Meille on siis tulossa labradorinnoutajan pentu narttu... niin olenko sitten ymmärtänyt oikein että sitten sille ei tule juoksuja kun leikautetaan
TIETOISUUTTANNE KAIVATAAN!
Labbikset ♥
489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä näin juuri on:)
sitten tämä: Koirasi ei tule sitten myöskään tiineeksi. Joten, mikäli havaitset että olet saanut maailman mukavimman tai älykkäimmän tmv. koiran jonka soisit lisääntyvän, niin myös tämä muuttuu mahdottomaksi. Koirasi ei sen jälkeen tule tekemään pentuja. Kyseesää on siis FINAL CUT.
JUuri noin.Leikatulle narttukoiralle ei tule enää juoksuaikoja, eikä se myöskään saa koskaan pentuja.Koiran leikkauttaminen helpottaa arkea, ei tarvitse käyttää nartunsuojahousuja, eikä kierrellä uroksia juoksuaikoina.
Vahinkopentuja ei myöskään tule.
Eli leikkauttaminen on hyvä vaihtoehto jos ei pentuja halutakkaan teettää.
Leikkauttamalla koirasta tulee tasaisempiluonteinen,kun hormoonit eivät sekoita sen elämää.
Leikattu koira myös elää yleensä kauemmin kuin leikkaamaton, siksikin leikkaaminen on hyvä asia.
Vastuullinen omistaja leikkauttaa koiransa, jos sille ei ole tarkoitus teettää jalkeläisiä.
Kanattaa leikkauttaa samantein, niin kohtu kuin munasarjatkin. Tämä estää sen, ettei koiralle tule vanhempana märkäkohtua. Minun narttukoirani leikattiin vähänyli yksivuotiaana. Kannattaa tarkkailla koiran painoa, ettei pääse lihoamaan, koska hormonitoiminta laantuu.