apua

Hei! olen vielä aika nuori, enkä ole seurannut paljon politiikkaa. Haluaisin kumminkin tietää enemmän Usa:n tilanteesta( Bushin vaikutuksesta, Irakin tilanteesta (miksi sotaa (muuta kun öljy ja uskonto, terrorismin ehkäisy?) Miksi tilanne jatkuu vaan...? olisikohan jossain sivua, tietoiskua asiasta tms.
5291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yhdysvaltain politiikan perustana on Paul Volfowitzin oppi, minkä mukaan Kiina ja Venäjä on tungettava Persianlahdelta pois ja jos mahdollista niin vielä entisistä neuvostotasavalloistakin ennen kuin ne ehtivät pureutua sinne.

Bushin hallinto on uuskonservatiivisten ajattelijoiden rohkaisemana ryhtynyt urakkaan.

Ranskan ja Venäjän kielteisyys Irakin sotaan johtui siitä, että Bushin hallinto aikoi siirtää niille varatut öljylähteet amerikkalaisyhtiöille.

Nyt kun jaosta ollaan pääsemässä yksimielisyyteen, ovat asenteet lieventyneet.

Yhdysvalloissa suunnitellaan presidentinvaalien jälkeen asevelvollisuuden laajentamista ja Irakin sodan hoitamista loppuun riittävin joukoin.

Yhdysvalloissa oppositio pelkää joutuvansa Irakin sodan lisäksi vielä Iranin ja Pohjois-Koreankin sotaan.

Suomen ulkopolitiikka on nojautunut ensiksi Yhdysvaltoihin ja Irakin operaatioon, sittemmin Ranskaan ja Irakin operaation kritisoimiseen.

Bush saattaa voittaa vaalit eikä Venäjäkään ole Suomeen tyytyväinen mediajulkisuudesta päätellen.

Kannattaa lukea Paul Volfowitzin kirja The Grand Chessboard - American Supremacy and its imperatives ja kuunnella suomalaiskommentaareja siitä.

Suomessa lehdistö ei ole kovinkaan selkeästi tuonut esille, mistä on kysymys. Irakin sodan tarkoituksena oli alentaa öljynhintaa kymmenellä dollarilla 35:stä 25:een. Nyt öljyn hinta on miltei 55 dollaria.

Tästä taas seuraa, että turvallisuushakuinen EU ajautuu Venäjän öljyn ja maakaasun varaan, erityisesti Saksa, jonka on korvattava ydinvoimaan maakaasulla.

Äänestä

Luepa Jertta Blomstedtin kolumni Vaiettuja uutisia,27.10. Aika järkyttäviä asioita tulee ilmi. www.yleradio1.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nina 14v kirjoitti:

Hei! olen vielä aika nuori, enkä ole seurannut paljon politiikkaa. Haluaisin kumminkin tietää enemmän Usa:n tilanteesta( Bushin vaikutuksesta, Irakin tilanteesta (miksi sotaa (muuta kun öljy ja uskonto, terrorismin ehkäisy?) Miksi tilanne jatkuu vaan...? olisikohan jossain sivua, tietoiskua asiasta tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu