpea tai kolme arpea jne.

Vaikka niitä hiustensiirtoja tehtäisiin kymmenen, niin ei niitä arpia jää kuin yksi ja sekin on täysin huomaaamaton, koska sen arven läpi kasvaa hiuksia aivan kuin normaalisti hiuksia kasvavassa päässä.

Ilmeisesti nuo kirjoittajat eivät ole käyneet kertaakaan hiusten siirrossa. Itse olen käynyt kaksi kertaa. Se siirre kaistale nimittäin leikataan aina siitä edellisen arven kohdalta. Näin siinä aina on vain yksi arpi. Minä en kyllä löydä itseltäni yhtään arpea, eikä parturinikaan tiedä minun käyneen hiusten siirrossa.

Täällä on paljon muutakin ihmehöpinää arvista. Arvet kuuluvat hiustensiirtojen historiaan, eivät tähän päivään. Ainakaan Nordströmin tekemät.
14358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Siis kenelle sä koetat vakuuttaa arvettomuudestasi?? Itsesi...
Siis jos sun hiulähtösi jatkuu arpesi tulee pahasti esille tai leikkaat
hiuksesi lyhyemmäksi niin takanasi kävelevillä on hauskaa..
Ja kyllä se niin vaan on Nordström tai strip siirrot eivät ole tätä päivää
vaikka kuinka vakuuttelisit koska fue on kehiittynyt uskomattomasti viime vuosina sekä hinnat laskeneet(siis muualla ei Norrellla).

Äänestä

Arpi jää, joillakuilla on sellaien ihonlaatu että on ja pysyy.
Näillä voi olla niin paksu tukka ettei haittaa mitään.

Ja sitten toisinpäin, kun molemmat toteutuvat-
Sitten se näyttää pahalta.
Tietysti voi tutkia vanhoja leikkausarpiaan, miten ovat
parantuneet.

Äänestä

Fue-siirrot ovat vain pienialaisia siirtoja varten. Jos lähtötilanne on NW-6 kuten minulla niin ainut vaihtoehto on Strip. Siirrettiin nimittäin 8500 hiusta. Hiusta, ei sirrettä. Vain ison hiusten siirron kokenut tajuaa, että Fue ei ole isoja siirtoja varten. Fue on edelleen kallis ja hiusten hävikki suuri.

Itselläni hiustenlähtö ei ole edennyt viimeksi tehdyn siirron jälkeen. Viimeinen siirto tehtiin keväällä 2011. En kyllä ymmärrä tuota lähdön etenemishöpinää sillä arpihan tulee niin alas niskaan, että on aika ihmeellistä jos hiusten lähtö jatkuu sinne niin alas saakka.

Todellakin arpeni on huomaaton ja näkymätön koska se kasvaa hiuksia. Minun ei ole tarpeen vakuutta ketään arvettomuudestani vaan kertoa se totuus teille muille minkä itse totuudeksi koen.

Äänestä

Olisi kiva nähdä kuvia sinun harvasta nw-6.

Äänestä

Hiukseni ovat nyt täysin luonnollisen näköiset. Hiuksia on siirrealueella 57 kpl neliösettimetrillä ja yksittäiset hiukseni ovat vahvoja. Lopputulos näyttää täysin samalta kuin normaalit n.100 hiusta neliösenttimetrillä.

Vain Hansson & Wongin (Canada) kuvista löytyy vastaavanlaisia lopputuloksia.

Äänestä

Sullon varmaan aika pieni pää jos 8500 hiusta(n.3600-4500 siirrettä)
antaa hyvän peiton nw 6.sessa...Eri laskurit kertoo mulle noin 6500 siirteen tarpeen
35 hiusta/neliösentille,niin ihmettelen vaan että miten sulle riittää puolet vähemmän hiuksia ja kertomasi mukaan vielä lähes kaksi kertaa tiheämmässä?
Oisko joku strippi puoskari valehdellu sulle? Ainakin tuon tiheyden?

Esim tämä laskuri kertoo tilanteesi vaativan n.16000 hiusta :
http://www.hairfear.com/hair-transplant/hair-transplant-graft-calculator.aspx

Äänestä

Näidenkin kuvien esittämät henkilöt varmaan luulevat arpiensa olevan näkymättömiä,ei kiitos minulle tuollaisia,ei kiitos stripille,ei kiitos Norrelle.
https://www.google.fi/search?q=strip scars&client=firefox-a&hs=sZ4&rls=org.mozilla:en-GB:official&channel=sb&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=d5o_VOWKLMWtygPX7oCQDg&ved=0CAgQ_AUoAQ&biw=1440&bih=736

Äänestä

Etkö kehtaa laittaa kuvia hiuksistai? vitun harvapää

Äänestä

Sorry vaan mutta ei täsmää mitenkään pääsi koko,siirteiden määrä ja istutusalueen koko...Vuosikausia eri saitteja ja blogeja seuranneena väitän vieläkin että todennetun Nw 6 riittävä peittäminen vaatii vähintaan 6000-7000 siirettä eli n 13.000-15000 hiusta,eli joko sulla ei ole nw 6 tai koko storysi on Norren mainostusta,miten vaan,ei kumpikaan vaihtoehdoista uppoa minuun.

Äänestä

Vaikea sanoa tän Rollen kaljuuntumiastetta koska hiukset on ajeltu tai pään kokoa ,mutta kuten itsekin toteaa nyt siirretyn 3500 siirteen lisäksi tarvitaan 1200-1500 siirrettä peittämään jäjellä oleva hiukseton 5x5 neliösentin alue.

Ja jos katsot kuvaa niskasta näet kuinka vähän on hänelläkin on hiuksia siellä peittämässä strip-arpea...

Äänestä

Vaikka kuinka tihrustan, en näe strip-arpea.
Rolle on meikäläiselle paras esimerkki, mitä
hiustensiirrolla voi parhaimmillaan saada aikaan.

Näillä ruotsalaisilla kuten usein näillä germaaneilla
on hyvä hiuslaatu, vahva hius ja usein, niinkuin tälläkin
yhdessä graftissa on useita hiuksia

Meikäläisellä oli 2-ja 3 hiuksisa suurinpiirtein
yhtä paljon
( Voi olla, että hiussiirrossa pyritään valkkaamaan
siirtoon vain monihiuksisia siirteitä ) ?

Äänestä

En tarkoittanut että Rollella on strip-arpea vaan niskassa ja takaraivossa hiusten vähyyden vuoksi sellainen näkyisi nyt erittäin häiritsevästi hänelläkin.

Ymmärtääkseni Tämä Rolle on alunperin jostain lähi-idästä jossa hiuslaatu non karkeampi kuin pohjois-eurooppalaisen,mielestäni eroa ruptsalaisen ja suomalaisen hiuslaadussa ei ole.

Normaalisti yhdessä siirteessä on 1-4 hiusta jolloin määrä päättää siireiden sijoittelun etu/takaalalle.

Sääli ettei tämä Rolle ole julkaissut enää lopputulosta hienosti sujuneesta FUE operaatiosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Höpinää kirjoitti:

Lueskelin noita eri ketjuja ja siellä oli sellaisia kuvitelmia, että kaksi siirtoa ja kaksi arpea tai kolme arpea jne.

Vaikka niitä hiustensiirtoja tehtäisiin kymmenen, niin ei niitä arpia jää kuin yksi ja sekin on täysin huomaaamaton, koska sen arven läpi kasvaa hiuksia aivan kuin normaalisti hiuksia kasvavassa päässä.

Ilmeisesti nuo kirjoittajat eivät ole käyneet kertaakaan hiusten siirrossa. Itse olen käynyt kaksi kertaa. Se siirre kaistale nimittäin leikataan aina siitä edellisen arven kohdalta. Näin siinä aina on vain yksi arpi. Minä en kyllä löydä itseltäni yhtään arpea, eikä parturinikaan tiedä minun käyneen hiusten siirrossa.

Täällä on paljon muutakin ihmehöpinää arvista. Arvet kuuluvat hiustensiirtojen historiaan, eivät tähän päivään. Ainakaan Nordströmin tekemät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu