Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Peppuseksiongelma

Kyseessä lienee aika tavallinen tapaus, eli mies tykkäisi peppuseksistä enemmänkin mutta itse olen sen suhteen jotenkin ”lukossa” muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen. Edellisessä suhteessani peppuseksi toimi ja pidin siitä itsekin, mutta nykyisellä miehelläni on varsin kookas kalu minkä olen huomannut aiheuttavan haasteita. Asiaa ei auta se, ettei mies tunnu ymmärtävän tilannetta lainkaan minun kannaltani.

Alkuvaiheessa mies yritti monta kertaa survaista kalunsa peppuuni yhtäkkiä kesken ”tavallisen” seksin ilman liukkaria tai minkäänlaista lämmittelyä ja sehän sattui niin, että jouduin viheltämään pelin poikki samantien. Ehdotin aina jälkeenpäin että kokeiltaisiin seuraavaksi liukkarin ja peppudildon kanssa ja mies näihin ainakin näennäisen auliisti suostuikin, mutta seuraavalla kerralla lopputulos oli taas sama – äkisti kuivana kakkoseen. Lopulta kihahdin ja väänsin rautalangasta, että peppu- eikä mitään muutakaan seksiä ei enää tipu jos yllärikakkoset jatkuvat eikä liukkaria ja lämmittelyä saada mukaan kuvioihin. Tämän jälkeen olemme pari kertaa kokeilleet peppuseksiä liukkarilla. En vain osaa enää rentoutua tilanteessa siten niin kuin pitäisi. Ensimmäisellä liukkarikerralla mies pääsi kokonaan sisään ja pyysin häntä pysähtymään siihen hetkeksi paikoilleen, jotta paikkani olisivat tottuneet kaluun ja rentoutuneet. Mies mumisi kiimoissaan että juujuu, otetaan vain varovasti mutta samantien alkoi kuitenkin armoton jyystö. Kipu iski taas ja riuhtaisin itseni pois. Jälkeenpäin mies vielä kommentoi mielestäni vähän pilkallisella sävyllä, kuinka ihanalta pepussani olo olikaan tuntunut - siihen saakka kunnes olin pyytänyt häntä pysähtymään paikoilleen. (Wtf?!) Seuraavalla kerralla emme päässeet enää niinkään pitkälle. Mielessäni takoi vain ettei miestä kiinnosta pätkän vertaa sattuuko muhun vai ei, enkä osannut rentoutua minkä takia pelkkä yrittäminenkin aiheutti sattui liikaa eikä asiasta ole puhuttu sen jälkeen. Tiedän kuitenkin, että mies tuosta peppuseksistä vielä haaveilee.

Itsekin haluaisin niin saada tuon peppuseksin toimimaan; sekä siksi että tiedän miehen pitävän siitä niin paljon mutta myös siksi että olen kyennyt siihen aiemmin ja saanut siitä itsekin nautintoa. En vain tiedä miten saisin miehen sisäistämään, että lämmittely, liukkari ja varovaisempi eteneminen olisivat tuon suhteen a ja o. Tragikoomista on myös se, että mies pitää kyllä oman peppureikänsä hyväilystä ja nuolemisesta mutta kun olen muutaman kerran ehdottanut että hän itse tai minä kokeilisin antaa peppudildoa miehelle itselleen niin hän on kieltäytynyt jyrkästi vedoten siihen että se kuitenkin vain sattuisi niin paljon..

Tätä peppuseksiasiaa lukuun ottamatta mies on mitä ihanin, hellin ja huomioivin ja osaa ja haluaa myös tyydyttää minut sängyssä varsin hyvin. En kuitenkaan ole valmis tuntemaan niin isoa kipua pitkän aikaa vielä aktin jälkeenkin vain ollakseni mieliksi. Onko kellään vinkkejä miten asian voisi ehkä saada ratkaistua..?
4595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Survaise miehellesi iso tappi kuivana kans kakkoseen, tietää oikeesti miltä se tuntuu. Miehesi ei ole sinun tunteestasi kiinnostunut jos ei malta. Niin monta kertaa törmännyt samaan nainen sanoo että mies yrittänyt ilman lämmitystä puoli väkisin. Pelko siitä tulee ja jännitystävon vaikea enää laukaista kun luota toiseen.

Äänestä

Ei selvästikään ongelma ole miehen iso vehje, vaan että hän on tyhmä.

Äänestä

No jopas on teillä "ihana ongelma"... odotatko mies lähtee sen haluamansa peräreijän perässä muualle josta kyllä heruu...?

Ehdotan jos mä voisi olla se teidän tilapäinen auttaja suhteessanne, olen halukas vakisellaisen ukkelin kanssa suhteeseen, ja jopa sellaiseen suhteeseen jossa bi-aviomies haluaisi vakkari seuraa jos ei muuta?!

Ilmeisesti olette nuorehko "pari" - vai joko tiet erillään, ja vain peppuseksin puutteen takia? Oi meitä!

Äänestä

otat siltä suihin seisoviltaan ja sitä ennen olet peukalon hionut 60 santapapererilla, juuri ennen kuin himotipan kusinen maku tuntuu nielussasi survaiset äkkiä kakkoseen peukalon ja katsot mitä seuraa. a hei älä unohda kertoa kokemustasi täällä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ruskatalvi kirjoitti:

Kyseessä lienee aika tavallinen tapaus, eli mies tykkäisi peppuseksistä enemmänkin mutta itse olen sen suhteen jotenkin ”lukossa” muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen. Edellisessä suhteessani peppuseksi toimi ja pidin siitä itsekin, mutta nykyisellä miehelläni on varsin kookas kalu minkä olen huomannut aiheuttavan haasteita. Asiaa ei auta se, ettei mies tunnu ymmärtävän tilannetta lainkaan minun kannaltani.

Alkuvaiheessa mies yritti monta kertaa survaista kalunsa peppuuni yhtäkkiä kesken ”tavallisen” seksin ilman liukkaria tai minkäänlaista lämmittelyä ja sehän sattui niin, että jouduin viheltämään pelin poikki samantien. Ehdotin aina jälkeenpäin että kokeiltaisiin seuraavaksi liukkarin ja peppudildon kanssa ja mies näihin ainakin näennäisen auliisti suostuikin, mutta seuraavalla kerralla lopputulos oli taas sama – äkisti kuivana kakkoseen. Lopulta kihahdin ja väänsin rautalangasta, että peppu- eikä mitään muutakaan seksiä ei enää tipu jos yllärikakkoset jatkuvat eikä liukkaria ja lämmittelyä saada mukaan kuvioihin. Tämän jälkeen olemme pari kertaa kokeilleet peppuseksiä liukkarilla. En vain osaa enää rentoutua tilanteessa siten niin kuin pitäisi. Ensimmäisellä liukkarikerralla mies pääsi kokonaan sisään ja pyysin häntä pysähtymään siihen hetkeksi paikoilleen, jotta paikkani olisivat tottuneet kaluun ja rentoutuneet. Mies mumisi kiimoissaan että juujuu, otetaan vain varovasti mutta samantien alkoi kuitenkin armoton jyystö. Kipu iski taas ja riuhtaisin itseni pois. Jälkeenpäin mies vielä kommentoi mielestäni vähän pilkallisella sävyllä, kuinka ihanalta pepussani olo olikaan tuntunut - siihen saakka kunnes olin pyytänyt häntä pysähtymään paikoilleen. (Wtf?!) Seuraavalla kerralla emme päässeet enää niinkään pitkälle. Mielessäni takoi vain ettei miestä kiinnosta pätkän vertaa sattuuko muhun vai ei, enkä osannut rentoutua minkä takia pelkkä yrittäminenkin aiheutti sattui liikaa eikä asiasta ole puhuttu sen jälkeen. Tiedän kuitenkin, että mies tuosta peppuseksistä vielä haaveilee.

Itsekin haluaisin niin saada tuon peppuseksin toimimaan; sekä siksi että tiedän miehen pitävän siitä niin paljon mutta myös siksi että olen kyennyt siihen aiemmin ja saanut siitä itsekin nautintoa. En vain tiedä miten saisin miehen sisäistämään, että lämmittely, liukkari ja varovaisempi eteneminen olisivat tuon suhteen a ja o. Tragikoomista on myös se, että mies pitää kyllä oman peppureikänsä hyväilystä ja nuolemisesta mutta kun olen muutaman kerran ehdottanut että hän itse tai minä kokeilisin antaa peppudildoa miehelle itselleen niin hän on kieltäytynyt jyrkästi vedoten siihen että se kuitenkin vain sattuisi niin paljon..

Tätä peppuseksiasiaa lukuun ottamatta mies on mitä ihanin, hellin ja huomioivin ja osaa ja haluaa myös tyydyttää minut sängyssä varsin hyvin. En kuitenkaan ole valmis tuntemaan niin isoa kipua pitkän aikaa vielä aktin jälkeenkin vain ollakseni mieliksi. Onko kellään vinkkejä miten asian voisi ehkä saada ratkaistua..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu