Hei, olisi hauska tietää, kuinka huonolla lukion päästötodistuksella olette päässeet - tai olette kuulleet jonkun muun päässeen - yliopistoon tai johonkin muuhun tiedekorkeakouluun. Sillä ei nyt ole väliä, onko mokomaa keskiarvoa valintaprosessissa tarvittu, mutta olisi siis kiintoisaa tietää, kuinka "huonoja" ylioppilaita yliopistoon todellisuudessa pääsee.
Kiva olisi toki kiva kuulla sekin, mihin yliopistoon ja mille alalle?
Kiva olisi toki kiva kuulla sekin, mihin yliopistoon ja mille alalle?
Vastaukset 11
Vanhimmat
siis erittäin laiska lukiossa ja se näkyi myös todistuksessa (yleisarvosana taisi olla b). Pyrin valtiotieteelliseen (Hki), jonne myös pääsin. Täytyypä vielä lisätä, ettei tuolla laiskuudella lukiossa ole ollut minkäänlaista merkitystä nykyisissä opinnoissa.
Kuten edellinen vastaaja, minäkin olin lukiossa tooosi laiska ja homma meni "heittämällä". Päättärin keskiarvo taisi olla 7,3, eikä yo-tokarikaan päätä huimannut. Kävin amk:n välissä, sitten vasta oikeastaan motivoiduin ja hain yliopistoon Vaasaan lukemaan englantia. Pääsin sisään pelkän pääsykokeen perusteella.
Opinnot ovat sujuneet kiitetettävästi, sekä pää- että sivuaineet. Näin sekä Vy:ssä että HY:ssa, Tay:ssa ja JY:ssa, joissa olen suorittanut jonkin verran sivuaineopintoja joo-opiskelun kautta. Nyt on gradu edessä ja sen jälkeen ehkä jatko-opinnot.
ekonomi, todistuksen keskiarvo 7,2 = ei mitään merkitystä riittää että pääsykoevaiheessa on motivoitunut ja hereillä, mitä en lukiossa TODELLAKAAN OLLUT.
pelkän laiskuuden takia lukio meni huonommin kuin mitä olisi voinut, ei yksinkertaisesti kiinnostanut lukea niitä tylsiä aineita. päättötodistuksen keskiarvo 7,8 ja C:n paprut tuli. nyt opiskelen yliopistossa, pääaineena psykologia.
Mä lusmuilin lukion ihan täydellisesti läpi, mutta sain silti E:n paperit ja keskiarvo oli 9,0. Todistusta "pilasi" ainoastaan matemaattiset aineet (fysiikka 7, pitkä matikka 7 ja kemia 8), joiden eteen olisi tarvinnut hieman nähdä vaivaa pärjätäkseen. Jollain ihmeellä onnistuin kuitenkin pääsemään Teknilliseen yliopistoon heti lukion jälkeen ja aloitin opiskelemaan tosissani. Parin vuoden jälkeen päätin toteuttaa unelmani, hain lääkikseen ja pääsin. Joten ei se lukiomenestys kaikkea merkitse, jälkeenpäinkin voi vielä aika hyvin paikkailla jos motivaatiota löytyy. Helpompaa olisi varmaan ollut, jos kaiken epäkypsyyden keskellä lukioaikoina olisin hieman opiskellut ja säästynyt parilta vuodelta "väärässä" koulussa.
Huh, ompas hyviä keskiarvoja ylläkirjoittaneilla..Ei kuulkaas tätä pistetä
paremmaksi: pääsin kuutisen vuotta sitten kunnallistieteitä lukemaan (Tay) ja lukion päättäri 6,1!! Silti valmistuin hyvin arvosanoin ja nyt ihan hyvissä hommissa:) Pääsykokeisiin tietty valmistuin erittäin hyvin..repikää siitä!
Alimmat mitä mä tiedän kauppakorkeaan päässeistä on tossa kutosen pintaan. Itsellä oli vähän alle seiskan verran.
olisin kiinnostunut kauppattieteistä,ei sulla olisi tietoa, onko sinne kuinka vaikea päästä...?voi olla että et tiedä, onhan se kuitenkin ihan eri koulu=)
Lukion 6 keskiarvolla ja A-B-linjalla kirjotuksista Helsingin oikikseen.
Reputin lukion 2 luokalla. Arvatenkin Ruotsista.
Syitä on moninaisia mutta ehkä suurin on Rock'n'roll.
Tällaset pohjat vaaditaan yliopistoon. =)
Lukion päättäri 6,5.
Olin jotenkin ylimielinen koko koululaitosta kohtaan. Kokeistakin tuli huonot tulokset, kun en katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa vastauspaperille kaikkea tietämääni, koska tiesin tietäväni enemmänkin..
Kirjoitukset A-linjalla, paitsi vedonlyönnin innoittamana, ja hissan maikan kiusaksi, korotin reaalin intin jälkeen älläksi. :)
On sittemmin, ennen inttiä ja sen jälkeen, tullut pari kertaa haettua pakkohaussa AMK:uun tradenomi-linjalle, mutta ei mitään mahiksia päästä edes pääsykokeisiin..
Pääsykokeet oli ensimmäinen kerta, kun tein oikeasti töitä ja se kannatti. Valmistuin oikiksesta hiljattain 3,5 vuoden opiskelujen jälkeen.
Oikiksessa oli sitten kavereina tyttöjä, joilla oli 9,9 keskiarvo lukiosta, mutta silti menestyimme yhtä hyvin. Yliopisto kun on siinä kiitollinen paikka, että menestyäkseen ei riitä ulkoa opetteleminen. Ensinnäkin tietoa on tarjolla rajattomasti, eikä sitä kukaan voi opetella ulkoa ja toisekseen tietoa pitää pystyä soveltamaan.