(Siionin keväästä 11/89, hieman lyhennelty)
- Mutta missä Pekan raamattuluokka on? isä vielä kysyi.
- Opistolla niin kuin aina, vastasi Pekka innottomasti.
- En tiedä viitsinkö lähteä, kun sinne on niin pitkä matka, hän jatkoi.
- Kyllähän sinä kahdeksasluokkalainen poika pari kilometriä pian pyörällä polkaiset, puuttui äiti keskusteluun.
- Muistelepa kuinka uskonelämän kannalta tärkeitä asioita teillä on tänäkin syksynä jo ollut esillä. Ja eikö ole hauska pelata lentopalloa toisten uskovaisten nuorten kanssa opiston salissa raamattuluokkatunnin jälkeen? koetti äiti vielä innostaa poikaa.
- Niin kai, vastasi Pekka poispäin katsellen.
Lasten tultua koulusta he auttoivat äitiä kodin siivoamisessa. Jokaiselle riitti tehtävää. Perheen nuorimmainenkin, puolitoistavuotias Sanna keräsi Lego-palikoita niiden säilytysrasiaan…
Pekka istui keskittyneen oloisena tietokoneen ääressä.
- No niin raamattuluokkalaiset, jokos lähdetään! huudahti isä eteisessä.
- Jos Pekka ei jaksa mennä pyörällä, minä voin kyllä ajaa opiston kautta.
- Kyllä minä pyörällä menen, Pekka vastasi vaivautuneen oloisena.
Isä katsoi ihmetellen poikaansa, mutta ei sanonut mitään.
- Kylläpä Pekan raamattuluokka kestää pitkään. Te toisethan olette tulleet jo pari tuntia sitten. Eihän vaan ole matkalla sattunut mitään, huolehti äiti illalla.
- Ulkona on jo aivan pimeäkin ja Pekan pyörässä on heikot valot, hän jatkoi kurkistaen samalla verhon raosta pimeälle pihalle. – Pitäisikö sinun isä lähteä katsomaan, missä poika viipyy?
Eteisestä kuului kolinaa ja Pekka livahti nopeasti omaan huoneeseensa.
Äiti meni ja kysyi:
- Miten teidän raamattuluokkanne näin kauan kesti?
- Ei se kestänytkään. Juttelimme poikien kanssa pihalla raamattuluokan jälkeen, vastasi Pekka sängystään, mihin hän oli jo ehtinyt pujahtaa.
- Etkö aio tulla iltapalalle? Olen paistanut vohveleita ja ottanut hilloja…
- Ei haluta! Pane ovi kiinni, että saan nukkua! Pekka keskeytti töykeästi äidin puheen.
- Nyt Pekan asiat eivät kyllä ole oikealla tolalla. Tästä pitää keskustella isän kanssa, mietti äiti ovea sulkiessaan.
Nuorimmaisen vuoteeseen saaminen otti oman aikansa. Kello oli jo paljon yli yksitoista ennekuin äiti ja isä saattoivat istahtaa kahden kesken olohuoneen sohvalle. Juuri kun äiti oli ottamassa mieltään painavan asian puheeksi, kuului Pekan huoneesta askelia ja pian ilmestyi poika itkettynein silmin olohuoneeseen.
- En minä raamattuluokassa ollutkaan. Olin Tonin luona opettamassa hänelle ohjelmointia. Minä olen valehdellut teille. Saanko anteeksi?
- Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki synnit anteeksi, vakuuttivat äiti ja isä yhteen ääneen.
Äidille tuli niin hyvä mieli, kun asiat selvisivät, että hän halusi kattaa vielä vohvelipöydän. Siinä pöydän ääressä Pekka kertoi, että Toni, hänen luokkatoverinsa, oli jo alkuviikosta kutsunut Pekan perjantai-illaksi kotiinsa katsomaan uutta tietokonetta. Pekka ei rohjennut sanoa, että hän aikoo mennä raamattuluokkaan. Asia oli vaivannut poikaa koko loppuviikon.
- Toni olisi varmasti ymmärtänyt, jos olisit kertonut hänelle. Onhan hän fiksu poika, totesi isä vohvelin loppua mutustellessaan.
- Niin olisi. Mutta tästä lähtien aion kyllä varata perjantai-illan raamattuluokkaa varten. Pekan ääni oli väsynyt mutta helpottunut, kun hän toivotti vanhemmilleen hyvää yötä ja Jumalan rauhaa. (T.K)
Pekan ohjelmoinnin opetus-ilta
12
1090
Vastaukset
- vl-poika
Niin, oliko tuo totta vai keksitty?
- vl-poika
Oho, hups, toihan olikin SL:stä... Mut onkohan toi ollut totta. Siinä kyl yleensä on jotain tommosia kertomuksia, luen ne aina mielelläni.
olevan ihan totta. Uskovaisessa kodissa lapset opetetaan, niin että haluavat pyytää anteeksi, jo syntiä tulee. Tuossakaan tapauksessa anteeksipyytäminen ei ollut helppoa. Pekka yritti ensin nukkumista, mutta eipä uni tullut. Herkkä omatunto ei antanut rauhaa.
- Lars
Lisää tällaisia Leenu!
Kertomukset antavat oikean kuvan siitä, mitä on uskovaisen kodin elämä tänä päivänä - samanlaista talostelua kuin ennen uskoneilla pyhillä.
Kiva lukea näitä!- Tenu
Mielestäni ylläoleva teksti on hyvin tyypillinen överi-ideaali kuva uskovaisen perheen arjesta. En varmaan ole väärässä jos väitän, että osalla lukijakunnastakin tekee pahaa moisen propagandan näkeminen. Juuri tällaiset kirjoitukset laskevat päivämiehen, siionin kevään ja siionin lähetyslehden natsijournalismin tasolle.
Tarinassa esitetty skenaario voi olla tapahtunut noin promillessa uskovaisista perheistä. Todellisuus ei koskaan mene käsikirjoituksen mukaan. Näissä teksteissä, ei oteta lukuun sitä, miten väsyneitä uskovaiset äidit - erityisesti nuoret - ovat. Ei se mene niin, että Äidit hyssyttelevät lapset uneen jonka jälkeen on aikaa istua rauhassa miehen kanssa, puhumattakaan vohveleista ja hillosta, EI EI EI. Jokainen meistä joka on elänyt uskovaisen perheen todellisuutta tietää, että todellisuus on äidin pohjattoman väsyneiden silmien lohduttomuutta, jatkuvaa työtaakkaa, vaipan vaihtoa, keittiön pöydän luuttuamista, (puhumattakaan roskista pöydän alla), seuraava yhdestoista tai kahdestoista taivaan taimi potkii vatsassa, ja jotkut miehet jotka jättävät vaimonsa yksin tämän sirkuksen kanssa.
Kirjoittaisiko joku kristillisyyden julkaisuihin välillä itse todellisuudesta! - Lars
Tenu kirjoitti:
Mielestäni ylläoleva teksti on hyvin tyypillinen överi-ideaali kuva uskovaisen perheen arjesta. En varmaan ole väärässä jos väitän, että osalla lukijakunnastakin tekee pahaa moisen propagandan näkeminen. Juuri tällaiset kirjoitukset laskevat päivämiehen, siionin kevään ja siionin lähetyslehden natsijournalismin tasolle.
Tarinassa esitetty skenaario voi olla tapahtunut noin promillessa uskovaisista perheistä. Todellisuus ei koskaan mene käsikirjoituksen mukaan. Näissä teksteissä, ei oteta lukuun sitä, miten väsyneitä uskovaiset äidit - erityisesti nuoret - ovat. Ei se mene niin, että Äidit hyssyttelevät lapset uneen jonka jälkeen on aikaa istua rauhassa miehen kanssa, puhumattakaan vohveleista ja hillosta, EI EI EI. Jokainen meistä joka on elänyt uskovaisen perheen todellisuutta tietää, että todellisuus on äidin pohjattoman väsyneiden silmien lohduttomuutta, jatkuvaa työtaakkaa, vaipan vaihtoa, keittiön pöydän luuttuamista, (puhumattakaan roskista pöydän alla), seuraava yhdestoista tai kahdestoista taivaan taimi potkii vatsassa, ja jotkut miehet jotka jättävät vaimonsa yksin tämän sirkuksen kanssa.
Kirjoittaisiko joku kristillisyyden julkaisuihin välillä itse todellisuudesta!meidän perheeseen, niin näet!
- Jabadabaduu
Lars kirjoitti:
meidän perheeseen, niin näet!
???
- A. Acimlainen
Jos Pekka olisi kysynyt lupaa ohjelmoinnin opettamiseen niin ei varmasti olisi saanut.
Nytpä hän sekä vl-säännöt tuntevana että nokkelana poikana järjestikin tuon tärkeän asiansa niin että meni omin luvin ohjelmointia opettamaan ja pyysi sitten anteeksi.
Ennustan että Pekka menee vielä pitkälle tässä maallisessa elämässä. Pekasta voi tulla vaikka ministeri!että lupa olisi tullut, mutta siä olisi varmaan kehoittanut siirtämään sitä toiselle päivälle raamattuluokan takia. Ja kehoittanut kertomaan syyn Tonille, miksi tuo päivä ei sovi.
- Jabadaduu
Ei jumankauta, -kyllä te ootte sitte T O S I SAKEETA PORUKKAA!
Toihan on tosi sairasta josteidän lahkossa tollasta käyttäytymistä on! Kyllä sääliksikäy noita lapsiparkoja. Tohonhan pitäis jonkun viranomaisen jo puuttua!
Kierrän tästälähin entistäki kauempaa teidän hörhöporukan!vaikutti sinussa. Sinänsä hyvä, koska voit ajatella asiaa ja saattaa herätellä sinun tuntoasi. Kun Jeesuksen nimessä ja veressä uskovaiset saarnaa syntejä anteeksi, sielunvihollinen häipyy. Se pelkää sitä. (vrt. turman enkeli ei mennyt niihin huoneisiin, joiden oven pihtipielet olivat verellä vihmotut)
- lars
Jos haluat kiertää meidän hörhöporukkaa entistäki kauempaa, niin alä ihmeessä kirjoita enää tälle palstalle, missä meitäkin on!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882184471Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1343763Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3053318Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä192104Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.1911589Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli621526- 801410
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361312- 1041150
Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.801108