Olen vasta 19-vuotias, mutta elämäni aikana kokenut enemmän ikäviä asioita kuin ehkä monet muut ikäiseni. Olen käynyt pohjalla ja noussut jälleen ylös, silti aina kaamos valtaa mielen ilman mitään armoa.
Kaiken elämän keskellä olen saanut vielä seuralaisekseni perfektionismin, joka hallitsee arkeani enemmän kuin se saisi. Kaikki läheiseni kuvittelevat minun olevan muuten vain pinnallinen, mutta he eivät tiedä kaikkea. He eivät ole olleet näkemässä sitä tyttöä, joka lyhistyy lattialle kyyneleet silmistä valuen ahdistuneena omasta täydellisyyden tavoittelustaan.
Kaiken lisäksi kuulen paljon mauttomia piikittelyitä, jotka viittaavaat juuri tähän täydellisyyden hakuisuuteeni. Yleensä nämä asiat koskevat kuin koskevatkin ulkonäköön liittyviä asioita, mutta myös muita arkisia asioita.
On puudutavaa lähteä edes kouluun, kun aamulla kuluu liian kauan vaatteiden etsimiseen, meikkaamiseen ja hiuksetkin pitäisi laittaa. Vaatteiden tietenkin tulee olla harmoniassa toisiinsa,.. ennen sitä en voi lähteä minnekään. Kasvojen on oltava täydellisesti meikatut.. ja kaiken pitää vain yksinkertaisesti olla täydellistä. Ja jos tulee eteen tilanne, että olen myöhässä koulusta tai lähden sinne "epävalmiina", niin ensimmäinen vaihtoehto on ollut joka kerta se vahvempi vaihtoehto.
Sisälläni tiedostan sen, ettei se ole niin tarkkaa minkä näköisenä sitä nyt tuossa kulman takana kaupassa käy, mutta tuntuu kuin olisin vieraana omassa kehossani ja joudun vain katsomaan vierestä kuinka perfektionismi tuhoaa osan minusta joka päivä.
Kuinka saisin tämän jotenkin kuriin, sillä katoan pian omaan täydellisyyteeni ja silloin on jo liian myöhäistä päästä takaisin pintaan. Tätä on hankala selittää, mutta en kestä enää olla vankina omassa itsessäni.
Kaikista hulluinta on se, että olen jo alkanut todella itseironiseksi asian suhteen, mutta en kuitenkaan voi sitä pysäyttää. Pakko saada edes jostain joku tuntuma todellisuuteen, jota ironia tuntuu tarjoavan mukavalla tavalla.
Kaiken elämän keskellä olen saanut vielä seuralaisekseni perfektionismin, joka hallitsee arkeani enemmän kuin se saisi. Kaikki läheiseni kuvittelevat minun olevan muuten vain pinnallinen, mutta he eivät tiedä kaikkea. He eivät ole olleet näkemässä sitä tyttöä, joka lyhistyy lattialle kyyneleet silmistä valuen ahdistuneena omasta täydellisyyden tavoittelustaan.
Kaiken lisäksi kuulen paljon mauttomia piikittelyitä, jotka viittaavaat juuri tähän täydellisyyden hakuisuuteeni. Yleensä nämä asiat koskevat kuin koskevatkin ulkonäköön liittyviä asioita, mutta myös muita arkisia asioita.
On puudutavaa lähteä edes kouluun, kun aamulla kuluu liian kauan vaatteiden etsimiseen, meikkaamiseen ja hiuksetkin pitäisi laittaa. Vaatteiden tietenkin tulee olla harmoniassa toisiinsa,.. ennen sitä en voi lähteä minnekään. Kasvojen on oltava täydellisesti meikatut.. ja kaiken pitää vain yksinkertaisesti olla täydellistä. Ja jos tulee eteen tilanne, että olen myöhässä koulusta tai lähden sinne "epävalmiina", niin ensimmäinen vaihtoehto on ollut joka kerta se vahvempi vaihtoehto.
Sisälläni tiedostan sen, ettei se ole niin tarkkaa minkä näköisenä sitä nyt tuossa kulman takana kaupassa käy, mutta tuntuu kuin olisin vieraana omassa kehossani ja joudun vain katsomaan vierestä kuinka perfektionismi tuhoaa osan minusta joka päivä.
Kuinka saisin tämän jotenkin kuriin, sillä katoan pian omaan täydellisyyteeni ja silloin on jo liian myöhäistä päästä takaisin pintaan. Tätä on hankala selittää, mutta en kestä enää olla vankina omassa itsessäni.
Kaikista hulluinta on se, että olen jo alkanut todella itseironiseksi asian suhteen, mutta en kuitenkaan voi sitä pysäyttää. Pakko saada edes jostain joku tuntuma todellisuuteen, jota ironia tuntuu tarjoavan mukavalla tavalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perfektionismi on tiettyyn pisteeseen asti erinomainen luonteenpiirre, asiat tehdään siis hyvin. Tietyn pisteen ylitettyä siitä tulee sairaus. Kaiken pitää olla täydellistä ja edelleen täydellisempää. Asunnon sisustus, oma vartalo, oma ulkonäkö ,vaatetus,ruokavalio, käytös,koulutus,työ, kulkuväline, jopa tulevan puolison tulisi olla täydellinen. Kaikki aika sitten kuluu näiden asioiden parantamisessa täydellisemmäksi. Mikään ei kelpaa ja tulee hirveän itsekriittiseksi ja saa stressiä pienimmästäkin virheestä. Jossain vaiheessa tällaisesta elämästä tulee hyvin onnetonta, koska ei osaa antaa arvoa jo saavuttamilleen asioille. Kävelee helposti onnensa ohi ja tekee jonkun suuren peruuttamattoman virheen sen takia koska oli tavoitellut kuuta taivaalta eikä ollut tyytynyt vähenpään. Jossain vaiheessa romahtaa, jonkun asian takia, näin kävi ainakin minulle.
Eli kannattaa tyytyä hieman vähenpään antaa arvoa normaaleille jokapäiväisille asioille ja iloita siitä mitä on, eikä liikaa yritä parannella itseään, koska se tie on loputon ja kivulias.
Voisitko ajatella, että kokeilisit tehdä jonkun asian vähemmän täydellisesti? Voisi olla itselle kaikkein helpointa aloittaa jostain asiasta kotona, jolloin muut eivät sitä näkisi. Toistuvasti laiminlöisit jonkun pienen yksityiskohdan, kunnes olisit valmis löysäämään jossain muussakin asiassa.
En varsinaisesti pidä itseäni perfektionistina, mutta minussa on kyllä sellaisia piirteitä. Olen kuitenkin joutunut tekemään jo useita valintoja siitä syystä, että joka paikkaan ei ehdi ja kaikkea ei mitenkään jaksa tehdä.
Ikkunat olen pessyt keväällä ja seuraavan kerran ajattelin pestä ensi keväänä. En enää huuhtele ikkunoita erikseen, vaan pelkkä miedolla pesuainevedellä pesu ja lastakuivaus saa riittää. Pyyhin lattioita harvakseltaan, muina aikoina käytän imuria ja lastaa kuituliinaa. Välillä siedän epäjärjestystäkin vain siksi, että myös levolle täytyy jäädä aikaa.
Täydellisyyden tavoittelu ja tunnollisuus. Jos sen oppii kantapään kautta kuten minä, potku on melkoinen.