Kirja, jota et lukisi uudelleen ei ollut lukemisen arvoinen. Minkä romaanin ottaisit mukaan "autiolle saarelle" uudelleen lukeaksesi?
Nuorten suosikkeja kolme vuosikymmentä sitten olivat mm. Ahon Rautatie, Turusen Simpauttaja, Hessen Arosusi, Laxnesin Salka Valka, Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä.
Mikä on sinun mieliromaanisi?
Nuorten suosikkeja kolme vuosikymmentä sitten olivat mm. Ahon Rautatie, Turusen Simpauttaja, Hessen Arosusi, Laxnesin Salka Valka, Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä.
Mikä on sinun mieliromaanisi?
Vastaukset 40
Vanhimmat
kirja on Salka Valka ? Islannistako se kertoo ?
Olen = kdp, mutta usein kirjoitan tällä nikillä kun en jaksa rekisteriin mennä.
Luin itse sen nuorena v. 1957 kun hän oli saanut kirjallisuuden Nobelin. Valitettavasti en ole sitä vuosikymmeniin lukenut joten paikallan olisi tutustua "satujen saaren" mielenkiintoiseen kirjailijaan - ei ihan kevyttä luettavaa.
Islannista senverran vielä, että luin juuri näistä saaren saaga-tarinoista.
että täytyykin varmaan mennä kirjamessuille viikonloppuna, sieltähän kun voi löytyä vaikka mitä !:)
Katsellessani työpöytääni ja kirjahyllyjäni niin päädyin lopulta erääseen hyvin luettuun ja käytössä kuluneeseen kirjaan, jonka hankin v. 1957.
Hintakin näkyy vielä 600 mk, joka oli siihen aikaan nuoren miehen päiväpalkka.
Se oli ensimmäinen oma Raamattuni.
Pienen präntin takia en enää viime aikoina ole sitä juuri lukenut kuin hyvässä valaistuksessa.
Fransiskus Assisilainen (Giovanni) rukouksen kirjoitin sen etulehdelle, jossa se on edelleen:
"Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale:
niin että sinne,
missä on vihaa, toisin rakkauden.
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, loisin yksimielisyyden,
missä eredhystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luotttamukseen,
missä pimeyttä, toisin Sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin, että , oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärrystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita.
Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään."
Nykyisin ei tahdo enää löytöjä tehdä kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Muuten kirjamessut ovat hyvinkin avartavia ja siellä tapaa myös muita etsiskelijöitä.
Aikanaan tutkin antikvariaattien kirjallisuutta ja nyt tauti on iskenyt myös lapsiini.
Tulee soitto:
- Minä olen antivariaatissa Tampereella, Helsingissä, Tyrvään kirjakaupassa ja löysin... Isä, onko meillä tämä jo ?
Mieluisana pidin yllätystä, jonka koin aikoinaan pienen osuuskaupan ale-kirjalaatikolla.
Käteeni osui nahkakantinen Urho Kekkosen "Puheita ja kirjoituksia" ja päätin heti ostaa sen.
Myyjättäreltä kysyin äimistyksissäni:
- Onko teille tullut erehdys ? Tässä on Urho Kekkosen omakätinen omistuskirjoitus ja kirjaa on painettu vain sata numeroitua kappaletta ja tämä on n:o 94.
Voihan Raamattuakin lukea kuin romaania.
Siitä on kirjoitettu lukematon määrä romaaneja.
Bär Lagerqvistin Barabbas on jäänyt mieleeni erityisesti. Todella vaikuttava ruotsalaisen nobelkirjailijan romaani rosvosta, joka pelastui
kun Jeesus tuomittiin.
Sienkiewitsin Quo Vadis on toinen myös elokuvana yksi parhaista.
minun "ohjekirjani" on oikeastaan sellainen lapsuudenaikainen "muisto", josta löytyy pieniä sanoja iloon kuin myös lohdutukseen aina vaan ...
niitä löytöjä etsiessä siellä hurahtaa helposti vaikkapa koko päivä ...
suomen kuninkaat norjalais-islantilaisten saagojen mukaan, sellainen on joskus tullut vastaan nettisivuilla.
...mutta onhan huomenna päivä uus
ja tulevalla viikolla kuus !
Niin minkä lukisit.
Eemeli ei lue samaa kirjaa toista kertaa, ymmärtää kerrasta. Muutenkin mailma on lukemattomia kirjoja pullollaan, että miksi turhaan taas kahlaa samassa kaislikossa.
kun köyhässä kodissa ei ollut varaa hankkia paljon kirjoja ja kirjastokin oli kaukana,tuli luetuksi ainakin Väinö Linnan romaanit useaan kertaan. Myöhemmin Steinbeckin Eedenistä Itään ja Tolstoin Anna Karenina ovat olleet suosikkejani.
minulle ovat olleet Agatha Christie, Steinbeck,Sheldon,MacLean jne.
Aina riippuu mielenlaadusta. Jos on tylsää silloin olen lukenut MacLeanin ym. vauhdikkaita teoksia.
Jos kaipaa hieman jännitysta - Christie piisaa
jos vähän hempeämpää ..... Sheldon jne
Papillonin voisin lukea vielä uudelleen ja tottakai Okalinnut, Tuulen Viemää ja Scarletin.
Siinähän niitä tulikin jo.
Ai niin joo Hessen sai aina lukea moneen kertaan sivuja kelaten ,jos pikkaisenkin hidas äly vinksahti sivuraiteille,ei ole koskaan ollut sitä kuuluisaa Kennedyn nopean lukemisen taitoa,ai niin olen tässä meinannut ottaa vielä ystävyyden talon käsittelyyn,Steinbec vie tarinaa hienosti,no nykyään taitais mennä Aku Ankassakin kaksi viikkoa,ei kerkiä lukemaan kun on istuttava tässä vähäkin vapaa-aika,mokomakin mylly.
Jotain niistä saa aina toisinaan on erittäin mielenkiintoisia niinettei malta ollenkaan lopettaa vaikka miten paksu kirja on ja sivuja satoja jopa tuhannenpäälle
Mutta koskaan en lue mitään kirjaa uudelleen.
Kun tiedän mitä tapahtui ja tapahtuu ei kiinnosta lukea uudelleen mitään ei niitäkän mitkä aivan valloittaa.
Jokainen omalla tavallaan lukee .Minä haluan lukea aina vain lissää uutta .on niin paljon uusia ja lukemattomia kirjoja olemassa.
Joskus jos kirjat loppuu niin voin palata uudelleen lukemaan jotain mielenkiintoista .
Se on sama jos matkustan ulkomaille menen aina eripaikkaan aina jotain uutta haluan kohdata ja uusiin ihmisiin tutustua ,elämä on niin lyhyt ja on niinpaljon nähtävää ettei voi samaan paikkaan mennä uudelleen ennenkuin on ollut jokapaikassa muualla.
Monessa paikassa käydessä ajattelen että tänne palaan on niin mahtavaa ja mukavaa ja upeaa ja paljon kaikkea erilaista ,mutta sitten tulee se uteliaisuus aina uutteen ,se mikä onnähty on nähty ja sinne voi palata sitten kun on muutkin nähtynä .
Sellaista on elämä eli jokainen ei lue samaa kirjaa uudelleen eikä ole sen huonompi kirja luettavaksi eli aina kannattaa lukea .
Onhan paljon niitä jotka ei lue koskaan mitään kirjoja sitäkin voi joskus vain hämmästellä no jokaisen oma asia sekin on .
lukeminen kannattaa aina, on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Vuosien päästä huomaa, että on kasvanut korkoa korolle.
tuli mieleeni eräs jostain lukemani määritelmä, että ihminen on vanha, kun ei jaksa lukea aloittamaansa kirjaa loppuun. Nuorempana en koskaan jättänyt aloittamaani kirjaa kesken, mutta viime vuosina olen huomannut joskus niin käyvän. Ja juuri siitä syystä, että maailmassa on niin paljon kiinnostavia kirjoja,että miksi tuhlaisin aikaa sellaiseen, mikä ei kiinnosta oikeasti?
"Lue parhaat kirjat ensin,
muutoin et ehkä koskaan saa tilaisuutta
lukea niitä lainkaan".
"Älä lue hyviä kirjoja, elämäsi on siihen liian lyhyt.Lue vain parhaita kirjoja."
En muista kenen tämä ajatelma on, mutta ainakin itse luen rakkaita kirjoja yhä uudelleen.
Eräs hyvä "ammennusastia" on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, josta tämän tästä luen katkelmia ja ne saavat mielikuvitukseni liikkeelle. Nautin Kiven tekstistä ja kielellisestä rikkaudesta.
Köyhä poika kuljettaa Äitiänsä rattailla,
Abarheitin aikaisessa Etelä Afrikassa.
Tarkoitus päästä Äitinsä kotiseudulle.
voi itse valita oman mielenmukaan sinusta hyvä tai paras kirja ei ole minun mielestä välttämättä sitä.
Ja et voi tietää mikä on paraskirja ennenkuin olet kaikki kirjat lukenut
Georges Simenonin toinen tuotanto, joka on hieman tuntemattomampi meillä, kuin nuo Komisaario Maigret-dekkarit.
Kissa ja papukaija
Sairaalankellot
Juna Venetsiasta
Kirje tuomarilleni
Kuoleman varalle
Lukekaa ja kokekaa jotain sykähdyttävää. Todellisia helmiä luettuna.
nekin, kovasti pidin niistä minäkin.
Nuoruusvuosieni ehdottomat mielikirjat Dumakselta olivat; Kolme muskettisoturia ja Monte Kriston kerivi. Mukaan vaikka autiolle saaralle sadepäivän ratoksi bambumajaan, sataako muuten autiolla saarella?
Monet Leon Uriksen kirjat ovat olleet mielilukemistoani aivan nuoruusvuosiltani.
Exodus oli ensimmäinen ja elokuvanakin mieluisaa katsottavaa. Musiikki tuo elokuvana itselle uusia ulottuvuuksia. Joitain katson jopa musiikin vuoksi.
"Kummisedän" musiikki on todella kaunista...
Boris Pasternakin romaani Tohtori Zivago avautui elokuvan ja varsinkin sen musiikin kautta.
Laran teema on siinä erityisen hyvä.
Sano rasisti.
Mikäli tarkoitat ihmisryhmää, joita voidaan myös mustalaisiksi kutsua; he ovat romaneja, eivät romaaneja. Joten kielikuvasi menettää hehkuvimman teränsä...
Oletkos Angiina ollut katkaisuhoidossa,vai chat-palstaltako olet oppinut?
Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on operettina tullut tunnetummaksi kuin Maksim Gorkin kirjana aikoinaan. Näytelmänäkin usein esitetty.
Vähän vamaa kuin Viulunsoittaja katolla esityksessä, joka maistuu edelleen.
Romaani saa usein hyvän pohjan näytelmälle ja elokuvalle kuten Tuulenviemää ja viimeksi Hiljaiset sillat, joka toki sai monet nyyhkimään kirjaa lukiessakin.
Entä teillä ?
En ole koskaan sättäillyt. Epäilen olevani laadultani sellainen, etten sovellu nopeatempoiseen kirjoitteluun, vaikka siihen ehkä kykenisinkin. Alkoholia en käytä. Katkaisua tarvitsisin kyllä moneenkin asiaan elämässäni, muun muassa tähän palstalla roikkumiseen.
katkaisua minäkin tarvitsisin.Tauti on ikävä kyllä lisääntymään päin kaikissa ikä-ja yhteiskuntaluokissa ;-)
Eräs hyvä keino päästä katkaisuun on lähteä vaikkapa konserttiin tai teatteriin.
Jos todella olet "Hilja, maitotyttö" niin voisit vaikka lähteä Tevje maitokuskin kanssa viettämään mukavaa teatteri-iltaa?
Uskaltautuisitko vaikkapa lähtemään tähän esitykseen?
http://web.seinajoki.fi/teatteri/oh_viulunsoittaja.html
Parahin, Tevje, kiitos liikuttavasta tarjouksestasi. Olen kuitenkin niin pahasti paikkakuntarajoitteinen, ettet hetikään usko. Istun parhaillaan talossa, joka sijaitsee noin kymmenen ikävystyttyttävän tukisukkalentotunnin päässä Helsingistä, joten en niin vaan kykene kurvaamaan Seinäjoelle teatteriin. Älä huoli, et sinä paljoa muutenkaan menetä, sillä olen harvinaisen ikävystyttävä naisihminen.
Lyöttäydy vaikka jonkun lintuinfluenssaviruksen kanssa kimppaan. Ennätät hyvin vielä jouluksi
tänne. Olen itse rokotuttautunut kaiken varalle paitsi kaunis Maitotyttö saattaa olla vallan vastustamaton.
Terveisin
Tevje, maitokuski
Mitä ihmettä. Minä olen oikeasti Tevje.
niin paljon tulee kirjoja luettua että yksi ei jaksaisi kovin kauan kantaa. Mieluiten ottaisin mukaan kasan tyhjää paperia ja jokusen kynän ja yrittäisin vääntää kasaan oman kirjani.
Tietty Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinan"
se kyllä kolahti.Kävivät miehensä Henrikin kanssa jonkinlaista kirjallista vuoropuhelua, mutta eipä tästä enempää.
Pentti Saarikosken Aika Prahassa, Sirkka Turkan Tule takaisin pikku Sheba, Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys, Steinbeckin Tuntemattomalle jumalalle, Turusen Seitsemän kurvin suora, Markku Envallin Samurai nukkuu, Märtha Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Oikeastaan olenkin jotkut näistä lukenut useampaan kertaan. Suosittelen!
autiolle saarelle ottaisin ehdottomasti Kahlil Gibranin ajatuksia. Niitä luen melkein päivittäin aina uudestaan ja uudestaan.
Aleksander Solzenitsyn: Ivan Denisovitsin päivä
Ja sama englanniksi: One Day in the Life of Ivan Denisovich.