Tekeekö kunnanvaltuusto mitään työpaikkojen eteen?

metsäpöllö

Tohmajärvelle tarvitaan työpaikkoja, uusia yrityksiä mutta tehdäänkö sen eteen mitään?

17

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ideantynkää

      Eikö se monen lapsen isä saanut juuri aikaiseksi leikkipuistoremontin tuollaista toivottaisi myös syrjemmässä asuville muksuille .jos valtuuttettuja on syrjemmssä. ja heillä lapsia .niin tehkääs sama juttu..he jäävät aina paitsi näistä leikkijutuista joka kylään liukumäki keinut ja kiipeilytelineet..eikä vain Kemieen...muuten hyvä idea mutta keskittyy liikaa yhdelle alueelle kartoittakaa muksut ja sinne rakennelmat missä heitä on:D!

    • vaafio

      Eivät tee! Kunnalle on ehdotettu että Lidl tulisi Tohmajärvelle ja vaikka lahjotettaisiin tontti kaupalle, ja Lidl tulisi tänne mielellään mutta eihän kunnanvaltuusto voi sellaista hyväksyä kun itse istuvat PKO:n hallituksessa! Tuokin kauppa toisi uusia työpaikkoja ja rahaa kuntaan mutta kun eivät ota NUORTEN ehdotuksia tosissaan!

      • Niin, onko tuo Lidl asia jäänyt keskustelun tasolle, vai onko otettu yhteyttä ketjun johtoon? Keskusteluista päätellen kuntalaiset ainakin ovat innoissaan asiasta.
        Työpaikkojen luomisesta yleensä. Uusien,- pitkäkestoisten työpaikkojen luominen on kieven alla ja tähän ei vaikuta edes kunnan päättäjät. Elämme todella muutosten ja sopeutumisten vaihdetta.
        Muutokset ja sopeutuminen huomioiden, niin järkytävin asia on tämä eläkeuudistus. Todellisesti nuoret joutuvat kokemaan vielä ongelmallisemman ja vaikeamman elämän , mitä se olisi, tulevaisuus olisi edes hieman valoisampi,- helpottamalla edes hitusen nuorisotyöttömyyttä / työpaikan saantia. Ongelma ei ole meidän, vaan lähes koko länsimaiden.


      • sama..
        markkulievonen kirjoitti:

        Niin, onko tuo Lidl asia jäänyt keskustelun tasolle, vai onko otettu yhteyttä ketjun johtoon? Keskusteluista päätellen kuntalaiset ainakin ovat innoissaan asiasta.
        Työpaikkojen luomisesta yleensä. Uusien,- pitkäkestoisten työpaikkojen luominen on kieven alla ja tähän ei vaikuta edes kunnan päättäjät. Elämme todella muutosten ja sopeutumisten vaihdetta.
        Muutokset ja sopeutuminen huomioiden, niin järkytävin asia on tämä eläkeuudistus. Todellisesti nuoret joutuvat kokemaan vielä ongelmallisemman ja vaikeamman elämän , mitä se olisi, tulevaisuus olisi edes hieman valoisampi,- helpottamalla edes hitusen nuorisotyöttömyyttä / työpaikan saantia. Ongelma ei ole meidän, vaan lähes koko länsimaiden.

        tunkekaa viestiini jos sana.........., JOS tulevaisuus olisi edes hieman valoisampi.


      • tiedon väärtti
        markkulievonen kirjoitti:

        Niin, onko tuo Lidl asia jäänyt keskustelun tasolle, vai onko otettu yhteyttä ketjun johtoon? Keskusteluista päätellen kuntalaiset ainakin ovat innoissaan asiasta.
        Työpaikkojen luomisesta yleensä. Uusien,- pitkäkestoisten työpaikkojen luominen on kieven alla ja tähän ei vaikuta edes kunnan päättäjät. Elämme todella muutosten ja sopeutumisten vaihdetta.
        Muutokset ja sopeutuminen huomioiden, niin järkytävin asia on tämä eläkeuudistus. Todellisesti nuoret joutuvat kokemaan vielä ongelmallisemman ja vaikeamman elämän , mitä se olisi, tulevaisuus olisi edes hieman valoisampi,- helpottamalla edes hitusen nuorisotyöttömyyttä / työpaikan saantia. Ongelma ei ole meidän, vaan lähes koko länsimaiden.

        Lidl tulee Kiteelle.. onhan sitä odotettukin..hyvä juttu...


      • JJJLLLLL

        No ei tuu Kiteelle. Niin kauan kuin täällä on tuo K-kauppa. Mut jos tulis tohmikselle niin varmaan käytäis, käydään Joensuussakin Lidlissä.


    • odottelen

      Ei sitä kiteelle pidä laittaa,tohmajärvi on parempi koska on lähellä rajaa,ensin he käyvät ehkä joensuussa ja sitten kipasevat tohmiksen kautta kotiin rajan yli.

      Kitee on liian syrjässä,tohmajärven läpi kulkee noin 1.3 milj ihmistä vuosittain ja mahdollisesti se kasvaisi tulevaisuudessa jopa 2.5 miljoonaan.

      Tohmajärven etu on,paikkallista työvoimaa joka tekee nurisematta.

      Lidl tontti pitää saada tohmajärvelle näyttävälle paikalle,lidl tulee tekemmän elämänsä tilin ,ei edes joensuussa osteta niin paljon kuin se tohmajärvellä olisi.

      Kesälahti,kitee , tuupovaara hoilola ,öllöllä, kiihtelysvaarakin,venäläiset ja itse tohmajärveläiset käyttäisivät tätä,osa joensuulaisiakin koska he käyvät rajalla tankilla.

      Vain pöljyydestä voi enään kärsiä jos ei tajuta nyt puhua lidliä tänne,olisihan se tohmajärven maamerkki jopa ja se on kaikille mieluinen puuha ja odottamisen juhla.

      Kitee tulee näivettymään veroprosentteineen mutta tohmajärvi ei,koska täällä käy kauppa.

    • eeehhehehee

      Kyllä tekkee. Meinaavat 50000 euron määrärahan erottaa, jotta voisi palkata jonkun ehtimään työ- tai työkokeilu- tai kuntouttavia työtoimintapaikkoja paikkakunnan pitkäaikaistyöttömille. Eli paikkakunnan pitkäaikaistyöttömät työmarkkinatuen saajat saavat päälle 9 euron korvauksen päivässä siitä, jos menevät vaikkapa sikatilalle karsinoita pesemään ja lantaa luomaan. Myös kunnan uimarantojen kunnostusta olisi, tienvarsilta roskien keräämistä, feissarihommaa hyväntekeväisyyspuljuille, tai vaikkapa amerikkalaiseen tyyliin kantaa päällään kaupan edessä mainoskylttiä esim. venäjänkielellä, että "kupju oshen harasoo produktii"...

    • hermotmenee

      Eivät tee mitään,jotain typi 9e juttuja vedätetään ihmisille,ei tarjota töitä kunhan siiretään pois edestä.Attendo pyörittää tätä ja alkaa käymään hermoon koko souvi.

      Lidl :ä ehdotin aikoja sitten jolloin saadaan työpaikkoja ,eiköhän se ole aika laittaa vaikka se k-s marketin ovet kiini,meitä ei asiakkaana ja kuntaeläjinä enään kiinosta nuo rosvo kaupat.

      Työtä olisi saatava ja viljelöille aputyövoimaa josta kunta voisi maksaa ihan hyvin esim:5 tunnin palkan per päivä olkoon vaikka työntekijälle 10 euroa tunti viitenä päivänä viikossa.

      Tämä ehkäisisi syrjääntymistä,erikoisesti niille jotka asuvat maaseudulla keskustan ulkopuolella juuri viljelöiden lähitienoolla.Toki muutkin yrittäjät olisi tervetulleita hankkeeseen,saisivat aputyövoimaa ja työntekijä saisi rahaa.

      Alkaa ottamaan aivoon 9 euron päivähommat jota tuo attendo typiprojekti suoltaa.

    • hommiaon

      Nyt kun Onkamosta tyhjenee taimitarha, niin eikö kunta voisi perustaa taimiosuuskunnan, jonne toimittaisi näitä työttömiä ja taimitarhalla voisi kasvattaa esim. sahramikrookusta (Crocus sativus), jonka luotteja pitää kerätä käsin keväällä. Sahraminen kilohinta on n. 6000 euroa/kilo, ja siihen kiloon tarvitaan urheilukentällinen kasvatustilaa. Poiminta on tehtävä heti, kun luotti tulee kukassa näkyviin yhden yön aikana eli se on kiireistä hommaa. Mutta jos kylvisi ne sipulit vähän eri aikoihin, niin poimintaa voisi jaksottaa pidemmälle ajalle keväällä ehkä. Siellä sitten kykkisi muutaman viikon aikana työllistettävät, että ne kaksitoista viikkoa tulevat täyteen, sitten krookukset peitetään mullalla ja pinnalla kasvatetaan vaikkapa kissanheinää, jota leikataan ja pakataan eläinkauppoihin myytäväksi hyvällä kilohinnalla. Ja osuuskunnan jäsenet saisivat sen työmarkkinatuen lisäksi 9 euroa/pv 300 euroa kuukaudessa osuuskuntapalkkiota työkuukausilta ja ei tuet putoaisi. Samanlaisia osuuskuntia voisi perustaa esim. vanhusten omaishoidon sijaistus- ja ystävätoimintaan, lasten ja nuorten kerhotoimintaan koulun ja päiväkodin jälkeen ja lasten/vanhustenparkkipalvelu perisi pienen korvauksen hoitotuntien mukaan. tms. Kotitalkkariosuuskunta kiertäisi tekemässä pikkuhommia tarvitseville, esim. pihan tai kattojen lumenluonnissa, halonhakkuussa, lampunvaihdossa, asioinnissa, virikepalvelussa jne. Eli tässä yheltä kylähullulta ideaa pukkaa, jolla saataisiin Suomi ainakin paikkakunnallamme nousuun!

    • tarmo

      Kunta ei ole mikään osuuskunnan pyörittäjä.

    • palkkapitääsaada

      Ja tuo 9 euroa päivä 300ekk ei riitä kun matkakuluihin,silläkö pitäisi raataa urakalla?kenties vielä 8 tunnin päivää?

      Jos olisi 1500kk ja 9e päivä niin se olisi sinne päin.Ei tässä minnekkään onkamoon kannata ajella kenenkään ja pitää henkilöautoa jos ei saa asian mukaista korvausta.

    • Työtäkansalle

      Ei mutta! Perustakee Tohmajärvelle pakolaisten vastaanottokeskus entisen metsäoppilaitoksen tiloihin tai muihin tyhjiin tiloihin. Ja varmaan sinne mahtuisi pakolaisia lähes tyhjillään oleviin entiseen Risteenhoviin, siellä olisi pojille aktiviteettia, kuten uima-allas, ampumarata, ihana luonto, halal-ruokaa suoraan tiloilta ja lähiruokaa kaupoista. Se työllistäisi paljon pitkäaikaistyöttömiä seuraneiteinä, suomenkielen opettajana, keittäjänä, asuntolan valvojia, johtajaa, siivoojaa, pyykkäriä ym. ja muita suomalaisia työttömiä. Projektirahan avulla pakolaisia voitaisiin aktivoida kuten suomalaisiakin kuntouttavaan työtoimintaan vaikkapa pakolaistelttojen valmistuksessa ja ne lähetettäisiin SPR:n kautta sinne sotatantereiden pakolaisleireille. Eikö valtion (SPR:n) raha ja pakolaiset Tohmikselle kelpaa vai ? Siitä vain tiloja tarjoamaan maahanmuuttovirastolle.

    • MUUALTA

      Tuo vastaaottokeskus, älä odota, että kunta sen perustaa. Vuokraa itse tilat ja perusta. Kysy neuvoja maahanmuuttovirastosta. Tarpeellinen määrä (ammattitaitoista) porukkaa töihin. Jos et itse uskalla tai osaa, vinkkaa vaikka jollekkin ykstyistä hoivapaikkaa pitävälle. Siis olen ihan tosissani, ota yhteys maahanmuuttovirastoon, SPR-ään yms. Ja heti, nyt on jo kiire.

    • kitkitkittee

      Joo, ei enää ehdi. Tohmajärvi on köyhä paikka. Kiteelle ne majoittaa Puhoksen entisen maatalousoppilaitoksen tiloihin parisataa pakolaista, eli sinne on perustettu pakolaisten ghetto ja se työllistää ainoastaan henkilöitä, jotka ovat saaneet pestin tiskin alta sopimuksen mukaan tuttavankauppana, ei ole ainakaan te-keskuksen sivuilla työpaikkoja ollut auki rehellisesti. Eli jotkut hyötyvät näistäkin pakolaisista, lypsylehmien tilalle on tullut matu-sonnit.

    • Tohmajärvinousuun

      MUTTA: FinnAust Mining saattaa työllistää satoja tulevaisuudessa, jahka se kulta-nikkeli-kupari-mineraalikaivoshanke käynnistyy toden teolla! Nythän yritys toimii Grönlannissa titaniumin kaivannassa. Yksi suomalainen Kuronen on johtajana Outokummussa (aika aution näköisessä keltaisessa talossa on konttori) ja alihankintayritys (yritykset) toteuttaa kaivamiset ja firman rahoittajat ovat jossain ulkomailla ja koko FinnAust Mining osakeanti on englantilaisessa Bloomingissa listattu, ei edes OMX:ssä ja jossain Taiwanissa on joku suursijoittaja, joka uskoo vaarojemme salaperäisiin rikkauksiin. Niin että hommatkee vaskoolit ja alakakee vaskata hiekkamonttujanne purojen varsilta, jos vaikka kulta- tai muu arvokas suoni iskee kohalle! Vaskata saa ilman lupia omalta maalta pikkueriä, siinä olisi peräkylien työttömille entisille pienviljelijöille mukavaa liikuntaharrastusta ja mahdollinen tuotto kuuluu vain pääomatulojen piiriin. Mutta jos koneella kaivaa ja ränneillä huuhtoo, niin siihen tarvitaan jo Tukesin lupa ja maksettava on valtaus- ja kaivuu ja kullanhuuhdontamaksut.

    • Remonttipakolainen

      Mitenkäs sille Risteenhoville kävi?

      Täältä Helsingistä kirjoittelen, ja täällä on aika huutava tarve putkiremontin alta karkaavien väistötiloille. Pari kuukautta voisi eläkeläinen asua vapaaehtoisesti kauempanakin Helsingistä. Päälle kun saisi vielä sopimusruokapaikan, niin a vot. Eikä tulijat rajoittuisi kesälomakuukausiin, remontteja tehdään ympäri vuoden. Hometalorempat toinen pysyvä riesa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4472
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      351
      2243
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2220
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1901
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      108
      1843
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      459
      1805
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1519
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      493
      1376
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      45
      1350
    Aihe