Tammikuussa pienelle matkalle

Vinkkejä minne lähteä parin/muutaman päivän matkalle tammikuun puolessa välissä kun mies täyttää 40 v.? Lähtisimme koko perhe, eli kaksi aikuista ja kolme pientä lasta. Tammikuu vaikuttaa olevan aika huono kuukaisi matkustaa jos ei ole varaa lähteä Aasiaan. Olen miettinyt esim. kylpylälomaa, Lapin matkaa, kaupunkilomaa Euroopassa, etelä Euroopan lomaa... Emme ole paljon matkustelleet, joten kaikki vinkit otetaan kiitollisesti vastaan!
6261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis ei ole varaa matkustaa Aasiaan?? Mihinkään muualle ei tuolla porukalla pääse niin halvalla, kuin juuri Aasiaan. Meillä köyhyysrajalla oleva perhe, kaksi aikuista, kolme lasta, käyty monet kerrat Intiassa 2500-3000€ matkalla. Joku Lapin reissu tulee suhteessa tosi kalliiksi ja jonnekin Kanarialle ei yhtään halvemmaksi, kun eläminen kohteessa niin kallista.
Voihan sitä tietty Espanjaan mennä, vuokraa esim. Torreviejasta kämpän viikoksi 250€:lla ja halpislennoilla lentää Alicanteen Tampereen kupeesta Pirkkalasta. Ei rassaa aikaerot ja lennotkaan ei ole pitkiä, eurot kelpaa kaupassa siellä.
Turkkiin pääsee myös hotellimatkalle aika sopivasti, mutta ei ole kovin lämmintä tammikuussa.

Äänestä
  • Kiitos vinkeistä! Täytyy vielä uudestaan katsoa noita Aasian matkoja, ne mitä olen katsellut oli kyllä jotain ihan muuta hintaluokkaa... Oman pienyrityksenkin takia (eli ei tuloja silloin kun ollaan lomalla), pitkät lomat ei valitettavasti oikein käy :(

    Äänestä

  • Möhkö kirjoitti:

    Kiitos vinkeistä! Täytyy vielä uudestaan katsoa noita Aasian matkoja, ne mitä olen katsellut oli kyllä jotain ihan muuta hintaluokkaa... Oman pienyrityksenkin takia (eli ei tuloja silloin kun ollaan lomalla), pitkät lomat ei valitettavasti oikein käy :(

    Yrittäjä olen minäkin, mutta olen koettanut järjestää matkojeni ajaksi työt niin, että selviän tietokoneella töistäni ja hankintoja suoritan matkan aikana netin kautta. Lapsille vapaata koulusta ja koulukirjat läksyineen mukaan, vanhemmat lapset tekee etänä tietokoneella läksyjä. Vaimo tekee valtiolla töitä sisään tunteja jne.
    Talvella säästyy talon lämmityksessä ja lumitöissä, kun ollaan Aasiassa, että eläminen on oikeastaa halvempaa.
    Vaan kannattaa vertailla nämä Aasian matkat vaihtoehtona, Kanarian reissut tulee kalliimmiksi.

    Äänestä

Kaupunki- ja kylpyläloma on helppo yhdistää Budapestissa, olemme tammikuussa käyneet siellä pariinkin kertaan. Lentohinnatkin ovat suht. edulliset ja lasten kanssa löytää paljon tekemistä vaikka se vanhempien kanssa matkustaminen onkin aina se suurin elämys.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä, täytyypä tarkistaa asiaa! Juuri tuollainen muutaman päivän kaupunki/kylpyläloma kiinnostaisi!!

    Äänestä

Madeiralla on kohtuullisen lämmintä tammikuussakin ja viehättävä paikka muutenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Möhkö kirjoitti:

Vinkkejä minne lähteä parin/muutaman päivän matkalle tammikuun puolessa välissä kun mies täyttää 40 v.? Lähtisimme koko perhe, eli kaksi aikuista ja kolme pientä lasta. Tammikuu vaikuttaa olevan aika huono kuukaisi matkustaa jos ei ole varaa lähteä Aasiaan. Olen miettinyt esim. kylpylälomaa, Lapin matkaa, kaupunkilomaa Euroopassa, etelä Euroopan lomaa... Emme ole paljon matkustelleet, joten kaikki vinkit otetaan kiitollisesti vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu