Mitä ajattelette tästä.
29-vuotias nuori aikuinen, työtön omasta tahdostaan. On rajotteita, ei voi mennä vuorotyöhön, ei tietynlaiseen työhön, ei liian kauaksi asunnostaan, vain muutaman päivän keikat kelpaa ja niistäkin jättäytyy flunssan tms vuoksi pois.
Huolissaan työttömyydestään mutta ei voi muuttaa muualle kun jäisi sukulaiset ja "turva". Kuitenkaan ei halua olla suvun kanssa tekemisissä kuin silloin jos tarvii jotain, rahaa.
Nuorempana viilellyt itseään, keskeyttänyt terapiat. Tilalle alkoholi ja ankara shoppailu. Sitten järjetön sairaalloinen liikunnan harastaminen ja anorexia. Terapiaa aloitellut useaan kertaan mutta jättää kesken, sanoo olensa terve. Pakkomielteitä tavaroiden asetteluun ja askeettiseen asuntoon.
Krooninen rahapula, pummaa vanhemmaltaan ja jos ei saa, ivaa ja sanahtelee väheksyen. Mieliala vaihtelee vittuilevasta ja ivaavasta surkeaksi pummaajaksi. Seurustelusuhteen kariutuu toinen toisensa perään, ei osaa käyttäytyä asiallisesti ellei saa kokoajan huomiota osakseen.
Perhejuhlissa ja suvun muissa tapaamisissa haluaa huomiota, jos ei saa, kiukkuaa ja vaatii tilille.
Raskas taakka kaikille kun ei tiedä miten pitäisi suhtautua. Onko pakko lähtä leikkiin mukaan ja aina huomioida, vetää perässä? Miten läheiset voisivat vihjaista että voisi kokeilla pärjäillä joskus ihan itsekin, ottaa vastuu omasta elämästään?
29-vuotias nuori aikuinen, työtön omasta tahdostaan. On rajotteita, ei voi mennä vuorotyöhön, ei tietynlaiseen työhön, ei liian kauaksi asunnostaan, vain muutaman päivän keikat kelpaa ja niistäkin jättäytyy flunssan tms vuoksi pois.
Huolissaan työttömyydestään mutta ei voi muuttaa muualle kun jäisi sukulaiset ja "turva". Kuitenkaan ei halua olla suvun kanssa tekemisissä kuin silloin jos tarvii jotain, rahaa.
Nuorempana viilellyt itseään, keskeyttänyt terapiat. Tilalle alkoholi ja ankara shoppailu. Sitten järjetön sairaalloinen liikunnan harastaminen ja anorexia. Terapiaa aloitellut useaan kertaan mutta jättää kesken, sanoo olensa terve. Pakkomielteitä tavaroiden asetteluun ja askeettiseen asuntoon.
Krooninen rahapula, pummaa vanhemmaltaan ja jos ei saa, ivaa ja sanahtelee väheksyen. Mieliala vaihtelee vittuilevasta ja ivaavasta surkeaksi pummaajaksi. Seurustelusuhteen kariutuu toinen toisensa perään, ei osaa käyttäytyä asiallisesti ellei saa kokoajan huomiota osakseen.
Perhejuhlissa ja suvun muissa tapaamisissa haluaa huomiota, jos ei saa, kiukkuaa ja vaatii tilille.
Raskas taakka kaikille kun ei tiedä miten pitäisi suhtautua. Onko pakko lähtä leikkiin mukaan ja aina huomioida, vetää perässä? Miten läheiset voisivat vihjaista että voisi kokeilla pärjäillä joskus ihan itsekin, ottaa vastuu omasta elämästään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuollaista pitäisi vedellä ympäri korvia niin että oppii tavoille.
Tyypillisen narsistin toimintaa tuollainen, ei pysty ottamaan mitään vastuuta elämästään - vanhempasi on esim. ihan turha mitään lapsenlapsia odottaa tuollaiselta sekopäältä.
annan puolikkaan pstene suhtautumisesi on päinvittua mutta olet oikeassa että jotain törkeää huomionhakua tossa on. Henkilöllä on eriätätin vaikea olla mutta eis ilti tarvitse leikkiä tuomaria ja julistaa mitä kukakin on. Jotain empatiaa edes urpo. käytä vaikk hitler korttia. tuo narsisti villitys onjo mennyt. egoismi on melkein sama asia....
toivottavasti tuo saa elämänsä kuntoon eikä enä mokaile noinpahasti. jotain senkin pitää akaa tehdä että pääseeja on vain.
Ei ole narsisti, vaan ihminen jolla on paha olla. Törkeää sanoa narsistiksi tai huomionhakuiseksi ihmistä, joka on viillellyt itseään/laihduttanut alipainoon. Koittakaapa kuulkaa itse ja kertokaa sitten miksi vitussa kukaan tekis sellasta huomion takia? Huomiota kun saa paljon helpommillakin keinoilla.
Vielä kotona asuvan teinin ruualla värkkääminen loppuu kun pistetään kova kovaa vasten, joko syö tai itkee ja syö ! Syömishäiriö höpötykset lähtee kun pidetään kuri ruokapöydässä.
Vanhempi ruuan kabssa värkkääjä ja sillä huomiota hakeva joutaa hakeutumaan hoitoon jos on kerta niin vaikea syödä. Jos on paha olla niin se pitää mennä itseensä ja miettiä mikä mättää, hakea apua eikä rasittaa harrastuksellään muita.
Ei sillä ruualla värkkämisellä mitään huomiota saa. Mitä vähemmän antaa tällaiselle huomiota, sen vähemmän tarvii tulla esittämään kenenkään ruokapöytään.
Oletpa empatiakyvytön ihminen. Toivottavasti provo, sillä muuten SINÄ olet se, kenen täytyisi sinne hoitoon hakeutua :(