Käsiala - kaunokirjoitus

sus.morsian

Varmaan muistatte, kun koulussa oli ihan omana oppiaineena kaunokirjoitus. Itselläni on tallessa se koulusta annettu viimeinen todistus, jossa koko kouluajalta numerot kaikista opetetuista aineista, käsiala ja tekstaus 10. Mitkä lie perusteet numeroille olleet, aika subjektiivista on sellaisenkin arvosteleminen.

Koulu-uudistusten huumassa 1980-luvullahan kaunokirjoitus muutettiin lähinnä luonteettomaksi tekstaukseksi, niin kulmikkaiksi olivat kirjaimet muuttuneet. Kyllä minäkin sen opettelin, mutta eipä onneksi tarvinnut kovin käyttää. Omaa sujuvaa nopeasti kirjoitettavaa käsialaani käytän edelleen. Aina olen kirjoittanut mieluiten käsin, muistiinpanoja ja juttuja oli laatikot pullollaan, siivoustyötä sai tehdä usein.

Vuosien kuluessa käsialani muuttui liiankin nopeasti kirjoittaissa monelle vaikeasti luettavaksi hebreaksi. Jos kirjoitan hitaammin, käsialani on luultavasti säilynyt suht. samanlaisena, turhat kiemurat kyllä poistuneet.
Sanotaan käsialan muuttuvan vanhenemisen myötä, oletteko huomanneet oman kirjoituksenne muuttuneen " vanhan" ihmisen käsialaksi, onko vaikeampi kirjoittaa käsin. Omalla arvioinnillani ei käsialani ole juuri muuttunut niin, että siitä voisi päätellä, onko se vanhan vai nuoremman kirjoittamaa. Kaipa syynä siihen se, että niin paljon olen kirjoittanut.

Huomaatteko käsialanne muuttuvan myös oman tunnetilanne mukaan. Minä olen huomannut.
Ennenhän sanottiin käsialasta voitavan lukea ihmisen luonteenkin yms. Grafologia oli oikein sitä tutkimusta varten. Mitä meinaavat vaikkapa alaspäin suuntautuvien kirjaimien isot koukerot, oman nimikirjoituksen lopussa oleva piste ja niin edelleen.

Laitoin tällaista vähäistä aloitusta, jatkakaapa, jos kiinnostaa.

29

943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona*

      Aloitus on hyvin ajakohtainen, sillä uusi opetussuunnitelma on valmistumassa, ja siinä on tulossa pieniä muutoksia myös käsialaan, muutama päivä sitten näin tästä artikkelin. Kouluhallitus on päättänyt palauttaa poikkiviivat numeroon 7 ja pieniin kirjaimiin q ja z. .

      1980-luvun käsialauudistus oli aika radikaali, kun koukeroisesta, komeita silmukoita sisältävästä "kaunosta" siirryttiin pelkistettyyn mallin, ja tällä vuosituhannellakin joitain muutoksia on tehty. Mehän opettelimme arkkitehti Toivo Salervon mallikirjoituksen, jonka ideana oli , ettei kynää tarvitse nostaa ylös kertaakaan sanassa. Se sopi hyvin liukuvaan mustekynään, tosin oli hankala vasenkätisille. Minullakin oli kiitettävä kaunokirjoituksesta, tytöille se taisi olla ihan kunnia-asia. Poikia on suosinut tämä koneella kirjoittaminen, heidän tuotoksensa saivat turhaakin huomiota käsialan suhteen, sisältöhän on kuitenkin tärkein. Nuorin lapsenlapsemme on nyt ekaluokkalainen ja katsoin pojan tehtäväkirjaa, samaan aikaan opettelevat näköjään käsialaa ja tekstausta, isoja ja pieniä kirjaimia. Ennenhän aloitettiin tikkukirjaimista. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat myös käsikädessä luontevasti. Yläkoululainen tyttö keräsi kasveja valokuvaamalla ne ja antoi muistitikun opettajalle. Nimilaput hän kyllä kauniisti kirjoitti kuviin mukaan käsin.

      Minäkin olen paljon käsin kirjoittanut, pitihän luentomuistiinpanotkin käsin ehtiä tehdä, nopeaksikin kehittyi. Teen vieläkin luonnoksia käsin , jonkin verran kortteja ja paperikirjeitä kirjoitan ja pidän matkoilla tarkkaa päiväkirjaa sekä vesillä lokikirjaa. Nuoruudenaikaisiakin päiväkirjojani on tallessa, joista voi seurata käsialan muutoksia. Parikymppisestä lähtien se on aika samanlaisena pysynyt, sitä kehutaan selkeäksi , aika pyöreämuotoista , tyypillistä naisen käsialaa. Kun vertaa vaikkapa äitini käsialaa, hänen oli enemmänkin kaunokirjoitusta . Sairastuminen ja voimien väheneminen näkyy käsialassa, ihan riipaisi äidin viimeisenä joulunaan kirjoittamat huterakirjaimiset joulupakettikortit.

      Olisipa mielenkiintoista nähdä teidän kanssakirjoittajien käsialat...vaikka käsialat ja käsitykset kyllä näkyvätkin, hyvinkin antavat kirjoittajastaan kuvan ilman grafologisia analyysejä. :)

      • Olin lapsena innokas ja hyväksikin sanottu piirtäjä, joka yritti kaunokirjoituksessa tehdä kirjaimista malleja parempia. Aika lähelle pääsin, ohi ei.

        Sen verran olen minäkin joutunut luentomuistiinpanoja tekemään, että kyky kirjoittaa kaunista tekstiä on mennyt. Tekstaamalla kirjoitan nopeimmin ja kynä hakkaa arkkia kuin palokärki puuta. Omasta tekstistä saa selvää ja sehän riittää.

        Olen pari reklamaatiotakin käsin kirjoittanut ja saanut samanlaisen vastauksenkin. Kyllä käden taidot tässä näpyttelyssä kärsivät.

        Käsiala kertoisi palstalaisista enemmän, mutta mahdollisuutta käyttöön ei ole.


    • En ollut koskaan luopunutkaan 7 poikkiviivasta, joskaan ei niin paljon käsin tulekaan kirjoitettua entiseen verrattuna. Joskus katsellessani päiväkirjamerkintöjäni, huomioin tuon saman muutoksen, vaikeimmista asioista kertominen näkyi kyllä käsialassa.

      Yleensä on käsialani laajaa ja nopeaa. A-kirjain on pyöreä minullakin, mutta viistoon etenevä vauhti siinä näkyy eniten. Joskus olen katsellut mieheni ja omaa kirjeenvaihtoani, näin jälkeenpäin, kuinka taspainoista olikaan käsialani saadessani keskustella meitä yhdistävästä kuvataiteesta, ja elämästä yleensä.

      Aikanaan kiinnitin huomiota hänen korostettuihin alkukirjaimiinsa, minun eivät olleet erityisen korostettuja, eivätkä koristeltujakaan. Loppulenkit kirjaimillani tekevät eteenpäin menevän kaaren, pilkut ja ylämerkit ä ö å hyvä jos kohdalle osuvat :D

      Kenelläkään en ole silti nähnyt niin koristeellista käsialaa kuin lapsuudenystävättärelläni, miten nimeni alkukirjain T on kuin untuvaplyymi heiluisi pään päällä kiemuroineen! Noo. yhtä rönsyilevä hän on puheissaankin, kirjoituksessa on silmukoita ja "hörhelöitä" yllinkyllin.
      Uskon kyllä käsialan ilmentävän luonnettamme, onhan se ihan tutkimiskohdekin.
      Samoin tulkitsevat alan ammattilaiset pensselin jälkiäkin maalauksissa, suuntaa, ja tarkoituksenmukaisuutta, herkkyyttä ect.
      Onhan käsi aivojemme jatke, kaipa siihen välityy tunnetilamme myöskin.

      • katleija.

        En ole vielä ainakaan huomannut käsialani muuttuneen mihinkään suuntaan. Kyllä kynä pysyy vielä hyvin kolen ensimmäisen sormen otteessa.
        Muistan kuinka kansakoulun käyneellä isälläni oli kuolemaansa asti kaunis käsiala. Äidin käsialasta ei voinut samaa sanoa, lisäksi hän teki paljon kirjoitusvirheitä.
        Vieläkö kirjoitatte kirjeitä ystävillenne. Viimeinen kirjeenvaihtotoverini oli serkkuni, joka asui toisella puolella Suomea. Olimme pitkään kirjeenvaihdossa. Voi kun oli kiva saada kirje. Nyt kuolemastaan on jo monta vuotta ja kirjeiden kirjoittaminen on loppunut.
        Kun lapsenlapset olivat koululaisia kirjoittelimme kirjeitä. Tiesin että se on hyväksi heille. On kiva lukea niitä vieläkin, saavat ne sitten joskus itselleen muistoksi.

        s-s, kysyn sinulta.
        Oletko itse huomannut että piirtäisit kasvoprofiilin määrättyyn suuntaan. Jos minä piirrän profiilikuvan, niin aina nenä osoittaa vasemmalle. Toisinpäin on hankalampi piirtää.


      • liput liehukoon
        katleija. kirjoitti:

        En ole vielä ainakaan huomannut käsialani muuttuneen mihinkään suuntaan. Kyllä kynä pysyy vielä hyvin kolen ensimmäisen sormen otteessa.
        Muistan kuinka kansakoulun käyneellä isälläni oli kuolemaansa asti kaunis käsiala. Äidin käsialasta ei voinut samaa sanoa, lisäksi hän teki paljon kirjoitusvirheitä.
        Vieläkö kirjoitatte kirjeitä ystävillenne. Viimeinen kirjeenvaihtotoverini oli serkkuni, joka asui toisella puolella Suomea. Olimme pitkään kirjeenvaihdossa. Voi kun oli kiva saada kirje. Nyt kuolemastaan on jo monta vuotta ja kirjeiden kirjoittaminen on loppunut.
        Kun lapsenlapset olivat koululaisia kirjoittelimme kirjeitä. Tiesin että se on hyväksi heille. On kiva lukea niitä vieläkin, saavat ne sitten joskus itselleen muistoksi.

        s-s, kysyn sinulta.
        Oletko itse huomannut että piirtäisit kasvoprofiilin määrättyyn suuntaan. Jos minä piirrän profiilikuvan, niin aina nenä osoittaa vasemmalle. Toisinpäin on hankalampi piirtää.

        Samoin, vasennokkaisia piirrän.

        On muuten tutkittu juttu, että Suomen-lipun on liehuttava elokuvassa/valokuvissa oikealle.
        On uhkaavaa, jos se liehuu vasemmalle.


    • En enää, muistan hämärästi joskus kouluaikoina piirtäessäni, tuon saman olleen tapana, mutta en myöhemmin ole voinut rajoittaa kuvanteossa asentoa yksisuuntaiseksi.

      Olisiko tuo ns. manerismiä, jolloin kerran opittu jää, ehkä käytön puutteessa tavaksi. Se on hyvin yleistä, muunlaisessakin ilmaisussa.
      Ethän voisi kuvata eri tehtävissä olevia ihmisiä samaan suuntaan katsoviksi, ilman että työ muuttuisi stereotyyppiseksi. Tajuat varmaan mitä tarkoitan:)

      PS.
      Kannattaa muuten harjoitella irti siitä jos on mielenkiintoa,...tulos ja kokemus voi olla aika hauskakin!

    • Onko nyt tulossa tekstaus tyyli --minä koulussa kirjoitin opettajan puheenmukaan ihan joustavasti jo sitätyyliäkäyttäen

      Minulla oli tänne Ruotsiin muuton jälkeen ystävä suomesta --kirjeitä kirjoittelimme aikaajoin useinkin -- meillä oli samanikäiset lapset ,minun tyttö ja hänen Leenansa . Vaikka lapset oli jo aikuiset kaikki kirjoitimme toisillemme -- työasiöitakin kun olimme työkaverit kauan Suomessakin -- Sitten hänen Leenansa kirjoitti että Äiti oli kuollut parivuottasitten ja se oli itsenäisyyspäivänä.
      Minä olen sellainen että säästän ,ja hänenkin kaikki kirjeet on tallelle --niinkun Mieheni kortit --hän matkusti paljon ---oli urheilumatkoilla edustamassa suomea ja olihan hän työporukankin mukana Oslossa ,lähetti siittä hienosta puistosta monta korttia --olen jälkeenpäin itsekkin niitä käynyt ihmettelemässä -- ihmisiä kaikenikäisiä isona patsaana toisiissaan kiinni , korkeeita isoja teoksia --ja niitä on paljon

      Hänellä oli tapana kirjoittaa aina ja joka päiä --joskus kaksikin korttia

      Minä tykkään kirjoittaa tekstaamalla -- siihen olen niin paljon panostanut kun koulussa kaikki työkirjani tein niin --ja ne olikin koulun näyttelyssä -- meillä pidettiin työnäyttelyjä oppilastöistä ylemmillä luokilla-

    • susmorsian ek.

      Niin se tekstaustyyli....oiskoha tuolla wikipediassa mallia. Kaipa se kirjoitustyyli on jatkunut ainakin niilä, jotka -80-luvun loppupuolella ekaluokalta lähtien sen opettelivat.
      Oslossa minäkin kävin siellä patsaspuistossa, Se on Viegelandin taideteoksia täynnä, aika erikoisia, sanoit just oikein, kiinni toisissaan isot rykelmät. Olin vasta 12-vuotias siellä käydessäin, kyl muistan joitain patsaita vielki.

      Kirjeitä ihan vanhanaikaisesti kirjoittelen edelleen, samoin kortteja lähetän...ja saan.

    • nykyinen 77

      Vanha seiska, 7 tulee entiselleen, eli poikkiviivan kanssa. Koskee myös q kirjainta. Uusi käytäntö eli nykyinen nähtiin hankalaksi esim. vaalien numeroissa.
      Eikös numeroitakin tehty kaunokirjoitusmalliin?

    • Voi te taiteellisesti lahjakkaat,minä repuusi en osaa kaunokirjoitusta lainkaan.Olisin vasemmallani kirjoittanut ja minut pakotettiin oikealla kirjoittamaan,joten jo lapsuus siellä lammaskarsinassa ei suuria toiveita luovuudelle antanut.

      Ainekirjoitus oli minulle yhtä kidutusta samoinkuin piirustus,mutta liikunnassa,historiassa ja jopa kirkkohistoriassa olin omillani,ne kiinnostivat.
      Nyt toi verkkokalastus kiehtoo,verkkosukat ovat onneksi jääneet historiaan,lieneekö viimeiset nähty entisen valtiovarainministerimme jaloissa mediassa

    • jjoutava

      Mielialan muutokset näkyivät käsialassa. Ainakin minä huomasin itselläni kun joskus onnistui niin mukavasti taka- tai etukeno. Joskus kun mieliala oli huono niin käsiala oli rumaa ja epäselvää eikä sille mitään voinut.

      Nyt koneella kirjoittaessa sellaiset seikat ei vaikuta, tai kyllä ne tekstiin jotenkin varmaan niin kuin nytkin ei onnistu vaan tulee tämmöistä marinaa. Kyllä nyt käsiala kynällä kirjoittaessa olisi ihan rumaa.

      Minäki nuorena hienostelin ja ostin mustetäytekynän ja sillähän olisi pitänyt kirjoituksen sujua hyvin, vaan eihän se aina siltä näyttänyt. Missähän sekin kynä nyt on - kaikki aina pitää hukata!

      • c c

        Grafologia tutkii mielen koukeroita ja sairauksiakin käsialan perusteella. Teetin aikoinaan rovasti Pennasella käsiala-analyysin.
        Hämmästyttäviä asioita hän näki käsialassani. Analyysi katosi jonnekin muuttojen yhteydessä. Mieltäkuohuttava tuo tutkimus oli, mutta itsepä sen olin tilannut.


    • susmorsian ek.

      Nii, ja kir jai met irti toi sistaan ja t-viivat ja ä pilkut len tä ny ties mi nne. Ei siitä saa ittekään selevää.

    • Makriina ek

      Olen harrastanut sukututkimusta kauan ja istunut arkistoissa tekemässä muistiinpanoja. Kyllä siinä oppii entistäkin tarkemmaksi, ettei tee sitten virheitä kun siirtää tiedot koneelle. Monista murheista on selvinnyt, kun huolehtii, että joka kirjain ja numero on selvästi kirjoitettu.

      Muistan, kun koulussa oli piirustustunneilla toisinaan kaunokirjoituksen harjoittelua. Piirrettiin kirjaimia rivikaupalla viivojen väliin. Me sentään saimme kirjoittaa lyijykynällä, ja kyllä niitä harakanvarpaita sitten kummattiin ja huokailtiin.

      Mutta sujuva käsiala minulla on.

    • Pikakirjoitus

      Vanhoja kouluvihkoja selaillessani, ongelmanani näkyy olleen puuttuvat iin, teen, ään, öön jne. "ylämerkin". Kait jonkinlaisen lukihäiriön takia en niitä enää oikoluvussani ollut huomannut, mutta opettaja ne punakynineen löysi.

      Yllättävää kyllä sama sokeus on jatkunut, kun muistiinpanoja tulee nyt eläkeläisenä kaunolla harrastuksissa tehtyä. - Ei se itseä haittaa, mutta...!

      Kaunokirjoituksen etuna on usein pidetty, että se olisi muka nopeampaa kuin tekstaus. Minulla kuitenkin nopeuden etu tuntuu häviävän etsiessäni pilkkujen ja viivojen paikkoja. Pahinta kuitenkin on kun ajatus katkeaa, tai luennoija pääse edelle.

      Olenkin joskus yrittänyt korvata ääkkösiä ja öökkösiä vanhan saksalaisen käsialan aan lisämutkalla niin että öössa on kuitenkin oon yläsilmukka, t kirjaimena niinikää em. vanhan saksalaisen teetä, pilkuttomiksi olen jättänyt iin ja jiin, eikä q kirjainkaan poikkiviivaa tarvitse.

      Harmi. - Vaikka teoriassa ja hitaasti tekstiä kopioimalla oma kaunoni sujuu, niin heti käytännön tilanteessa käsi alkaa vääntää tekstiä vanhaan malliin.

      Voisikohan yo. kirjaimisto olla jollekin yksinkertaistettu pikakirjoitus?

    • Nyt tuon tuostakin valitellaan, että usea koululainen selviytyy pois koulusta ilman lukutaitoa. Ihmettelen ankarasti, miten se on mahdollista. Muistan omalta kansakouluajaltani, että oli lukutunti, jolloin luettiin päivän läksyä, ja jokainen oppilas luki vuorollaan ääneen muutaman lauseen. Moni tietenkin kangerteli, mutta sai kuin saikin lauseet luetuksi. Ja vähitellen kielikin alkoi kääntyä helpommin. Lukutaito kehittyi.
      Jos huonosti lukeva jää yksikseen ilman opettajan ja luokan tukea, niin kyllä lukutaito heikentyy entisestään.
      Samoin kirjoitus. Minusta on raivostuttavaa, että vielä lukionkin käyneillä ihmisillä on yhdyssanavirheitä. Minulla oli koulussa hyvä suomen kielen opettaja. Hän herätteli meissä kielikorvan eloon. Olen yrittänyt omille lapsillenikin aina korostaa, että mitä tahansa slangia ja murteita on lupa käyttää, kunhan pohjalla kuitenkin on tieto, miten yleiskielellä asiat sanotaan.
      Nyt luin, että ylioppilaskirjoituksissa ei enää oteta kirjoitusvirheitä huomioon.
      Anna mun kaikki kestää. :(

      • sim.bad

        Niinpä ne pienet puutteet abstrahoidaan nykymaailmassa tärkeämpiin kokonaisuuksiin.
        Paljon vakavampia on ajatusvirheet.


      • sim.bad kirjoitti:

        Niinpä ne pienet puutteet abstrahoidaan nykymaailmassa tärkeämpiin kokonaisuuksiin.
        Paljon vakavampia on ajatusvirheet.

        Onko palsta alkanut ottamaan takapakkia,koska vanhoja ketjuja nostetaan jatkuvasti esille?
        Kyllä suske oli sivistynyt kirjoittelija.Kiitos sain olla hänen läheinen ystävänsä,mutta annetaan hänen taivaltaa siellä taivastiellä,vailla huolten häivää.
        Huomioin,olen minäkin tuonut mielipiteeni ketjuun??


      • Ramoona_

        Äidinkielen koe säilyy yhä kaksipäiväisenä. Kirjoitustaidon kokeessa vaaditaan oikeakielisyyden hallintaa, jos aikoo menestyä. Yhdyssanat, välimerkit, isot ja pienet alkukirjaimet sekä muutkin normit ovat voimassa. Lukutaidon kokeessa oikeakielisyyssääntöjen hallinnan ei katsota jatkossa mittaavan lukutaitoa. Näin asian ymmärsin siitä luettuani.

        Mutta jos oikeakielisyyden hallitsee, toki kannattaisi taitojaan käyttää molemmissa kokeissa , ei osaaminen ainakaan lopputulosta huononna lukutaidon kokeessakaan. En oikein ymmärrä uudistuksen tarkoitusta, kun säännöt on kuitenkin opetettava ja omaksuttava.
        Mielestäni kokonaisuus ratkaisee : hyvä sisältö ansaitsee hyvän kielen. Toisaalta huono sisältö ei loistavaksi muutu, vaikka olisi joka välimerkki ja kirjain sääntöjen mukainen.

        Valtavan nopeassa tahdissa opetussisältöjä uudistetaan, entistä ei ole ehditty kuin koeajaa, kun jo seuraava muutos runnotaan läpi. Tietysti koulun pitää seurata yhteiskunnan muutoksia, mutta äidinkielen normien hallinta on kaikkialla perusasia. Kielikin muuttuu, mutta suhteellisen hitaasti ja lähinnä sanastoltaan. Kieli on tärkeä työkalu ja ajattelemisen väline, vaalimisen arvoinen asia.


      • rituliini_38 kirjoitti:

        Onko palsta alkanut ottamaan takapakkia,koska vanhoja ketjuja nostetaan jatkuvasti esille?
        Kyllä suske oli sivistynyt kirjoittelija.Kiitos sain olla hänen läheinen ystävänsä,mutta annetaan hänen taivaltaa siellä taivastiellä,vailla huolten häivää.
        Huomioin,olen minäkin tuonut mielipiteeni ketjuun??

        Aihe on tuore aina!
        Enpä edes huomannut, että oli taas noita henkiin herätettyjä ketjuja.
        Kukahan niitä nostelee? Eikö omia ajatuksia enää löydy, vai eikö viitsi älynystyröitä hieroskella?


      • tyyppi00
        rituliini_38 kirjoitti:

        Onko palsta alkanut ottamaan takapakkia,koska vanhoja ketjuja nostetaan jatkuvasti esille?
        Kyllä suske oli sivistynyt kirjoittelija.Kiitos sain olla hänen läheinen ystävänsä,mutta annetaan hänen taivaltaa siellä taivastiellä,vailla huolten häivää.
        Huomioin,olen minäkin tuonut mielipiteeni ketjuun??

        Samat sanat rituliini ja samat tyypit esillä.


      • mitenkäs
        Ramoona_ kirjoitti:

        Äidinkielen koe säilyy yhä kaksipäiväisenä. Kirjoitustaidon kokeessa vaaditaan oikeakielisyyden hallintaa, jos aikoo menestyä. Yhdyssanat, välimerkit, isot ja pienet alkukirjaimet sekä muutkin normit ovat voimassa. Lukutaidon kokeessa oikeakielisyyssääntöjen hallinnan ei katsota jatkossa mittaavan lukutaitoa. Näin asian ymmärsin siitä luettuani.

        Mutta jos oikeakielisyyden hallitsee, toki kannattaisi taitojaan käyttää molemmissa kokeissa , ei osaaminen ainakaan lopputulosta huononna lukutaidon kokeessakaan. En oikein ymmärrä uudistuksen tarkoitusta, kun säännöt on kuitenkin opetettava ja omaksuttava.
        Mielestäni kokonaisuus ratkaisee : hyvä sisältö ansaitsee hyvän kielen. Toisaalta huono sisältö ei loistavaksi muutu, vaikka olisi joka välimerkki ja kirjain sääntöjen mukainen.

        Valtavan nopeassa tahdissa opetussisältöjä uudistetaan, entistä ei ole ehditty kuin koeajaa, kun jo seuraava muutos runnotaan läpi. Tietysti koulun pitää seurata yhteiskunnan muutoksia, mutta äidinkielen normien hallinta on kaikkialla perusasia. Kielikin muuttuu, mutta suhteellisen hitaasti ja lähinnä sanastoltaan. Kieli on tärkeä työkalu ja ajattelemisen väline, vaalimisen arvoinen asia.

        Oikeinkirjoitus ja kaunokirjoitus on ymmärtääkseni ihan eri asioita. Kuka täällä ylioppilaaksi kirjoittaa.


    • Ramoona_

      Makriinalle siinä vastasin, kun hän harmitteli ylioppilaskirjoitusten uusimista.
      Olikin vanha ketju, löytyi sieltä omakin vastaukseni, joka oli jokseenkin otsikon asiasta.

    • Jos minä osaisin tuoda ajatelmani esille ilman kieliopillisia virheitä,niin sen voisi pitää lainopillisena
      erehdyksenä?
      Eihän tämä keskustelupasta liene paluu äidinkieliselle opintotunnille?
      Jos niin on,en kirjoita tänne tavuakaan? ama

      • MIstä suutuit? Aloitushan käsittelee tätä aihetta. Minä en vain havainnut, että se on vuosia vanha aloitus. Keskustelun tuoksinassa voi ajatus lipasahtaa kauemmas kuin kaunokirjoitukseen, mutta eikö tässä nyt sentään ole asiassa pysytty?
        Koetan opetella katsomaan päivämääriä. Vastaisuudessa toivottavasti pysyn poissa ikivanhoista ketjuista.


      • Makriina kirjoitti:

        MIstä suutuit? Aloitushan käsittelee tätä aihetta. Minä en vain havainnut, että se on vuosia vanha aloitus. Keskustelun tuoksinassa voi ajatus lipasahtaa kauemmas kuin kaunokirjoitukseen, mutta eikö tässä nyt sentään ole asiassa pysytty?
        Koetan opetella katsomaan päivämääriä. Vastaisuudessa toivottavasti pysyn poissa ikivanhoista ketjuista.

        En minä ole suuttunut ja minkätähden olisin?
        Ihmettelen vain noiden vanhojen ketjujen esilletuomista?
        Niitä on nyt nostettu pilvinpimein.
        Olen kirjoitellut tehnyt avauksia yli kymmenen vuotta,mutta ei minulle ole koskaan tullut mieleeni palauttaa mielipidettäni uusiokäyttöön,sorry


    • rauhaaaaa

      Luuletko että makriina on ketjun nistanut, jos siihen kirjoitti ? Siinä oli jo ennen häntä tuore päivämäärä, nikkinä pikakirjoitus, ei viittaa makriinaan ! Turhaan otat pultteja, ei tuo nostelu niin fiksua ole, mutta sallittua kuitenkin. Ja otit itsekin kantaa susmorsiameen . Koeta nyt rauhottua !

      • Kuinka toi nyt minun rauhoittumiseeni kuuluu?
        Ja ne pultit,olen kyllä niitä valmetlaisena kiristellyt aivan tarpeeksi,että oliko sinulla puskis,jotain muuta minusta jotain asiallistakin sanottavaa?
        Kaiketi ketjussa käsiteltiin oikeinkirjoitusta? Oletko aivan varma,että olet myös sitä noudattanut? rauhaaaaa


    • Wanhat ketjut boikottiin! Huomauttakaamme toisillemme, jos hairahdumme kirjoittelemaan vuosikausia vanhoihin ketjuihin.
      Olen minäkin avauksia tehnyt. Ei niihin ole ollut uusintahalua kenelläkään, sinne ovat painuneet unholaan - kaikeksi onneksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe