Minä olen ollut aina hiljainen tyttö. Sitten kerran menin erään opiston järjestämälle kurssille ja siellä oli pahoja tyttöjä, jotka mulkoilivat minua. Ne supattelivat ja katsoivat aliarvioivasti. Pahin oli yksi punkkari, joka loi minulle murhaavia katseita. En ollut edes ehtinyt jutella niiden kanssa mitään, enkä sen jälkeen halunnutkaan. Kun lähdin opistolta, sanoin "hei", mutta he eivät puhuneet minulle mitään, mulkoilivat vain. Tietysti tuli tosi yksinäinen olo ja itketti kotona kun ei saanut kavereita kurssilta. Sitten ajattelin että ovatpa ne toiset aika helvetin huvittavia. Kun kurssi oli lopuillaan, käveli punkkari minua käytävällä vastaan katsoen minua taasen murhaavasti. Sanoin sille että "mulkoilet mua varmaan noin typerästi siksi että tiedät minun vihaavan sinua". Se oli ihan ihmeissään kun ei ollut koskaan kuullut minun puhuvan. Se meinasi räjähtää ja minä nautin. Minä olin kuunnellut sen typeriä mielipiteitä koko kurssin ajan. Se oli viimeinen kerta kun menin sinne opistolle, en halua enää törmätä niihin. Opitteko mitään? Ei kaikkien kanssa tarvitse ruveta yhteistyöhön. Ihmisen ei tarvitse olla kiltti ja alistuvainen jos toiset polkevat.
Annoin opetuksen kiusaajalle!
tyttö
91645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hienoa, että uskalsit näyttää niille ääliöille! Siinä olet oikeassa, että ihmisen ei tarvitse todellakaan alistua kaikkeen paskaan. Olen itse myös tavannut ihmisiä joiden kanssa ei yksinkertaisesti tuu millään toimeen. Sellasten kanssa en halua enää ikinä olla tekemisissä oli tilanne mikä tahansa.
Kitti Pate rohkaisusta. Ja mietitäänkö vielä yhdessä että miksi jotkut ihmiset ovat sellaisia kuin kerroin? Vallitseeko ihmisten keskuudessa sittenkin viidakon laki? toista halutaan polkea. Toivottavasti te tällä lailla käyttäytyvät kyseenalaistatte nyt toimintanne.
Mä oon aina miettinyt miks tommosia ihmisiä on olemassa. Ehkä se lähtee jo kotioloista, en tiedä. Mä todellakin inhoan niitä ihmisiä, jotka kiusaavat toisia ja pitävät itseään muita parempina. Ehkä niillä itsellään on paha olla. Mutta ei sitä pitäisi purkaa viattomiin ihmisiin. Itsekin jouduin nuorena kuulemaan vaikka minkälaista kommenttia kun olin ujo, lihava vaikka sun mitä. Silloin en osannut sanoa vastaan, mutta nykyään jos kuulen täälaista, niin
rä
oli tarkotus sanoa, että suutun välittömästi, jos joku arvostelee tai haukuu mua oikenkin henkilökohtaisesti.
Olin koulukiusattu koko persukouluajan. Yläasteella luokalle tuli tyttö, joka oikein tosissaan tykkäsi kiusata minua. Kasilla kuljin pitkään keppien kanssa ja tämä tyttö otti tavakseen potkaista kepit alta. Voin muuten kertoa, että se on rapuissa tosi vaarallista.
Ysin keväällä, luokkaretkelle lähdimme laskettelemaan. Tämä tyttö satutti polveaan (ei mitään vakavaa, mutta kipeä oli muutaman päivän) ja sai kepit. Yhden kerran tyttö kiipesi rappuja majapaikkaamme ja minä olin menossa ulos. Tytön kohdalla pysähdyin ja sanoin niin ivallisen ylimielisesti kuin vain osasin (ja kaikki tuli täydestä sydämestä): - Ajattele, miltä tuntuisi, jos nyt potkaisisin kepit altasi, ja jatkoin matkaani. Peruskoulua oli jäljellä vielä kuukausi ja tämä tyttö ei enää uskaltanut minua kiusata.
Ja vielä nyt kymmenen vuotta myöhemmin tuntuu helvetin hyvältä, että sain näytettyä sille, että minä olen vahvempi. Minun ei tarvinnut käyttää väkivaltaa, edes henkistä, ottaessani kiusaajastani niskalenkin!
.. että tytöt voivat kiusata näin, tosi ilkeätä.
Minuakin peruskoulussa kiusattiin jatkuvasti sekä fyysisesti että henkisesti. Mutta se oli osittain oma syytäni, jos joku oli lyönyt tai potkaisut minua, niin minä aina löin takaisin, ja tuloksena oli aina tappelu, missä minä sain poikkeuksetta turpaan. Joka kuukausi mulla musta silmä, kerran sain jopa kasvoihin mopon ketjulla ja todennäköisesti nenä murtui, ja se on edelleen vähän vino ja outo. En ole koskaan kertonut kenellekään tästä, kun häpeisin kamalasti. Mutta onneksi muutimme asumaan toiseen kaupunkiin, ja toisessa koulussa tilanne oli parempi, vaikka jouduin melko nopeasti taas uhriksi, kun en luottanut enää ihmisiin, ja istuin aina yksin jossain nurkassa. Mutta onneksi kiusaaminen tällä kerta oli vain henkistä, vaikka pari kertaa jouduinkin uudessakin koulussa tappeluun. Mutta siinä opettajat puuttuivat asiaan, eikä muut enää uskaltaneet kiusata minua, kun joka kerta joutuivat rehtorin puheille. Tässä vaiheessa sulkeuduin lopullisesti, minulla ei ollut ystäviä ei kavereita, eikä edes tuttavia. Samassa koulussa kävin myös lukion, mutta lukiossa minulla oli jopa pari tuttavaa. heh hieno saavutus :)
Nykyään olen taas ypöyksin, vaikka en välitä enää mistään mitään, eikä se enää koske yhtä paljon kuin ennen, näköään olen vihdoinkin tottunut yksinäisyyteen :)
Oikein paljon voimia sinulle! Muista, että ihmisen ei tarvitse selviytyä yksin. On hyvä olla ihmisiä ympärillä, vaikka olisi menettänyt luottamuksensa ihmisiin. Aina läytyy mukaviakin ihmisiä. Voit lähettää minulle sähköpostia, jos haluat. Minä kyllä kuuntelen.
yksinäisiä on niin paljon, mä en ole tottunut, mutta parempi tietää ettei ole ainoa. Mäkin muutuin tosi säikyksi ja epäluuloiseksi peruskoulun jälkeen. Ei auta vaikka tietää, että vika on omassa asenteessa. Se on tarttunut liian hyvin kiinni.
Jotenkin arvostan sun asennetta, että jaksoit tapella, vaikka se ei auttanutkaan. Musta se on aina parempi kuin alistuminen. Ja jollain tavalla sitä, joka tappelee vastaan, kunnioitetaan aina enemmän... Surullista tällainen.
Toivon, että sanoit tuon lauseen silmiin katsellen normaalilla äänellä kenties aavistuksen hymyillen. Tuossa oli tyyliä! Luulenpa, että se kiusanhenki ei ihan heti saa sua mielestäsi.