Homo jani näköjään vihaa vanhaa Tuulikkia?

Jani harrastaa ikärasismia ja vihaa Tuulikkia, toivoo jatkuvasti että Tuulikki lähtis jo pois talosta? Mikä tuo pieni lapsellinen epäonnistunut homo luulee olevansa?? Tuollaisten homojen kuuluuis olla hiljaa nurkassa häpeämässä ja miettimässä että missä meni vikaan kun näin kävi!!

Miten muuten on nykyään mahdollista että nää homot hyppii ihan silmille meni minne meni ja katsoi mitä ohjelmaa vaan telkusta? Miten tälläiseen on jouduttu??
4122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuka on Jani?
En puolustele mitenkään homoja, mutta kyllä Tuulikin pitää poistua talosta ensin tai sitten samaan aikaan.
Vaikka jo ensi sunnuntaina.

Äänestä

vöi öllä jös hälyää.

Äänestä

Ensinnäkin homot eivät ole vaarallisia tai muutenkaan pelottavia ihmisiä. Homo-Janit eivät ole itse homouttaan valinneet, ei myöskään bb-Joni. Homous on geeneissä, joten valinta on tapahtunut jo kun homo-janin vanhemmat ovat yhtyneet. Homoutta vain jostain syystä esiintyy joissain suvuissa enemmän ja todennäköisyys homolapsen syntymälle näin suurempi joillain kuin joillain toisilla. Jos homousgeenin omaavat vanhemmat noudattaisivat yhden lapsen perhepolitiikkaa, olisi tulevaisuudessa homojen suhteellinen osuus laskeva koko kohortissa. Ilmeisesti kuitenkin tilanne menee niin päin, että resessiivisen homousgeenin omaavilla on keskimääräistä kovempi vietti toimintaan, jota lisääntyminen vaatii, joten homoja aina silloin tällöin syntyy sukuihin, joissa on siihen taipumusta.

bb-Jonilla ei siis ole mitään syytä olla hiljaa nurkassa häpeämässä ja miettimässä että missä meni vikaan kun näin kävi.

Äänestä

Homo Joni on niin ällöttävän akkamainen, että oikein pahaa tekee sitä ääliötä katsoa.
Millä oikeudella ja millä lahjakkuuksilla se homo Joni nimittelee Tuulikkia akaksi, kuten on tehnyt P.K.huoneessa.
Akaksi se nimittelee omaa mummoaankin varmaan.
Sivistystä vailla oleva kakara.
Kyllä se pikkupoika joutaisi kotiinsa kasvamaan.
En tuommoista homoa katsoisi päivääkään, jos asuisi meillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Homous on sairaus kirjoitti:

Jani harrastaa ikärasismia ja vihaa Tuulikkia, toivoo jatkuvasti että Tuulikki lähtis jo pois talosta? Mikä tuo pieni lapsellinen epäonnistunut homo luulee olevansa?? Tuollaisten homojen kuuluuis olla hiljaa nurkassa häpeämässä ja miettimässä että missä meni vikaan kun näin kävi!!

Miten muuten on nykyään mahdollista että nää homot hyppii ihan silmille meni minne meni ja katsoi mitä ohjelmaa vaan telkusta? Miten tälläiseen on jouduttu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu